rmj:n festarit

pesserwisser

Tälläkin keskustelualueella on muutaman kerran kirjoiteltu RMJ:n tapaturmista ja muistakin asioista. Itse olin festareilla pari päivää töissä ja kirjoitan nyt vähän omia kokemuksia.

Ensiksi ne kuolemat ja muut medioissa ja puskaradioissa uutisoidut tapaturmat: tänä vuonna kuoli kolme ja raiskattiin ainakin 2. Kuulemani mukaan koko RMJ:n 9-vuotisessa historiassa on aikaisemmin kuollut vain viime vuonna yksi eikä ainuttakaan seksuaalirikosta ole tapahtunut. Tunnelmakin on ollut enemmän leppoisa ja ystävällinen kuin agressiivinen, jota se tänä viikonloppuna oli. Selkäänsä olisi saanut alle minuutissa helposti, jos olisi vähääkään halunut. Yle uutisoi, että RMJ keräsi 100000 kävijää. Se on 10000 enemmän kuin aikasemmin ja 90000 ihmistä on hitosti kaupungissa, jossa normaalisti elää noin 30000 asukasta. Alue on kuitenkin samankokoinen ja väki nuorempaa Onneloiden sk-memembercaardilaisia ja siksi lopputulos oli jopa odotettu. Sitä saa, mitä tilaa.

Sitten niistä tämänvuotisista monesti hakukutuista rannekkeista. Tornihuhu kertoi, että ex-omistaja Räsänen oli vihjannut rannekkeiden hankkimisessa, että ei ainakaan ko. rannekkeen valmistajalta ainakaan ko. rannekkeita. Noh, niinpähän siinä sitten kävi, että tällä kertaa uudet järjestäjät laittoivat tältäkin osin paletin uusiksi ja tekivät juurikin päin vastoin kuin heille oli neuvottu ja rannekkeita vaihdettiin rikkinäisiin arvioilta 1500 per päivä. Sedu Koskisesta ei mahdollisimman epävirallisen ovikyselyn mukaan pidä juuri kukaan. Sitä saa mitä tilaa.

Sisällöstäkin soitan vähän suutani. Ennen musiikkifestareita oli mainostettu musiikilla ja bändeillä. Joskus RMJ:ssä on soittanut Nightwish ja Eppu normaali saman viikonlopun aikana. Joukkoon oli mahtunut vielä Apulanta, Zen Cafe, Yö ja vaikkapa Simo Frangenin hauskat juonnot. Tällä kertaa Raumalle saatiin mainituista vain Apulanta ja Yö, mutta valtakunnan arvaamattomimmat juonnot oli korvattu joskus macholta äijältä vaikuttanulta, äänensä menettäneellä, pelleksi muuttuneella Jone Nikulalla. Mainosjulisteessa oli muuten melkein isoimmalla mahdollisuus päästä Pamelan kanssa treffeille. Pääsiköhän kukaan? Oli muuten hiton kalliit treffit! Mutta sitä saa mitä tilaa.

Jotain hyvääkin oli sentään. Aita oli laitettu rannan ja meren väliin, jotta kukaan ei pääse mereen tarpeillensa. Toivottavasti tämän seurauksena raumalaiset saavat kaupunkinsa ainoan kunnollisen merenrannan normaaliin hupikäyttöönsä paljon aikasemmin kuin ennen. Viime vuonna ranta oli 3 viikkoa uintikiellossa. Toivottavasti tänä vuonna päästään paljon vähemmällä, muuten festarit kannattaa viedä jo vaikka Poriin! Ne kuulema tykkää tappelevista hulluista, eivätkä valita, jos joskus saa selkäänsä.

Tässä vähän avauduin, katotaan kuinka käy.

3

1139

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Johnny x

      Ihan asiallista tekstiä...

      On raiskauksia tapahtunut varmasti ennenkin, ja suurin osa jää kuitenkin ilmoittamatta. Monesti on tulkinta kysymys jos ei nainen muista mitään vaikka halukas on ollutkin niin voi silti aamulla syyttää raiskauksesta...

      Kävijämäärä sul pahasti pielessä! Toi 90 000 kävijää saadaan kertomalla päivä kävijät päivien lukumäärällä eli suurin piirtein 3 x 30 000. Toki väkeä siltikin tuplasti enemmän ku kaupungissa yleensä.

      Renneke oli vähän kökkö mut kyllä se mulla hyvin pysyi, eikä edes repimällä festareiden jälkeen lähtenyt.

      Joo musiikkiin olisi kannattanut rahansa käyttää eikä Pamelan muutamien minuuttien vierailuun.

      Se ranta rakennelma oli tosi törkeen näköinen, no näki kyl kuka sen oli maksanu eli koff. Ennen sentään meri näkyi.

    • onneksi

      olin porin yyterissä. rmj:ssä oon käyny kerran, mutta kyllä yyteri vie voiton. vaikkei bändejä olekkaan, niin se ranta on aivan ihana ja siellä sentään osattiin käyttäytyä ihmisiksi.

    • samaa mieltä

      Olen täysin samaa mieltä rmj festarien viemisestä Poriin. Viedäänhän meiltä jo sairaala sinne niin samalla saisivat potilaita juhannuksena ihan ilmaiseksi. Turha on kaupungin päättäjien mietiskellä mitä tekevät; festarialueen ulkopuolisilla ns. leirintäalueilla meno oli niin siivotonta, ettei sanoiksi kehtaa pukea. Maaliskuussa syntyy paljon uusia lapsia kun niitä jo avoimen taivaan alla liikenneympyrässäkin tehtiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1872
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1270
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1011
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      888
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      884
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      62
      716
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      32
      612
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      508
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      12
      495
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      491
    Aihe