heips. Olen pian 15 v. tyttö, painan viimeksi kolme tuntia sitten punnitessani 45,3 kg ja olen
n. 154 cm pitkä. Olen kolmannelta luokalta asti ihannoinut laihuutta, ja olen siitä lähtien vetänyt mahaa sisäänpäin joka päivä, vaikkei kukaan olisikaan näkemässä. Viime joulun aikoihin kuitenkin päätin, että tämä saisi loppua.
Aloin lenkkeillä ja pyöräillä, sekä tehdä vatsalihasliikkeitä joka ilta. Kun käyn äitini kanssa kaupassa, varmistan, että hän ostaa minulle kaikkea rasvatonta ja vähäkalorista, etten pääsisi lihoamaan. Nykyään en pysty edes syömään ilman että katsoisin paljonko sadassa grammassa on kaloreita! Silti syön lähes päivittäin jotain hyvää, mutta sitten syön kaikkea muuta vähemmän.
Pidän listaa kaikesta, mitä päivän aikana syön.
Lisäksi punnitsen itseni varmaan kaksikymmentä kertaa päivässä.. Eikä tämä ole normaalia mielestäni.
Vaikka olenkin laihtunut 3 kiloa joulusta, nään silti saman, lihavan itseni peilistä.
Eniten minua kuitenkin kalvaa ajatus, onko minulla syömishäiriö, ja jos on, niin minkälainen? En ole löytänyt mitään omiin 'oireisiini' liittyvää syömishäiriötä..
Kertokaa minulle, jos epäilette tietävänne, mikä minulla on!
n. 154 cm pitkä. Olen kolmannelta luokalta asti ihannoinut laihuutta, ja olen siitä lähtien vetänyt mahaa sisäänpäin joka päivä, vaikkei kukaan olisikaan näkemässä. Viime joulun aikoihin kuitenkin päätin, että tämä saisi loppua.
Aloin lenkkeillä ja pyöräillä, sekä tehdä vatsalihasliikkeitä joka ilta. Kun käyn äitini kanssa kaupassa, varmistan, että hän ostaa minulle kaikkea rasvatonta ja vähäkalorista, etten pääsisi lihoamaan. Nykyään en pysty edes syömään ilman että katsoisin paljonko sadassa grammassa on kaloreita! Silti syön lähes päivittäin jotain hyvää, mutta sitten syön kaikkea muuta vähemmän.
Pidän listaa kaikesta, mitä päivän aikana syön.
Lisäksi punnitsen itseni varmaan kaksikymmentä kertaa päivässä.. Eikä tämä ole normaalia mielestäni.
Vaikka olenkin laihtunut 3 kiloa joulusta, nään silti saman, lihavan itseni peilistä.
Eniten minua kuitenkin kalvaa ajatus, onko minulla syömishäiriö, ja jos on, niin minkälainen? En ole löytänyt mitään omiin 'oireisiini' liittyvää syömishäiriötä..
Kertokaa minulle, jos epäilette tietävänne, mikä minulla on!
Vastaukset 4
Vanhimmat
ortoreksiaa, mene lääkäriin tai terkkarille, sillä sinulla on henkisiä ongelmia itsesi hyväksymisen kanssa
Tilasi voi myös kehittyä anoreksiaksi, nimittäin itselläni ko. sairaus alkoi juuri noin. Olen nyt 25-vuotias nainen ja olen sairastanut anoreksiaa reilun puoli vuotta (vakavasti). Painoni tarkkailun aloitin lukiossa, n. 8 vuotta sitten. Kaikkea rasvaista koitin välttää. Luin aina ruoka-aineiden ravintosisällöt (osaan edelleen useiden tuotteiden kalorit, hiilarit, protskut ja rasvat ulkoa...) ja koulussa söin sitä, missä oli vähiten kaloreita, pidin sitten ruuasta tai en. En ole koskaan ollut ylipainoinen, aina yleensä normaalipainon alarajalla (164 cm, 50 kg silloin). Aluksi minullakin oli kuvailemaasi kaloreiden tarkkailua, muutaman kilon painonpudotusta, kunnes tilanne luisui käsistä. (Nyt toipumisvaiheessa paino tällä hetkellä 45 kg, pyrkimys ylöspäin, vaikken toistaiseksi haluakaan).
Sairaus (syömishäiriöt) liittyy nimenomaan muihin psyykkisiin ongelmiin ja tulee ikäänkuin itsestään muiden henkisten ongelmien myötä. Itse en ainakaan valinnut syömishäiriötä. Painontarkkailu liittyi oman elämän hallintaan, täydellisyyden tavoitteluun. Elämä muuttui aivan kamalaksi. Sitä tilaa en toivo kenellekään ja siksi olisi hyvä, jos pystyt vaikuttamaan asiaan ajoissa. Voin kertoa, ettei sairaus enää vakavammassa vaiheessa pysy ollenkaan hallinnassa ja elämässä ei ole mitään muuta kuin ruoka, kalorit, ruuan välttäminen, vaaka, vaaka, vaaka, paino sadan gramman tarkkuudella.. Keskittymiskyky katoaa, itseinho kasvaa, sosiaaliset tilanteet käyvät mahdottomiksi, elämä ei tunnu miltään, mistään ei nauti... Nämä ovat tietenkin subjektiivisia kokemuksia, eli en voi niitä yleistää.
Olet nuori ja elät sitä aikaa, jolloin oikeasti voit nauttia ja jolloin sinun kuuluu saada nauttia elämästäsi. Mene juttelemaan terveydenhoitajalle tai lääkärille. Aluksi mikään syömishäiriö ei olekaan täysin "oppikirjamainen", en itsekään tunnista ns. alkuoireitani puhtaaksi anoreksiaksi tai ortoreksiaksi. Mutta valitettavasti henkiset sairaudet voivat kehittyä huomaamatta paljon vakavimmiksi. On todella hienoa, että olet itse kiinnittänyt asiaan huomiota ja huolehdit itsestäsi. Siksi sinun tilasi voi olla helposti parannettavissa ennen kuin mitään vakavaa, terveydellesi todella haitallista syömishäiriötä kehittyy (nytkin osteoporoosin riski on kohdallasi huomattava. Olet sen ikäinen, että luustosi kehittyy voimakkaasti ja vanhemmiten ongelmat voivat tulla vastaan, jos nyt et anna elimistöllesi rakennusaineita tarpeeksi). Suosittelisin, ettet luota siihen, että ongelmasi menee itsekseen ohi. Itsehän sinä asian toki päätät, mutta sekin voi olla jo helpottavaa, että voi puhua asiasta jollekulle, siis lääkärille tai terkkarille.
Itselläni sairauteen on liittynyt aina voimakkaasti ns. kiltin tytön rooli. Täydellisyyden tavoittelu, erinomaiset kouluarvosanat, hyvät työpaikat, nopea valmistuminen yliopistosta... Ns. suorittaminen, ei Eläminen. Kun paino laski, olo oli todella upea. Tunsin itseni paljon paremmaksi ihmiseksi. Kun paino nousi, maailma romahti. Olin huono, ruma, kamala... Kaikin puolin epäonnistunut. Kerron tämän siksi, että jos omaan oloosi liittyy samanlaisia piirteitä, kannattaa asiaan kiinnittää huomiota ja se tilasi ei silloin ole "terve".
Toivon sinulle oikein hyvää kesää!! Sinulla on vielä koko elämä edessä ja paljon upeita kokemuksia matkan varrella tulossa. Elämä on paljon muutakin kuin syömisen tarkkailemista! Nauti nuoruudestasi!!
Ensiksi haluan kiittää aiheeseen vastanneita; nyt tiedän että kaikki ei ole kohdallaan..
Sitten lisään omaan tekstiini vielä sen, että aloin puoli vuotta sitten ns.''puolivegetaristiksi''(en tiedä, miksi kaltaistani sanotaan virallisesti) eli syön vain kanaa,kalaa ja maitotuotteita. Lisäksi olen kirjoittanut pitkän litanian eri ruokien kalorimäärästä..tietääkseni mitä voin syödä ilman suuria tunnontuskia.
Jossainvaiheessa kun ajattelin että tulipas taas syötyä liikaa menin vessaan ja oksensin suurimman osan pois.
Tämän kuitenkin lopetin luettuani jostain että se vaikuttaa hampaisiin ja ääneen.
Syksyllä heti kun koulut alkavat menen puhumaan terkkarille ongelmastani, jos en saa sitä kesän aikana pois. Mutta vain jos kotiväelle ei ilmoiteta mitään.
Hyvää kesää teille kaikille, koitetaan pärjätä!:>
Oikein!!! :)
Heti vaan puhumaan terkkarille tms. taholle, ettei syömisongelma karkaa täysin käsistä. Mitä kauemmin tuota häiriintynyttä toimintaa jatkaa yksinään, sitä vaikeampaa ja tuhoavampaa siitä tulee, ja sitä vaikeampaa siitä on päästä pois.
Itselläni jo yli kuusi vuotta takana. Tuntui ihan mahdottomalta hakea apua ja kertoa jollekin ulkopuoliselle (terapeutille), mutta siitä se paranemisen pitkä prosessi sitten lähti.
Syöminen on kuitenkin tärkeä osa meitä ja elämää. Olen kateellinen ihmisille, jotka syövät normaalisti nälkäänsä, tuntevat luonnollisen kylläisyyden ja nälän. Kai minäkin joskus...