Mökkitiellä lähti nätiltä tytöltä japanilainen tuore farmariauto lapasesta ja se päätyi katolleen metsähallituksen puolelle. Yksikään airbag ei lauennut, kun tälli tuli katon puolelta eikä edestä tai sivulta. Kuin ihmeen kaupalla kuljettajalle tai hänen koiralleen ei käynyt kuinkaan. Auto oli heittelehtinyt puolelta toiselle kahdesti joten se lie hiljentänyt vauhtia.
No siinä sitten tarkastelimme auton pohjaa toisen paikalle sattuneen miehen kanssa. Hän huomautti että eipä ole tosiaan pohjaan massaa laitettu johon lohkaisin että nythän se kannattaisi tehdä kun auto on valmiiksi tuossa asennossa... Ei tyttö suuttunut, oli pelinaisia.
Ihmettelen minä vaan suuresti miltä pohja näytti. Sitä massaa ei siis tosiaankaan ollut. Ei tosin ollut vielä ruostettakaan, mutta kun noita hiekkateitä ajelee, ei mene montaakaan vuotta...
Ostin vuosi sitten 2003-mallisen Turkissa kasatun ranskalaisen, ja käytin oston aikoihin sen nosturilla. Voi pojat; pohja on tehtaan jäljiltä yllättäen niin hyvässä massassa, että lisäsuojauksen tarvetta ei ollut. Puheet rapaista ranskalaisista ovat täysin katteettomia; ovat varmasti niitä olleet ennen mutta eivät enää 2000-luvulla.
Kannattaisi ottaa huomioon, kun autonvaihtoa miettii ???
ympäriajettu japanilainen
8
2094
Vastaukset
- Pekka.
1. Eihän se (etu)airbagin laukeaminen mitään hyödytäkään jos auto ei saa voimakasta pituussuuntaista kiihtyvyyttä (negatiivista sellaista).
2. Uusi japsiauto kannattaa ruostesuojauttaa pian ostamisen jälkeen.
3. Ranskalaiset vastustaa nykyään ruostetta tosi hyvin. - ferkka
parhaammat rapiat ranskalaaset krilliltä
- eivät ruostu
Kahtakymmentä vuotta nuoremmissa ranskalaisissa ei ole ruostetta. Esimerkiksi 80-luvun lopun Peugeot 205 on yhä yleinen malli, eikä niissä ruostetta näy, ellei autoa ole kolhittu.
- Kyllä..
Ruostuvat ellei niitä suojata hyvissä ajoin.
- kontra ranskalainen nosturilla
Näin tuossa juuri korjaamon pihalla peräänajetun samanlaisen 2003 Megane Breakin, kuin mikä itselläni on. Autoa oli jonkin verran purettu, ja ruostetta ei ollut kerrassaan missään.
Vastaan tulee päivittäin ruosteisia kinnereitä. Loppuunajettuja 80-luvun Mersuja. Uudehkojakin japanilaisia ja Transportereita.
Mikä on auton suurin ja vaikeimmin vaihdettava osa?
Kori.- mitä hyödyttää
jos auto on ruosteeton, jos se seisoo jatkuvasti korjaamolla. Kalliiksi tulee sekin.
- kontra ranskalainen
mitä hyödyttää kirjoitti:
jos auto on ruosteeton, jos se seisoo jatkuvasti korjaamolla. Kalliiksi tulee sekin.
Miksi seisoisi? Olen ajanut yli puoli miljoonaa kilometriä eri merkkisillä autoilla, ja ei ole Renaultissa ollut sen enempää vikaa kuin Volkswagenissa, Fordissa tai Opelissa. Itse asiassa vähemmän... Sekä Volkkarista että Opelista meni kansipahvit pienillä kilometreillä, Volkkarissa oli öljyvuoto joka sulatti laturin sähköjohdon kuoren aiheuttaen oikosulun vaaran, Volkkarista meni vetoakselin nivel, meni bensapumppu, jne... Useita ajovaloumpioita halkesi itsestään jne.
Nyt alla on -03 Megane Break, ja muuta ei ole tarvinnut omistusaikanani tehdä kuin vaihtaa kaksi polttimoa ja iskunvaimentajat. Erittäin miellyttäviä kilometrejä vähin kustannuksin. - Joonas S52
kontra ranskalainen kirjoitti:
Miksi seisoisi? Olen ajanut yli puoli miljoonaa kilometriä eri merkkisillä autoilla, ja ei ole Renaultissa ollut sen enempää vikaa kuin Volkswagenissa, Fordissa tai Opelissa. Itse asiassa vähemmän... Sekä Volkkarista että Opelista meni kansipahvit pienillä kilometreillä, Volkkarissa oli öljyvuoto joka sulatti laturin sähköjohdon kuoren aiheuttaen oikosulun vaaran, Volkkarista meni vetoakselin nivel, meni bensapumppu, jne... Useita ajovaloumpioita halkesi itsestään jne.
Nyt alla on -03 Megane Break, ja muuta ei ole tarvinnut omistusaikanani tehdä kuin vaihtaa kaksi polttimoa ja iskunvaimentajat. Erittäin miellyttäviä kilometrejä vähin kustannuksin.Automerkkien väliset erot ovat hyvin pienet varsinkin vikojen määrässä. Mielestäni japanilaisissa on sen sijaan paljon isoja toimenpiteitä vaativia remontteja. Euroissa lähinnä näpertelyä... voi olla mielikuvitusta mutta merkillä ei ole käytännössä mitään väliä vikojen määrässä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1407899Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.303097Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa
Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole3652145Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729422841744Kerrostaloihin ilmalämpöpumput
Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih1471553Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh211371- 1001229
- 151168
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1371142Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa
Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com191096