Täällä on näköjään käyty paljon viime aikana keskustelua siitä, kuinka vl:ien mielestä ei-vl:t arvostelevat heitä ja toisinpäin. Vl-taustaisena uskovaisena on mielenkiintoista seurailla tätä palstaa ja välillä täällä ihan hyviä keskusteluja onkin.
Omat syyni, miksi en enää ole vl, lienee se, että en koe enää tärkeäksi seurata sääntöjä ja tapoja, jotka eivät Raamattua lukemalla ja seurapuheita kuuntelemalla tunnu loogisilta. Eikä tässä käy puolustukseksi ollenkaan se, että "usko ei ole järjen (ja logiikan) asia"... Ennen tyydyin tuohon hokemaan, mutta silti monet asiat vaivasivat/häiritsivät. Olen lukenut Raamattua suhteellisen paljon verrattuna vl-ystäviini, jotka eivät monet olleet koskaan oma-aloitteisesti tähän kirjaan tutustuneet. Jos Raamattua kuitenkin pidetään elämän ohjekirjana, niin soisin myös vl:ien sitä itsekseenkin lukevan eikä vain seurapuheiden kautta toisten selittämänä kuuntelevan...
Tiedän eläväni monien uskovaisten mielestä epäuskoista elämää. Itselleni usko on kuitenkin edelleen voimanvarani niinkuin se on ollut koko elämäni. Käyn silloin tällöin kirkossa hiljentymässä, samoin saatan seurapuheita kuunnella radiosta tai ihan paikan päällä rauhanyhdistyksellä. Voisin nähdä itseni varsin hyvin myös muiden herätysliikkeiden seurapuheita kuulemassa, mutta taustastani johtuen on vl-suus se tutuin ja "lyhimmän reitin" päässä. Vl-sukulaisten kanssa piipahdan nytkin suviseuroissa, vaikka lienen menen sinne lähinnä vain mieliksi, kun se tuntuu olevan heille niin tärkeää.
Se mitä tässä kai yritän sanoa, on se että olen käsittänyt sen, ettei yksikään kristillinen yhteisö ole ainoa oikea, jonka tapoja ja sääntöjä kuuliaisesti noudattamalla pelastuisi. Jokainen ihminen on erilainen, omanlaisensa, Jumalan luoma. Samoin on myös jokaisen ihmisen suhde siihen, miten hän Jumalan ja uskon elämässään kohtaa ja kokee.
"Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen." 2.Tim.1:7

Vastaukset 6
Vanhimmat
VL-yhteisössä ollaan enemmän kiinnostuneita toisten asioista ja muiden kyttäämisestä kuin omakohtaisesta uskosta. On jotenkin niin mukava tuomita ihmisiä ulkoisen olemuksen perusteella. "Tuolla on korvakorut, ahaa onko tuolla raitoja hiuksissaan -no, he ainakin ovat epäuskoisia jne..
Raamattu korostaa ainoana autuuden ehtona omakohtaista uskoa. Kaikenlainen turha oheistoiminta ei auta sielun autuudessa mitään. Pidä sinäkin ystäväni usko sydämessäsi vaikka tukkasi ei vl-normeja täyttäisikään:)
Terveisin: Toinen "musta lammas"
Raamattu kyllä korostaa omakohtaista uskoa ja kaikki varmasti tietävätkin,ettei toinen voi uskoa toisen ihmisen puolesta,vaikka kuinka haluaisi.
Raamattu korostaa kuitenkin myös pyhien yhteyttä ja jumalan valtakuntaa maan päällä.
Tämä valtakunta on selvästi Raamatussa mainittu.
Siellä lukee mm. että ei jumalan valtakunta tule niin,että se voitaisiin nähdä. Katso, Jumalan valtakunta on jo teidän keskellänne.
Samoin kerrotaan,että Jeesus Kristus on tuon valtakunnan kulmakivenä ja hänen omansa muureina.
Pyydetään etsimään nimenomaan Jumalan valtakuntaa. ja kuten edellä jo tuli ilmi,se on meidän keskellämme, täällä maailmassa.
On siis yksi seurakunta,jonka päämiehenä on Jeesus Kristus.
Kaikki ovat tervetulleita tähän armon valtakuntaan. Ei ole yhtäkään niin huonoa ihmistä,ettei joukkoon sopisi. mutta on paljon ihmisiä,jotka ovat kasvaneet niin suuriksi itsessään,etteivät portista tahdo mahtua sisään.
myös Luther kirjoittaa,että maailmassa on yksi pyhien joukko.
mitä raamatun tutkimiseen tulee, niin se on hyvin yksilöllinen asia,eikä tarkoita sitä,että lestadiolaiset eivät tutkisi Raamattua.
Sitä kehoitetaan kyllä tutkimaan ja itsekin olen hyvin innostunut sitä lukemään.
nuoret ihmiset harvoin vielä asian tärkeyttä käsittävät,mutta kun Jumala antaa etsikon aikoja,niin silloin ihminen, nuori tai vanha yleensä myös haluaa lukea Raamattua.
nuoret,jotka ovat kasvaneet uskovaisessa kodissa ovat kuulleet jumalan sanaa pienestä pitäen ja yskovat sen sellaisenaan, lapsen omaisesti.
Jossain vaiheessa elämää kuitenkin meille kaikille tulee se aika,jolloin alamme miettimään,onko tämä usko varmasti oikea.
silloin otetaan Raamattu esille ja luetaan.
Ja tämä lukeminen vahvisti ainakin minun uskoani.
uskon juuri niin, kuin Raamattu opettaakin.
Kirjoitusten ymmärtämiseen voi ja saa pyytää Jumalalta apua. Ja Hän kyllä hyvyydessään avaa sitä niin,että tällainen tyhmempikin ymmäetää.
Niin Jumalan valtakuntaa ei voi silmin nähdä. Se on siellä missä on usko ihmisten sydämessä. En sano, etteikö vl-nen usko olisi elävää uskoa. Vl-nen usko on ´pääsääntöisesti Raamatun mukaista ja tuntuu oikealta, mutta sitten on sellaisiakin opinkohtia, joille ei varsinaisia perusteita Raamatusta löydy ja kuitenkin vl:n odotetaan noudattavan näistä vl-suudelle tyypillisiä opinkohtia. Ja jos ei noudata ei ole vl eikä vl:ien mielestä edes uskovainen.En ala erittelemään mitä nämä opinkohdat (ts. säännöt ja tavat) ovat, koska niitä puidaan täällä aika ajoin muutenkin, mutta koen olevani ennen kaikkea itselleni rehellinen, kun en enää pakota itseäni "uskomaan ilman järkeä" kaikkea.
"Syntilistaani" kuuluu varmasti myös se, että näen Raamatun myös aika- ja kulttuurisidonnaisena kirjana. Se on minulle Pyhä kirja, koska se sisältää tiedon/hengen oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta, mutta vaikka kirjoittajat ovatkin kirjoittaneet "Pyhän Hengen vaikutuksen alla", niin silti kukaan ihminen ei ole erehtymätön eikä irrallaan omasta ajastaan, kulttuuristaan ym seikoista... Jumalan sana ei muutu, totta, mutta ajat muuttuvat!
Kiitos Pirkko hyvästä vastauksestasi, sitä oli mukava lukea!
että siinäkö on vl ettet noudta sääntöjä ja tapoja :)
Ainakin itselleni tuo toteamus paistaa tuosta sinun kirjoituksesta niin kertakaikkiaan kirkaasti... Et ole vl kun et noudata sääntöjä ja kun et noudata sääntöjä et ole monenkaan mielestä uskovainen...
"Se mitä tässä kai yritän sanoa, on se että olen käsittänyt sen, ettei yksikään kristillinen yhteisö ole ainoa oikea, jonka tapoja ja sääntöjä kuuliaisesti noudattamalla pelastuisi"
Voisiko raamatun valossa toisin todeta? En minä ainakaan.. Muutenkin ajatuksesi ovat monessa suhteessa tutuja.
Tämä on nyt henkilökohtainen kysymys, vastaa jos haluat.
Minkä määritelmän perusteella olet itse vanhoillislestadiolainen? Kun joskus tuntuu että joka asiassa väkätät vanhoillislestadiolaisuutta vastaan. ;)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000027121941#22000000027121941
Tarkennan tuosta viestistä vielä sitä kohtaa jossa toean seurakuntayhteydestä niin ... Minulle seurakunta yhteys ei ole kuulumista ajalliseen ja näkyväiseen seurakuntaan. Vaan seurakuntayhteys on kuulumista ajatomaan Jumalan sanlla asetettuun serakuntaan ja sen yhteyteen.