Olen tälläkin palstalla kertonut niin paljon ahdistavasta ja väärin tehdystä huostaanottokokemuksesta, että siirrän bio-puolen kirjoitukseni myös tänne:
"Saatiin tänään vihdoin kuntoutussuunnitelma! Se nyt olisi pitänyt saada jo viimeistään pari vuotta sitten, mikä nyt turhaan aikaa suttaantui psykiatrian pellejen aikaansaannoksia selvitellessä.
Koko neurologian arviointijakso oli aivan ihana, ei mitään kyttäystä ja kyräilyä, kuten noilla väärin toimivilla psykiatrisilla. Ja oli niin helppo keskustella, kun ymmärrettiin puolesta sanasta, he siis TIESIVÄT mikä liittyy mihinkin ja ymmärsivät puolesta sanasta. Sekin, että lääkärit kysyvät omatoimisesti juuri mieltä painavia asioita, tuntuu jotenkin niin hyvälle, antaa luottamusta hoitohenkilökuntaan. Psykan puolella vain ällisteltiin ja ihmeteltiin, ja jos jotain koettivat selittää, niin selitys lapsen ongelmista tuntui aina niin kaukaa haetulta, että ei mitään väliä.
Nyt saadaan sellaiset lausunnot kouluun, mikä lisää kuulema koulun saamaa rahoitustakin, joten on mahdollista saada enemmän erityisopetustunteja tarvittaessa. Lisäksi opettaja voi olla yhteydessä neurologian osastoon, lähinnä sairaalakoulun erityisopettajaan, jolla on vankka tieto-taito AS/ADHD-lasten opetuksesta.
Syksyllä lapsi aloittaa AS-lapsille tarkoitetussa sairaalan pienryhmäkerhossa, jossa on vain 4 lasta ja 2 neuropsykologia ohjaajina. Tämä jo pelkästään tuntuu ihan uskomattomalle, mutta sokerina pohjalla: Päästään Asperger-Centerin jonoon neuropsykiatriseen kuntoutukseen, jonka alkaminen saattaa kylläkin venyä liki vuoden päähän, jono on niin pitkä.
Ei voi sanoa muuta kuin, että aurinko paistaa risukasaan. Ja tuleehan se kalliiksi paikkailla niitä kauhukokemuksia, mitä lapselle ensin väärällä hoidolla aiheutetaan, laittomalla huostaanotolla, vanhemmista erottamisella, pahoinpitelyillä sun muulla hirvityksellä. En tajua noita muutamia psykanyksiköitä ollenkaan, enkä varmaan koskaan tule tajuamaan!
Kerron tämän ihan niiden ahdistavien juttujen jälkeen vastapainoksi, mitä olen tännekin kirjoittanut lapsen väärästä kohtelusta. Aina on mahdollista päästä parempaan, kun vain jaksaa sitkeästi yrittää. Se on siis näköjään mahdollista! Ei niin rankkoja kokemuksia olekaan, että niiden jälkeen ei seuraisi valoisampi jakso.
Eikä elämä taikaiskusta muuksi muutu, varmaan rankkaa tulee vielä olemaan jatkossakin. Mutta että on edes jotain toivoa jo pelkästään helpommasta koulutalvesta, niin sekin ilahduttaa. Ja tärkeintä tietysti saada lapselle tukea just lähestymässä olevaan murkkuikään, jossa on omat vaikeutensa siinäkin.
Kiitos vain tältäkin palstalta tulleesta vertaistuesta, jolla on myös oma merkityksensä, että tähän asti on jaksettu. Irvistelijöistä ja ivaajista ei tarvitse välittää, he eivät tajua, miten omalla tökeröllä käytöksellään yrittävät polkea lasten eteen tehtävää työtä. Se työ tulee jatkumaan oman lapsen hoidon lisäksi minunkin kohdallani kuten ennenkin. Täälläkin käyn, aina kun ehdin, ja lisäksi muu aktiviteetti voimien mukaan. Tsemppiä kaikille! "
"Saatiin tänään vihdoin kuntoutussuunnitelma! Se nyt olisi pitänyt saada jo viimeistään pari vuotta sitten, mikä nyt turhaan aikaa suttaantui psykiatrian pellejen aikaansaannoksia selvitellessä.
Koko neurologian arviointijakso oli aivan ihana, ei mitään kyttäystä ja kyräilyä, kuten noilla väärin toimivilla psykiatrisilla. Ja oli niin helppo keskustella, kun ymmärrettiin puolesta sanasta, he siis TIESIVÄT mikä liittyy mihinkin ja ymmärsivät puolesta sanasta. Sekin, että lääkärit kysyvät omatoimisesti juuri mieltä painavia asioita, tuntuu jotenkin niin hyvälle, antaa luottamusta hoitohenkilökuntaan. Psykan puolella vain ällisteltiin ja ihmeteltiin, ja jos jotain koettivat selittää, niin selitys lapsen ongelmista tuntui aina niin kaukaa haetulta, että ei mitään väliä.
