Olen saanut ja lukenut paljon eriäviä mielipiteitä siitä, että pitääkö uroshiiret pitää yksin vai ei. Sanotaan, että hiiriä pitäisi aina olla kaksi, mutta sitten myös sanotaan, ettei kaksi urosta tule välttämättä toimeen keskenään. Haluaisin uroshiiren, joten ostaisinko yhden vai kaksi?
urokset yksin?
5
738
Vastaukset
- suski87
Uroshiiret on varminta pitää yksittäin. Valtaosa niistä ei enää aikuistuttuaan tule muiden urosten kanssa toimeen, vaan ne todennäköisesti jouduttaisiin erottamaan toisistaan. Toimeentulemisessa on tosin myös sukukohtaisia eroja; osa uroshiiristä tulee keskenään paremmin toimeen mitä toiset ja osilta onnistuu jopa uroslaumassa eläminen täysin ongelmitta, vaikka laumaan välillä lisättäisiinkin uusia uroksia.
Naaraat sen sijaa ovat vahvemmin laumaeläjiä ja niitä tulisi olla aina vähintään kaksi, mieluiten pieni lauma.- Mirtsi
Uros hiiret ovat aina YKSIN, jos laitat pennusta pitäen esim.2 uros hiirtä samaan niin kohta ne jo tappavat toisensa... :/
- idie
urokset yksin, naaraat kaksin tai enemmän (:
- joku
Kullä urokset tulee toimeen jos ne ovat olleet poikasesta asti uhdessä!esim minun hiiret isä ja sen kaksitoista poikaa tulevat hyvin toimeen paitsi ruuasta tulee joskus tappelu mutta ne jopa nuolee toisiaan!mutta tietenkin ne ovat sen omia lapsia
- on kuitenkin
joku kirjoitti:
Kullä urokset tulee toimeen jos ne ovat olleet poikasesta asti uhdessä!esim minun hiiret isä ja sen kaksitoista poikaa tulevat hyvin toimeen paitsi ruuasta tulee joskus tappelu mutta ne jopa nuolee toisiaan!mutta tietenkin ne ovat sen omia lapsia
hankkia vain yksi uros hiiri, niikun jo sanottiin. joidenkin poikahiiret tulevat toimeen, toisten ei, vaikka olisivatkin poikasista asti olleet yhdessä. tai jos hankkii esim. 2 urosta, pitää olla varautunut niiden erotukseen (= olet hankkinut valmiiksi 2 häkkiä/terraariota).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2753425Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1041730Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is2301381- 741336
- 641205
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991097Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:521079- 63991
Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei18873- 42857