Hei!
Tässä, kun taas kerran valvon kipujeni takia aloin kirjoittaa ammattiauttajien avusta syövän kanssa painiskelessa. Itse käyn joka 2.vk psyk. sairaanhoitajan luona purkamassa sydäntäni. Nyt, kun en liikunta rajoittuneisuuden vuoksi pääse polille, tulee hän luokseni kotikäynnille. Minusta on parempi purkaa sydäntä ja kertoa peloista hänelle kuin sälyttää niitä sukulaisten ja ystävien niskoille. Eivätkä ne purkista saatavat pikkupillerit pahaan ahdistukseen tee ihmisestä lääkeriippuvaista. Parempi se kuin tuskastua yksin alakuloisuuteen ja ahdistukseen. Rohkeasti vaan hakemaan apua psyyken hoitoon, sillä sitäkin tarvitaan syövän hoidossa!
Kesäterveisin Mervi
Tässä, kun taas kerran valvon kipujeni takia aloin kirjoittaa ammattiauttajien avusta syövän kanssa painiskelessa. Itse käyn joka 2.vk psyk. sairaanhoitajan luona purkamassa sydäntäni. Nyt, kun en liikunta rajoittuneisuuden vuoksi pääse polille, tulee hän luokseni kotikäynnille. Minusta on parempi purkaa sydäntä ja kertoa peloista hänelle kuin sälyttää niitä sukulaisten ja ystävien niskoille. Eivätkä ne purkista saatavat pikkupillerit pahaan ahdistukseen tee ihmisestä lääkeriippuvaista. Parempi se kuin tuskastua yksin alakuloisuuteen ja ahdistukseen. Rohkeasti vaan hakemaan apua psyyken hoitoon, sillä sitäkin tarvitaan syövän hoidossa!
Kesäterveisin Mervi
Vastaukset 12
Vanhimmat
Valvoin minäkin, jälleen kerran, viime yönä, ei vain tullut mieleen avata nettiä...
Se on kumma, että ajatukset kiertävät samaa kehää viikosta ja kuukaudesta toiseen. Minulla kipuna on jatkuva päänsärky ja toisinaan vihlovat, terävät kivut, joiden kanssa jotenkin selviän, vaikka ne nukahtamista haittaavat ja unesta joka yö herättävätkin.
Kasvain on päässä ja tuo paikka tekee sen, että välillä kyllä mietin, että kuinka kauan pää kestää fyysisestikään tuota kipua. Varsinkin mietin, kuinka kauan psyykkisesti kestän tätä kaikkea. Erityisesti tarkoitan sitä tietoa, että pääni sisällä kasvaa jokin, joka aikaa myöten aiheuttaa monia ongelmia ja lopulta paljon vahinkoa. Ja mitä on kohdallani tuo "vahinko"? Epävarmuus tuosta. En siis tarkoita kuolemaa, joka kylläkin voi olla kivulias, mutta lääkkeillä hallittavissa toivoakseni, vaan ennen kaikkea matkaa siihen asti.
Perheen kanssa en halua minäkään näistä puhua, sillä heillä on aivan tarpeeksi raskasta jo tässä kaikessa. Tämä on vain niin pieni paikkakunta, etten voi ajatellakaan mennä täkäläisen terv.hoitojärjestelmän työntekijöiden kanssa keskustelemaan. Matkat ovat raskaita lähimpäänkin kaupunkiin/syöpäjärjestöön. Yliopistollisen sairaaln lääkärin kanssa olen pari kertaa keskustellut ja maininnut unettomuudesta, jota hän ei kommentoinut muuten kuin, että unettomuus voi olla hankalaa. Odotan sädehoitoon menoa.
Syöpäjärjestössä kävin pari kertaa ja hoitaja ja lääkäri suosittelivat samaa kuin sinä Mervi ja uskon, sen olevan todella tärkeän ja tarpeellisen, en vain osaa ratkaista itselläni tätä käytännön matka ongelmaa.
Täällä käyn etupäässä lukemassa ja aivokasvain tukipalstalla, joka on myös keskustelufoorumi, käyn lukemassa ja joskus jotain olen kirjoittanut.
En tiedä, olenko jo jotenkin erakoitunut, vai onko tämä vain tällainen vaihe tässä odotusvaiheessa.
Hei!
Asun itsekin pikkupaikkakunnalla, jossa kaikki tietävät toistensa asiat. Rohkaisin kuitenkin mieleni ja ajattelin, että leimatkoon hulluksi! Psyk. polilla Hilkka kertoi, että pitkäaikainen unettomuus/huonosti nukkuminen aiheuttaa liiaksi taakkaa henkiselle tasapainolle ja sille, että jaksaa taistella itse sairauden kanssa. Sen vuoksi hän kerran pari viikossa soittaa ja kyselee, olenko nukkunut kunnolla. Kolme valvottua yötä on rajana, jonka jälkeen määrätään joko nukahtamis- tai unilääkkeitä. Koita nyt vain olla välittämättä muista ihmisistä ja uskaltautua oman paikkakuntasi terveyskeskukseen hakemaan apua. TSEMPPIÄ! T. Mervi
Itse hakeuduin myös ammattiauttajan ( psyk. sairaanhoitaja)luo syöpään sairastumisen jälkeen. Kävin hänen luonaan n. 4-5 viikon välein ja nyt kun hoidot ovat loppusuoralla, ei käyntejä enää tarvita. Olen kyllä suoraan hänellekin sanonut, kuinka paljon tulevaisuus pelottaa, mutta kuulemma on niin paljon ihmisiä jonossa...
syöpäyhdistyksen vai sairaalan työntekijä vai joku yksityinen? Kuinka hakeuduit tai mistä sait kuulla, että hän ottaa vastaan? Ja mitä oikein osaa sanoa,että saisi edes jonkun aikaa käytyä puhumassa jonkun täysin vieraan kanssa?
En ole kyllä aloittaja, mutta ongelma on sama.
Epähuomiossa kirjotin väärin äskeisen viestin loppuun. En tarkottanut alottajaa vaan tuota toisena kirjoittajaa eli en ole tuo toinenkaan kirjoittaja. Selvennykseksi vain.
Ongelma vain sama.
oppinut inhoamaan ja halveksimaan näinä oman sairashistoriani aikana, jolloin olen joutunut/saanut nähdä monenmoista. Ja ehdottomasti liikaa.
Olen mielestäni ihan järkityyppi ja ymmärrän faktat, mutta asioiden arvottamista nykyajan tavalla näissä sairaus asioissa en tajua. Ihan kuin ihmiset, päättäjät etunenässä, ajaisivat itse itsensä ja ihmiskunnan johonkin inhimillisesti täysin vieraaseen ja arvottomaan. Kaikkea todella arvokasta ja säilytettävää ja kannatettavaa, pidetään halpana ja kaikkea halpaa arvostetaan. Kummallinen aika.
Jos, kuten sanoit että ammattiapu on resurssikysymys, minun mielestäni silloin kyllä säästetään jälleen väärässä kohdin.
Sekavia ajatuksia sekavassa järjestyksessä...
...selkeässä järjestyksessä. Minä ainakin löysin ajatuksistasi punaisen langan ja olen samaa mieltä. Resurssit on sana , jonka tulisi vaikeiden sairauksien yhteydessä olla kokonaan pannassa. Arvostuskysymyshän tämä on. Asioiden arvojärjestys vain näyttää nykyisin keikahtaneen nurinniskoin.
Vaikuttaa silta, että eri kuntien psykiatrinen hoito ei ole tasavertaista maan eri osissa, sillä meidän kuntayhtymässä psyk.sairaanhoitaja tekee kotikäynnin, jos itse en jaksa mennä. Tuntuu sikamaiselta se ajatus, että haluaisi keskusteluapua mutta sitä ei saa, koska kaikki apu on määrärahoista kiinni! T. Onnekas
vaihtoehdoksi mennä psyk.sairaalaan,jos pahalle tuntuu,hoitajalle kuulemma on kuukausien jono.Eli se keskustelu avusta.
terveyskeskuksen kautta, kun keskustelin terv.keskuslääkärin kanssa nukahtamislääkkeiden tarpeellisuudesta.
Olen kyllä kiitollinen siitä, että olen nämä muutaman kertaa saanut käydä hänen luonaan
( siis psyk. sairaanhoitajan luona).
kun olen yleensä saanut käydä psyk.sairaanhoitajan luona. Kuukauden minäkin ensin odottelin aikaa. Käynnit olivat sitten n. kerran kuussa ja nyt ( kesälomien vuoksi...) seuraava, ja todennäköisesti viimeinen aika, on vasta elokuussa!
Kyllähän minä ymmärrän, että koko ajan jonossa on niitä, "äkisti sairastuneita". Hekin tarvitsevat apua, mutta vähän pelottaa tulevaisuus.
resurssi-asiasta! Tuntuu, että koko aika on vakavasti sairas; en ainoastaan minä ja me täällä...
Minut on kasvatettu uskomaan, että ihmisillä on vastuu teoistaan ja että jonakin päivänä omat tekemiset kävelevät vastaan. Tämä näiltä päättäjiltä on hävinnyt.