Onko teillä kellään kokemuksia suhteen alusta, joka on todella tiivis ja suorastaan synbioottinen, mutta joka jossain vaiheessa, toista osapuolta tai kumpaakin, alkaa ahdistamaan ja syntyy rajukin vetäytyminen?
Miten olette tässä vaiheessa selvinneet? Mitä olette tehneet käytännössä?
Toivottavasti kummankin osapuolen kokemuksia saadaan tässä lukea.
Miten olette tässä vaiheessa selvinneet? Mitä olette tehneet käytännössä?
Toivottavasti kummankin osapuolen kokemuksia saadaan tässä lukea.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Joskus ehkä neljä vuotta sitten minulla oli suhde hetken katkolla ja toinen suhde vain alkoi itsestään mitään ilmoittamatta - en ehkä edes tiedostanut koko tapahtumaa - sitten kuitenkin ahdistuin tilanteesta ja pistin poikki.
Viikossa kerkesimme tekemään vaikka mitä, romanttisia illallisia kynttilänvalossa, elokuvia, kokkailua, hitaita discovalossa..
Miestä en sen jälkeen ole nähnyt, mutta tekstailee silloin tällöin - kertoo vieläkin kaipaavansa. Itse en luultavasti ollut valmis näkemään päivittäin täysin uutta ihmistä.
Harmittaa jälkeenpäin..
On kokemusta, edellinen suhteeni alkoi noin ja nykyinenkin alkoi vähän samalla lailla. Mitään rajua vetäytymistä kummassakaan tapauksessa ei ollut, piti vain uskaltaa sanoa se että nyt vähän ahdistaa. Exän kanssa piti jutella yö yli että sain vakuutettua hänet siitä etten halunnut kuitenkaan erota, nykyiseni ymmärsi paremmin. Käytännössä se tarkoitti sitä että siinä missä ekat viikot oltiin käytännössä asuttu yhdessä, niin jatkossa tapailtiin melkein joka päivä, yöt nukuttiin omissa kämpissä ja aikaa vietettiin myös omien kavereiden kanssa ilman toista. Auttoi molemmissa tapauksissa, hengästyttävän alun jälkeen tuo tasaantumisvaihe oli todella tarpeen että suhde pääsi kehittymään rauhassa tavallaan seuraavalle tasolle.
Niinkuin moneen muuhunkin asiaan parisuhteessa, tähänkin siis auttaa se kun kertoo toiselle miltä tuntuu ja miksi. Ei meistä kukaan ole ajatustenlukija.
..vaara piileekin.
Liiallinen yhdessä olo, sama kämppä, sama safka, sama vaatekaappi, samat ajatukset, ajan mittaan yksi sama ihminen!
Ja sitten jonkun ajan kuluttua tajutaan vasta alkaa miettii, mikä suhteessa mättää, missä meni pieleen? Ahdistavaa ja liian tuttua.
En tiedä miten tuommoisesta pääsee ylipäätään irti? Puhuminen ei aina auta, jos kaikki muu on yhteistä, mutta aaltopituus eri taajuudella.
Jos suhde on liian symbioottinen ja tiivis, se vain kertoo siitä, että toinen osapuoli ainakin tarvitsee sellaista "riippuvuus" suhdetta ja miten sitten se toinen taas voi saada ymmärtää sen toisen, ettei suhde palvelekaan enää molempia?
Jos tietäisin vastauksen - olisin enemmän kuin tyytyväinen...minäkin
Otin ja ihastuin ns. ensisilmäykseltä. Tunne taisi olla molemminpuolinen. Niin sitä sitten "huumassa" meni peräti muutama viikko. Sitten pakokauhu iski, taas molempiin. Kaikki tapahtui varmaan liian nopeasti.
Heti kun tilanne tuli eteen, keskusteltiin ja taas keskusteltiin. Nyt otetaan päivä kerrallaan, eikä oteta turhia paineita. Jos jotain pysyvämpää syhtyy ok, jos ei niin ollaanpahan yhtä kokemusta rikkaampia. Elikkäs annetaan ajan hoitaa asia. Tapaillaan, koska viihdytään toistemme seurassa, mutta mitään suunnitelmia ei tässä vaiheessa tehdä. Katotaan miten käy!!!
Mitenhän on, miettivätköhän naiset vähän liikaa näitä juttuja. Alusta asti otetaan "liian vakavasti", eikä anneta suhteen kehittyä ns. omalla painollaan.
Mikä meidät naiset ajaa liian tiiviiseen alkuun?
Onko se menettämisen pelko?
Jos en koko ajan olen kiinni rakkaassani, hänet varmasti nappaa joku toinen.
Onko se seksuaalisuuden huuma?
Jos juuri tänään en koe tätä huumaa ja ihanuutta aina uudestaan ja uudestaan, niin huomenna tämä on varmasti ohi.
Vai onko se yksikertaisesti paijatuksi tulemisen halu?
Tämä läheisyys on ihanaa ja tätä täytyy saada lisää.
Vai onko se mieltä järisyttävä, maailmoja muuttava, taivaita hipova kaikkinainen mielenmyllerrys?
..jolla vaan ei ole alkua eikä loppua..
Joku on joskus sanonut minulle, että jos suhde kestää irtaantumisvaiheen, niin sitten se kestää pidempäänkin.
Omalta osaltani voi kai sanoa, että tuntui/tuntuu upealta ihastua ja saada vastakaikua. En ole helposti ihastuvaa tyyppiä ja välillä jo ajattelin taas, ettei maailmassa varmaankaan ole olemassakaan naista johon edes voisin ihastua (ex:n jälkeen tietysti). Tunne vei mukanaan. Lisäksi kummallakin suht pitkä aika edellisestä suhteesta. Eli kai se oli se "mieltä järisyttävä, maailmoja muuttava, taivaita hipova kaikkinainen mielenmyllerrys".