Tällä kertaa kulkukauppiaalla ei ollutkaan sitä suurta matkalaukkuaan mukana kun hän astui tupaan. Tervehdittyään hän istuutui penkille ja näytti pyörittelevän mielessään jotain.
- Mitenkäs on kun minä tarvihtisin kotiapulaisen. Teillähän on tyttö jo koulun käynä. Eikös hän joutas meille ? hän sanoi sitten.
- Ka, empä tiijä. Oiskohan hänestä ? äiti empi.
- Kyllä se meillä pärjää. Mirjalla pitäs olla joku siellä kaverina, minä kun oon viikot reissussa. Eikä sitä Mirjoo tarvihe pelätä, vaikka sillä heittäähi piässä, kulkukauppias rauhoitti.
Äiti suostui vastentahtoisesti. Anna meni kamarin puolelle. Hänen laittaessaan vaatteita kassiin, äiti käväisi kamarissa.
- Jos se mies pyytelee autoajelulle, niin elä lähe, neuvoi äiti vaivihkaa.
Vaatteet pakattuaan Anna lähti kulkukauppiaan matkaan.
Talo oli järven rannalla ja Anna ihmetteli miten hän ei ollut huomannut sitä pyöräillessään siitä ohitse tanssilavalle. Sitten hän huomasi metsikössä olevat kannot. Siinä oli tietysti ollut metsä edessä.
Kulkukauppias pysäköi auton pihalle ja noustuaan autosta Anna käveli miehen perästä sisälle taloon.
Tervehdittyään sisällä olevaa naista, hän istuutui keittiön kannelliselle sohvasängylle ja asetti kassinsa lattialle. Seinäkello raksutti äänekkäästi ja ikkunaverho lepatti avoimessa ikkunassa.
Hoidettava nainen näytti aivan normaalilta. Tämä lisäsi puita palamaan hellaan ja istahti sitten uunivieruspenkille käärimään sätkää sanomalehden kulmasta repäisemäänsä paperinpalaseen.
- Ihan muin meijän mummo, Anna ajatteli.
Kun kulkukauppias lähti työmatkoilleen, Anna jäi hänen vaimonsa kanssa huolehtimaan jokapäiväisistä töistä. Anna oli ujo, eikä hän aluksi tehnyt oma-aloitteisesti mitään. Mirja sanoi mitä kulloinkin oli tehtävä. He valmistivat yhdessä ruuan ja siivosivat, veivät pyykit rantasaunalle saaviin likoamaan ja seuraavana päivänä he pesivät ne.
Mirja ja Anna nukkuivat samassa huoneessa, mutta yhdessä he tekivät kahdesta yhteen ommellusta lakanasta Annalle teltan. Mirja neuvoi, että lakanoiden saumakohdasta solmituilla naruilla teltan harja nostetaan ylös ja kiinnitetään kattoon, alhaalta liepeitä jätettiin sen verran, että ne saattoi työntää patjan alle.
Teltassa oli hyvä nukkua kun itikat eivät häirinneet yöunta. Tämä teltta oli Annan aluetta, eikä sitä purettu päiväksi vaan se oli pystytettynä koko sen ajan minkä Anna oli talossa.
Mirja jutteli Annalle elämästään ja Anna kirjoitti salaa kaiken muistiin. Kirjoittamisen salaaminen ei johtunut Mirjasta, vaan Anna oli oppinut sen kotiväeltään. Hänen nuoremmat siskonsa olivat nimittäin kiukutelleet siitä, että Anna kirjoitti heidän puheitaan. Niinpä Anna arveli, että on parempi että Mirjakaan ei tiedä hänen kirjoittamisistaan mitään.
Mirja kertoi muun muassa eräästä toisesta mielisairaasta, joka tiesi tarkalleen mitä hänen miehensä puuhaili kotona, vaikka hän itse olikin ollut sairaalassa jo vuosia.
- Se ties, jotta hänen miehellään ol jo uus nainen ja että lapsi ol jo tulossa, vaikka kukaan ei ollut sanonut sitä hänelle, Mirja kertoi ja yhdessä Annan kanssa he ihmettelivät sitä miten se nainen saattoi tietää.
Myöhemmin kesällä Mirja ja Anna kävivät yhdessä vierailulla siinä naapurissa, jossa mainittu pariskunta asui. He olivat avioituneet kun mies oli saanut mielisairaalassa olevasta vaimostaan eron. Vauva oli syntynyt ja makasi äitiyspakkauslaatikossa, joka oli verhoiltu kauniisti vaaleanvihreällä kankaalla. Anna vilkaisi vauvaa ja katseli sitten talonväkeä. Molemmat, sekä mies että nainen kertoivat nauraen erilaisia asioita arjestaan ja Mirja nauroi heidän mukanaan. Annaa ei naurattanut. Hän olisi mieluummin mennyt käymään siellä mielisairalassa, mutta sinne oli liian pitkä matka, eikä hän olisi osannut mennäkään sinne.
Kun pariskunta kävi sitten vastavierailulla Mirjan luona ja he ottivat hiukan alkoholia, Anna kieltäytyi tarjotusta ryypystä, meni telttaansa, eikä näyttäytynyt heille sen koommin.
Anna mainitsi, ettei ollut nähnyt koskaan mitään liikettä eräässä naapurissa.
- Siellä asuu susipari, Mirja vastasi.
Anna ei ollut aikaisemmin kuullut sanaa susipari.
- Niitä ei oo vihitty ja yhessä vaan asuvat, sanoi Mirja nähtyään hänen ilmeensä.
Kun kulkukauppias tuli viikonlopuksi reissultaan niin Annakin lähti kotiinsa, jonne oli matkaa noin kolmekymmentä kilometriä. Joka kerran palkan saatuaan Anna vei sen kokonaisuudessaan kauppaan, josta hän oli ostanut polkupyörän osamaksulla.
Hänen äitinsä saattoi rauhoittua ja todeta, että pelko oli ollut turhaa kun kulkukauppias ei ollut yrittänyt vietellä tytärtä.
Sunnuntai-iltana Anna pyöräili takaisin työpaikalleen.
Susiparin luona he eivät käyneet koskaan, mutta Mirja vei Annan vielä erääseen naapuriin, ihan vain huvikseen ja siellä heille tarjottiin kahvia. Anna piti emännästä, sillä hän oli aivan tavallinen. Anna ei huomannut hänessä oikeastaan mitään kirjoittamisen aihetta.
Joka päivä iltalypsyn aikoihin Anna otti peelarin ja meni hakemaan maitoa lähellä olevasta maatalosta, jossa oli lehmiä. Sinne Mirja ei lähtenyt mukaan, vaan Anna haki maidon yksinään.
- Jos ne kysyy siellä minusta, niin sano, jotta entisellään on, neuvoi Mirja.
Ja kyllähän siellä usein kysyttiinkin Mirjan voinnista. Anna vastasi kuten Mirja oli neuvonut, enkä kertonut yhtään enempää.
- Onko sulla puukko mukana? Mirja kysyi kerran kun Anna oli konttaamassa telttaansa. Anna perääntyi.
– Kampahan tämä on, hän vastasi ja näytti hänelle kampaa. Tästä tapauksesta Anna kertoi kirjeessään eräälle serkulleen ja serkku ilmestyi Annan työpaikalle.
- Minä en kyllä tämmöisessä paikassa kauan olis, hän sanoi. Lähetään yhessä Joensuuhun, hän ehdotti.
Anna oli tuolloin ollut talossa kolme kuukautta ja hän oli juuri saanut pyöränsä maksettua. Niinpä hän ei kauan empinyt kun jo lähti serkkunsa matkaan ja lopetti työt Mirjan hoitajana.
[email protected]
- Mitenkäs on kun minä tarvihtisin kotiapulaisen. Teillähän on tyttö jo koulun käynä. Eikös hän joutas meille ? hän sanoi sitten.
- Ka, empä tiijä. Oiskohan hänestä ? äiti empi.
- Kyllä se meillä pärjää. Mirjalla pitäs olla joku siellä kaverina, minä kun oon viikot reissussa. Eikä sitä Mirjoo tarvihe pelätä, vaikka sillä heittäähi piässä, kulkukauppias rauhoitti.
Äiti suostui vastentahtoisesti. Anna meni kamarin puolelle. Hänen laittaessaan vaatteita kassiin, äiti käväisi kamarissa.
- Jos se mies pyytelee autoajelulle, niin elä lähe, neuvoi äiti vaivihkaa.
Vaatteet pakattuaan Anna lähti kulkukauppiaan matkaan.
Talo oli järven rannalla ja Anna ihmetteli miten hän ei ollut huomannut sitä pyöräillessään siitä ohitse tanssilavalle. Sitten hän huomasi metsikössä olevat kannot. Siinä oli tietysti ollut metsä edessä.
Kulkukauppias pysäköi auton pihalle ja noustuaan autosta Anna käveli miehen perästä sisälle taloon.
Tervehdittyään sisällä olevaa naista, hän istuutui keittiön kannelliselle sohvasängylle ja asetti kassinsa lattialle. Seinäkello raksutti äänekkäästi ja ikkunaverho lepatti avoimessa ikkunassa.
Hoidettava nainen näytti aivan normaalilta. Tämä lisäsi puita palamaan hellaan ja istahti sitten uunivieruspenkille käärimään sätkää sanomalehden kulmasta repäisemäänsä paperinpalaseen.
- Ihan muin meijän mummo, Anna ajatteli.
Kun kulkukauppias lähti työmatkoilleen, Anna jäi hänen vaimonsa kanssa huolehtimaan jokapäiväisistä töistä. Anna oli ujo, eikä hän aluksi tehnyt oma-aloitteisesti mitään. Mirja sanoi mitä kulloinkin oli tehtävä. He valmistivat yhdessä ruuan ja siivosivat, veivät pyykit rantasaunalle saaviin likoamaan ja seuraavana päivänä he pesivät ne.
Mirja ja Anna nukkuivat samassa huoneessa, mutta yhdessä he tekivät kahdesta yhteen ommellusta lakanasta Annalle teltan. Mirja neuvoi, että lakanoiden saumakohdasta solmituilla naruilla teltan harja nostetaan ylös ja kiinnitetään kattoon, alhaalta liepeitä jätettiin sen verran, että ne saattoi työntää patjan alle.
Teltassa oli hyvä nukkua kun itikat eivät häirinneet yöunta. Tämä teltta oli Annan aluetta, eikä sitä purettu päiväksi vaan se oli pystytettynä koko sen ajan minkä Anna oli talossa.
Mirja jutteli Annalle elämästään ja Anna kirjoitti salaa kaiken muistiin. Kirjoittamisen salaaminen ei johtunut Mirjasta, vaan Anna oli oppinut sen kotiväeltään. Hänen nuoremmat siskonsa olivat nimittäin kiukutelleet siitä, että Anna kirjoitti heidän puheitaan. Niinpä Anna arveli, että on parempi että Mirjakaan ei tiedä hänen kirjoittamisistaan mitään.
Mirja kertoi muun muassa eräästä toisesta mielisairaasta, joka tiesi tarkalleen mitä hänen miehensä puuhaili kotona, vaikka hän itse olikin ollut sairaalassa jo vuosia.
- Se ties, jotta hänen miehellään ol jo uus nainen ja että lapsi ol jo tulossa, vaikka kukaan ei ollut sanonut sitä hänelle, Mirja kertoi ja yhdessä Annan kanssa he ihmettelivät sitä miten se nainen saattoi tietää.
Myöhemmin kesällä Mirja ja Anna kävivät yhdessä vierailulla siinä naapurissa, jossa mainittu pariskunta asui. He olivat avioituneet kun mies oli saanut mielisairaalassa olevasta vaimostaan eron. Vauva oli syntynyt ja makasi äitiyspakkauslaatikossa, joka oli verhoiltu kauniisti vaaleanvihreällä kankaalla. Anna vilkaisi vauvaa ja katseli sitten talonväkeä. Molemmat, sekä mies että nainen kertoivat nauraen erilaisia asioita arjestaan ja Mirja nauroi heidän mukanaan. Annaa ei naurattanut. Hän olisi mieluummin mennyt käymään siellä mielisairalassa, mutta sinne oli liian pitkä matka, eikä hän olisi osannut mennäkään sinne.
Kun pariskunta kävi sitten vastavierailulla Mirjan luona ja he ottivat hiukan alkoholia, Anna kieltäytyi tarjotusta ryypystä, meni telttaansa, eikä näyttäytynyt heille sen koommin.
Anna mainitsi, ettei ollut nähnyt koskaan mitään liikettä eräässä naapurissa.
- Siellä asuu susipari, Mirja vastasi.
Anna ei ollut aikaisemmin kuullut sanaa susipari.
- Niitä ei oo vihitty ja yhessä vaan asuvat, sanoi Mirja nähtyään hänen ilmeensä.
