Sukuriski

Mä oon nyt alkaneessa terapiassa joutunut käymään sukulaisiani lävitse, että kenellä on ollut mielisairautta ja kenellä ei. Luvut eivät tämän suhteen ole rohkaisevia varsinkaan yhden vanhempani osalta. Sieltä suvun puolelta löytyy mm. skitsofreniaa ja muita vakavia mt-ongelmia. Usalta löytyy myös traumaattinen tausta. Tämän puolen suvusta löytyy musikaalisesti ja taiteellisesti keskivertoa lahjakkaampia persoonia. Tästä huolimatta vanhempani on kuitenkin jostain syystä psyykkisesti terveenä säilynyt. Toinen vanhempani on syntynyt kodissa, jossa vain yhdellä oli mt-ongelmia. Hänen kodistaan en ole löytänyt juuri traumaattisia tapahtumia. Sieltä puolen ihmiset ovat hyvin käytännöllisiä ja humoristeja.

Mietin lähinnä sitä, että onko minulla iso alttius pimahtaa yllättäen. Oman järjen mukaan se ei enään olisi ajankohtaista, kun elämässäni suurimmat kivikot olen jo ylittänyt ja saanut niihin apua.

Mitkä tekijät ovat sellaisia, jotka suojaisivat sukuriskiltä?
4499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

.
Aivan; periytyminen ei ole "suoraa" ja voi olla "hyppelehtivää". Ympäristö-tekijät ovat vaikuttamassa yhdessä geenien kanssa, ja mahdollisesti myös ns. epigeneettinen periytyminen on vaikuttamassa geenien "syttymiseen" mahdollisesti jo hedelmöitys-vaiheessa. (Epävarma muotoilu.)
.

Äänestä
  • sikiö,kuten nyt paljon puhutaan,kokea "kauhuna"tunnelman,joka on äidillä,joka aikoo tehdä itsemurhan,hyppäämällä sillalta.Muistaessaan toisen lapsensa,äiti ei teekään sitä.
    Voiko tällainen vaikuttaa sen sikiön syntymän jälkeiseen tulevaan elämään pelkotiloina ja turvattomuutena?
    Ei kai korkeanpaikankammo,siltakammo, kuitenkaan näin voine ilmaantua?
    Toki on olemassa paljon muitakin mt-ongelmia ko.perheessä.

    Äänestä

  • kamrat* kirjoitti:

    sikiö,kuten nyt paljon puhutaan,kokea "kauhuna"tunnelman,joka on äidillä,joka aikoo tehdä itsemurhan,hyppäämällä sillalta.Muistaessaan toisen lapsensa,äiti ei teekään sitä.
    Voiko tällainen vaikuttaa sen sikiön syntymän jälkeiseen tulevaan elämään pelkotiloina ja turvattomuutena?
    Ei kai korkeanpaikankammo,siltakammo, kuitenkaan näin voine ilmaantua?
    Toki on olemassa paljon muitakin mt-ongelmia ko.perheessä.

    .
    "sikiö,kuten nyt paljon puhutaan,kokea "kauhuna"tunnelman,joka on äidillä,joka aikoo tehdä itsemurhan,(- -)"

    Mielestäni ei.
    .

    Äänestä

aikoinani miettinyt tuota paljonkin. Mutta kyllä se onneksi on niin, että tuohon sairastumiseen vaikuttavat suurelta osin ympäristötekijät. Ja toisaalta mitä sitä hyödyttää kauheasti miettiä ja pelätä...

Olen joskus pelleilly miehelleni, et mua ei kannata sit kauheasti kuormittaa... Huumori on näissä jutuissa hyvä ennaltaehkäsevä "lääkitys".

Olen myös yrittäny järkeillä, et muistutan enemmänkin perheemme tervettä henkilöä eli et olen tullut häneen.

Voimia ja tsemppiä sinulle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jedjas kirjoitti:

Mä oon nyt alkaneessa terapiassa joutunut käymään sukulaisiani lävitse, että kenellä on ollut mielisairautta ja kenellä ei. Luvut eivät tämän suhteen ole rohkaisevia varsinkaan yhden vanhempani osalta. Sieltä suvun puolelta löytyy mm. skitsofreniaa ja muita vakavia mt-ongelmia. Usalta löytyy myös traumaattinen tausta. Tämän puolen suvusta löytyy musikaalisesti ja taiteellisesti keskivertoa lahjakkaampia persoonia. Tästä huolimatta vanhempani on kuitenkin jostain syystä psyykkisesti terveenä säilynyt. Toinen vanhempani on syntynyt kodissa, jossa vain yhdellä oli mt-ongelmia. Hänen kodistaan en ole löytänyt juuri traumaattisia tapahtumia. Sieltä puolen ihmiset ovat hyvin käytännöllisiä ja humoristeja.

Mietin lähinnä sitä, että onko minulla iso alttius pimahtaa yllättäen. Oman järjen mukaan se ei enään olisi ajankohtaista, kun elämässäni suurimmat kivikot olen jo ylittänyt ja saanut niihin apua.

Mitkä tekijät ovat sellaisia, jotka suojaisivat sukuriskiltä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu