Pölijä

Olen sen ajan lapsia, että kotona tupakoitiin sisätiloissa ja autossa. Niinpä me kersat altistuttiin passiiviselle tupakoinnille koko lapsuutemme ajan, siis vuosia.
Itse en ole tupakoinut kuin satunnaisissa ketutusjaksoissa ;-), vuosikymmeniin en ollenkaan. Kuinkahan todennäköistä on että saan keuhkoahtaumataudin, kun astmaakin suvussa on pilvin pimein, eli meidän suvussa taitaa keuhkot olla ne "heikko kohta".
181195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Ei ole todennäköistä.

Äänestä

koska nimenomaan passiivinen tupakointi on yksi uhka keuhkoille! Minunkin kotonani tupakoitiin aina sisällä ja siellä savun seassa sitten me lapset olimme, se oli silloin ihan "luonnollista". Minulla on astma nyt aikuisena, keuhkoahtaumaa epäiltiin, muttei ole diagnostisoitu. Älä kuitenkaan juutu sitä miettimään - kerroin vain, mitä olen lukenut ja mitä minulle lääkärit ovat kertoneet.

Äänestä
  • Lapsuuden passiiviset tupakoinnit eivät enää aikuisena etene tai hyökkää mihinkään "kostotoimenpiteisiin sukupolvien ketjussa isien pahoina tekoina". Astma pitää hoitaa visusti ja kunnolla (aina), mutta hyvin satunnainen tupakointi tai lapsuuden altistumiset tupakoimattoman aikuisuuden jälkeen eivät kyllä enää itestään mihinkään aktivoidu.

    Rauhallinen suhtautuminen seuraavaan lauseeseen. Et ole sen suuremmassa vaarassa sairastua. Primaari keuhkosyöpä on tullut tupakoimattomalla, mutta vuosikausia jatkuvasti passiivisesti altistuneella (naissukupuoli) joitakin kertoja vastaan. Ravintoloiden savuttomuus on työntekijöiden työturvallisuuden parantamiseksi erinomaista.

    Äänestä

  • booky kirjoitti:

    Lapsuuden passiiviset tupakoinnit eivät enää aikuisena etene tai hyökkää mihinkään "kostotoimenpiteisiin sukupolvien ketjussa isien pahoina tekoina". Astma pitää hoitaa visusti ja kunnolla (aina), mutta hyvin satunnainen tupakointi tai lapsuuden altistumiset tupakoimattoman aikuisuuden jälkeen eivät kyllä enää itestään mihinkään aktivoidu.

    "joitakin kertoja vastaan"! ;-))

    "Rauhallinen suhtautuminen seuraavaan lauseeseen"

    Kun vaan nykyisin on alettu enmmän kiinnittää huomiota myös passiiviseen tupakoimiseen, niin kaikkea tulee omalla kohdallakin mieleen, ilman sen kummempia hysterisointeja.

    Äänestä

altistuminen lapsuudessa tupakansavulle heikentää keuhkojen kehitystä, esimerkiksi keuhkojen tilavuus saattaa jäädä pienemmäksi. Olet siten suuremmassa vaarassa saada keuhkoahtaumatauti kuin henkilö, joka ei ole lapsena altistunut savulle. Yli 90% keuhkoahtaumataudeista todetaan tupakoitsijoilla, mutta loput ovat siis tupakoimattomia henkilöitä, joista osa on esimerkiksi altistunut homeelle.

Itselläni on homealtistumisen seurauksena krooninen yskä ja rasitushengenahdistusta. En ole koskaan tupakoinut.

Äänestä
  • samat sairaudet ja lääkärini kovasti kyseli, paitsi että olenko itse tupakoinut, myös jos olen lapsena tai myöhemmin altistunut passiiviselle tupakoinnille. Koska - kuten sanoit - se heikentää keuhkojen puolustusmekanismiä.
    Johan sen järkikin sanoo! Mutta aloittaja: ole silti rauhassa, jokainen tapaus on omanlaisensa, nyt puhutaan yleisellä tasolla.

    Äänestä

  • Keuhkojen tilavuus ei sinänsä altista keuhkoahtaumataudille. Itseasiassa merkityksellisempää on FVC/FEV1 suhde, kuin konsanaan FEV1 (mistä on ollut puhetta). BODE-indeksi on nykykäsityksen mukaan herkin taudin osoittaja ja sitä tulisi käyttää perinteisten keuhkofunktioarvojen sijasta. BODE-indeksi koostuu: BMI (painoindeksi), Obstruction (ahtauma), Dyspnea (hengenahdistusoireilu) sekä Exercise (6 min kävelytesti).

    Lapsuuden vaikeat keuhkoinfektiot, joista jää pysyviä vaurioita keuhkojen rakenteeseen tai toimintaan ovat suurempia riskitekijöitä. Passiivisen tupakointialtistuksen loputtua ja hengityshygienian ollessa moitteeton, ei ole mitään syytä, miksi ahtaumatauti kehittyy.

    Tupakoimattomalla (naisella) primaari keuhkosyöpä on harvinainen. Joitakin tapauksia esiintyy, mutta se on harvinaista.

    Äänestä

  • booky kirjoitti:

    Keuhkojen tilavuus ei sinänsä altista keuhkoahtaumataudille. Itseasiassa merkityksellisempää on FVC/FEV1 suhde, kuin konsanaan FEV1 (mistä on ollut puhetta). BODE-indeksi on nykykäsityksen mukaan herkin taudin osoittaja ja sitä tulisi käyttää perinteisten keuhkofunktioarvojen sijasta. BODE-indeksi koostuu: BMI (painoindeksi), Obstruction (ahtauma), Dyspnea (hengenahdistusoireilu) sekä Exercise (6 min kävelytesti).

    Lapsuuden vaikeat keuhkoinfektiot, joista jää pysyviä vaurioita keuhkojen rakenteeseen tai toimintaan ovat suurempia riskitekijöitä. Passiivisen tupakointialtistuksen loputtua ja hengityshygienian ollessa moitteeton, ei ole mitään syytä, miksi ahtaumatauti kehittyy.

    Tupakoimattomalla (naisella) primaari keuhkosyöpä on harvinainen. Joitakin tapauksia esiintyy, mutta se on harvinaista.

    on ymmärtääkseni kehitetty keuhkoahtaumatautipotilaan tilan arvioimiseen, ei diagnostiseksi välineeksi.

    Passiivinen tupakointi lapsena lisää hengitysteiden hyperreaktiivisuutta, mikä lisää sekä astman että keuhkoahtaumataudin riskiä.

    Äänestä

  • homeahdistus1 kirjoitti:

    on ymmärtääkseni kehitetty keuhkoahtaumatautipotilaan tilan arvioimiseen, ei diagnostiseksi välineeksi.

    Passiivinen tupakointi lapsena lisää hengitysteiden hyperreaktiivisuutta, mikä lisää sekä astman että keuhkoahtaumataudin riskiä.

    >keuhkoahtaumatautipotilaan tilan arvioimiseen, ei diagnostiseksi välineeksi.

    Vastaisin tähän, että kyllä ja ei. Kysymys on siitä, että keuhkoahtaumadiagnoosi sekä sen vaikeuasteen arviointi tapahtuu esim. GOLD tai Käypä hoito standardien mukaisesti pitkälle keuhkofunktioarvojen mukaisesti (FEV1 < 80 jne.). Kirjallisuus ehdottaa käytettäväksi sen sijaan BODE-indeksiä, joka antaa tilanteesta tarkemman ja luotettavamman kuvan.

    On totta, että BODE-indeksi antaa tietoa sairauden /oireilun vaikeuasasteesta. Mutta toisaalta diagnostiikkaan kuuluu kiinteästi myös oireilun useuden ja vaikeuden selvittäminen. Hoito määräytyy pitkälle myös tämän mukaisesti. On tiedettävä sairauden vaikeusaste, jotta hoito olisi intensiteetiltään sopivaa. Mutta sitten toisaalta olet oikeassa. Suurin osa lievistä ahtaumataudeista diagnostisoidaan perusterveydenhuollossa ja BODE-indeksi on liian monimutkainen sinne käytetteväksi. Tai toki esim. 6 min kävelytesti onnistuu ilmanmuuta perusterveydenhuollossakin, mutta toistaiseksi se ei ole vakiintunut osaksi diagnostista protokollaa.

    >Passiivinen tupakointi lapsena lisää hengitysteiden hyperreaktiivisuutta, mikä lisää sekä astman että keuhkoahtaumataudin riskiä.

    Tähänkin sanoisin, että kyllä ja ei. Passiivinen tupakointialtistus kyllä lisää sekä respiratorisia (monentasoisia hengitysteihin liittyviä) infektioita ja limakalvojen inflaammaatiota (tai otiittejakin). Kyllä. Tätä kautta kyllä päästään keuhkoahtaumatautiinkin. Astman diagnosointivaiheessa tupakointia (aktiivista ja passiivista altistumista) tiedustellaan monesta syystä. Ensiksikin se on sairauden hoitamisessa keskeistä, toiseksi päästään kiinni inflammaation syntymekanismiin ja kolmanneksi sitä tarvitaan erotusdiagnostiikassa (mikä on astmakomponentin osuus (palautuva ahtauma) keuhkoahtaumataudissa). Astman ja keuhkoahtaumataudin sekamuotoja on olemassa.

    Vaikeat respiratoriset infektiot tai pitkään hoitamaton astma voivat saada aikaan pysyviä ja palautumattomia muutoksia keuhkoputkiin. Tässä mielessä olet kyllä oikeassa.

    Toisaalta mietin alkuperäisen kysyjän kysymystä. Tupakointialtistus on nykyisin vähäistä ja astma on asianmukaisesti hoidossa. En näe, että lapsuuden asiat tähän kuvioon enää mitenkään "takautuvasti hyökkäävät" .

    Mukava ja nautittava keskustelu kanssasi!

    Jossain työn tohinassa pomppasi miltei popuppina silmiin teksti, jossa kerrottiin että tupakoivien lapsilla on runsaasti kotiniinia elimistössä. Sen tekstin (ilmeisesti joku tukimus joka oli referoitu) tupakoivien vanhempien lasten virtsassa on moninkertaisesti kotiniinia verrattuna savuttomisen vanhempien jälkeläisiin. Kotiiniinin kerrottiin olevan nikotiinin aineenvaihduntatuote, jota syntyy kun elimistö pilkkoo tupakansavusta tullutta nikotiinia. Kotiniinia tunnuttiin pitävän luotettavana merkkinä tupakka-altistuksesta. Lisäksi tupakoivien äitien lasten kotiniinipitoisuudet olivat nelinkertaisia ja tupakoivan isän kaksinkertaisia verrattuna savuttomassa kodissa varttuneisiin lapsiin. Kotiinipitoisuudet olivat suuria myös lapsilla, jotka nukkuivat vanhempiensa kanssa samassa sängyssä ja joiden koti oli huonosti lämmitetty. Pitoisuudet olivat tutkimuksen mukaan myös suurempia talvikuukausina, mikä voi liittyä huonoon ilmanvaihtoon tai lisääntyneeseen sisätupakoimiseen. Tukimuksessa kotiinipitoisuudet oli mitattu 104 kolmekuisen lapsen virtsanäytteistä.

    Onko teillä tietoa tästä koiniinista, miten ja mihin se sitten loppupeleissä vaikuttaa, siis lapsen elimistössä ja terveydessä. Siis miksi tuota aihetta on yleensä lähdetty tutkimaan?

    "En näe, että lapsuuden asiat tähän kuvioon enää mitenkään "takautuvasti hyökkäävät" ."

    ...kymmenen vuoden passiivinen tupakointi ei ole jättänyt lapsen keuhkoihin "pysyviä jälkiä". Se kai tässä oli ajatuksena alunpitäen.

    Äänestä

  • Alakuperräinen kirjoitti:

    "En näe, että lapsuuden asiat tähän kuvioon enää mitenkään "takautuvasti hyökkäävät" ."

    ...kymmenen vuoden passiivinen tupakointi ei ole jättänyt lapsen keuhkoihin "pysyviä jälkiä". Se kai tässä oli ajatuksena alunpitäen.

    passiivisella tupakoinnilla ole haittaa! Lapsen keuhkot ovat vielä aremmat sairastumaan kuin aikuisen. Tämä lukee myös keuhkosairauksia kirjassakin! Joten olisi ihmeellistä, että aikuisena passiivinen tupakointi on vaarallisempaa kuin tupakointi, mutta lapsuuden tupakansavussa eläminen ei!

    Nämä ovat näitä lääkäreiden väittämiä joissa toinen on toista mieltä ja toinen toista mieltä ja kolmas jotakin siltä väliltä. Lääketiede onkin yhtä äkkiä vain lääkäreiden MIELIPITEITÄ asioista! Järkyttävää!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • ettei lapsuuden kirjoitti:

    Eihän ole olemassa yhtä ainoata totuutta missään asiassa ja tieto ja tutkimukset muuttuu koko ajan. Jos menet viidelle eri lääkärille niin kuin täällä jotkut, kaikki on oireistasi hieman eri mieltä ja näkökulma on eri. Ei lääketiedekään ola niin suoraviivaista kuitenkaan ja he jotka tiedoilla koittaa diagnooseja tehdä kuitenkin ovat vain ihmisiä puutteineen.

    Äänestä

  • on sitten kotiniini kirjoitti:

    Jossain työn tohinassa pomppasi miltei popuppina silmiin teksti, jossa kerrottiin että tupakoivien lapsilla on runsaasti kotiniinia elimistössä. Sen tekstin (ilmeisesti joku tukimus joka oli referoitu) tupakoivien vanhempien lasten virtsassa on moninkertaisesti kotiniinia verrattuna savuttomisen vanhempien jälkeläisiin. Kotiiniinin kerrottiin olevan nikotiinin aineenvaihduntatuote, jota syntyy kun elimistö pilkkoo tupakansavusta tullutta nikotiinia. Kotiniinia tunnuttiin pitävän luotettavana merkkinä tupakka-altistuksesta. Lisäksi tupakoivien äitien lasten kotiniinipitoisuudet olivat nelinkertaisia ja tupakoivan isän kaksinkertaisia verrattuna savuttomassa kodissa varttuneisiin lapsiin. Kotiinipitoisuudet olivat suuria myös lapsilla, jotka nukkuivat vanhempiensa kanssa samassa sängyssä ja joiden koti oli huonosti lämmitetty. Pitoisuudet olivat tutkimuksen mukaan myös suurempia talvikuukausina, mikä voi liittyä huonoon ilmanvaihtoon tai lisääntyneeseen sisätupakoimiseen. Tukimuksessa kotiinipitoisuudet oli mitattu 104 kolmekuisen lapsen virtsanäytteistä.

    Onko teillä tietoa tästä koiniinista, miten ja mihin se sitten loppupeleissä vaikuttaa, siis lapsen elimistössä ja terveydessä. Siis miksi tuota aihetta on yleensä lähdetty tutkimaan?

    Kyseessä on nikotiin aineenvaihduntatuote ja sen pitoisuudet ovat sekä syntyneillä että syntymättömillä verrannollisia vanhempien tupakointiin. Passiivinen tupakointi altistaa lapsia kaikentasoisille hengityselininfektioille sekä limakalvojen inflammatorisille muutoksille (johon liitty usein ilmateiden ahtautumisesta johtuvaa oireilua).

    Äänestä

  • ettei lapsuuden kirjoitti:

    passiivisella tupakoinnilla ole haittaa! Lapsen keuhkot ovat vielä aremmat sairastumaan kuin aikuisen. Tämä lukee myös keuhkosairauksia kirjassakin! Joten olisi ihmeellistä, että aikuisena passiivinen tupakointi on vaarallisempaa kuin tupakointi, mutta lapsuuden tupakansavussa eläminen ei!

    Nämä ovat näitä lääkäreiden väittämiä joissa toinen on toista mieltä ja toinen toista mieltä ja kolmas jotakin siltä väliltä. Lääketiede onkin yhtä äkkiä vain lääkäreiden MIELIPITEITÄ asioista! Järkyttävää!!!!!!!!!!!!!

    >En usko tuohon
    ettei lapsuuden passiivisella tupakoinnilla ole haittaa!

    On haittaa.

    >aikuisena passiivinen tupakointi on vaarallisempaa kuin tupakointi

    Tästä asiasta on erilaisia näkemyksiä. Haitallista kumpikin.

    Tiede ei ole yhtään sen kummempaa kuin sitä tekevät ihmiset. Virheellistä, erehtyväistä, kehittyvää; kaikkine puutteineen. En minä tiedä onko se niin järkyttävää. Toivoa antavaa pikemminkin...

    Alkuperäiseltä tähän viisas kommentti yläpuolella.

    Äänestä

Tarina meni näin:
>altistuttiin passiiviselle tupakoinnille koko lapsuutemme ajan
>Itse en ole tupakoinut
>Kuinkahan todennäköistä on että saan keuhkoahtaumataudin

Vastasin tähän, että ei ole todennäköistä. Mikäli altistuminen on loppunut ja olet tätä nykyä suht kunnossa, niin mistäpä sinä sen keuhkoahtauman sitten yhtäkkiä tähän tempaisisit.

Solutason tarkasteluun tässäkään ei ole syytä mennä (joku puhui muutoksista). Tämä liittyy jo erinomaisen kiihkeänä käyvään medikalisaatiokeskusteluunkin. En näe kovin motivoivana kenenkään kannalta hoidella (tarkoittaa lääkehoitoa, mutta ei esim. ennaltaehkäisyä) tauteja, jotka eivät kliinisesti oireile yhtään millään tavalla (lukuunottamatta muutamia poikkeuksia, jotka eivät liity keuhkosairauksiin).

Kliininen oireilu, vaivat, epämukavuus, hengenahdistus, rajoitukset yms. menevät muutosspekulaatioiden edelle.

Äänestä
  • ... paneutumisesta aiheeseen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

tietustelu, elekää poistako kirjoitti:

Olen sen ajan lapsia, että kotona tupakoitiin sisätiloissa ja autossa. Niinpä me kersat altistuttiin passiiviselle tupakoinnille koko lapsuutemme ajan, siis vuosia.
Itse en ole tupakoinut kuin satunnaisissa ketutusjaksoissa ;-), vuosikymmeniin en ollenkaan. Kuinkahan todennäköistä on että saan keuhkoahtaumataudin, kun astmaakin suvussa on pilvin pimein, eli meidän suvussa taitaa keuhkot olla ne "heikko kohta".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu