lennän....

Hei.

Minulta leikattiin hyvänlaatuinen aivokasvain muutama vuosi sitten. Elämäni palautui normaaliksi, mutta Neurotol Slow jäi käyttööni mahdollisten kohtausten estoksi.
En ole saanut kohtauksia, silti minua askarruttaa yölliset "tuntemukset" joihin herään.Tunne on sellainen, että ikään kuin "lentäisin" valtavaa vauhtia, toisaalta tunnetta voi kuvailla myös rajuksi tuuleksi, joka käy minua päin. En tunne pelkääväni, päin vastoin tunne on joskus jopa riemullisen vapauttava. Näitä "kohtauksia" on ollut muutama, ja ne ovat jääneet askarruttamaan mieltäni; ovatko ne vain unia, vai onko kyseessä ehkä jonkinasteinen epileptinen kohtaus.
Onko toisilla ollut saman kaltaisia tuntemuksia?
Miten itse ne tulkitset??
Kiitos jo etukäteen vastauksesta.
4323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itseltäni on leikattu useita vuosia sitten verisuonikasvain ja samaan tapaan söin Neurotol Slow:ta kohtausten varalta vielä muutaman vuoden siihen päälle. Kohtauksia ei tiettävästi enää ilmaantunut mutta nyt kun olen lukenut sen aikaisiani papereitani, niin kaikenlaista krämppää on näköjään kuitenkin ollut. Erilaisia huimaus- ja pahoinvointioireita yms. joiden takia rampattiin lääkärissä vähän väliä. Noita lentämistunteita ei ole jäänyt mieleeni erityisesti niiltä ajoilta mutta tiedän täsmälleen mistä puhut ja kovaa on menty, välillä on täytynyt nousta istumaan ja katkaista sitä liitoa. Olen aina laittanut ne jonkun muun vaivan (niskajumi, väsymys, migreenioireet..) piikkiin koska ei mieleeni epilepsia enää silloin juolahtanut (alkoivat ehkä reilu 5 v. sitten). Enkä kyllä tänäkään päivänä osaa sanoa, liittyivätkö epilepsiaan/leikkaukseen vai eivät.

Nyt olen kuitenkin taas epileptikko parin tyypillisen GM:n ilmaannuttua. Suosittelen elämään loppuelämän melkoisen rennosti ja välttämään stressaavaa ammattia ja uraa, sillä tämä jatko ei mielestäni ollut niiden arvoinen.

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi.
    Tuo liito/kiito/lento yöllisessä unessa voisi johtua myös unihalvauksesta, jonka oireita myös tunnen;eli keho on kuin "kahleissa", mutta jokin minussa (henki)on valtavassa vauhdissa.
    No, näihin tuntemuksiin ei ehkä faktatietoa saakaan, kunhan niitä vain pohdiskelee...
    Hyvää kesänjatkoa Sinulle...
    ...lennellään ))))

    Äänestä

hörpyllä rommia palaat taas maan pinnalle

Äänestä

mä veikkaan että se osittain johtuu siitä et mikä alue leikattiin! mistä se avon alue vastasi!eli mulla esim oli näkö aluen vieressä niin 1/4 osa näöstä meni! ylä kulmista! ei sitä edes itse huomaa mutta sulla saatta ollaa vaan jokin viereinen alue siitä palasta ärsyntyä ja tule jotain erilaista juttuja! mutta tämä on vaan mun veikkaus :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuulessa.... kirjoitti:

Hei.

Minulta leikattiin hyvänlaatuinen aivokasvain muutama vuosi sitten. Elämäni palautui normaaliksi, mutta Neurotol Slow jäi käyttööni mahdollisten kohtausten estoksi.
En ole saanut kohtauksia, silti minua askarruttaa yölliset "tuntemukset" joihin herään.Tunne on sellainen, että ikään kuin "lentäisin" valtavaa vauhtia, toisaalta tunnetta voi kuvailla myös rajuksi tuuleksi, joka käy minua päin. En tunne pelkääväni, päin vastoin tunne on joskus jopa riemullisen vapauttava. Näitä "kohtauksia" on ollut muutama, ja ne ovat jääneet askarruttamaan mieltäni; ovatko ne vain unia, vai onko kyseessä ehkä jonkinasteinen epileptinen kohtaus.
Onko toisilla ollut saman kaltaisia tuntemuksia?
Miten itse ne tulkitset??
Kiitos jo etukäteen vastauksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu