onko joku kertonut poikaystävälleen bulimiasta? miten sen kerroit ja millanen oli reaktio? nyt kun jälkeenpäin ajattelet niin kannattiko se?
jotenkin haluaisin kertoa että se tietäis miks oon tämmönen. se selittäis mun käytöstä. mut pelottaa et se alkaa paasaamaan et mun pitää kertoo jollekkin ja hakeutuu hoitoon ja ties mitä. ja muutenki mulla on ollu vähä luottamus ongelmia sen kanssa... ja jossain vaiheessa kutenki kadun ku kerroin koska en haluakkaan parantua ja elää omassa maailmassani niin ettei kukaan tiedä mun ongelmia ja mulla on kaikki hyvin. vaikka samalla haluaisin että kaikki sais tietää miten mä kärsin.
jotenkin haluaisin kertoa että se tietäis miks oon tämmönen. se selittäis mun käytöstä. mut pelottaa et se alkaa paasaamaan et mun pitää kertoo jollekkin ja hakeutuu hoitoon ja ties mitä. ja muutenki mulla on ollu vähä luottamus ongelmia sen kanssa... ja jossain vaiheessa kutenki kadun ku kerroin koska en haluakkaan parantua ja elää omassa maailmassani niin ettei kukaan tiedä mun ongelmia ja mulla on kaikki hyvin. vaikka samalla haluaisin että kaikki sais tietää miten mä kärsin.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mie kerroin poikaystävälle. Hävetti, nolotti, kadutti, ei kaduttanu... tunteet vaihteli aika paljon. Nyt kun jälkeenpäin miettii, niin se oli se syy että sain lopetettuu, joten hyvä että kerroin. Miulle ei paasattu, eikä huudettu eikä pakotettu mihinkään, minuu vaan piettiin lähellä ja kysyttiin rohkasevasti miun vointia ja syömisiä, ei silleen kyttäilevästi.
Tietysti jokainen reagoi asiaan omalla tavallaan, mutta kyllä rehellisyys on ensimmäinen askel parantumiseen.
ei miehiä kiinnosta, kerrot ja he eivat edes ymmärrä. Tämä on minun kokemukseni. Kolmelle miehelle olen kertonut ja he ovat vain tokaisseet, että no hyvä tietää. Se siitä. He eivät ymmärrä sairauden vakavuutta ja siksi he sivuttavat sen, miehilta se käy helposti.
Itse mainitsin ihan asiallisesti, että minulla on bulimia, niin naurettavaa kun se onkin. Kukaan ei ole hyysännyt tai asiasta sen koomin kyselleet. En tosin ole asunut kekenkään kanssa yhdessä. Joten kukaan ei todellisuudessa edes tiedä millaista elämäni täällä omassa kopissani on.
alko mennä seurustelusuhde niin tiiviiks että oli pakko kertoo. siitä alko oksentelusta eroon pääsy. miun poikaystävää kyllä kiinnosti silleen että se olis kovasti halunnu auttaa jotenkin mut ei van tienny ettämiten. ja näin miten se kärsi siitä tilanteesta. jopa enemmän ku mie...
sitä mä pelkään myös että sitä sattuu. ehkä just enemmän ku mua, koska mä oon jo ollu kauan tietoinen tästä ja tiedän mitä tä on. sille tä ois uus asia... eikä varmaan tietäis mitä pitäis tehdä...
miten mun pitäis kertoa se? suoraan päin naamaa kai, mutta se ei koskaan oo ollu mun vahva puoli... miten kerron sen niin että se ymmärtää mua.
sitä mä just pelkään et sitä sattuu, ehkä enemmänkin ku mua, oon jo tottunu tähän, jos niin voi sanoa ja ehkä jo hyväksynki, mut sille tä ois uus asia
miten mä voin kertoa sille? niin että se ymmärtää mua, päin naamaa, se ois vaikeeta mullle... oon ihan hukassa mitä mun pitäis tehdä ja tuntea ja miten selviin tästä.
tuli toi äskönen viesti.
Kerroin poikaystävälleni siinä vaiheessa kun alettiin viettää aikaa tiiviimmin yhdessä. Se otti asian tosi hyvin mutta oli tietysti aika järkyttynyt. Oli se kuulemma jo arvannutkin mutta odotti vain että mä kerron sille.
Me ollaan nyt oltu yli 2 vuotta yhdessä ja jotenkin se ei edelleenkään voi hyväksyä asiaa vaikka tietääkin että mulla on bulimia. Se esittää joka kerta yhtä yllättynyttä kun jään kiinni oksentamisesta. Mulle oli helpottavaa että sain kerrottua asiasta ja nyt turhauttavaa että hän ei näytä ottavan asiaa tosissaan.
Mutta helpompihan se on olla kun ei tarvitse salailla kokoajan. Toivottavasti saat kerrottua ja se menee hyvin.
se tietää että mulla on joku hätänä, muttei vaan edes osaa aavistaa että joku syömishäiriö johon liittyy masennusta ja ties mitä paskaa. oon jos sen verran saanu itteeni autettuu et sanoin sille et mulla on joku juttu mistä mun pitäis kertoa mutten pysty. se otti senki ihan hyvin ku sano et kerron sitte ku oon valmis. mä vaan mietin, oonko mä koskaan valmis. sen kai pitäis vaan tapahtua... pitäis jäädä kiinni tai jotain.
Jos kertominen kasvotusten tuntuu vaikealta niin ehkä voisit kirjoittaa poikaystävällesi kirjeen? Sano että kertominen kasvoitusten on liian vaikeaa. Niin minä joskus kerron asioita jos ne ovat liian vaikeita puhuttavaksi.
ottaisi ihan hyvin. Jos hän olisi sitä tyyppiä, että "hällä väliä" tai saisi hepulin, hän olisi lähtenyt jo, kun tietää, että jokin on. Hänhän saattaa luulla nyt, että pidät sisälläsi pettämisen tms. Itse kertoisin niin, että sopisimme jo etukäteen, että illalla jutellaan ja kertoisin miten asia on oikeasti. En siis vain laukaisisi, että mulla on tämmönen vaan kertoisin mitä se tarkoittaa ja milloin sitä tapahtuu ja mitä itse ajattelen sen taustalla olevan. Kertoisin myös miksi asian kerroin ja mitä häneltä odotan. Näin hänen ei itse tarvitse miettiä, että onko syy hänessä tai mitä hänen pitäisi tehdä, kytätä vai viedä hoitoon. Helpottaisit hänenkin olotilaansa ja mahdollistaisit sen, että hän voisi ehkä auttaa.
kiitos. viesteistänne on ollut apua. ehkä pian pytyn kertomaa. kun aika on oikea.
Jos et vaa pysty kertoo sillee "järkevästi", eli suoraa tai kirjeel...
Ni lähetä sille tekstari tai sähköposti. sitte ku on klikannu "lähetä" painiketta sitä ei voi saada enää takas. Tai lähetä tekstaril jotain tälläst: "haluun puhuu sun kaa tänä iltana tärkeest asiast"
Voisit lisätä, et sun syömisest, ni se ei rupee kuvittelee ihan mitä tahansa ja silloin ei oikee pysty rupee selittää jostain muust, ku se olettaa et puhut syömisestäs. Tai sit ohjaa se tänne palstalle ja näytä mitä kirjotit.
Oikeestaa sun kannattaa puhuu suoraa kasvotusten tai kirjeen avul, mut jos et pysty ni kokeile näit.
Tiiän et puhuminen on joskus vaikeet...