miten voin päästä irti ex-poikaystävästäni joka jätti minut muutama päivä sitten. Olimme melkein 2 vuotta yhdessä ja rakastin häntä hirveän paljon. Olimme suunnitelleet yhteistä tulevaisuuttammekin ja olin varma että olisimme aina yhdessä.
Hän jätti minut syynä se että olemme liian erillaisia. En vaan voinut sulattaa tuota sytää ja olen yrittänyt saada häntä takaisin. Kuitenkin huonoin tuloksin.
Nyt olen päättänyt yrittää päästää hänestä irti, mutta en tiedä miten. Tuntuu kuin sydäntä revittäisiin irti ja yhteiset muistomme täyttävät pääni jatkuvasti. Tällä hetkellä tuntuu etten pääse hänestä koskaan irti. Mitä voin tehdä?
Tällä hetkellä en pysty tekemään muuta kuin itkemään ja makaamaan sänkyni pohjalla kokopäiviä. Ruokakaan ei maistu yhtään. En tiedä pystynkö jatkamaan ilman häntä koska hän oli koko maailmani ja minulla ei ole ketään muita. On minulla muutama ystävä koulussa mutta he eivät ymmärtäisi.
Yritin itse murhaa yliannostuksella lääkkeitä mutta huonoin tuloksin. Tuli vaan kamalan pahaolo. Olen niin epätoivoinen että tekisin mitä vaan että saisin hänet takaisin mutta hän ei ota sitä kuuleviin korviinsa. Eli minulla ei ole muita vaihtoehtoja kuin yrittää päästä yli.. Onko kellään kokemusta tälläisesta tai tietäisi mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä? Kaipaan epätoivoisesti apua..
Hän jätti minut syynä se että olemme liian erillaisia. En vaan voinut sulattaa tuota sytää ja olen yrittänyt saada häntä takaisin. Kuitenkin huonoin tuloksin.
Nyt olen päättänyt yrittää päästää hänestä irti, mutta en tiedä miten. Tuntuu kuin sydäntä revittäisiin irti ja yhteiset muistomme täyttävät pääni jatkuvasti. Tällä hetkellä tuntuu etten pääse hänestä koskaan irti. Mitä voin tehdä?
Tällä hetkellä en pysty tekemään muuta kuin itkemään ja makaamaan sänkyni pohjalla kokopäiviä. Ruokakaan ei maistu yhtään. En tiedä pystynkö jatkamaan ilman häntä koska hän oli koko maailmani ja minulla ei ole ketään muita. On minulla muutama ystävä koulussa mutta he eivät ymmärtäisi.
Yritin itse murhaa yliannostuksella lääkkeitä mutta huonoin tuloksin. Tuli vaan kamalan pahaolo. Olen niin epätoivoinen että tekisin mitä vaan että saisin hänet takaisin mutta hän ei ota sitä kuuleviin korviinsa. Eli minulla ei ole muita vaihtoehtoja kuin yrittää päästä yli.. Onko kellään kokemusta tälläisesta tai tietäisi mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä? Kaipaan epätoivoisesti apua..
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onko mitään typerämpää kuin yrittää itsemurhaa? Ei ole. Tai ehkä se, että yrittäisi itse murhaa. Siinä menis joku viaton sivullinen. Noh, leikki sikseen, tarkoitit varmaan kuitenkin tuota ensimmäistä, jossa taas ei ole mitään järkeä.
Et sinä ole vain jätetty seurustelukumppani, sinä olet sinä. Niin kauan kuin määrittelet itsesi vain jonkun kumppaniksi, on vaikea saada mitään otetta elämästä, koska olet lakannut olemasta se kumppani.
Ja mitä sitten voi tehdä. Itkeä, maata sängyssä, muistella, itkeä, maata sängyssä, muistella, itkeä. Sitä se on. Niin pitkään kunnes eräänä päivänä huomaat, että olet ajatellut kyseistä ihmist, mutta et koekaan enää tarvetta itkeä. Tai kun eräs päivä kun huomaat ettet ajatellut häntä ollenkaan edellisenä päivänä.
Tämä ei tapahdu muutamassa päivässä, ei edes viikossa, tuskin kuukaudessakaan. On olemassa "laki", jonka mukaan suhteesta toipuminen vie puolet suhteen kestosta, sinun tapauksessai siis lähes vuoden. Ja se on ihan ok. Ei tässä mikään kiire ole päästä eteenpäin tai jonnekin, minne lie.