Kun kulkukauppias tuli viikonlopuksi reissultaan niin Annakin lähti kotiinsa, jonne oli matkaa noin kolmekymmentä kilometriä. Joka kerran palkan saatuaan Anna vei sen kokonaisuudessaan kauppaan, josta hän oli ostanut polkupyörän osamaksulla.
Hänen äitinsä saattoi rauhoittua ja todeta, että pelko oli ollut turhaa kun kulkukauppias ei ollut yrittänyt vietellä tytärtä.
Sunnuntai-iltana Anna pyöräili takaisin työpaikalleen.
Susiparin luona he eivät käyneet koskaan, mutta Mirja vei Annan vielä erääseen naapuriin, ihan vain huvikseen ja siellä heille tarjottiin kahvia. Anna piti emännästä, sillä hän oli aivan tavallinen. Anna ei huomannut hänessä oikeastaan mitään kirjoittamisen aihetta.
Joka päivä iltalypsyn aikoihin Anna otti peelarin ja meni hakemaan maitoa lähellä olevasta maatalosta, jossa oli lehmiä. Sinne Mirja ei lähtenyt mukaan, vaan Anna haki maidon yksinään.
- Jos ne kysyy siellä minusta, niin sano, jotta entisellään on, neuvoi Mirja.
Ja kyllähän siellä usein kysyttiinkin Mirjan voinnista. Anna vastasi kuten Mirja oli neuvonut, enkä kertonut yhtään enempää.
- Onko sulla puukko mukana? Mirja kysyi kerran kun Anna oli konttaamassa telttaansa. Anna perääntyi.
– Kampahan tämä on, hän vastasi ja näytti hänelle kampaa. Tästä tapauksesta Anna kertoi kirjeessään eräälle serkulleen ja serkku ilmestyi Annan työpaikalle.
- Minä en kyllä tämmöisessä paikassa kauan olis, hän sanoi. Lähetään yhessä Joensuuhun, hän ehdotti.
Anna oli tuolloin ollut talossa kolme kuukautta ja hän oli juuri saanut pyöränsä maksettua. Niinpä hän ei kauan empinyt kun jo lähti serkkunsa matkaan ja lopetti työt Mirjan hoitajana.
[email protected]
Vastaukset 5
Vanhimmat
kerran laitoin sp -osoitteen näkyviin, voi se olla myös toimiva. Yksi kirjain oli jäänyt pois. Siis:
[email protected]
on sujuvaa.
En kuitenkaan, pystynyt samaistumaan Annaan, enkä Mirjaankaan, molemmat olivat hieman "valjuja" ja odotin jotain tapahtuvaksi.
Pientä säätöä, niin lukunautinto paranee:)
ja muut fyysisen ja henkisen väkivallan tapahtumat ovat kirjoitettuna, mutta suurin osa niistä on muokkaamatta, enkä tiedä kuinka alkaa harsimaan niitä kokoon. Olen kuin hiiri, joka ryhtyy ompelemaan nälkäiselle kissalle takkia. (
Tunteiden kuvaaminen ja tunnemaailman vähittäinen kuoleminen on vaikea kuvata. Tätänykyä pidän lomaa niistä.
Niiden sijaan muistelen näitä mitä olen tänne kirjoittanut. Näitä kokiessani tunnemaailmani oli kutakuinkin terve ja näistä juurista tulee voimani. Kyllä näistäkin kirjoittaminen edistää kokonaisuuden kuvausta.
Muuten, oletko lukenut Goethea? - aika verkkaisesti hänenkin korjoissaan siirrytään tapahtumasta toiseen. Hän on lempiklassikoitani.
kokemuksista kirjoittaminen on minulle melkein sama, kuin pääsisin niistä eroon.
Jokainen teksti, joka on valmis (raakile), auttaa minua.
Koen helpotusta ja tuntuu, kuin pala painavasta lastistani siirtyisi lukijan kannettavaksi.
Ehkä kuvitelmaa, mutta helpottavaa sellaista.
En ole lukenut Goethea.
Pitää ottaa listalle.:)
Vaikeat asiat pitää kohdata tunnetasolla. Tarvitaan paljon nöyryyttä todeta tapahtuneet ja kohdata tunteensa sellaisenaan kuin ne olivat.
Helppoa teoriassa, vaikeita käytännössä, mutta pikkuhiljaa. Toipumisaikana on kyyneleitä valunut varmaan jo saavillinen.