Aina puhutaan narkomaaneista, kerrotaan kuinka he pilasivat elämänsä. Ei kaikki ole niin mustavalkoista. Jos käyttää laittomia huumeita ei ole kriminaali, taparikollinen sekä huonokäytöksinen. En voisi ikinä kuvitella itseäni kokeilemassa mitään lääkkeitä, opiaatteja, stimulantteja tai jtn piriä. Ei yksinkertaisesti kiinnosta, oksettaa ajatus.
Mutta esim. salvia, meskaliini, dmt, ayahuasca sekä sienet, tunnen monia henkilöitä jotka pitävät homman hallinnassa näitä kokeillessaan. Jokainen heistä on erittäin mielenkiintoinen persoona. Vastuullisia työssäkäyviä ihmisiä, en kutsuisi heitä nisteiksi.
keskustelua: psykedeelien viihdekäytöstä/ itsensätutkimisesta hyvällä set & settingillä? (En kuitenkaan kannusta ketään mihinkään laittomaan)
Mutta esim. salvia, meskaliini, dmt, ayahuasca sekä sienet, tunnen monia henkilöitä jotka pitävät homman hallinnassa näitä kokeillessaan. Jokainen heistä on erittäin mielenkiintoinen persoona. Vastuullisia työssäkäyviä ihmisiä, en kutsuisi heitä nisteiksi.
keskustelua: psykedeelien viihdekäytöstä/ itsensätutkimisesta hyvällä set & settingillä? (En kuitenkaan kannusta ketään mihinkään laittomaan)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mikäs siinä. Psy-käyttäjiä ei oikein voi kategorisoida kuin korkeintaan - tapauskohtaisesti - hörhö-kategoriaan. Narkkareita niistä ei saa tekemälläkään, hedonistisia mielihyvämetsästäjiä sen edestäkään.
En tiedä onko tossa itsetutkiskelussa edes jutunjuurta, luultavasti se on jokaiselle omanlaisensa juttu, jokainen kun on erilainen ihminen. Kuitenkin oon nähnyt näitä yksilöitä jotka on ottaneet tehtäväkseen "löytää itsensä" noilla kemikaaleilla ja sitten ne kemikaalit onkin oman identiteetin kantava voima. Ei sitä terveeksi touhuksi voi hyvälläkään tahdolla sanoa.
Toisaalta - mulle itselleni psy-jutut oli hyvin vahvasti läsnä elämäni murrosvaiheessa. Pelkästään psykedeelit on vähän kuin kaasutin ilman muuta moottoria, sensijaan kun vihdoin työstin asioita myös selvinpäin ja annoin tilaa kasvulle, aikaa - rauhaa - (kaikissa mahdollisissa merkityksissään, myös aivokemiallista neutraliteettia...) niin lopputuloksen voisin välttää olevan oikein hyvä.
Jos tota itsensäkehittämistä tahtoo harrastaa niin väitän että psy-kokemusten ja täydellisen päihteettömyyden (käsittelyajan) suhde pitää olla vähintään 1:20. Eli päivä psykedeeleissä ja kakskytä selvinpäin - mielummin 1:100 tai enemmänkin. Ja niitä juttuja pitää tosiaan työstää, avata itseään vaihtoehdoille ja tulkinnoille. Yrittää olla rehellinen. Mulle toi rehellisyys itseään ja tietoa yleensäkin kohtaan on ollut hyvin vahva teema omassa kasvussani... nykyisin pidän tietoa/ymmärrystä paljon tärkeämpänä kuin omaa näkemystäni. Kyseenalaistan aina ensin itseni - ja olen äärimmäisen tyytyväinen jos tavoitan jonkun virheen itsessäni. Siten voin taas kasvaa pikkuisen lisää, muuttua parempaan suuntaan.
Me ollaan ikuisesti kehittyvä kompleksi kuitenkin. Siksi kannattaa panostaa siihen että se kehitystä ylläpitävä mekanismi (yritys - virhe - testaus - virheen havainnointi - korjaaminen - uusi yritys) jatkumossaan pysyy eheänä eikä koskaan pidä itseään valmiina tai lopullisena. Silloin meistä kuolee jotain tärkeää.
Viime psykedeelikerrastani alkaa olla 5 vuotta suunnilleen. Nyt vasta tuntuu että voisi olla aihetta uusintaan ja vieläkään en edes vakavasti etsi tilaisuutta...
Tahtoi tai ei, psykedeelit _vaativat_ työstöä. Joka päivä ihminen kokee jotain uutta ja aivojen täytyy uusi tieto työstää. Normaalisti tämä ei tuota mitään ongelmia, koska uutta tietoa tulee sen verran vähän kerrallaan. Psykedeelit laajentavat tietoisuutta hetkeksi niin voimakkaasti, että uusien kokemusten sisältäminen normaaliin aivotoimintaan vaatii paljon aikaa. Tämä aika riippuu hyvin paljon ihmisestä, otetusta annostuksesta ja koetuista kokemuksista.
Alkuaikoina koin tripit ahdistavina, koska ne toivat voimakkaasti esille itsessäni asiat, joita minun oli vaikea hyväksyä. Jos nämä asiat eivät olisi tulleet esille tripeillä, olisi niiden tiedostaminen, hyväksyminen ja työstäminen kestänyt ehkä huomattavastikin kauemmin. Tänä päivänä olen päässyt itsetunnon ongelmista yli ja tripeillä voin vain hymyillä, koska tiedostan, että jollain tapaa kaikki on juuri niin kuin kuuluukin. Tälläkin hetkellä.
Että vaikka deelit ovatkin fyysisesti oikeastaan täysin turvallisia käyttäää on niillä myös muita päihteitä huomattavasti korkeampi pään kilahtamis potentiaali..
Itsekkin sieniä pari kertaa testanneena voin sanoa että silloin oikeastaan "tajusin" sen asian että ei elämällä ole mitään tarkoitusta ja oikeastaan kaikki on loppujen lopuksi turhaa.
Tuo ajatus aiheutti jonkun aikaa melko voimakasta ahdistusta, onneksi on jo aikoja sitten mennyt ohi.
Itsekin pelkäsin tulleeni hulluksi jonkin aikaa, mutta sekin oli vain ajatus pääni sisällä, joka aikaa myöten katosi. Ja oma itsetunto oli jotenkin romuttunut, mutta kotona viikon levätessäni uskalsin taas kohdata tämän vittumaisen maailma.