Nyt saadaan sellaiset lausunnot kouluun, mikä lisää kuulema koulun saamaa rahoitustakin, joten on mahdollista saada enemmän erityisopetustunteja tarvittaessa. Lisäksi opettaja voi olla yhteydessä neurologian osastoon, lähinnä sairaalakoulun erityisopettajaan, jolla on vankka tieto-taito AS/ADHD-lasten opetuksesta.
Syksyllä lapsi aloittaa AS-lapsille tarkoitetussa sairaalan pienryhmäkerhossa, jossa on vain 4 lasta ja 2 neuropsykologia ohjaajina. Tämä jo pelkästään tuntuu ihan uskomattomalle, mutta sokerina pohjalla: Päästään Asperger-Centerin jonoon neuropsykiatriseen kuntoutukseen, jonka alkaminen saattaa kylläkin venyä liki vuoden päähän, jono on niin pitkä.
Ei voi sanoa muuta kuin, että aurinko paistaa risukasaan. Ja tuleehan se kalliiksi paikkailla niitä kauhukokemuksia, mitä lapselle ensin väärällä hoidolla aiheutetaan, laittomalla huostaanotolla, vanhemmista erottamisella, pahoinpitelyillä sun muulla hirvityksellä. En tajua noita muutamia psykanyksiköitä ollenkaan, enkä varmaan koskaan tule tajuamaan!
Kerron tämän ihan niiden ahdistavien juttujen jälkeen vastapainoksi, mitä olen tännekin kirjoittanut lapsen väärästä kohtelusta. Aina on mahdollista päästä parempaan, kun vain jaksaa sitkeästi yrittää. Se on siis näköjään mahdollista! Ei niin rankkoja kokemuksia olekaan, että niiden jälkeen ei seuraisi valoisampi jakso.
Eikä elämä taikaiskusta muuksi muutu, varmaan rankkaa tulee vielä olemaan jatkossakin. Mutta että on edes jotain toivoa jo pelkästään helpommasta koulutalvesta, niin sekin ilahduttaa. Ja tärkeintä tietysti saada lapselle tukea just lähestymässä olevaan murkkuikään, jossa on omat vaikeutensa siinäkin.
Kiitos vain tältäkin palstalta tulleesta vertaistuesta, jolla on myös oma merkityksensä, että tähän asti on jaksettu. Irvistelijöistä ja ivaajista ei tarvitse välittää, he eivät tajua, miten omalla tökeröllä käytöksellään yrittävät polkea lasten eteen tehtävää työtä. Se työ tulee jatkumaan oman lapsen hoidon lisäksi minunkin kohdallani kuten ennenkin. Täälläkin käyn, aina kun ehdin, ja lisäksi muu aktiviteetti voimien mukaan. Tsemppiä kaikille! "
Vastaukset 6
Vanhimmat
muutamassa kuukaudessa, vaikka se olikin suunniteltu 2-vuotiseksi, pidin ilman muuta selvänä, että lapsi otetaan takaisin sairaalaan, koska jatkohoitopaikka osoittautui vääräksi arvioksi. Mutta psykiatrian ylilääkäri kielsi sairaalaa antamasta meille vastaanottoaikoja! Hänen kantansa ei muttunut edes lastensuojelun painostuksesta.
Koska hoitosuhdetta kuitenkin tarvittiin - lapsi oli nimittäin todella huonossa kunnossa huostaanoton kauhujen jälkeen - olin pakotettu tilaamaan ajan yksityiseltä puolelta, siis Asperger-Centerista. Heidän kuntoutusohjelmansa on varmasti parasta, mitä Suomessa on tarjota, mutta minulla ei siihen ole varaa, pelkästään 3 kk:n tutkimusjakso maksoi liki 2000 e, pelkän AS-arvion osuus oli siitä puolet.
Saimme sieltä siis lähetteen saman sairaalan neurologian osastolle, josta lapsi oli aikaisemmin psykiatrian puolelta huostaanotettu. En voi sanoa olleeni täysin turvallisella mielellä, kun saapastelimme sairaalan ovesta jälleen sisälle, mutta kuten yllä kerroin, oli neurologian osastoarvio aivan ihana ja kuntoutussuunnitelman sisältö yli odotusten!
Olin vähän epävarma myös siitä, voinko kertoa sielä avoimesti psykiatrian puolen kaikista huonoista kokemuksista, koska lääkärit ovat tunnetusti hyvin lojaaleja ammattikunnalleen. Mutta sitä ei olisi tarvinnut pelätä ollenkaan, he olivat sanalla sanoen järkyttyneitä lapsen historiasta. He ymmärsivät täysin traumaterapian tarpeellisuuden lapsen kokeman pahoinpitelyn ja väärän hoidon jälkeen, mutta AS-lapsen on saatava se ehdottomasti kognitiivisena terapiana, eikä analyyttisena psykoterapiana, kuten psykiatrian puolella tarjoillaan.
