Työharjoittelussa

*X*

Tapahtui noin vuosi sitten kun olin insinööriharjoittelussa eräässä suuressä firmassa, oli perjantai ja luulin että kaikki olivat jo suunnilleen lähteneet viikonlopun viettoon. Tunnollisena harjoitelijana ahkeroin niin että saisin hommani kuntoon jotta se olisi valmis maanantaiaamuna. Lopulta 3D-mallini oli valmis, katselin kolmiulotteista mallia tietokoneen ruudulla ja venyttelin tyytyväisenä. Säikähdin kun kuulin yhtäkkiä takaani:
-Ai sinäkin ahkeroit täällä vielä, luulin että olen enää yksikseni täällä.
Ääni kuului tiedotuspäällikölle, hyvännäköiselle noin 30 vuotiaalle naiselle. Olin joskus salaa ihaillut hänen upeaa ulkonäköään. Upeaa peppua mitä puristi joskus suorat housut ja joskus hame. Hyvät tissitkin hänellä oli, mutta oli hänellä myös tosi seksikkäät pitkät ruskeat hiukset!
-onpa se hienon näköinen, minua on aina kiehtonut miten te teette noita juttuja tietokoneilla. Tunsin hänen kätensä olkapäälläni kun hän kumartui katsomaan näyttöä olkapääni yli. Tunsin hänen hajuveden tuoksunsa ja käsi poltti olkapäätäni, hiukset hipaisivat niskaani..
-maistuisko sulle vielä kahvi? Minä ajattelin ainkin juoda vielä ennenkuin lähden kotiin. Hän kysyi.
No enhän osannut kieltäytyä ja kyllähän kahvi jo maistuisikin. Kävelin osastomme pientä keittiötä kohti hänen jäljessään. Valkoinen kauluspaita, jolle tuuheat ruskeat hiukset laskeutuivat. Punainen hame ja musta sukkahousut. Kun katselin hänen kävelyään, lantion keinuntaa, alkoi tehdä mieli tyttöystäväni luokse niin pian kuin mahdollista...
-mennään minun huoneeseen, siellä on vähän viihtyisämpää. Nainen sanoi kun oli kaatanut meille molemille kahvia mukeihin.
Istuin upean huoneen sohvalle häntä vastapäätä. Nainen alkoi kyselemään kaikkea harjoittelustani ja töistäni ja miten olen viihtynyt. Hän oli niin pirun kiihottava että tunsin miten minulla alkoi seistä ja aloin haluamaan äkkiä pois ja tyttöystäväni kimppuun.
-huhuu?? Olin vaipunut märkiin ajatuksiini niin että hänkin huomasi sen.
-taidan olla olla tylsää seuraa sinulle nuorelle miehelle, sinun tekee varmaan jo mieli kotiin. Huomaan että ajatuksesi on jo jossin ihan muualla. Hän sanoin kauniisti hymyillen.
-mitä sinä ajattelit..? Hän kysyi kuiskaten, äänessä ja hymyssä kaksimielisyyttä.
Tunsin punastuvani nolostuen ja yritin selitellä jotakin väsymyksestä.
-höpöhöpö, taidan itseasiassa arvata. Hän sanoi ja katsoi suoraan pullistunutta farkkujeni etumusta. Hän nousi pöytänsä äärestä ja tuo seksikkyyden ruumiillistuma käveli lantio keinuen istumaan viereeni sohvalle. Laski kätensä reidelleni, kumartui lähelleni ja kysyi:
-mitä sanoisit jos kertoisin että haluaisin auttaa sinua tuon pulman kanssa?
Hämilläni katseeni vaelsi hänen silmistä hiuksiin ja edelleen täyteläisille huulille. Sitten katseeni siirtyi toimiston ikkunasta muualle työtiloihin.
-ei täällä enää ketään muita ole jos sitä ajattelet. Hän sanoin ja tunsin käden siirtyneen reisieni väliin ja hieroi kevyesti. Olin aseeton. Ennenkuin ehdin protestoida, jos sitä edes halusin tosissani, hän kumartui ja tunsin kosteat huulet omillani. Ja käsi avasi jo vyötäni, housun nappiani, vetoketjuani....
-hhhhmmmmm... nainen mutisi huuliani vasten ja tunsin sormien kietoutuvan kovan kaluni ympärille. Käsi hyväili kaluani, esinahkani liukui edestakaisin, huulet siirtyivat kaulalleni. Olin äimänkäkenä näin yllättävästä hyökkäyksestä!

