Tomaatintaimet

Ostin puutarhalta tomaatintaimia
äitienpäivänaattona. Myyjä sanoi, että saattavat
paleltua pihalle istutettuna, mikäli tulee
hallaöitä. Olenkin nyt pitänyt taimia yöt
sisätiloissa ja päivät ulkona, mutta nyt kun on
ollut peräti niin kylmää kuin päivisinkin 10
astetta, niin en ole tuonut niitä pihalle
ollenkaan. Onko tomaatti tosiaan niin arka?
Uskallanko ottaa riskiä ja istuttaa niitä ulos
jo nyt aurinkoiselle paikalle? Olisiko joku hyvä
yksinkertainen konsti jolla suojaan ne yön ajaksi?
ja pitääkö myös juuret suojata vai riittääkö, että
suojaan vain varret?

Olisiko antaa tietoja kertakaikkisen
tietämättömälle tomaattitarhurille?
Kiittelen jo etukäteen!
63787
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Voit ihan hyvin istuttaa tomaatin taimet
aurinkoiseen ja mahdollisimman tuulen suojaisaan
paikkaan. Helpoin ja paras tapa suojata taimet on
levittää harsosuikale (alan liikkeistä) taimien
päälle niin, että se on jonkinlaisen kehikon
varassa eikä ainakaan mieleellään paljon koske
itse taimeen. Toinen keino on laittaa kaistale
kirkasta muovia taimen päälle kuten harsokin.
Varinaisesti tomaatti on arka ainoastaan
pakkaselle.

Äänestä
  • Tomaatti on erittäin arka kylmälle oli se sitten
    ulkona tai sisällä. tomatin suosittu lämpötila on
    22-24astetta ja kosteus 55-65% jod sinulla on
    lähellä iso ammattikasvattaja ota ja käy
    tutustumassa koska heiltä saat tietoa jota
    tarvitset. Alhaisin lämpötila suositellaan noin
    18ast, joten jos on kylmää pidä sisällä koska
    muuten kukkien teko hidastuu ja myös satosi
    tomatissa. Voit pitää sisällä ikkunalla tai
    kaikista valoisammassa paikassa. Jos on lämmintä
    voit viedä ulos mutta älä istuta vielä
    lopulliseen paikkaan koska usein on se 10/6 halla
    yö ja joskus jopa pakkastakin. Tee muovihuone
    sienän viereen ja harso ensin koska harso estää
    pakkasta ja muovi taas pitää kosteuden
    sisäpuolella ja silloin kylmä pysyy ulkona, Hyvää
    tuuria. Itselläni on iso kasvihuone 500kpl taimia
    ja olen jo saanut myyntiin satoa siemenet istutin
    jo 6/1 joten minulla on jo täys työ meneillään.

    Äänestä

  • luomu tomaatti kirjoitti:

    Tomaatti on erittäin arka kylmälle oli se sitten

    meillä ainakin tomaatit on aina kasvihuoneessa, ei ollenkaan ulkona. Eiköhän ne tee paremman sadon kun on lämmin.

    Äänestä

  • luomu tomaatti kirjoitti:

    Tomaatti on erittäin arka kylmälle oli se sitten
    ulkona tai sisällä. tomatin suosittu lämpötila on
    22-24astetta ja kosteus 55-65% jod sinulla on
    lähellä iso ammattikasvattaja ota ja käy
    tutustumassa koska heiltä saat tietoa jota
    tarvitset. Alhaisin lämpötila suositellaan noin
    18ast, joten jos on kylmää pidä sisällä koska
    muuten kukkien teko hidastuu ja myös satosi
    tomatissa. Voit pitää sisällä ikkunalla tai
    kaikista valoisammassa paikassa. Jos on lämmintä
    voit viedä ulos mutta älä istuta vielä
    lopulliseen paikkaan koska usein on se 10/6 halla
    yö ja joskus jopa pakkastakin. Tee muovihuone
    sienän viereen ja harso ensin koska harso estää
    pakkasta ja muovi taas pitää kosteuden
    sisäpuolella ja silloin kylmä pysyy ulkona, Hyvää
    tuuria. Itselläni on iso kasvihuone 500kpl taimia
    ja olen jo saanut myyntiin satoa siemenet istutin
    jo 6/1 joten minulla on jo täys työ meneillään.

    Perinteinen taimien avomaalle istuttamisen
    rajapyykki 10.6. ei tarkoita sitä, että silloin
    olisi kesän viimeinen hallayö, vaan sitä, että
    todennäköisesti silloin keväthallat ovat
    eteläisessä Suomessa ohi ja yöt alkavat olla jo
    lämpimiä. Tomaatti vaatii lämpöä, se toki pysyy
    hengissä viileässäkin. Jotta kaikki sujuisi
    mallikkaasti, yölämpöä pitäisi olla 16-18 astetta,
    viileämmässä tulee helposti kasvuhäiriöitä, lehdet
    sykeröityvät (tavallista pihakasvihuoneissa) ja
    siitepölyn itävyys heikkenee, mikä taas aiheuttaa
    pieniä, onttoja ja epämuotoisia hedelmiä. Jne.
    jne. Kesän mittaan onneksi yöt lämpenevät ja
    tomaatit komistuvat ja parasta kaikessa on se,
    että yleensä tuli laitetuksi omia tomaatteja,
    koska ne ovat niin ihanan makuisia, olivatpa
    sitten minkä näköisiä ja mallisia hyvänsä.

    Äänestä

  • vahva maku kirjoitti:

    Kertoisiko joku mikä olisi paras lannoitus
    tomaateille? Mistä johtuu, että tomaatin lehdet
    vetävät kippuraan? Kasvualustana olen käyttänyt
    kasvuturvetta. Itselläni on pieni kasvihuone
    (lasi) jossa viljelen tomaattia.

    Äänestä

Minulla on ollut kahtena kesänä kerrostalon
parvekkeella kasvamassa pensastomaatteja. Ne ovat
viihtyneet varsin hyvin, viime kesänä tosin
huonommin kuin edellisenä kun oli niin kylmää,
mutta kyllä niistä silti hyviä tomaatteja sai.
Tomaatin kasvattaja jolta taimet sain suositteli
minulle nimenomaan pensastomaattia, koska se ei
ole niin arka kuin "tavallinen" tomaatti.
Suosittelen kyllä muillekin. Tomaatti tarvitsee
valoisan paikan ja lannoitusta. Itse sain ohjeen
lannoittaa joka kastelukerta (pitkä aikaiselta
tomaatin kasvattajalta) ja kukat täytyy tietenkin
muistaa pölyttää jos ötökät eivät käy siitä
huolehtimassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Taimi Tomaattitarhuri kirjoitti:

Ostin puutarhalta tomaatintaimia
äitienpäivänaattona. Myyjä sanoi, että saattavat
paleltua pihalle istutettuna, mikäli tulee
hallaöitä. Olenkin nyt pitänyt taimia yöt
sisätiloissa ja päivät ulkona, mutta nyt kun on
ollut peräti niin kylmää kuin päivisinkin 10
astetta, niin en ole tuonut niitä pihalle
ollenkaan. Onko tomaatti tosiaan niin arka?
Uskallanko ottaa riskiä ja istuttaa niitä ulos
jo nyt aurinkoiselle paikalle? Olisiko joku hyvä
yksinkertainen konsti jolla suojaan ne yön ajaksi?
ja pitääkö myös juuret suojata vai riittääkö, että
suojaan vain varret?

Olisiko antaa tietoja kertakaikkisen
tietämättömälle tomaattitarhurille?
Kiittelen jo etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu