Teltan pohja

Laitettiin lapsille pihaan teltta. Ihan sellainen pilipalituote, jonka pohjan kosteudeneristyksestä ei ole takeita. Mies sitten terävänä keksi, että laitetaan teltan sisälle pala muovimattoa (sellaista jota siis asuntojen lattiapintoina käytetään). Tuli kina. Minä olisin laittanut muovimaton teltan alle, en sisälle. Eikös nyt maton sisällä lattiana ollessa käy niin että teltan pohjan läpi tuleva kosteus tiivistyy pohjan ja maton väliin ja jää sinne lillumaan. Jos matto olisi ollut teltan alla, olisi telttaan suodattuva kosteus vähentynyt ja ainakin ollut helpommin tuulettumassa pois. Olenko minä väärässä vai mieheni?
33617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tai rautakaupasta sellainen 2 x 3 metrin kokoinen kevytpeite ja laittakaa se alimmaiseksi ja teltta sen päälle. Ei tule kosteudet sisälle ainakaan altapäin.
Itse käytän kyseisenlaista peitettä aina lapin vaelluksillani. On edullinen, eikä paina paljon.
Siis, - peite alle ja teltta sen päälle!

Äänestä

Laittasin sinne teltan alle pressusta sen kokosen palan,että se ei tule yhtään sieltä alta näkyviin. Eli ei kerää seiniltä valuvaa sadevettä sinne teltan alle. Ja sitten sinne sisälle telttaan vaikkapa tavallista mattoa tai sellasen toiselta puolelta hopeoidun picnik-huovan. Tällalailla siitä tulee mukavin.
Jos teltta seisoo pitkään paikoillaan,sen alusta pitää tuuletta muutaman päivän välein,vähintään ja välillä vaihtaa paikkaa,sillä muuten ruoho sielläalla kärsii ja tulee ruman keltaiseksi.
Teltta,oli se kallis tai halpa,pitää myös puhdistaa hiekasta ja liasta,etteivät ne syö pohjaa entisestään.
Päällitelttaa voi myös sumuttaa UV-suoja-aineella,niin halpakin teltta kestää paljon pidempään.
Teltan päälle voi myös pingottaa muovin,jos on pelko,että kovemmin sataa ja vesi tulee vaikkapa paineella saumoista sisään.

Ja kaiken tämän jälkeen,hauskaa telttailua!
Lainatkaa tekin välillä sitä telttaa,saatte uutta perspektiiviä nukkumiseen ja muuhunkin....

Äänestä

Se lattioille tarkoitettu matto saattaa nääs olla niin kovaa ja karheaa,että itse alkaa kuluttamaan telttakankaita joka nurkista tai muuten,varsinkin kun sinne tulee kumminkin pikkuroskaa lasten jaloissa.
Halpa routamatto,jota rakennus ja rautakaupat myy,käy myös oivasti ja on mukavan lämmintä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


muavimiäs kirjoitti:

Laitettiin lapsille pihaan teltta. Ihan sellainen pilipalituote, jonka pohjan kosteudeneristyksestä ei ole takeita. Mies sitten terävänä keksi, että laitetaan teltan sisälle pala muovimattoa (sellaista jota siis asuntojen lattiapintoina käytetään). Tuli kina. Minä olisin laittanut muovimaton teltan alle, en sisälle. Eikös nyt maton sisällä lattiana ollessa käy niin että teltan pohjan läpi tuleva kosteus tiivistyy pohjan ja maton väliin ja jää sinne lillumaan. Jos matto olisi ollut teltan alla, olisi telttaan suodattuva kosteus vähentynyt ja ainakin ollut helpommin tuulettumassa pois. Olenko minä väärässä vai mieheni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu