oikealla tavalla? Kun aika usein tuntuu, että hän haluaa olla yksin ja itselle tulee tuntu, että kuin jättäisin tai hylkäisin hänet eli on siis niin ristiriitainen tuntu.
Olen opiskelemassa, mutta puhelimessa puhun joka päivä hänen kanssaan ja viikollakin näen ja viikonloppuisin.
Isä on nyt lomalla, mutta muuten hänellä on pitkät työpäivät. Muuten heillä on varmaan kaikki ok.
Ja kyllä meillä on puhuttu tästä kaikesta, mutta jotenkin minusta on alkanut tuntua, että äiti vetäytyy yksinoloon. En osaa tätä selittää paremmin.
Olen opiskelemassa, mutta puhelimessa puhun joka päivä hänen kanssaan ja viikollakin näen ja viikonloppuisin.
Isä on nyt lomalla, mutta muuten hänellä on pitkät työpäivät. Muuten heillä on varmaan kaikki ok.
Ja kyllä meillä on puhuttu tästä kaikesta, mutta jotenkin minusta on alkanut tuntua, että äiti vetäytyy yksinoloon. En osaa tätä selittää paremmin.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Omasta puolestani voin sanoa,että omiin oloihinsa sitä liukuu,ainekin joksikin aikaa.On siinä sulattelemista.Ei sitä kuitenkaan halua läheisiään poi sulkea.Välillä vaan tuntuu,ettei ole puhumista.Sitä on huoli omaistenkin jaksamisesta.Ole vain lähellä,ja kuuntele.Jaksamista teille.
Minun poikani oli 23 kun sairastuin rintasyöpään. Hän asuu ja opiskelee muualla. Hän tuntui myös olevan epätietoinen, miten voisi minua auttaa parhaiten. Sanoin: elä omaa elämääsi niin normaalisti kuin voit, opiskelet, tapaat kavereitasi. En olisi millään kestänyt jos hän olisi ollut tässä koko ajan ja olisin nähnyt sen surun ja aikuisen pojan kyyneleet. Kävi hän toki siivoilemassa ja katsomassa muutenkin. Sen ajan vain yritin olla "pirteä". Tämä oli siis minun tapani toimia, ei kaikki varmaan olekaan samanlaisia. Mutta minä olen hiukan ylisuojeleva kai poikaa kohtaan kun hän nyt on kaikki mitä minulla on. Ehkä sinun äitisi ajattelee samoin?
Ehkä hän myöhemmin avautuu sinulle enemmän.
Voimia ja lämmin halaus..poikani muuten opetti minut halaamaan, olen vähän jäyhän kodin kasvattama, meillä ei halattu ketään.
Minusta tuntui samalta äidin myeloomadiagnoosin jälkeen. Äiti ei kyennyt jakamaan. Nyt kun aikaa kulunut ja äiti asiaa sulatellut, hän pystyy jo puhumaan hoidoista ja oireistaan. Peloistaan ja surustaan ei vieläkään. Voimia teille! Anna äidillesi aikaa.
sinunkaan yrittää omien rajojesi yli.
Ehkä äitisi kohdalla on nyt vain sellainen jakso, ettei häntä puhuta. Joskus vain täytyy saada funtsailtua asiat ensin omassa päässä selväksi tai edesvähän selvemmäksi.
Tukena olemisessa on tärkeintä se, että on läsnä silloin kun on paikalla. Ja hyvä on muistaa, ettei aina tarvitse yrittää kekesiä jtkn sanottavaa. Hiljaisuus on monta kertaa tosi rauhoittavaa yhdessä ollessa, jos välit ovat kunnossa, muutenhan se vaivaannuttaa, ym.
Soita aina kun tuntuu siltä, mutta jos hän ei halua jutella, älä loukkaannu.
Äidilläsi on varmaan paljon miettimistä ja itse syövän sairastaneena tiedän, että sitä haluaa suojella lähimpiään.
myötätunnosta ja neuvoista ja näkökannoista. Tuli uutta ajateltavaa ja tulen kirjoittamaan, jos tulee muuta kysyttävää.
Näihin tämmösiin tilanteisiin ei oikein osaa ennalta varautua.
Hyvää vointia teille kaikille.
myös persoonallisuus häiriöitä.Voi tulla kaikenlaista yllättävää.Mitä itse potilas ei edes ymmärrä...kaikkeen on sopeuduttava...varauduttava...omaisillakaan ei tule olemaan helppoa.Ja vaatii omaisilta sopeutua tilanteeseen,kun läheinen ihminen muuttuu aivan eriksi.En tarkoita nyt että teillä olisi näin ,mutta saattaa olla.
Oletko saanut mistään sellaista "omaisen opasta"? Ainakin minulle ( rintasyöpä) annettiin syöpäjärjestöstä sellaisia. Jakelin niitä sitten läheisimmille ihmisille.
lähellä oleville.
Oletkohan tietoinen aivokasvain tukipalstasta, joka on keskustelufoorumi, joka on avttu tämän vuoden puolella ja on avoin niin aivokasvainpotilaille, heidän omaisilleen ja läheisille sekä kenelle tahansa, joka kokee asian häntä koskevan tai kiinnostavan.
Osoite sinne on:
http://p2.foorumi.info/aivokasvain/
Voimia teille.
minun mielestäni. Kun olet paikalla ole sitä todella.
Itselle paha mieli on tullut monta kertaa siitä, kun jos jotku tutut tulee käymään, he alkavat toistensa kanssa puhua ja väitellä vaikkapa päivän puheenaiheista sen pakollisen mitä kuuluu kysymyksen jälkeen. Toisinaan joku tulee ja alkaa lukemaan vaan lehtiä ja "keskustelee" kanssani vain toisella korvalla ja lähtee kun lehdet on luettu.
Oma perhe onneksi ei näin toimi.