Nyt kannattaisi keskittyä siihen, ettet enää ruikuta pojan perään. Hän on selvästi tehnyt päätöksensä. Keskity omaan itseesi. Kuka sinä olet, miksi sinä olet arvokas, mitä poika sinussa menettää? Ei sinun tarvitse kerralla repäistä itseäsi irti, etkä siihen pystykään, mutta anna hyvä ihminen itsellesi aikaa.
Suhteessa elää sellaisessa symbioosissa ettei aina erota kuka on itse ja mitkä asiat ovat kumppania. Ajatukset ovat yksi häilyvimmistä tekijöistä. Sinä olit suunnitellut yhteistä tulevaisuutta, mutta on vaikea ymmärtää, ettei toinen jakanutkaan tuota ajatusta kanssasi. Jälleen yksi hyvä syy alkaa hahmottaa sitä, kuka sinä todella olet. Sinä et ole ajatellut teidän olevan erilaisia ja joudut taas huomaamaan, ettei ajatus ollutkaan yhteinen, vaan omasi. Voit pohtia exäsi näkemystä. Miksi hänen mielestään olette erilaisia? Äläkä sano, ettei mikään, sellasia asioita on aivan taatusti.
Ajatuksista pääsee parhaiten irti, kun niitä purkaa toisten ihmisten kanssa. Tällaisissa tilanteissa ystävät ja läheiset ovat kultaakin kalliimpaa. Sanoit ettei sinulla ole oikein ketään, jolle puhua? Oletko nyt aivan varma? Ihmiset saattavat joskus yllättää ja olla hyvinkin ymmärtäväisiä. Onko kyse kuitenkni enemmän siitä, ettet halua/pelkäät puhua muille asiasta?
Yksi asia, mikä itseä on joskus auttanut, on päiväkirja. Kun näkee kirjoitettuna omat ajatukset ja tunteet, on niitä helpompi käsitellä. Toisaalta jo se pelkkä kirjoittaminen on terapeuttista, kun oikeasti miettii mitä mieltä on asioista. Päiväkirjan voi korvata ihan vaikka paperilla ja kynällä. Pääasia, että kirjoittaa ylös ajatuksensa. Ja jonain päivänä, kun huomaat päässeesi asian yli, voit polttaa oman tekstisi ja todeta yhden vaiheen elämästäsi päättyneeksi. Tai tietysti voit säilyttää tekstisi, jotta pystyt myöhemmin katsomaan mistä olet päässyt eteenpäin ja kuinka vahva ihminen loppujen lopuksi oletkaan!
Asia, mikä varmaan vähiten lohduttaa, on se, että et ole ainoa joka tuon tilanteen on kokenut. Ja kuitenkin moni on selvinnyt. On helppoa kuvitella, että olet ihan yksin, etkä tule ikinä tästä selviämään, mutta huomattavasti todennäköisemmin tulet selviämään tästä voittajana ja vahvempana ihmisenä. Älä luovuta ja tee typeryyksiä!
Aika typerä pitää olla jos itsemurha jää yritykseksi. Kai sen nyt tietää
kaikki, että lääkkeillä saa yleensä vaan huonon olon.
Se tuntuu aluksi helvetiltä kun joku jättää..Koita saada muuta ajateltavaa.. vietä kiva leffailta tai jtn. Pian huamaat ettei maailma kaadukkaan eron jälkeen vaan elämä jatkuu..
T. mörkkis.
Joo tiedän tunteen todellaki :S poikaystävä jätti joskus 3kk sit, ei kyl oltu yhes ku jotai 2kk, mut silti. Ja syynä oli se ettei sillä ollu aikaa suhteeseen. Yritin sitä todella takas reilu 2 viikkoo, mut sit vaa jotenki pääsin siitä yli, ku mulla alko olee juttuu yhen toisen jätkän kans. Sit meni joku viikko nii kuulin et se haluais mut takas. Mut se oli sit myöhästä ku mulla oli yks toinen. Mut kyl me sit viel josai vaihees koitettii palata yhtee, mut ei siitä tullu mitää ku oikeesti vaa ei kiinnostanu enää se, vaikka se ois taas halunnu olla mun kans, mut ois voinu miettii sitä vähä ennemmi. Nykyää ollaa vaa kavereita. Ja se oli juuri sen jälkee ku se jätti mut nii sellane niinku ei huomais mua, ei puhunu mitää ei ees kattonu muhu päin jne. Tuntu nii pahalta, mut kyl siitä pääsee yli joskus iha varmasti. Ja kaverit autto pääsee yli jne.
Mulla oli upea suhde itseäni pari vuotta vanhempaan jätkään. Sitä kesti puoli vuotta. Sit mulle alko tulla kaikkia ajatuksia vapaudesta ja siitä että jääkö nuoruus kokonaan väliin hänen kanssa ollessa.
Tällä tyypillä ollut paljon kaikenlaisia juttuja, suhteita ja yhdenillan juttuja. Kokenut asioita ja niiden kautta huomannut mitä elämältään haluaa. Tai luulin ainakin niin.. Ei se mikään kypsä tyyppi ole loppujen lopuksi.. :p
Mä kerroin mun ajatuksista, se yritti ymmärtää. Sit kaikki vaan alko kaatua.. Ja lopulta päätettiin yhdessä että ero olisi paras ratkaisu, mä tienny mitä haluan ja en pystyny olemaan tän pojan kanssa ja se ei jaksanu enää pelätä millon mä jätän sen.
Pari päivää erossa pystyttiin olemaan ja sinäkin aikana yhteydessä useita kertoja päivässä.
Sit uus yritys. Tuntu hyvältä kun oli taas se toinen vierellä, olo tuntu kokonaiselta. Silti en ollu täysillä mukana ja taas parin päivän päästä ajatukset tuli päähäni kun näin exäni, jonka kanssa meni poikki ehkä viikko ennekun tänsen hetkisen pojan kanssa alkoi juttua olemaan. (edellinen juttu loppu siihen kun jätkä petti ja se juttu ei ollu mitenkään kovin syvä, 4kk sitä kesti.) Exän näkeminen sai taas mut kaipaamaan hauskanpitoa ja sitä tunnetta ettei tekemisiään tartte selitellä toiselle, koska hänen kanssaan oli helppoa kaikki tuo.
Ja sinä samana iltana jätkänikin huomasi että jokin oli vialla. En kertonut mikä sai minut jälleen miettimään. Seuraavana päivänä kaikki oli ohi, toisen kerran.
Nooh, sitähän sanotaan että kolmas kerta toden sanoo.. :p ..Joten olihan se kokeiltava.
Poika tulee mun luo, grillataan mun perheen kanssa ihankun mitään ei olis ikinä tapahtunutkaan ja parin päivän jälkeen kun nähdään kaikki ilo päättyy siihen kun jään itkemään lattialle ja poika lähtee ulos.
-Kolmas kerta todellakin toden sanoo.
..Tosi naurettavaa tollanen nyt jälkeenpäin ajateltuna, olis vaan pitäny pysyä kovana ja jättää se siihen yhteen kertaan.. :D
..Mut hei, ei kolmatta ilman neljättä. Mä sorruin, itkin, huusin, ja kerroin miten paljon rakastan sitä. Sanoin että haluan olla vaan hänen kanssaan aina. Halusin yhteisen tulevaisuuden, elämän.
Yksi yö. Yksi, ehkä ihanin yö ikinä ja kaikki oli taas ohi. Tämä kerta tuntui ehkä kaikkein kamalimmalta. Vihdoinkin oli ajatukset koossa, tiesin mitä halusin. Ei ollut enää mitään epäilyjä ja sitten..
Poika sanoo rauhallisella äänellä että "en tiiä pystynkö tähän sittenkään." Ja voin sanoo että olisin lyöny sitä jos se ei olis ajanut autoa. Se oikein iski. Mä vaan huusin ja itkin. Kaikki kaatu ja ekaa kertaa tuntu siltä että enää ei ollu mitään tehtävissä. Heti kun pääsin ulos autosta, päätin että en itke. Ja niin kävi, mutta tasan viikko sen jälkeen se iski. Ikävä.
Kaikki purkautui, itkin tunnin ja nukahdin siihen.. Oli paskin olo ehkä ikinä. Mut seuraavana päivä tuntui jo paremmalle.
Nyt siitä 1.erosta on noin kuukausi ja viimeisestä pari viikkoa. Joka päivä hän on ajatuksissani jollain tavalla, enkä vieläkään ole jollain tapaa lopunut yhteisestä tulevaisuudesta. Vaikka yrittää ne ajatukset vaan tulevat luonnostaan. Mut, kyllä tää tästä-pakkohan tämän on.
Olipas jotenkin vapauttavaa kirjoittaa tämä. :D