Nainen nousi seisomaan ja katselin kun hän lantiota keinuttaen sain hameensa rullattua vyötärölleen. Alla ei ollutkaan sukkahousuja vaan stay-up:it. Penistäni tuijotaen hän tarttui mustiin pikkupöksyihinsä ja riisui ne. Katselin lumoutuneena tummaa vähäisen karvoituksen ympäröimää pillua.
-tule lattialle. Nainen tarttui käteeni ja veti minut lattialle makaamaan, tarttui housuihin ja veti ne jalastani. Eikä aikaakaan kun hän jo oli hajareisin päälläni ja ohjasi kaluani sisäänsä.
-oiihhh... Hän äänsi kun penikseni liukui hänen liukaaseen pilluun. Paitani rintamusta puristaen hän alkoi liikkumaan ylös ja alas. Sitten hän avasi paitansa sekä rintaliivinsä, kumartui ja sain suuni täyteen pehmeää rintaa ja kovaa nänniä. Penikseni oli kuin tulessa ja ajatelin eteen saa laueta heti alkuun! Mutta pillun puristus, pehmeät rinnat, ja pehmeiden housten hyväily kasvoillani teki tehtävänsä ja voihkaisten tunsin kuinka kaluni sylki spermat hänen sisäänsä.
-no mutta poika! Et kai aio jättää minua aivan ilman? Nainen kuiskasi korvaani raskaasti hengittäen.

Tiedotuspäälikkö nousi päältäni käveli pöydälleen, otti paperia ja pyyhki pillunsa spermastani. Palasi sohvalle istumaan hajareisin. Nousin ja kävin hänen reisiensä väliin. Hyväilin noita upeita reisiä, sukkia ja pehmeää ihoa niiden yläpuolella. Painoin kasvoni alas ja aloin nuolemaan häntä. Sormet ja kynnet haroivat hiuksiani ja lantio liikkui hieroen tussua suutani vasten.
Hetken päästä nainen työnsi pääni syrjään ja käski minun nousta seisomaan. Pian olinkin seisaallani ja tunsin naisen huulet penikseni ympärillä. En voinut uskoa tätä todeksi! Minä seisomassa siinä ja joka miehen himoitsema seksikäs firman tiedotuspäällikkö kumartuneena edessäni suu täynnä penistäni. Ja sain upottaa sormeni noihin ihaniin hiuksiin...
Hetken päästä tuo ihanus loppui ja nainen nousi myös seisomaan.
-nuole minua. Hän sanoi ja siirtyi pöydän ääreen, kumartui pöydälle vatsalleen. Tartuin vaaleisiin pakaroihin ja leivoin noita herkkupaloja. Upotin kasvoni niiden väliin ja nuolin. Nuolin ja imin kiihkoissani.
-ihanaa, ihanaa, mmmmmm...... Kieleni upposi syvälle hänen sisäänsä.
-uuhhh.... uuhhh.... nyt.... nai minua! Nainen parkaisi.
Nousin ylös ja ohjasin kovan kalun hänen sisään. Tartuin lantioista ja aloin naimaan innoissani. Pian tunsin kuinka pillu supisteli kaluni ympärillä ja nainen voihki kiihkoissaan.
-nai poika nai... hyvä... hyvä... oihhhhhhhhhhh......
Tunsin että itsellänikin on lähellä ja rynkytin yhä nopeammin, kunnes tunsin että taas tulee ja voihkaisten laukesin jälleen.

-okei, eiköhän lähdetä kotiin ja viikonlopun viettoon. Nainen sanoi kun olimme pukeneet päällemme.
Poistuin huoneesta ja mietin kaikkea. Miten hyvä pano hän oli, käyttikö hän vain minua hyväkseen, miten tulevat työpäivät tämän jälkeen? Hämmentynein ajatuksin pakenin pikaisesti työpaikalta kotiin.

0

8307

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. En ole rakastunut

        Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
        Ikävä
        413
        4319
      2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

        Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
        Maailman menoa
        238
        2123
      3. Olen ärtynyt koska

        minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
        Ikävä
        68
        1570
      4. Suomalaiset marjat loppuvat

        Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
        Maailman menoa
        158
        1391
      5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

        Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
        Perussuomalaiset
        253
        1100
      6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

        Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
        Suomussalmi
        67
        1067
      7. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

        ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
        Maailman menoa
        167
        1035
      8. Mitä teen väärin?

        Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
        Sinkut
        136
        1033
      9. Puhutko toisista ihmisistä

        pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
        Ikävä
        117
        933
      10. Haluaisin tietää

        mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
        Ikävä
        53
        918
      Aihe