Olen ollut useamman vuoden mielenterveystoimiston asiakkaana (vai potilaanko?).
Ikää on jo 42 v. Yksinäinen tunnen olevani ja päivän mittaan kaikenlaisia ihmepelkoja ja ahdistusta!
En ole jaksanut hakea työtä moneen kuukauteen. Ansiosidonnainen työttömyysturva loppuu omien laskujeni mukaan ensi lokakuussa. Koko ajan vain ajattelen, että olen oikein malliesimerkki henkilöstä, joka on kokonaan yhteiskunnan elätti.
Tuo kaikki edellä mainittu ahdistaa kovasti osaksi myös siksi, että jotakin ns. tervettäkin "kunnianhimoa" voi olla hitunen vielä jäljellä, kun vain jaksaisi saavuttaa sitä. Samanaikaisesti pohdin kuitenkin, että miksi ihmisen pitäisi olla hirveän tehokas, miksi ei voisi vain "olla?"
Viime aikoina olen ollut lamassa. Yöuni on jatkuvasti huonoa. Menen nukkumaan jo n. klo 20.00 ja herään vain muutaman tunnin jälkeen. Kokonaan nousen jo n. klo 4.00. Olen ollut monta viikkoa unilääkkeiden varassa, Tenox 20 mg. Lisäksi otan illalla myös yhden tabletin Levozin 25 mg joka väsyttää.
Viime helmikuussa hoitosuhde mielenterveystoimistoon lopetettiin yhteisymmärryksessä psykologin kanssa. Syy oli, että olin sen verran virkeä, että pärjäisin omillani. Olin kaksi kuukautta ilman masennuslääkettä Seronil 20 mg. Sitten henkinen vireystila huononi huomattavasti. Yleislääkärin toimesta lääkitykset aloitettiin uudelleen. Nyt on vähän parempi olo.
Tuntuu ettei enää oikein viitsi ja jaksa rasittaa lähisukulaisia, lähinnä isää ja isosiskoa, näillä jatkuvilla huonoilla uutisilla omasta voimattomuudesta ja jaksamisesta. Siksipä kai kirjoitan tänne.
Kuin "piste iin päälle": pari viikkoa sitten sain tosi kivuliaan ampiaisen piston ja nyt olen antibioottikuurilla. Pisto on jo paranemaan päin.
Jotenkin tuntuu, että missäköhän ihmisellä menee kestämisen rajat peloissa, jännityksessa ja masennuksessa? Toistaiseksi en ole ollut itsetuhoinen, mutta pelottaa, jos joskus tulevaisuudessa olen?!
Olen lopettanut alkoholin käytön kokonaan enkä tupakoi, koska niistä tulee vain huonompi olo.
Koetan liikkua kävelemällä, pyöräilemällä yms. Omasta mielestä en ole niinkään ujo, vaan pidän ihmisten seurasta.
Vielä olen jaksanut käydä ruokakaupassa yms. asioilla, mutta mietityttää, että mitenköhän kauan?!
Kirjoitin siksi, että kertokaa jotakin, jos teillä on vastaavanlaisia kokemuksia!
Ikää on jo 42 v. Yksinäinen tunnen olevani ja päivän mittaan kaikenlaisia ihmepelkoja ja ahdistusta!
En ole jaksanut hakea työtä moneen kuukauteen. Ansiosidonnainen työttömyysturva loppuu omien laskujeni mukaan ensi lokakuussa. Koko ajan vain ajattelen, että olen oikein malliesimerkki henkilöstä, joka on kokonaan yhteiskunnan elätti.
Tuo kaikki edellä mainittu ahdistaa kovasti osaksi myös siksi, että jotakin ns. tervettäkin "kunnianhimoa" voi olla hitunen vielä jäljellä, kun vain jaksaisi saavuttaa sitä. Samanaikaisesti pohdin kuitenkin, että miksi ihmisen pitäisi olla hirveän tehokas, miksi ei voisi vain "olla?"
