mielialani heittelehtivät rajusti. saatan yhtenä hetkenä olla hyperaktiivinen ja taas seuraavana alkaa itkemään hillittömästi. se vaatii ystäviltäni ymmärrystä jota heiltä ei voi vaatia. joten jään yksin tuskailujeni kanssa. en jaksa olla yhteydessä ystäviini ja jos olen käyttäydyn hyvin hämmentävästi. kiinnostus johonkin tekemiseen ei kestää kauaa, ja ihmiset hermostuvat minun ailahteluuni. he tietävät minun olevan masentunut mutta minusta tuntee etteivät he täysin ole sisäistänyt sitä. syön kolmea eri lääkettä. ahdistus ja masennus on suuri. haluaisin että joku halaisi minua kokoajan. tunnen itseni hyvin yksinäiseksi vaikken varsinaisesti ole yksin. tahtoisin jonkun joka olisi kanssani koko päivän joka päivä, nukkuisi vieressäni, kuuntelisi aina kun on huono olo ja ymmärtäisi kun pääni heittää voltteja.
tämä sivusto on jo pitkään ollut tukenani kun olen lukenut teidän viestejänne. on mukavaa tietää että on olemassa ihmisiä jotka ovat samassa tilanteessa kuin minä. tahtoisin kovasti myös tavata samanhenkisiä ihmisiä. voitasiin itkeä yhdessä.
elämästä ei tunnu tulevan mitään. en pysty hakemaan töitä, työhaastattelussa näen haastattelijan kasvoista kuinka hän pitää minua surkeana työntekijänä. tunnen vain että kaikki pitävät minua huonona ja tyhmänä, vaikka järjellisestihän se ei ole niin. opiskelut pitäisi aloittaa syksyllä, mitäköhän siitäkin tulee? onneksi aloitan silloin myös psykoanalyysin joka tuo lohtua.
en vai pysty katsomaan tulevaisuuten avoimin ja positiivisin mielin. tahdon naimisiin ja lapsia, hyvän töpaikan mutta se kaikki tuntuu hyvin mahdottomalta.
kuinka voin kuvitella asoita niin kauas kun en pysty takaamaan olemassaoloani ensi syksynä. minulla ei ole tällä hetkellä pääsyä lääkekaappiin (äiti on piilottanut avaimen), itsemurhariski on liian suuri.
tämä sivusto on jo pitkään ollut tukenani kun olen lukenut teidän viestejänne. on mukavaa tietää että on olemassa ihmisiä jotka ovat samassa tilanteessa kuin minä. tahtoisin kovasti myös tavata samanhenkisiä ihmisiä. voitasiin itkeä yhdessä.
elämästä ei tunnu tulevan mitään. en pysty hakemaan töitä, työhaastattelussa näen haastattelijan kasvoista kuinka hän pitää minua surkeana työntekijänä. tunnen vain että kaikki pitävät minua huonona ja tyhmänä, vaikka järjellisestihän se ei ole niin. opiskelut pitäisi aloittaa syksyllä, mitäköhän siitäkin tulee? onneksi aloitan silloin myös psykoanalyysin joka tuo lohtua.
en vai pysty katsomaan tulevaisuuten avoimin ja positiivisin mielin. tahdon naimisiin ja lapsia, hyvän töpaikan mutta se kaikki tuntuu hyvin mahdottomalta.
kuinka voin kuvitella asoita niin kauas kun en pysty takaamaan olemassaoloani ensi syksynä. minulla ei ole tällä hetkellä pääsyä lääkekaappiin (äiti on piilottanut avaimen), itsemurhariski on liian suuri.
Vastaukset 4
Vanhimmat
netissä oleviin foorumeihin, joista saisit mahdollisesti vertaistukea ja yhteyksiä muihin
samojen ongelmien kanssa kamppailevista?
Netissä on tukiasema.net, tukirengas.net,
vertaistuki.net, paniikkilaiset, taimi ry. joka
vaikka onkin lähinnä Tampereen alueen asukkaille,
niin laaja linkkihakemisto ja kirjeenvaihtopalsta. Verkkoklinikka on myös moni-
puolinen keskustelufoorumi.
Myös Suomen mielenterveys sivustolta varmaan löytyy asiatietoa ym.
Ehkä paikkakunnallasi toimii kriisipalvelu tms.
mielenterveys yhdistys, joista voisi saada ihan
konkreettista vertaistukea?
minulla on tieto useista paikoista joista voisi saada tukea ja olen tutkinut nettisivuja. rohkeus puuttuu..
Moi!!
Minulle kävi ihan samoin kuin sinulle. Minun hyvät ystävät molemmat jätti minut.Kun kirjoitin toiselle ja annoin sille sähköposti osoitteeni sitten se minut lopullisesti jätti. Se nainen on aina minua vihannut ja inhonnut. Se nainen lopetti kirjeystävyyden myös minun kanssa.Se nainen nimitteli minua koiraksi.Meitä oli ennenvanhaa kolme hyvää ystävystä.Kun meidän elämään tuli kaksi miestä niin siinä kävi niin että ne minun kaverini alkoi liikkua niiden miesten kanssa ja minut he hylkäsivät kokonaan.Olin niin yksinäinen ja olen edellen. Enää ikinä en soita heille enkä lähetä kirjeitä enkä kortteja.Ne kaksi naista ei enää kuulu minun elämääni.Toinen nainen yrittää aina välillä soitella minulle mutta ei minun ole pakko vastata sille.Olen hylkiö ilman ystävää.Olen masentunut ja sairas nainen.No onneksi olen sen jutun yli jo päässyt.Eipähän enää tarvi olla heidän hyvä ystävä.
oma-aloiteisuutta mitään muutostakaan tapahdu?
Ei kait se rohkeutta vaadi, jos ryhtyy jonkun kanssa netissä kontaktia ottamaan? Tuntemattomuus säilyy, kun laittaa sähköposti-
osoitteeseen keksityn nimen. Sitten jos tuttavuus
ei luonnistu tai haluat lopettaa yhteyden, niin
kukaan ei Sinua tunnista.
Itse olen vastaillut monellekin vertaistukea
tarjoten ja omista ongelmista kirjoittanut.
Jotenkin vaan yhteydet ajastaan katkennut.
Tosiasia kuitenkin on, että harvoin kukaan tosielämässä tapaa kaltaisiaan?