Mutta sainpahan tällä kokemuksella selkeän käsityksen lastenpsykiatrisen hoidon tilasta, mikä on aivan järkyttävä. Mikä on niiden laitosten psykiatrisille osastoille suljettujen lasten kohtalo, jotka ovat 'oikeita' huostaanottotapauksia, joita vanhemmat eivät ole puolustamassa tai joiden vanhemmat laitos mielivallallaan onnistuu karkottamaan kauas lapsen olemattoman hoidon seuraamisesta. Karkottaminen olisi onnistunut minunkin kohdallani, jos lastensossut eivät olisi sitkeästi puolustaneet oikeuttani pitää yhteyttä lapseeni. Niin ei yleensä tapahdu, vaan pahimmillaan sossu alkaa jopa keksimään huostaanottoperusteita perheistä, joissa niitä ei todellisuudessa ole olemassakaan.
Lapsen kouluongelmat eivät ole riittävä syy huostaanottoon, siinä kohden rikotaan perusopetuslakia, jos lapselle ei riittävää tukea kouluun järjestetä. Yleensähän AS-ongelmat kärjistyvät koulussa, jos sitä ei ole tapahtunut jo aikaisemmin. Ja jos diagnoosia ei siinä vaiheessa vielä ole, on lapsen ennuste ainakin eteläisessä Suomessa aika huono. Siksi käytännön pitäisi muuttua niin, että lapsella olisi oikeus päästä neurologiseen arvioon ilman pakollista psykiatrian puolta ainakin niillä paikkakunnilla, joissa neurologian ja psykiatrian välinen yhteistyö ei toimi.
Paljonkohan kärsimystä ja surua tehdään noilla aiheettomilla huostaanotoilla?
Ja muka lapselle hoidon saamiseksi?
Ja annetaan sellaista hoitoa, mikä sairastuttaa lapsen vakavammin...
positiivisista uutisista. Niitä on aina kiva kuulla.
Olet hyvä esimerkki muille vanhemmille siitä, kuinka ei kannata luovuttaa, kun omasta lapsesta on kysymys.
Ei pidä uskoa ns. asiantuntijoita, jos oma järki ja tietämys sanoo muuta.
Me olemme kuitenkin oman elämämme ja lastemme parhaita asiantuntijoita.
Jos yksi ovi vedetään nenän edestä kiinni, niin kyllä niitä ovia riittää lisää avattaviksi ja jonkun oven takaa vielä se apu ja ymmärryskin. Voimia se kyllä kysyy, mutta kannatta. Onnea Sinulle ja lapsellesi.
siinä, että nämä iloiset uutiset eivät olisi olleet mahdollisia ilman harvinaisia, fiksuja sossuja, jotka purkivat huostan kun sen järjettömyys oli selvään kaikkien nähtävissä. Sijaishuolto ei halunnut nähdä tilannetta realistisesti siinäkin vaiheessa.
Ja miten paljon tänäkin päivänä on lapsia SAMASSA tilanteessa aiheetta huostaanotettuna, saavat väärää hoitoa ja väärää kohtelua.
Esim. Toniakin poika olisi saatava kotiin mahdollisimman pian, ennen kuin lapsen vointi enää yhtään huononee!
Ja tämäkään kirjoitus ei tarkoita sitä, että alkoholistikodeista ei saisi lapsia huostaanottaa.
että sokeasti huostaanottoja kannattavat saavat pitkän nenän, HAH HAA!
He eivät olleet lastensuojelun asiakkaita, eivät he olisi tukea tarvinneet, ei mitään muuta kuin asiaan kuuluvaa hoitoa julkisen terveydenhuollon puolelta lapselta, joka on jokaisen Suomen kansalaisen perusoikeuksia.
Ei mitään laitonta huostaanottoa. Ilman sitä olisi päästä paaaljoooon pienemmillä kustannuksilla!
Lasta kohdeltiin väärin - jonka laput silmillä huostia kannattavat kyllä sallivat - jätettiin lopulta hoidotta, mikä aiheutti sen, että nyt yhteiskunta saa maksaa niistäkin traumoista monivuotisella yksityisen puolen kuntoutuksella, MIKÄ ON IHAN OIKEIN lasta ja perhettä kohtaan!
jo vuosi sitten että kun tämä huosta on ohi, sitten saatte mennä terapiaan....ensin huostaa jonkin aikaa ja sitten asianmukaista hoitoa lapselle! Näin Espoon hölmölätoimikunnan lapsihölmöllyjaosto toimittaa tehtävänsä kunniakkaasti.