Minulla on hieman harmillinen ongelma. Tiedän kyllä, että olen sen tavallaan itse aiheuttanutkin. Olen käynyt tietyssä puistossa lasteni kanssa nyt pari kuukautta. Täällä puistossa on myös käynyt suunnilleen saman ikäisten lasten kanssa (1v. ja 3v.) nuori ja ujohko sekä ilmeisen yksinäinen äiti. Lapset eivät puhua pukahda, taitavat olla ujoja myös eli lapset eivät leiki keskenään omien lasteni kanssa.
Aloinpa kerran jutella tämän äidin kanssa hiekkalaatikon reunalla lapsista. Vastaili kysymyksiin ujosti, mutta ilmeisen onnellisena juttuseurasta. Aloimme jutella useamminkin, ihan vain jaarittelua. Näiden lasten äiti on 21-vuotias yksinhuoltaja (hänellä on surkea tarina). On myös selvinnyt, ettei hänellä juuri ystäviä/sukulaisia ole ja on päivät pitkät lastensa kanssa kahden.
Kävi sääliksi suoraan sanottuna, ilmestyy aina samoihin aikoihin ja nyt jo iloisesti vilkuttaa meidät nähdessään. En hänestä kuitenkaan mitään ystävää tarvi ja suoraan sanottuna en edes halua. Hyvänpäiväntuttua, mutta kun hän tuntuu olevan niin innoissaan tästä "ystävyydestä". En raaskinut sanoa ei, kun kutsui kotiinsa kahville. Ajatteli, että kun on samanikäisiä lapsia niin voisivat leikkiä keskenään. MInä menin, pelkästä säälistä, mutta väärinhän se oli. Osa oli pelkkää uteliaisuutta, törkeää tiedän. Köyhyys paistoi kyllä läpi... :( Kaikista hellyyttävin oli mielestäni hänen itse kyhäämänsä parkkitalo pojalleen, oma poikani sanoi jälkeenpäin, että ihan tyhmiä leluja.
Nyt olen siinä ikävässä tilanteessa, että minulla on "ystävä", jota en pidä ystävänä tai en halua viettää hänen kanssaan aikaa. En oikeastaan edes pidä hänestä, kaikki on ollut vain sääliä. Olen vaihtanut puistossa käynnin aikaa tai sitten puistoa. Hän kerran soittikin (ja minä idiootti kun annoin numeronikin) ja kysyi olemmeko tulossa. Mitä teen?? Ei siinä puistossa rupattelussa mitään pahaa ole, mutta kun minulla on oikeitakin ystäviä siellä jne. ja en tiedä miten kieltäytyä kyläkutsuista. Hän on varovaisesti kysynyt missäpäin me asumme..aargh. Kun hän vihjaisi yhteisestä huvipuistoretkestäkin jotain. En minä halua, toisaalta en halua pahoittaa hänen mieltään, mutta se ei taida enää onnistua. Vai? Tein kyllä väärin kun aloin hänelle jutella.... enhän koskaan ymmärtänyt, että siitä tällainen soppa tulisi
Aloinpa kerran jutella tämän äidin kanssa hiekkalaatikon reunalla lapsista. Vastaili kysymyksiin ujosti, mutta ilmeisen onnellisena juttuseurasta. Aloimme jutella useamminkin, ihan vain jaarittelua. Näiden lasten äiti on 21-vuotias yksinhuoltaja (hänellä on surkea tarina). On myös selvinnyt, ettei hänellä juuri ystäviä/sukulaisia ole ja on päivät pitkät lastensa kanssa kahden.
Kävi sääliksi suoraan sanottuna, ilmestyy aina samoihin aikoihin ja nyt jo iloisesti vilkuttaa meidät nähdessään. En hänestä kuitenkaan mitään ystävää tarvi ja suoraan sanottuna en edes halua. Hyvänpäiväntuttua, mutta kun hän tuntuu olevan niin innoissaan tästä "ystävyydestä". En raaskinut sanoa ei, kun kutsui kotiinsa kahville. Ajatteli, että kun on samanikäisiä lapsia niin voisivat leikkiä keskenään. MInä menin, pelkästä säälistä, mutta väärinhän se oli. Osa oli pelkkää uteliaisuutta, törkeää tiedän. Köyhyys paistoi kyllä läpi... :( Kaikista hellyyttävin oli mielestäni hänen itse kyhäämänsä parkkitalo pojalleen, oma poikani sanoi jälkeenpäin, että ihan tyhmiä leluja.
Nyt olen siinä ikävässä tilanteessa, että minulla on "ystävä", jota en pidä ystävänä tai en halua viettää hänen kanssaan aikaa. En oikeastaan edes pidä hänestä, kaikki on ollut vain sääliä. Olen vaihtanut puistossa käynnin aikaa tai sitten puistoa. Hän kerran soittikin (ja minä idiootti kun annoin numeronikin) ja kysyi olemmeko tulossa. Mitä teen?? Ei siinä puistossa rupattelussa mitään pahaa ole, mutta kun minulla on oikeitakin ystäviä siellä jne. ja en tiedä miten kieltäytyä kyläkutsuista. Hän on varovaisesti kysynyt missäpäin me asumme..aargh. Kun hän vihjaisi yhteisestä huvipuistoretkestäkin jotain. En minä halua, toisaalta en halua pahoittaa hänen mieltään, mutta se ei taida enää onnistua. Vai? Tein kyllä väärin kun aloin hänelle jutella.... enhän koskaan ymmärtänyt, että siitä tällainen soppa tulisi
Vastaukset 18
Vanhimmat
et pidä kyläilystä, että se ei ole mielestäsi niin erityisen mukavaa.
Teet nyt karhunpalveluksen yhänelle,jos lopetat moisen asian takia,juuri kun hän on saanut itseluottamusta. Esittele häntä muille äideille,ehkä hän löytää uuden ystävän.
Niin...mielestäni lapsesi kommentti oli vähintääkin typerä,kai ojensit häntä ja kerroit, ettei kaikilla ole rahaa ostaa hienoja ja kiiltäviä leluja? Ja että hän voisi antaa yhden omistaan niille köyhille lapsille?
sopan keittänyt,miksi ylipäätään aloit juttelemaan kyseisen ihmisen kanssa?
Tosin mielestäni ainoa este ystävyydelle on toisen osapuolen "köyhyys",muutenhan saattaisit jopa pitää hänestä.
Sinulla on oikeitakin "ystäviä"ja sinua hävettää jos sinut nähdään uuden "ystäväsi"seurassa?
Juttusi perusteella minulla ei olisi vaikeuksia valita ystävää teistä kahdesta ja jos valinta perustuisi sääliin se olisit sinä.
että ekana tuli mielee sitte sääli. ei lähimmäisen rakkaus,hyväsydämisyys eikä kunnioitus. mä veikkaan et se nainen on tehny sata kertaa enemmän töitä elämäsä ja lastesa elämän eteen ku sinä. elämän pitäs potkasta kerran sua niin kovaa päähän et hyvyys uppois sunki kalloon.
mä nostan hattua sille naiselle en sulle vaikka sulla kaikki onki. se pärjää vähemmällä ja on ilmeisesti kekseliäski. sun lapsista tulee samallaisia ku sinä. itsekeskesiä, köyhiä vieroksuvia otuksia. sä olet niitten kans pulassa viel ku piät niitä pumpulissa etkä anna nähdä elämän nurjaa puolta.
kato peiliin. näet inhottavan ihmisen. snobin.
"En hänestä kuitenkaan mitään ystävää tarvi ja suoraan sanottuna en edes halua. Hyvänpäiväntuttua, mutta kun hän tuntuu olevan niin innoissaan tästä "ystävyydestä"."
