Koiran vatsakipuilut?

Kyselijätär .

kääpiökoirallani (8v) on aina silloin tällöin ollut jostain syystä vatsa kipeä.
Olen siitä puhunut lääkäreillekin, monta kertaa mutta eivät ne siihen oikein mitään sanoneet.

Kipuiluja on kuitenkin alkanut tulla useammin ja niihin liittyy aivan valtava ääntely mahasta, kurinoita ja vinkuvia ääniä jotka kuulee vaikka viereiseen huoneeseen saakka!
Ne myös tuntee kädellä jos laittaa käden masun päälle.

Nytkin se alkoi illalla ja annoin kipulääkettä ja tässä odotellaan että pikkuisella helpottuu olo. Se on selvästi itsekin levoton, hakee turvaa minusta ja olisi koko ajan menossa ulos ruohoa syömään, mutta sitä en anna tehdä.

Olisiko jollain samankaltaisia kokemuksia, että mitä tässä voisi edes kokeilla, ruokavaliota tms?
Koira syö koirien kuivamuonaa ja tavallista kotiruokaa.

Toisinaan sillä on myös sellaista vatsakipua, ettei noita vatsan kurinoita kuulu, mutta on takapuoli pystyssä ja levoton.

Jos ennen näitä vaivoja oli kerran kuussa, niin nykyään kerran tai pari viikossa=(

Aion toki taas kerran soittaa lääkärille ja tällä kertaa en hyväksy että jätetään tutkimatta, ei tuota kipulääkettäkään kuulu jatkuvasti syödä.

7

1581

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kipulääkettä annat?

      Mitä kipulääkettä annat vatsakipuun?????? Juuri kipulääkkeet aiheuttaa vatsakipuja.

      • meilläki

        eli kuulostaa tutulta. Lisäksi, että koiran maha huusi ja kurisi, koira vietti suurimman osan ajastaan takapihallamme syömässä heinää ja ruohoja. Sitten se oksensi, huilasi ja taas sama rundi. Koira söi silloinkin laadukasta eläinkaupasta ostettua vehnätöntä ruokanappulaa. Kuvittelin koirani olevan allergginen sekä vehnälle että kanalle (korvaongelmia ja vatsa ruikulilla). Tämä ruuan myötä katosi ripulit ja korvat pysyivät puhtaina, turkki oli hyvä, mutta kurinat alkoi.
        Nyt on vaihdettu 3 kk takaperin ruoka uuteen. Lisäksi syötän sille MirraCoattia ja kreikanhernevalkosipulipillereitä. Kurinat katosivat (ei toki yhdessä yössä). Ruuan vaihto aiheutti ihan kamalat turkki- ja korvaongelmat.
        Mutta onneksi kauppias kertoi, että tämmöinen reaktio saattaa tulla, mutta se kertoo kehon puhdistautumiseta. Sitkeästi hoitelin koiraa ja totta vieköön: nyt meillä on kaikki hyvin. Vanhuksemme on muuttunut pennuksi jälleen: leikkii ja puuhastelee päivät pitkät. Ruohoakin käy maistelemassa, muttei enää syö sitä hotkimalla. Eikä sitten oksentelekaan enää.
        Tämän vuodatuksen tarkoituksena oli siis suositella ruuan vaihtoa ;)


      • Kyselijätär .

        on kyllä ihan eläinlääkärin määräämää, enkä oikein voi olla antamatta mitään kipuun jos toinen selvästi kärsii..
        Ja ruokavaliosta, no se syö sekä kuivamuonaa (milloin mitäkin merkkiä) että kotiruoasta annan yleensä ainakin lihaa hiukan, en kasviksia koska niistä sille tulee aina suolitukoksia.
        Ehkä pitäisikin kokeilla ruoan yksinkertaistamista, että pitäytyy vain yhdessä ruokamerkissä ja tekee vaikka sitä yrjölänpuuroa.
        Jospa vaivat johtuvat siitä että saa liikaa kaikkea?


      • Rakkain jo Sateenkaarisillalla
        Kyselijätär . kirjoitti:

        on kyllä ihan eläinlääkärin määräämää, enkä oikein voi olla antamatta mitään kipuun jos toinen selvästi kärsii..
        Ja ruokavaliosta, no se syö sekä kuivamuonaa (milloin mitäkin merkkiä) että kotiruoasta annan yleensä ainakin lihaa hiukan, en kasviksia koska niistä sille tulee aina suolitukoksia.
        Ehkä pitäisikin kokeilla ruoan yksinkertaistamista, että pitäytyy vain yhdessä ruokamerkissä ja tekee vaikka sitä yrjölänpuuroa.
        Jospa vaivat johtuvat siitä että saa liikaa kaikkea?

        Mikä sen kipulääkkeen nimi on? Ja onko eläinlääkäri määrännyt sen kipulääkkeen nimenomaan vatsakipuun? Jos ei, niin silloin sitä ei vatsakipuun saa antaa.


    • kääpiörotuinen

      Ruokavaliolla olen saanut oman koirani vatsavaivat vähenemään. Kaikki välipala herkut(keksit, puruluut, siankorvat jne.) saattavat ärsyttää vatsaa. Samoin kaikki ihmisten ruuat(makkarat, pullat, kakut, keksit) eivät sovi koiralle vähimmässäkään määrin. Koiralle pitää antaa vain koiralle valmistettua puuroa(esin. tattari), johon on lisätty jauhelihaa, porkkanaraastetta, raejuustoa, hyla piimätuotetta, sekä laadukasta herkävatsaiselle tarkoitettua eläinkaupan kuivamuonaa. Silloin kun vatsa on kipeänä koiralle annetaan Tehobakt-jauhetta veteen sekoitettuna, ruiskulla suuhun ellei itse ota sitä. Koiralle pitää antaa ruokaa useammin, kuin kaksi kertaa päivässä, sillä usein herkkävatsa oirehtii pitkistä väleistä ruokailussa. Mitään kipulääkkeitä ei saa koiralle antaa, sillä ne kyllä pahentavat tilannetta.

    • Rakkain jo Sateenkaarisillalla

      Röntgen ja verenkuva todennäköisesti otettava, jotta selviää mistä vaivat johtuvat.

      • ..........

        eikö koirat kesäisin putsaa vatsalaukkua tai jotain syömällä ruohoa ja oksentamalla? meillä ainakin, mutta tosi harvoin.
        eikö muistaakseni ketorin merkkinen särkylääke käy koirille? mutaa määrät on tarkkoja ja tosi pieniä.
        muistaakseni joskus hampaan poiston yhteydessä meille suositeltiin kun koiralla oli kipuja ja huusi hulluna.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      21
      6755
    2. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      556
      2313
    3. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      147
      1867
    4. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      85
      1271
    5. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      98
      1065
    6. Mitä haluaisit nähdä

      Kaivatullasi päällä?
      Ikävä
      72
      980
    7. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      90
      963
    8. Kaupunki ostaa Kauppamatin

      Joutuukohan yrittäjät lähteen muualle?
      Haapavesi
      32
      850
    9. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      843
    10. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      152
      783
    Aihe