Heips!
Nyt päätin rohkaistua ja kirjoittaa päällimäisistä tunnoistani tämän meidän home-episodimme vaiheista, meillä 5-henkinen perhe, omistus-asuntomme laajat kosteus-ja homevauriot, sairastelukierre, kämpän remppa, myyminen ja riitely taloyhtiön kanssa, nyt evakossa ja elämä asetumassa, kyllä tämä sellainen opetus on ollut, että en soisi tätä pahimalle vihamiehellenikään, tämä epävarmuus, syyttely ja epätietoisuus, kun ketään ei oikeasti kiinnosta ja itse pitäisi tietää kaikesta kaikki ja kehenkään et voi luottaa, et varsinkaan isännöitsijään, hallitukseen, naapureihin ja voiko siihen rakkaaseen kumppaniikaan niin sokeasti luottaa,kyllä tässä niin ihmeissäni olen ollut ja kalliisti, kiltisti omasta pussistani olen kaiken maksanut, lääkärit, tutkimukset, juristit ja jne, ja mikä on kaiken väärti, leimautuminen, väsyminen ja masentuminen, pahinta tämä sosiaalinen eristäytyminen ja väsyminen, nämä homejutut on niin stressaavia että kyllä niihin niin 100% menee väkisin mukaan, et voi kyllä vähän ihmetellä omaa jaksamistaan ja stressinsietokykyään.Kyllä tässä väkisin helposti väsyy ja masentuu, tukea on vaikea saada mistään,on niin pirun vaikeaa rakentaa elämää uudelle mallille, enää ei pitäisi olla mitään hätää, ei vaan osaa olla enää rauhassa.Ei oikein osaa luottaa siihen et kaikki menis hyvin ja et tästä vois,jotain oppia ja ei tarvitse huolehtia, on tosi vaikeeta kun enää ei oo muuta kun aikaa, ennen se kaikki aika oli tosi kuluttavaa ja nyt pitäis pystyy olee niinkuin mitään ei olis tapahtunut, paljon on tapahtunut perheessämme ja parisuhteessamme, hyvin kipeitä ja negativisia asioita, näistä ei paljon puhuta, mutta oman käsitykseni mukaan melko yleisiä taitavat myös avioerot näissä homejutuissa olla, niin paljon tulee sitä huolta, epätietoisuutta ja turhaa syyllistämistä myös perheen sisälle, näistä koitan omalta taholtani selvitä, kaiken muun lisäksi.Kovin on taas sekavaa, mutta näitä kovasti mietin ja yritän tätä elämää kasata!
Nyt päätin rohkaistua ja kirjoittaa päällimäisistä tunnoistani tämän meidän home-episodimme vaiheista, meillä 5-henkinen perhe, omistus-asuntomme laajat kosteus-ja homevauriot, sairastelukierre, kämpän remppa, myyminen ja riitely taloyhtiön kanssa, nyt evakossa ja elämä asetumassa, kyllä tämä sellainen opetus on ollut, että en soisi tätä pahimalle vihamiehellenikään, tämä epävarmuus, syyttely ja epätietoisuus, kun ketään ei oikeasti kiinnosta ja itse pitäisi tietää kaikesta kaikki ja kehenkään et voi luottaa, et varsinkaan isännöitsijään, hallitukseen, naapureihin ja voiko siihen rakkaaseen kumppaniikaan niin sokeasti luottaa,kyllä tässä niin ihmeissäni olen ollut ja kalliisti, kiltisti omasta pussistani olen kaiken maksanut, lääkärit, tutkimukset, juristit ja jne, ja mikä on kaiken väärti, leimautuminen, väsyminen ja masentuminen, pahinta tämä sosiaalinen eristäytyminen ja väsyminen, nämä homejutut on niin stressaavia että kyllä niihin niin 100% menee väkisin mukaan, et voi kyllä vähän ihmetellä omaa jaksamistaan ja stressinsietokykyään.Kyllä tässä väkisin helposti väsyy ja masentuu, tukea on vaikea saada mistään,on niin pirun vaikeaa rakentaa elämää uudelle mallille, enää ei pitäisi olla mitään hätää, ei vaan osaa olla enää rauhassa.Ei oikein osaa luottaa siihen et kaikki menis hyvin ja et tästä vois,jotain oppia ja ei tarvitse huolehtia, on tosi vaikeeta kun enää ei oo muuta kun aikaa, ennen se kaikki aika oli tosi kuluttavaa ja nyt pitäis pystyy olee niinkuin mitään ei olis tapahtunut, paljon on tapahtunut perheessämme ja parisuhteessamme, hyvin kipeitä ja negativisia asioita, näistä ei paljon puhuta, mutta oman käsitykseni mukaan melko yleisiä taitavat myös avioerot näissä homejutuissa olla, niin paljon tulee sitä huolta, epätietoisuutta ja turhaa syyllistämistä myös perheen sisälle, näistä koitan omalta taholtani selvitä, kaiken muun lisäksi.Kovin on taas sekavaa, mutta näitä kovasti mietin ja yritän tätä elämää kasata!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sitä on vain niin sanaton kun tietää mitä käyt läpi.Mutta toivon että selviydette perheenä homehelvetistänne.Ja muista siitä voi selviytyä,kun jaksaa uskoa parempaan huomiseen.Ota ilo kaikista pienistä iloa tuottavista asioista!!Kyllä sinä selviät!!
vaikeinta on mielestäni se, ettei kotona voi näitä asioita purkaa.
Ehditkö jo sairastua pahasti? Pahimmillaanhan homeista saa loppuelämää lyhentävän etenevän keuhkosairauden.
Terveyden rinnalla raha ja sen puute ovat pikkujuttuja. Yritä kestää hiljaa se syyttely, ellei puolisosi tajua se ei puhumalla parane.
Kun vaikein aika on ohi siihen voi palata ja puhdistaa ilmaa. Kirjoita tuntemuksiasi jatkokertomukseksi, hanki itsellesi paljon kohtalotovereita mailiystäviksi, keksi mihin tekemiseen ei ollut koskaan ennen aikaa, aloita uusi harrastus.
Näytä, että perheesi on sinulle rakas. Elä sitä uutta aikaa täydesti.
t. kohtalotoveri
Oikein sydäntä raastoi lukea kirjoitteluasi.
Olen pahoillani puolestanne...
Samanlaisessa tilanteessa täälläkin.
Meillä on tulossa taistelu myyjän vastuusta, mutta tuntuu siltä ettei voi olla sotkematta taloyhtiötäkin mukaan soppaan.
Kaikki minkä olemme ikinä omistaneet on kaatopaikkajätettä, kotimme jonka me rakkaudella
kunnostimme on itiöitä/toksiineja täynnä väärällä tavalla toteutetun kartoituksen ja korjauksen vuoksi...
Pahin on kuitenkin pelko lapsen ja miehen terveydestä, mitäköhän niille vielä tulee?
Itse olen sairastunut siinä määrin että
ei muuta kun kuoppaan vaan.
Siltä ainakin tuntuu joskus kun henki ei kulje ja sydän pomppailee omia tahtejaan.
Ja se eristäytyminen mitä mainitsit,
uskaltaakohan tänään käydä esim. postissa vai
tuleeko siellä taas sama homereaktio kuin viimeksi? Joka ikinen liike meidän kaupungissa on homeita täynnä, ja sitten herkkänä saa taas
kokea nuo samat oireet kuin kotona.
Ja mies vielä toivoo sisimmässään että joskus
vielä kunhan asunto on korjattu ja siivottu muutamme takaisin, sillä hänellä on raastava koti-ikävä. Minä EN muuta takaisin, sillä tiedän
että minä kuolen siihen asuntoon.
Tai pahimmassa tapauksessa meidän pieni tytär.
tiedän omasta kokemuksestani, samantyyppisen tilanteen läpikäyneenä. Joten ole itseäsi kohtaan maltillinen, äläkä odota itseltäsi mitään nopeaa selviytymistä. Selviytyminen menee kuin Särkänniemen vuoristorata, välillä ylös ja vaihteeksi alas. Ja se kuuluu asiaan, kovien kokemusten jälkeen. Erityisesti luottamus rakoilee pitkään. Se on ehkä sellainen suojamekanismi, ettei tulisi taas lunta tupaan kun edellistenkin arvet ovat vielä auki.
Se vie vuosia, sanottiin meillekin. Ajattelin että kyllähän me tästä nopeammin selviämme, mutta totta se oli......se vie vuosia.
Hei!
Kiitos kaikille jotka ovat vastaneet viestiini, luulin että elämä homeasunnossa on raskasta, mutta vielä tuskaisempaa on tämä ponnistelu elämänsuunnan etsimiseen tälläsen episodin jälkeen,kun näille jutuille ei ole selkeää alkamisajankohtaa ja luoja tietää milloin tämä loppuu,minä en haluaisi olla lopun elämääni katkera jollekin luonnonoikuille, mille ei kukaan voi mitään ja mistä kukaan ei ole vastuussa.Kun ketään ei oikeasti kiinnosta, niin miksi ihmeessä minun pitäisi uhrata omasta elämästäni viimeiset rippeet tälläisen sonnan pyörittämiseen?Plääh, miten tästä voi nousta, tämä on yksi elämän paradoksi!!!
on vain ihmisten aikaansaannosta.
Luonto toimii hyvin selväpiirteisesti verrattuna ihmisten toimintaan.
Kaikki ongelmat johtuvat nimenomaan ihmisten ajattelun lyhytjännitteisyydestä ja välinpitämättömyydestä.
Yleensä ihminen herää vasta sitten ajattelemaan hieman pitemmälle, kun jokin ongelma kohtaa häntä tai läheisiä.
Joskus tulee mieleen, että onko kenelläkään todella olemassa ajattelukykyisiä läheisiä, jos toista kohtaa jokin perustavan laatuinen ongelma, niin heti ollaan "häipäsemässä" tai ei osata suhtautua asiaan niinkuin realiteettien mukaan pitäisi.
Näinhän on käynyt hyvin monelle sairastuneelle, edes naapurit eivät käy enää "kylässä".
Kovin on ihmisten inhimillisyystaju heppoista.
Lienee monelle täysin käsittämätön määre.
Se kertoo hyvin paljon tämän nykyisen maailman tyylistä käsitellä ongelmia.
Ei normaali elämä ole mitään "Hollywood"-elämää, vaikka sitä meille tuputetaan joka "rööristä".
Tämä suhtautuminen koskee, ikävä kyllä, myös näitä meidän valitsemia päättäjiä (vai mitä he oikein ovat) ja heidän suhtautumistapa myös "kasvattaa" ja "ruokkii" tätä nurinkurista suhtautumistapaa ongelman kohdannutta ihmistä kohtaan.
Mutta eihän tässä pidä moiselle "moskalle" periksi antaa.
Ei millään elämänalueella.