Mietipä vähän, sinä et nyt tarvitse ystävää? Sinulla on heitä jo tarpeeksi? Vain hyvänpäiväntuttua tarvitset? Siihenkö ystävyys mielestäsi perustuu? Okei, eihän kaikkien kanssa voi ystävystyä
, mutta lähtökohtasi kuulostaa kyllä minusta oudolta.. Älä enää osoita kiinnostusta hänelle, jos se ei ole aitoa.
toisen ihmisen asioista. Nyt minäkin alan uskoa, että sääli on sairautta.
Pystytkös itse askartelemaan pojallesi parkkitalon?
Sanotaan, että ystäviä ei ole koskaan liikaa. Tällä nuorella äidillä taitaa olla yksi liikaa, nimittäin sinä. Ellet pysty muuttamaan asenteitasi, on parasta häipyä hänen elämästään. Toivotaan, että elämä opettaa vielä sinuakin.
mikä näitä muita vaivaa??On ystävällistä ruveta juttelemaan toiselle hiekkalaatikolla...minusta olisi oudompaa jos äitejä olisi kaksinkappalein lasten kanssa ja kumpikaan äideistä ei puhuisi mtn....
On todella totta että kaikkien kanssa ei voi ystävystyä ja jos on ruvennut niitä näitä juttelemaan, ei aina ole tarkoitus hakea uutta ystävää, eikä aina voi tykätä kaikista ihmisistä..tämä nainen vaan sattuu olemaan yksinäinen ja ehkäpä kaipasikin sitä että joku juttelee..ja tottakai sitä yksinäisenä ihmisenä haluaa aikuistakin seuraa..varsinkin jos ei ystäviä tai sukulaisia liiemmin lähellä ole..
Sitä en kyllä ymmärrä, miksi mainitsit köyhyyden, onko se este??
Kuten joku jo mainisti, esittele hänet muille ihmisille, ota hänet juttuihin mukaan kun keskustelet muiden kanssa, lähde hänen kanssaan johonkin missä hän tapaisi uusia ihmisiä..
kuinka edes kehtaat kirjoittaa tuollaista tänne.?
Annat ensin toivoa toiselle yksinäiselle ihmiselle siitä,että joku hänestäkin välittää.
Juttelet,menet kylään,annat puhelinnumerosi ja suunnittelet hänen kanssaan huvipuistoretkeä.
Asetuppa itse hänen asemaansa,miltä sinusta mahtaisi tuntua kun ensin joku huomioi hänet ja suunnittelee kaikkea kivaa kanssasi?
Hänelle on todennäköisesti ollut todella vaikeaa edes avautua sinulle asioistaan ja nyt sinä levittelet hänen asioitaan täällä ja kerrot kuinka köyhyys paistoi läpi...Huomasitko,että täällä suomessakin on oikeasti köyhiä ihmisiä.
Mielestäni on luovuutta,että äiti on edes kyhännyt lapselleen jonkin sortin parkkitalon,sinun paojallasi hänen asenteestaan päätelle on kaikki maailman hienoudet kotonaan.
Kuinka olet voinut tehdä itse lapsia,kun olet noi suppeakatseinen ihminen itsekkin?
Kavaisit sinäkin jo aikuiseksi ja ottaisit itseäsi niskasta kiinni.
Tutustuta hänet muihin äiteihin ja ehkä hän saa jostakin hesitä itselleen paremman ystävän kuin sinä,jollei kaikki tuntemasi äidit ole hieman dillejä ja suvaitsemattomia.
Missäpäin suomea tämä ihminen asuu,minä voisin ottaa hänestä itselleni ystävän,sillä en katso siihen miten hienoa ihmisillä on vaan siihen mitä ihmisen sisällä on.
Voin kertoa sinulle,että minulla on varmasti kaikkea sitä mitä rahalla saa ja mitä tarvisen,mutta ei niistä ystäviksi ole...meinaan tavaroista.
Itselläni on neljä lasta ja heidänkin ystäväpiiriinsä kuuluu lapsia,jotka ovat ns.vähäosaisempia,mutta todellisuudessa lapset eivät edes huomaa sitä eroa,juuri muussa kuin leluissaja he ehkä toteavat,että niillä ei ollut sitä ei tätä,mutta kun heille selittää asian niin eivät he siitä edes numeroa tee ja asiaa he eivät ota edes puheeksi.
Kyllä täällä ainakin ymmärretään tilanne myös sun kannalta,mulla on kokemusta siitä miltä tuntuu kun ei haluais jostain ihmisestä itelleen uutta ystävää ja toinen on niin innoissaan löydettyään "uuden ystävän",se on tosi ahdistavaa...kaikkien ihmisten kans ei vaan halua ystävystyä eikä tarviikkaan...jos sanosit vaan että sulla on paljon menoja ettet jouda kyläilemään ja että on ihan kiva aina välillä jutella siellä puistossa jos näätte...mä en antanu sillon yhelle ahistavalle ihmiselle omaa numeroani,hän antoi omansa ja sanoi että voin soittaa jos joskus haluan käydä lasten kans hänen luonaan,kerran siis kävin...mutta en soittanut tai pitänyt muutenkaan yhteyttä niin se jäi sitten siihen
kuulostaa todella julmalta! mietin vaan että oletkohan itse ihan sinut itsesi kanssa? jos tässä jotain pitäisi sääliä niin se olet kyllä sinä.. mietis nyt vähän... annat lapsillesi todella huonoa esimerkkiä! eihän oikea ystävyys voi perustua pelkkään rahaan ja omaisuuden varaan. saisit todella hävetä! se nainen ei kyllä ole ansainnut kaltaistasi "kaveria"! minusta tuntuu ettei sinulla itselläänkään ole yhtään oikeaa ystävää. sääli!!
Ei se köyhyys ole ongelman ydin!!!
En minä itsekään mikään rahasampo ole.
Ongelmia on ehkä enemmänkin se, etten itse saa mitään tästä "ystävyydestä", tämän äidin nuori ikä (itse olen jo yli 30) sekä se, että lapsemme eivät oikeasti tule toimeen. Ja olemme niin eri maailmasta (enkä tarkoita rahaa).
Ja en ehkä osaisi rakentaa pojalleni parkkitaloa, mutta ei sekään ole pääasia.
Nimenomaan en haluaisi häntä liikaa satuttaa!!! Tiedän, että olen tainnut mennä liian pitkälle tässä asiassa jo. Tiedän, että välinpitämättömyydellähän se loppuu. Jos hän kutsuu kylään enkä vain mene, mutta se olisi niin kovin julmaa. Pelkään, että murran hänen itsetuntonsa. Eniten pelkään, että hän epäilee asian oikean laidan, mutta sitten tsemppaa itseään, että pitäisi vain luottaa ihmisiin. Ja jos minä sitten olenkin läpimätä ja hän menettää uskonsa ihmisiin.
Samalla haluaisin auttaa, oma tyttäreni on 1v 7kk ja hänen tyttärensä täyttää kohta vuoden. Haluaisin antaa hänelle tyttäreni pieneksi jääneitä vaatteita käyttöön. Mutta en halua sen vaikuttavan sääliltä tms. Koska en oikeasti tarvitse kaikkia vaatteita enää ja hänen tyttärensä kyllä tarvitsee. Mutta en tiedä miten antaisin ne ilman epämukavaa tunnetta. Ideoita?
ja minusta sinun tarvitsis miettiä ihan itse mitä asialla teet.
mä olen jakanut poikani vaatteet ympäri kyliä kaikille raskaina oleville kavereille ihan rahapussiin kattomatta. ja se ei oo sääliä. mä annoin ne siks että tahdoin niitten vauvoille tehä hyvää.mä jopa lähetin niitä sellasille joita en tuntenu. sanoin et jos ei kelpaa ni pistä eteenpäin.
vaatteet on tarkotettu kiertämään eikä siinä ole mitään sääliä. meillä poika kulkenu muitten vanhoissa (muutama uus kyläilyvaate on) ja minä ite kulen muitten vanhoissa. eikä kukaa arvaa kenen kamat on päällä.
sanot ihan suoraan että meillä on pieneks jääneitä vaatteita, haluatko..muuten ne vaan jää kaappiin homehtumaan..kyllä meijän perheelllä olis ollu varmaan varaa ostaa uudetkin releet pojalle, mutta kun sai käytettyjä siskolta ja ystäviltä niin miksi ei ottais niitä vastaan??sanot että laitat ne muuten uffille jos ei hän ota niitä vastaan...ja kun et vaan mene kylään tai soittele tms niin eiköhän se siitä jäähdy..
Suhteuta asia niin, että mietit kuinka paljon sinulta on vaadittu, jos juttelet ja kyläilet silloin tällöin ja vertaa sitä sitten tuottamaasi iloon ja mielekkyyteen tälle nuorelle äidille.
Luulempa, että tystävyytesi tuotaa vaivannäköösi nähden huomattavasti enemmän. Eikö sinusta ole hienoa, että tämä nuori äiti pittää seurastasi.
Anna hyvän kiertää, se tulee sinulle joskus takaisin!
on tosiaankin kutsua tämä äiti mukaan johonkin missä hän tutustuu sinun ystäviisi, tai muihin ihmisiin. Hän todennäköisesti tarvitsee pientä rohkaisua eikä yksin niin helpolla löydä ystävää, voit kai auttaa häntä siinä. Saat itsellesi hyvän mielen ja vältyt velvollisuudentunnosta tapaamasta ihmistä josta et pidä.
Iso porukka. Hänelle tilaisuus tutustua ja solmia ystävyyssuhteita, rohkaise sopimaan tapaamisia muidenkin äitien tms. kanssa... ja sinulle tilaisuus jossa sinun ei tarvitse pitää hänelle seuraa yksin.
The more the merrier!
***
olen joskus ollut vähän samanlaisessa tilanteessa, en kylläkään nyt kun minulla on lapsi.
Mutta se on todella ahdistavaa, tiedän. Oli sitten kyse kaveriksi haluavasta tai sitten ihastuneesta miekkosesta. Ja kaikki eivät usko tai ymmärrä, vaikka hienovaraisesti vihjailee. Sitten pitää sanoa suoraan ja tämmöisenä kilttinä ihmisenä se on usein vaikeaa.
Se olisi kyllä hieno juttu jos ottaisit hänet mukaan paikkaan tai tapahtumaan, missä on paljon kavereitasi. Hän huomaisi, että sinulla on muitakin ystäviä, etkä välttämättä kaipaa "parasta ystävää". Parhaimmassa tapauksessa hän tapaa muitakin eikä sen jälkeen ole ehkä niin takertuvainen juuri sinuun.
..että onko se velvollisuus sitten ystävystyä köyhän ihmisen kanssa? täällä kun päivitellään,että kuinka kehtaat,kun on köyhäkin vielä ja sitten sanotaan perään,että ei sillä rahalla ole merkitystä..
.. on niin sisäänpäin kääntyneitä?
Ei kai sitä tuttuja saakaan jos ei kahville pyydä. Ja jos ei muuten natsaa olla kaveri, niin miksi pitää karttaa toista?
Pelkäätkö että kun hänellä ei ole kavereita hänestä tulisi joku "riippakivi" itsellesi? entä jos pyydät häntä jonnekin mukaan missä on omia tuttujasi, ja sieltä löytyy joku jonka seuraan hän sitten kelpaa..?