Viime aikoina olen ollut lamassa. Yöuni on jatkuvasti huonoa. Menen nukkumaan jo n. klo 20.00 ja herään vain muutaman tunnin jälkeen. Kokonaan nousen jo n. klo 4.00. Olen ollut monta viikkoa unilääkkeiden varassa, Tenox 20 mg. Lisäksi otan illalla myös yhden tabletin Levozin 25 mg joka väsyttää.
Viime helmikuussa hoitosuhde mielenterveystoimistoon lopetettiin yhteisymmärryksessä psykologin kanssa. Syy oli, että olin sen verran virkeä, että pärjäisin omillani. Olin kaksi kuukautta ilman masennuslääkettä Seronil 20 mg. Sitten henkinen vireystila huononi huomattavasti. Yleislääkärin toimesta lääkitykset aloitettiin uudelleen. Nyt on vähän parempi olo.
Tuntuu ettei enää oikein viitsi ja jaksa rasittaa lähisukulaisia, lähinnä isää ja isosiskoa, näillä jatkuvilla huonoilla uutisilla omasta voimattomuudesta ja jaksamisesta. Siksipä kai kirjoitan tänne.
Kuin "piste iin päälle": pari viikkoa sitten sain tosi kivuliaan ampiaisen piston ja nyt olen antibioottikuurilla. Pisto on jo paranemaan päin.
Jotenkin tuntuu, että missäköhän ihmisellä menee kestämisen rajat peloissa, jännityksessa ja masennuksessa? Toistaiseksi en ole ollut itsetuhoinen, mutta pelottaa, jos joskus tulevaisuudessa olen?!
Olen lopettanut alkoholin käytön kokonaan enkä tupakoi, koska niistä tulee vain huonompi olo.
Koetan liikkua kävelemällä, pyöräilemällä yms. Omasta mielestä en ole niinkään ujo, vaan pidän ihmisten seurasta.
Vielä olen jaksanut käydä ruokakaupassa yms. asioilla, mutta mietityttää, että mitenköhän kauan?!
Kirjoitin siksi, että kertokaa jotakin, jos teillä on vastaavanlaisia kokemuksia!
Vastaukset 2
Vanhimmat
ja hyväksi havainnut.
kerroitkin jo, että jonkun verran harrastat liikuntaa. Kokeilepa sellaista liikuntaa/urheilua, mikä todella saa sinut hikoilemaan ja hengästymään.
Esimerkiksi juoksu, tai kuntosalilla kuntopyörän polkeminen ja sen jälkeen kunnon lihastreeni.
Tämä on ollut kohdallani yksi tehokkaimmista ahdistuksen, pelon ja unihäiriöiden poistaja.
Raskas liikuntaa rentouttaa, vilkastuttaa aineenvaihduntaa, auttaa jaksamaan ja onnistumisen fiilikset nostattavat mielialaa. Saat myös nukuttua paremmin.
Tee se tänään. Jätä fillaroinnit ja päiväkävelyt harvempaan ja ota tilalle kunnon hikiliikunta.
Tee se nyt.
Tuntui mukavalta lukea kirjoitustasi, että huolehdit kuitenkin terveydestäsi ja olet sosiaalinen ongelmistasi huolimatta. Älä turhaan rasita itseäsi tulevaisuudella, asioilla on taipumus järjestyä jollain tavalla ajan myötä. Mietin tässä, että onkohan siellä, missä asut olemassa kuntoutujien vertaistukiverkkoa, joihin voisit osallistua tahtosi mukaan? Siellä yleensä kannustetaan ja ne omat voimavaratkin löytyvät. Ja kun saa tukea ja voi puhua asioista, niin kummasti se jo osaltaan auttaa omien voimien palautumista. Suosittelen sinulle myös kokeilemaan pitkänä kuurina E-epan syömistä parin kapselin päiväannoksella, se korjaa aivojen omaa toimintaa ja siitä ovat monet löytäneet niin hyvän avun, että muut lääkkeet ovat jääneet ja he voivat hyvin. Luota vaan rohkeasti tulevaisuuteen ja elä jokainen päivä nauttien pienistäkin asioista, niin huomaat miten paljon hyvää elämässä on sinullekin annettavana. Kaikkea hyvää sinulle ja voimia, sinä pärjäät kyllä, koska asenteesi on oikea, olet hieno ihminen!