omituinen uni

Osaisiko joku selvittää näitä unisymboleita....
ensin ajoin autoa jossa ei ollutkaan jarruja, alamäessä vauhti kiihtyi ja jouduin väistelemään kaikkea mahdollista tielle osuvaa, mutta sain kun sainkin auton pysäytettyä.
Seuraavaksi unessa esiintyivät kaikki entiset mieheni, ja hiljattain edesmennyt läheinen,jonka jälleennäkemisestä olin todella iloinen ja jonka kanssa halailin.
2152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kirkastuu. Mutta sitten tulee takapakki joka meinaa viedä jalat altasi. Mutta jos olet viisas tajuat ettei se mitään hyödytä jos sinä voit huonosti siispä olet hyvin nopeasti entinen itsesi.

Äänestä

kertoo että sinulta puuttuu itsekuri, tai et pysty täyttämään muiden asettamia vaatimuksia. Autolla ajaminen kertoo että olet matkalla johonkin päämäärään, onnistunut esteiden väistely kertoo sinun onnistuvankin.Entiset miehesi kertovat jostakin ongelmasta tai toiveesta nykyisen puolisosi suhteen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nukkuva kirjoitti:

Osaisiko joku selvittää näitä unisymboleita....
ensin ajoin autoa jossa ei ollutkaan jarruja, alamäessä vauhti kiihtyi ja jouduin väistelemään kaikkea mahdollista tielle osuvaa, mutta sain kun sainkin auton pysäytettyä.
Seuraavaksi unessa esiintyivät kaikki entiset mieheni, ja hiljattain edesmennyt läheinen,jonka jälleennäkemisestä olin todella iloinen ja jonka kanssa halailin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu