ABORTTI

1. jos lapsen synnyttäminen ja hoito olisi kohtuuton rasitus ( SOSIAALINEN PERUSTELU )
2. lapsi on saanut alkunsa raiskauksesta ( RAISKAUS-PERUSTELU )
3. äiti on yli 40-vuotias tai alle 17-vuotias ( ÄIDIN IKÄ -PERUSTELU )
4. naisella on jo 4 lasta ( MONILAPSISUUS-PERUSTELU )
5. lapsen epäillään olevan vammainen ( VAMMAISUUS-PERUSTELU )

Siinä viisi syytä,jotka suomessa oikeuttavat aborttiin.Itse teen abortin ensimmäiseen syyhyn vedoten.Sain hetki sitten tietää,että olen raskaana ja siitä lähtien katsonut abortti videoita ja lukenut kaikenmaailman palstoja ja kommentteja puolesta ja vastaan.Tunteet on erittäin ristiriitaiset asiasta,vaikkakin olen täysin varma,että abortin menen tekemään ja päätäni ei käännä mikään eikä kukaan.Elämäntilanteeni on tällähetkellä sellainen,että uutta lasta en voi edes ajatella synnyttäväni ja hoitavani ja pystyväni antamaan hänelle tasapainoisen ja rakastavan kodin.Minulla on jo ennestään kaksi lasta ja rakastan heitä enemmän kuin muuta ja tärkeintä tällähetkellä on selvitä päivästä toiseen ja antaa kahdelle jo olemassaolevalle lapselleni mahdollisimman hyvät puitteet elää hyvää ja turvallista elämää.Olen kahden lapsen yksinhuoltaja ja tiedän sen, että psyykkeeni ja mielenterveyteni ei kestäisi lisää lapsia ja se taas tarkoittaisi sitä,että oma ja lapsieni elämä kärsisi todella paljon,ellei jopa lopettaisi oman elämäni kokonaan ja lapseni jäisivät yksin.Ymmärrän abortinvastustajia ja puolesta puhujia yhtälailla,mutta sitä tuomitsemista ja huonoksi ihmiseksi leimaamista vastustajien kannalta en hyväksy enkä ymmärrä.Olen monia videoita katsonut ja tuntuu todella pahalta katsella ja ajatella,että noin menen kohta tekemään,mutta,kun vaakakupissa on kahden olemassaolevan lapseni elämä,ei jää epäselvää,että toimin oikein.Ja abortin tekijät leimataan tappajiksi ja täysin itsekeskeisiksi ihmisiksi ja huonoiksi äideiksi ja epäinhimillisiksi ihmisiksi.Siitä,että olenko tappaja vai en,en ole päässyt täysin vielä ns.perille.Mutta itsekeskeinä en itseäni pidä,enkä huonona äitinä,enkä epäinhimillisenä.Päinvastoin,yritän toimia erittäin vastuullisesti ja harkiten ja niin,että takaan lapsilleni tältä osin hyvän elämän.Minusta olisi vastuutonta synnyttää lapsi jolle en pysty antamaan kaikkea sitä mikä hänelle kuuluisi ja olisi väärin kahta muuta lastani kohtaan riistää heiltä se mitä heillä nyt on vain sen takia,että MINÄ vastuuntunnottomasti synnytin lapsen,vaikka tiesin,että en enää selviäisi yhdestä lapsesta lisää.Ne jotka niin kovasti tuomitsevat abortin ja ihmiset jotka sen tekevät voisivat myös miettiä tällaista asiaa,että onko parempi abortoida lapsi silloin,kun se ei vielä ole ns.edes lapsi vai niin,että äiti väsymyksessään ja masennuksessaan ja ahdistuksessaan polttaa/muuten tappaa omat lapsensa jo,kun lapsista on kehittynyt todellakin LAPSIA.Haluan vaan että ne jotka näkevät asiat niin mustavalkoisina ja yksioikoisina tajuaisivat,ETTÄ ELÄMÄ EI SITÄ TODELLAKAAN OLE,ja loppujenlopuksi kukaan joka ei ole asianomainen ja ei tiedä asioista yhtikäs mitään,ei ole sovelias tuomitsemaan toista.En tahdo puolustella tulevaa tekoani,enkä tuomita vastustajia vaan toivoisin vaan,että ihmiset pystyisivät ajattelemaan asioita laaja-alaisemmin ja avoimemmin ja inhimillisemmin.
572824
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

suotta sä synninpäästöjä täällä kerjäät.

Abortissa tapetaan pieniä ihmisiä. Tästä et nyt vaan mihinkään pääse.

Ihan itsekkyyttäs sä sen meet tappaan jollet sitä voi sellaselle antaa joka siitä kykenis ja haluis huolehtia.

"kun vaakakupissa on kahden olemassaolevan lapseni elämä"
Ja nehän kuolis jollet tätä aborttia tekis??

Suositan että luovut ajoissa lapsistas ennenku alat oman onnes tavottelussa niitäkin murhaan.
Lapsensa tappamiseen kykenevät on sen verran sairaita ja epäinhimillisiä ettei ne edes lapsia ansaitsis.

"toivoisin vaan,että ihmiset pystyisivät ajattelemaan asioita laaja-alaisemmin ja avoimemmin ja inhimillisemmin."
Niimpä. Kato peiliin ja mieti omia sanojas, murhaajamutsi.

Äänestä
  • tämä oli taas niitä empatiakykyisiä ja asiallisia vastustajia, jotka ajattelevat aina lasten parasta ja äiden oikeuksia. Kunhan ne lapset eivät ole syntyneet.

    Äänestä

  • noin katkera? Jos sulle ei ole luoja lapsia suonut niin älä sitä katkeruutta ja vihaa pura sellasiin joille niitä on suotu ja suodaan.Katsos mitä muille antaa sitä itse saa.Sinä jaat syytöksiä, törkeyksiä, halveksuntaa ja sitä sinulle myös annetaan tässä elämässä eikä mitään muuta.
    Vain tietämättömät tuomitsevat.Viisaat säälivät.(Ja pitävät sen ruman leipäläpensä kurissa)

    Sut on jotenkin aivopesty, hae apua.

    Äänestä

  • täältä mitään synninpäästöjä tartte kerjätäkään kun ET OLE jumala, eikä kukaan muukaan täällä:)

    abortissa ei ketään tapeta vaan hoidetaan ikävä asia pois tieltä..:)

    Äänestä

  • eihän.... kirjoitti:

    täältä mitään synninpäästöjä tartte kerjätäkään kun ET OLE jumala, eikä kukaan muukaan täällä:)

    abortissa ei ketään tapeta vaan hoidetaan ikävä asia pois tieltä..:)

    se peruskoulu bilsa uudestaan ja tuu sen jälkeen keskusteleen ku jotain elämän perusasioista tiedätkin.

    "abortissa ei ketään tapeta vaan hoidetaan ikävä asia pois tieltä"

    Älä nyt tee itsestäsi enää tämän naurettavampaa...alkion sydän lyö ja aineenvaihdunta pelaa, mutta hei -sehän on KUOLLU!! Muahhahhhahhhaaa....aah, aijjaii näitten oma napa-oma lupa -idioottien kans, oi voi..

    Äänestä

  • lueppa kirjoitti:

    ......

    Äänestä

  • on kasveillakin kirjoitti:

    ......

    Et sitte parempaa keksiny?

    No, tosta on hyvä alottaa...

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    Et sitte parempaa keksiny?

    No, tosta on hyvä alottaa...

    kasvikin hoitaa itse aineenvaihduntansa, toisin kuin ihmisen alkio.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    kasville kun se revitään irti ravinnonlähteestään eli maasta? Jatkaa itsenäisenä elämäänsä??

    Äänestä

  • lueppa kirjoitti:

    se peruskoulu bilsa uudestaan ja tuu sen jälkeen keskusteleen ku jotain elämän perusasioista tiedätkin.

    "abortissa ei ketään tapeta vaan hoidetaan ikävä asia pois tieltä"

    Älä nyt tee itsestäsi enää tämän naurettavampaa...alkion sydän lyö ja aineenvaihdunta pelaa, mutta hei -sehän on KUOLLU!! Muahhahhhahhhaaa....aah, aijjaii näitten oma napa-oma lupa -idioottien kans, oi voi..

    ""abortissa ei ketään tapeta vaan hoidetaan ikävä asia pois tieltä"

    Älä nyt tee itsestäsi enää tämän naurettavampaa...alkion sydän lyö ja aineenvaihdunta pelaa, mutta hei -sehän on KUOLLU!! Muahhahhhahhhaaa....aah, aijjaii näitten oma napa-oma lupa -idioottien kans, oi voi.."

    Edellinen kirjoittaja ei suinkaan kirjoittanut että abortissa ei MITÄÄN tapeta, vaan hän kirjoitti että abortissa ei KETÄÄN tapeta.

    Sinä voit painua takaisin peruskoulun äidinkielentunneille opettelemaan mikä ero ja merkitys näillä pronomineilla on, ja milloin ja missä tilanteissa niitä käytetään.

    T: pilkunviilaaja

    Äänestä

  • tapahtuu.. kirjoitti:

    kasville kun se revitään irti ravinnonlähteestään eli maasta? Jatkaa itsenäisenä elämäänsä??

    Jos kasvi siirretään toiseen ravinnonlähteeseen, kuten toiseen paikkaan maahan tai vaikka yksinkertaisuudessaan vesimaljakkoon, jatkaa se kasvamistaan. Koska se hoitaa itse aineenvaihduntansa ja kasvamisensa. Koska se on itsenäinen yksilö, eikä riippuvainen esim. toisesta kasvista.

    Sitähän ei alkio kykene tekemään, joten kasvi on itsenäisempi yksilö, kyllä.

    Äänestä

  • tarkemmin kirjoitti:

    ""abortissa ei ketään tapeta vaan hoidetaan ikävä asia pois tieltä"

    Älä nyt tee itsestäsi enää tämän naurettavampaa...alkion sydän lyö ja aineenvaihdunta pelaa, mutta hei -sehän on KUOLLU!! Muahhahhhahhhaaa....aah, aijjaii näitten oma napa-oma lupa -idioottien kans, oi voi.."

    Edellinen kirjoittaja ei suinkaan kirjoittanut että abortissa ei MITÄÄN tapeta, vaan hän kirjoitti että abortissa ei KETÄÄN tapeta.

    Sinä voit painua takaisin peruskoulun äidinkielentunneille opettelemaan mikä ero ja merkitys näillä pronomineilla on, ja milloin ja missä tilanteissa niitä käytetään.

    T: pilkunviilaaja

    pilkkua vielä vähän enemmän..

    'Mitään' voidaan puhua eläimistä/asiasta (vrt. se eikä hän) mutta ihmisistä (joita siis alkiot/sikiötkin kiistämättä on) käytetään 'ketään'.

    Näin ollen lause "abortissa ei ketään tapeta" on paikkaansa pitämätön.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    Jos kasvi siirretään toiseen ravinnonlähteeseen, kuten toiseen paikkaan maahan tai vaikka yksinkertaisuudessaan vesimaljakkoon, jatkaa se kasvamistaan. Koska se hoitaa itse aineenvaihduntansa ja kasvamisensa. Koska se on itsenäinen yksilö, eikä riippuvainen esim. toisesta kasvista.

    Sitähän ei alkio kykene tekemään, joten kasvi on itsenäisempi yksilö, kyllä.

    ilman juurtumapaikkaa eli irrallaan se ei pysty elämään.
    Tarviihan ne kasvien rönsyt/siemenetkin emokasvin joka ne kehittää.

    Sikiön kehokin hoitaa yksilöllisesti aineenvaihdunnan kunhan on kiinni ravinnon hapenlähteessä.

    Äänestä

  • siis.. kirjoitti:

    liikaa yksinkertaista asiaa.

    Äänestä

  • romantisoimaan kirjoitti:

    liikaa yksinkertaista asiaa.

    Nää on taas mun mielestä näitä aivan turhia itseasiasta kukkaruukkuun juttuja....

    Äänestä

  • lueppa kirjoitti:

    se peruskoulu bilsa uudestaan ja tuu sen jälkeen keskusteleen ku jotain elämän perusasioista tiedätkin.

    "abortissa ei ketään tapeta vaan hoidetaan ikävä asia pois tieltä"

    Älä nyt tee itsestäsi enää tämän naurettavampaa...alkion sydän lyö ja aineenvaihdunta pelaa, mutta hei -sehän on KUOLLU!! Muahhahhhahhhaaa....aah, aijjaii näitten oma napa-oma lupa -idioottien kans, oi voi..

    pyydä äitiäsi laittamaan esto tälle sivulle:)

    Ikävää jos sinun on pakko lisääntyä, minun nimittäin ei ole:) harrastan seksiä niin paljon kuin huvittaa ja jos vahinko käy niin eikun aborttiin:) sehän ei ole SINUN asiasi.

    Äänestä

  • nussitaanpa kirjoitti:

    pilkkua vielä vähän enemmän..

    'Mitään' voidaan puhua eläimistä/asiasta (vrt. se eikä hän) mutta ihmisistä (joita siis alkiot/sikiötkin kiistämättä on) käytetään 'ketään'.

    Näin ollen lause "abortissa ei ketään tapeta" on paikkaansa pitämätön.

    Siis ihan oikeesti nousee iho kanalihalle kun lukee tässä joitakin viestejä.

    Aikuiset ihmiset, luule itsestä vaikka mitä ja kiroilevat ja haukuvat ja...
    hitsi, eikä teille kellä ole aivoja päässä?

    Tehän olete naiset, koulutetut ja hyvin kasvatetut, miksi te käytäytyte kun viimeiset torin huorat? Vitut, nussit, paskaa... sellaisia sanoja käytäte!
    Ettekö te häpeä vaikka kuinka vihaisia olisite?
    Missä on teidän käytöstavat, naiset hyvät?

    Sitä on törkeä lukea. Vai nauttiiko joku perverssi siitä?

    Äänestä

  • voi pientä:O kirjoitti:

    pyydä äitiäsi laittamaan esto tälle sivulle:)

    Ikävää jos sinun on pakko lisääntyä, minun nimittäin ei ole:) harrastan seksiä niin paljon kuin huvittaa ja jos vahinko käy niin eikun aborttiin:) sehän ei ole SINUN asiasi.

    (eli minunkaan) ei sitten myöskään tarvitse kustantaa abortistasi senttiäkään, eihän?

    Äänestä

  • siis.. kirjoitti:

    ilman juurtumapaikkaa eli irrallaan se ei pysty elämään.
    Tarviihan ne kasvien rönsyt/siemenetkin emokasvin joka ne kehittää.

    Sikiön kehokin hoitaa yksilöllisesti aineenvaihdunnan kunhan on kiinni ravinnon hapenlähteessä.

    ei, kasvikaan ei pysty elämään ilman ravintoa. Kuten ei ihminenkään. Mikään elävä ei pysty.

    Mutta alkio ei pysty hyödyntämään saatavilla olevaa ravintoa, jos se ei tule toisen yksilön eli naisen kautta "valmiiksi pureskeltuna". Koska se ei ole vielä kykenevä ravinnon hyödyntämiseen. Siis kasvi on pidemmälle kehittynyt kuin alkio. Tässä ero.

    "Tarviihan ne kasvien rönsyt/siemenetkin emokasvin joka ne kehittää."

    Toki tarvitsevat. Siitähän juuri puhuttiin. Alkio ei ole vielä kehityksen siinä vaiheessa, että yksin tulisi toimeen. Se on alkeisessa kehitysvaiheessa ja siksi vielä osa "emokasviaan". Siksi juuri sitä ei voi vielä verrata esimerkiksi vastasyntyneeseen, joka pystyy jo saamansa ravinnon itse hyödyntämään.

    Äänestä

  • kunnanhan kirjoitti:

    (eli minunkaan) ei sitten myöskään tarvitse kustantaa abortistasi senttiäkään, eihän?

    tarvitse kustantaa ainoatakaan lihomisesta johtuvan sairauden kustannuksia, eihän?

    Eikä ainoitakaan alkoholin tai tupakan käytöstä johtuvaa sairautta, eihän?

    Älä ole naurettava.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    ei, kasvikaan ei pysty elämään ilman ravintoa. Kuten ei ihminenkään. Mikään elävä ei pysty.

    Mutta alkio ei pysty hyödyntämään saatavilla olevaa ravintoa, jos se ei tule toisen yksilön eli naisen kautta "valmiiksi pureskeltuna". Koska se ei ole vielä kykenevä ravinnon hyödyntämiseen. Siis kasvi on pidemmälle kehittynyt kuin alkio. Tässä ero.

    "Tarviihan ne kasvien rönsyt/siemenetkin emokasvin joka ne kehittää."

    Toki tarvitsevat. Siitähän juuri puhuttiin. Alkio ei ole vielä kehityksen siinä vaiheessa, että yksin tulisi toimeen. Se on alkeisessa kehitysvaiheessa ja siksi vielä osa "emokasviaan". Siksi juuri sitä ei voi vielä verrata esimerkiksi vastasyntyneeseen, joka pystyy jo saamansa ravinnon itse hyödyntämään.

    No mitä se sit on jos se kasvaa, kehittyy ja pysyy elossa sen avulla. Ja miten se siellä kohdussa voiskaan samanlailla syödä pureskellen tai hengittää keuhkoilla..Se elää siellä omalla tavallaan.

    Äänestä

  • Ä77 kirjoitti:

    niin elää "omalla tavallaan". Toisesta ihmisestä ja tämän syömästä ravinnosta täydellisen riippuvaisena.

    Pointtihan juuri oli se, että se ei ole vielä valmis hengittämään ja syömään IHMISTEN TAVALLA, minkä takia sen täytyy olla siellä kohdussa kehittymässä. Se ei siis ole valmis ihmisyksilö.

    Ja vaikka sinä et näytä käsittävän sillä olevan merkitystä, niin esimerkiksi minulle sillä on merkitystä. Usko vain se. KAtsos kun me ihmiset käytämme järkeämme ja saamaamme tietoa eri tavoin ja pidämme eri asioita tärkeimpinä. Myöskin meidän järkemme taso ja aivojemme sisältämän tiedon laajuus ja laatu vaihtelee ja vaikuttaa siten myös näkemyksiimme ihmisyydestä.. Eikö olekin hienoa olla ihminen?

    eri ikävaiheissa sille tyypillisellä tavalla.

    Kohdussa se kehittyy valmiuteen kohdun ulkopuolella eläväksi ihmiseksi. Eihän voi tulla ihmiseksi jos sellainen jo on. Se vain ei ole valmis elämään kohdun ulkopuolella.

    "   eri ikävaiheissa sille tyypillisellä tavalla.

    Kohdussa se kehittyy valmiuteen kohdun ulkopuolella eläväksi ihmiseksi. Eihän voi tulla ihmiseksi jos sellainen jo on. Se vain ei ole valmis elämään kohdun ulkopuolella."

    Ja ihmisellä on sille ikäkaudelle tyypilliset oikeutensa. Alkiolla alkion oikeudet, sikiöllä sikiön oikeudet, lapsella lapsen oikeudet, teinillä teinin jne. AIVAN! Oikeudet lisääntyvät sitä mukaan kun ihminen kehittyy! Onhan itsestään selvää, ettei 5-vuotiaalla ole täysi-ikäisen ihmisen oikeuksia, eikö? Vastaavasti alkiolla ei ole vielä 5-vuotiaan oikeuksia.

    jossain toisaalla joku muu toteski, ihminen on muuttumaton siinä missä oikeudet helposti muutettavissa.

    Syntyneen lapsen oikeuksien rajotuksilla pyritään lasten suojeluun, jota siis ei voi mitenkään verrata syntymättömien tuhoisaan oikeudettomuuteen.

    Äänestä

  • -Ä- kirjoitti:

    "   jossain toisaalla joku muu toteski, ihminen on muuttumaton siinä missä oikeudet helposti muutettavissa."

    Niin? Ja alkioiden oikeuksien muuttamiseen ei ole näkynyt minkäänlaista liikettä. Siis demokraattisessa yhteiskunnassamme vedämme tästä johtopäätöksen, että nykyisen lain suomat oikeudet eri ikäisille ihmisille ovat enemmistön mielestä päteviä.

    Jos ne eivät olisi, muutoshalukkuus lain korjaamiseksi olisi suuri. Nythän siitä ei edes eduskuntavaalien yhteydessä puhuttu mitään.

    Ja valitettavasti tämänkin palstan abortinvastustajien "perusteet" abortin kieltämiselle on, että "yleismaailmallisesti se on vain väärin" ja "alkio on ihminen ja ihmisen tappaminen on väärin". Olen pahoillani, mutta mitä enemmän ihmiset kouluttautuvat ja ovat tekemisissä oikean ja konkreettisen tiedon kanssa, mikä on kuitenkin erittäin yleistä nykyisessä tietoyhteiskunnassa, sen vähemmän he USKOVAT sokeasti epätoivoisiin toistoihin "se vain on väärin". Varsinkin kun kykeneme loistavasti lukemaan pelkästään netistäkin monia muita kantoja tuolle asialle. Tämä ei ole enää uskontojen kulta-aikaa, joten kirkot eivät enää pysty kontrolloimaan, mitä tietoa ihmisille annetaan, joten meillä on myös mahdollisuus ajatella omilla aivoillamme.

    SInusta on vissiin kiva viedä ihmisten oikeuksia vaikka omaan vartaloonsa ihan vain koska sinusta tuntuu siltä? Vai unohdatko jälleen kerran, että ihmisellä on oikeus ruumiiseensa ja omaan elämäänsä? Saako sinunkin vartalosi käytöstä päättää joku muu, kuten sinäkin haluat päättää muiden vartaloista? Silmä silmästä hammas hampaasta... Sekö koskee vain alkiota, koska sinä haluat sen säännön koskevan vain alkiota? Ihmeen mielivaltaisia ovat teidän "oikeudet", kun ne näyttävät olevan vain teidän kulloisestakin tahdosta riippuvaisia... Poikkeuksia poikkeusten perään...

    minäminä -asenne rappioittaa moraalia ja asioita vaan tehdään oman navan mukaan vaikka ne tiedettäs kuinka vääriks.

    Onneks sentään valtaosa tosiaan ajattelee omilla aivoillaan joille onkin itsestäänselvää ettei omia lapsia surmata, sano laki mitä tahansa tai oli eri ikästen oikeudet kuinka epätasa-arvosia hyvänsä.

    Äänestä

  • -ä- kirjoitti:

    "minäminä -asenne rappioittaa moraalia ja asioita vaan tehdään oman navan mukaan vaikka ne tiedettäs kuinka vääriks.

    Onneks sentään valtaosa tosiaan ajattelee omilla aivoillaan joille onkin itsestäänselvää ettei omia lapsia surmata, sano laki mitä tahansa tai oli eri ikästen oikeudet kuinka epätasa-arvosia hyvänsä."

    ...USKOMINEN ja luulotteleminen sinun oloasi jotenkin helpottaa, niin ole hyvä vain. Silmät kiinni ja korvat ummessa elämä on varmasti suoraviivaisempaa :D

    Äänestä

ne kun ei ole meidän kanssa sitä vastuuta jakamassa.Kyllä täältä löytyy fiksujakin joiden kanssa keskustella asiasta, kirjoitustavastakin sen jo huomaa että joillakin fanaattisilla vastustajilla on turhautuminen ja omaan elämään pettyminen aiheuttanut aikamoisen vihan ja syyllistämisen kierteen mikä jatkuvasti syö heitä itseään.
Todellisuudessa tunnen sääliä heitä kohtaan.

Ei aikuisia naisia näissä asioissa tarvitse kenekään tulla neuvomaan, itse tiedämme mikä on paras ratkaisu.

Voimia ja onnea elämääsi :)

Äänestä

Mielestäni kuulostat todellakin kypsältä ja vastuuntuntoiselta äidiltä. Yksinhuoltajana lapsesi ovat todellakin täysin riippuvaisia sinun jaksamisestasi, joten on todella tärkeätä, että itse tunnistat omat rajasi ja kykysi heistä huolehtimiseen.

Minä olen kanssasi samaa mieltä, että syntyneiden lasten hyvinvointi on turvattava mahdollisuuksien mukaan. Se on meidän velvollisuutemme, kun olemme heidät tähän maailmaan tuoneet. Lapset ovat elämän rikkaus, mutta minusta tärkeintä heitä kohtaan on myös turvata heidän elämänsä rikkaus ja joskus se todellakin vaatii raskaita päätöksiä. Vastuutonta todellakin olisi jättää tulevaisuus "herran haltuun", jos jo valmiiksi tietää, ettei uutta raskautta ja lasta pysty enää yksinkertaisesti hoitamaan vanhempien lasten (ja myös sen nuorimman) hyvinvointia uhkaamatta.

Vain sinä tunnet oman jaksamisesi ja perheesi tilanteen ja mikä on sen kaikille osapuolille parasta. Abortti ei ole helppo ratkaisu, mutta tosiaan valitettavasti aina ei ole tarjolla kivoja ratkaisuja. Jaksamista päätöksen tekoon!

Äänestä

Just tätä.Mitä ihmettä sä kuvittelet voittavas mut haukkumalla.Se kertoo vaan sen,että et voi olla kovin järkevä ja kypsä ihminen.Jos toi helpottaa sun omaa oloa ni ihan vapaasti,mutta mun oloa kun et pahenna.Ja jos nyt täytyy selventää,niin en kyllä ole olemassaolevia lapsiani mihinkään tappamassa vaan se oli esimerkki siitä mitä jollekkin voi käydä ja on monelle äidille käyny kun joku tollanen ihminen on saanut abortin kannalla olleen ihmisen pään käännettyä omilla sairailla syytöksillä ja syyllistämisillä.Ja kysympähän vaan kuka sinä olet muo huonoks äidiks tuomitsemaan?Kerro pari hyvää syytä miks just SULLA ois oikeus siihen,kun suomen lakikaan ei sitä tee.

Äänestä

että täällä on järkeviäkin ihmisiä :) Alotin kirjottelemaan tätä juttua just siks ku tuntuu,että näillä fanaattisilla abortin vastustajilla ei ole mitään tajua todellisesta elämästä lasten kanssa,varsinkin jos olet vielä yksinhuoltaja eli lapsilla ei ole muita kun yksi ihminen hoitamassa ja huolehtimassa ja turvana ja tukena.Ja sen haluan kanssa tuoda esille,että ei se päätös aina helppo ole ja mutkaton,niikun ei elämä muutenkaan ole.Paljon vastuuta ja vaikeita päätöksiä ja jokainen meistä vaan yrittää parhaansa mukaan selviytyä tästä elämästä kunnialla läpi.Ja tekee niinkuin sillähetkellä elämässään parhaaksi näkee.Mutta kiitos teille jotka ymmärrätte asioita ja osaatte ottaa kantaa aikuismaisesti ja nähdä myös asioiden toisen puolen.Ja vastustajatkin saa kommentoida ihan vapaasti,mutta toivoisin vaan,että se tehtäisiin asiallisesti ja ns.rakentavalla tavalla.

Äänestä
  • mutta toki toivoisin, että jokin sellainen ihme tapahtuisi elämäntilanteessasi, että tämä kolmaskin pienokainen saisi kodissasi ja elämässäsi kaiken sen mitä haluaisit hänelle hyvään ja onnelliseen lapsuuteen kuuluvana tarjota. Ihmeitä vaan tapahtuu niin peräti harvoin, jos koskaan. Mutta toivoahan saa ja minä olen hömppä toivoja.
    Jaksamista kaikelle sille mitä sitten teetkin.

    Äänestä

  • ns. vastustaja kirjoitti:

    mutta toki toivoisin, että jokin sellainen ihme tapahtuisi elämäntilanteessasi, että tämä kolmaskin pienokainen saisi kodissasi ja elämässäsi kaiken sen mitä haluaisit hänelle hyvään ja onnelliseen lapsuuteen kuuluvana tarjota. Ihmeitä vaan tapahtuu niin peräti harvoin, jos koskaan. Mutta toivoahan saa ja minä olen hömppä toivoja.
    Jaksamista kaikelle sille mitä sitten teetkin.

    kivaa,että sellanen ihme tapahtuis,mutta eipä ole odotettavissa.Mutta elämä se on tällasta taapertamista päivästä toiseen ja välillä tosi inhottavien päätösten tekemistä.Ja kun sanoit,että olet toiveikas hömppä,se on ihan hyvä :)Ja niinhän sitä sanotaan,että niinkauan kun on usko parempaan on toivoaki :) Mä vaan olen sen uskoni jonnekki hukannu elämäni aikana.En toivo mitään,yritän vaan pärjätä.

    Äänestä

Minua ei se sinänsä häiritse vaikka abortin teetkin. Ihmetyttää vaan että sitä tavaraa jaetaan ilman ehkäisyä ja ajatellaan että , no saahan sitä aina abortin kunhan nyt vaan saan nussiakseni. Pidä jumala mielessä ja HOUSUT jalassa. Ei tarvi abortteja hakea. No ainakin varma ehkäisy olis jotain.Kahden lapsen Äitinä sun pitäis tietää kuinka tullaan raskaaksi.

Äänestä
  • siellä nussittelet.Sama pimppijuttujen kertoja ku eilenkin...voi pyhä jysäys, katkeruus paistaa kyllä läpi :D

    Äänestä

että syyllisyys kalvaa..täällä nämä lapsensa kuoleman porteille lähettäneet jakelevat epätoivon vimmalla keskenään toinen toistaan naurettavampia ja säälittävämpiä oikeutuksia ja muka hyviä syitään teoista karmeimmalle: oman lapsen murhalle.

Äänestä
  • takaisin tänne maan pinnalle ;) Tuo katkeruutesi nakertaa sinua viesti viestiltä ja ajatus ajatukselta enemmän ja enemmän...ei ole vaikea huomata että olet aika lopussa jo.Keksi jotain kehittävää tekemistä ja anna itselles rauha.

    Äänestä

No tuli taas luettua noi kaikki uudet fiksut ja vähemmän fiksut ja aivan naurettavat kommentit läpi.

Muutama selvennys täytyy taas kirjottaa...

En todellakaan ole hakemassa mitään synninpäästöä täältä,koska täällä ei ole ketään joka sen voisi antaa.Jos synninpäästöä haluan,haen sitä jumalalta en keneltäkään muulta.Ja en ole hakemassa sääliä enkä tukea siihen,että tuntisin tekoni olevan oikeutettua.Tahdon vaan pistää putkinäköiset ihmiset ajattelemaan asioita monilta kanteilta ja saada aikaan järkevää keskustelua asioista.

Ja kaikki ketkä luulevat,että abortin tekevät vain ihmiset jotka ovat (niin hienosti kun joku sanoi) tavaraansa vastuuttomasti jakaneet.OLETTE HYVIN HYVIN VÄÄRÄSSÄ.Joko on jääny täysin huomaamatta niiden ihmisten kommentit jotka ovat käyttäneet ehkäisyä tai sitten niitä ei edes haluta huomata vaan ns.kusetetaan itteesä ja meuhkataan olematonta.Ja niinkun joku sanoi minun kahden lapsen äitinä pitäisi tietää miten ne lapset saa alkunsa...jep,kyllä tiedän ja parhaani olen tehnyt,että en lapsia enää saisi,mutta ainoa SATAVARMA keino siihen on selibaatti.

Ja joku sanoi,että täälä me vaan kirjotellaan kun syyllisyys kalvaa.Noh,joitakin varmasti kalvaa ja paljon,mitä olen muiden ihmisten juttuja lukenut.Toisia vähemmän.Itse en vielä voi asiasta paljon sanoa koska ns."lastani en ole vielä tappanut" niinkuin joku asian ilmaisee,vaikkakin varman päätöksen olen jo tehnyt.Minua ei syyllisyys kalva siltä osin,koska tiedän tekeväni tässä tilanteessa parhaan mahdollisen ja ainoan järkevän ratkaisun.

Ja jumala on mielessä ja housutkin tarvittaessa jalassa...tiedoksi kommentin kirjoittajalle.

Äänestä

Hei, minulla on vähän samatilanne. Kolmas tulossa ja aborttia olen miettinyt 90% varma että keskeytän... vielä siis mietin. JÄrki syillä minun pitäisi kyllä keskeyttää, mutta tunteet on voimakkaat. Mies on mukana kuvioissa, mutta kahden lapsen hoidossa ei niinkään, saatikka miten kolmen kanssa. Miehestä ei siis paljon apua ole ollut ainakaan.

Talous (iso laina) ja mies (ei osallistu) ja oma jaksaminen mulla painaa, ja just niin kuin laitoit kahden aikaisemman lapsen "hyvinvoinnista". Kolmas voisi olla minulle liikaa, mutta en ole varma (ehkä voisin pärjätä, vai uskottelenko vain itselleni).

Vaikea päätös minulla edessä, sinulla tuntuu olevan jo selvät sävelet, ei se silti kivaa ole. Mutta tsemppiä sinulle tosi paljon. Ja hyvää jatkoa.

Äänestä
  • Eipä se päätös ikinä helppo ole.Mutta toivottavasti päädyt omasta mielestäsi parhaaseen mahdolliseen ratkaisuun.Ja paljon jaksamista ja hyvää jatkoa.

    P.S jos on jotain mieltä painavaa johon vois samassa tilanteessa olevan kanssa keskustelu auttaa ni kirjottele ihmeessä.

    Äänestä

  • yksi monista kirjoitti:

    Eipä se päätös ikinä helppo ole.Mutta toivottavasti päädyt omasta mielestäsi parhaaseen mahdolliseen ratkaisuun.Ja paljon jaksamista ja hyvää jatkoa.

    P.S jos on jotain mieltä painavaa johon vois samassa tilanteessa olevan kanssa keskustelu auttaa ni kirjottele ihmeessä.

    Moi,
    kyllä mulla painaa edelleen asia. Epäroin ja päätös heittelee laidasta laitaan. Mulla olisi huomenna aamulla aika jo ekan pillerin syöntiin, oon kaksi kertaa aikaa siirtänyt. Olen ihan hajalla, kun en saa päätöstä tehtyä.

    Mies sanoi että pidetäänkö vaan, mutta muistuttelin meidän epävarmoista tuloista ja lainanmaksukyvyistä ja lisäksi vauvanhoidosta, hän jäi miettimään. Itse taas toisaalta uskon että kyllä noista kaikista varmasti selviää (ehkä jotenkin), mutta haluanko oikeasti vielä lapsen ja lisää vastuuta ja "työtä". Toisaalta nautin lasten kanssa touhuilusta, mutta toisaalta en, joten onko ihan hullua edes ajatella pitävänsä toista. Tottakai sitä rakastaisi ja olisi sisaruksille seuraakin.

    Mutta en tiedä mitä haluan vaikka kyllä pitäisi.
    Kun päätän että pidän, alan heti kerätä negatiivisia juttuja mieleen. KUn päätän että menen keskyttämään, alan niitä positiivisia asioita kerätä. MITEN PÄÄSEN RATKAISUUN.

    Jos meen ja teen sen, niin miten pääsen yli...
    Olen varsinainen jahkailija, itsehän se päätös pitää tehdä, mutta saisipa tietää tulevaisuuteen miten asiat menisi kolmannen kanssa tai ilman. Auttaisikohan sekään :)

    Pakko oli vuodattaa vähän sekavia ajatuksia.

    Äänestä

  • kolmas tulossa kirjoitti:

    se on varmasti,kun ei tiedä mikä olis paras ratkasu.
    Ite en oo epäröiny hetkeäkään,koska tiedän syvällä sisimmässäni,etten tulisi jaksamaan.Ja toisten on hyvä huudella,että kyllä sitä jaksaa kun vaan päättää niin,mutta jokainen joka ei oo pumpulissa eläny ja on lapsia kasvattanu,tietää,että helppoa se ei ole jos sen yksin tai melkein yksin joutuu tekemään.

    Muuta en sulle osaa sanoa tosta päättämisestä,kun että et anna näiden fanaatikkojen vaikuttaa päätöksees,vaan teet just niiku itestäs on oikee ratkasu.Ei kukaan muu kun sinä tiedä mitä sä jaksat ja mitä et.

    Hyvä se on vuodattaa niitä sekasempiaki ajatuksia,yleensä helpottaa edes vähän :)
    Mutta mä toivon,että päätit mitä tahansa,että olet onnellinen ja tyytyväinen.Mutta kirjottele sun kuulumisia,mielelläni kuuntelen ja autan jos voin.

    Miehesi on oikeassa. Älä surmaa lastasi sillä myrkkypillerillä!

    Kun et ole aborttia kokenut, niin et ehkä tiedä, ettei lasta koskaan unohda ja teko sekä kuolemansuru saattaa varjostaa elämää loppuun asti.

    Alä myöskään anna tuon aborttiin päätyneen johdatella tekojasi. Hän on hakemassa täältä selkääntaputusta ja hyväksymistä teoilleen. Pidä varasi, ettet joudu samaan tilanteeseen.

    Olet selvästi tajunnut lapsesi olemassaolon ja elämän. Tiedät, että raha on vähäarvoista lapsen elämän rinnalla. Tiedät, ettei lapsi halua tavaraa vaan rakkautta. Rakkaus ei riipu pankkitilin saldosta.

    Hei,

    Puutun nyt vähän ulkopuolelta tähän keskusteluun, koska viestisi luettuani tuntui siltä, että nyt pitää kommentoida. Olen aikoinani ollut saman tapaisessa tilanteessa itse, joten ajatuksesi tuntuvat kovin tutuilta. Tuntuu tosi pahalta kun mietin, mitä tunteiden vuoristorataa käyt parhaillasi läpi päässäsi.

    Ymmärrän, että haluat antaa kaikille lapsillesi parhaan mahdollisen lapsuuden ja siihen kuuluu toki myös taloudellinen selviäminen. Tällä palstalla on usein tapana väittää, että aborttia ei tarvitse tehdä rahan takia. Ei varmaan tarvitsekaan siinä mielessä, että lapsi kuolisi nälkään, mutta harvassapa ovat ne perheet, jotka lapsimäärän lisääntyessä muuttavat koko ajan pienempään ja halvempaan asuntoon. Kyllä omille lapsilleen haluaa tarjota mahdollisimman hyvän ja "normaalin" lapsuuden harrastuksineen ja Puuhamaa-retkineen.

    Mutta toisaalta raskaana ollessa sitä usein miettii vähän liiankin tarkkaan asioita. Perspektiivi on lähellä; synnytyksessä ja sen jälkeisessä ajassa. Sitä miettii rahaa ja omaa jaksamistaan ihan niin kuin sinä nyt.

    Vauva-aika on kuitenkin nopeasti ohi. Useimmat suomalaiset äidit palaavat töihin viimeistään kun kuopus on kolmen. Sen jälkeen perheessä on kaksi elättäjää. Samoihin aikoihin lapset syövät jo itse, käyvät potalla ja nukkuvat koko yön putkeen. Elämä on helpompaa kuin vauva-ajan kaaoksessa.

    Mitäpä jos miettisit hetken, millaista oma ja perheesi elämä on viiden vuoden kuluttua. Oletko töissä, onko taloudellinen tilanteenne parantunut, onko lainoja lyhennetty niin paljon, että rahaa jää "yli" elämiseenkin? Mieti myös, miten erilaista elämänne on, jos teillä olisi kahden lapsen lisäksi kolmaskin. Olisiko elämänne huonompaa vai parempaa, rikkaampaa vai köyhempää?

    Minus tuo ajatusleikki auttoi aikoinaan tekemään päätöksen, toivottavasti se auttaa sinuakin. Onnea ja jaksamista, mitä ikinä päätätkin! :)

    Äänestä

  • oikeassa. kirjoitti:

    Miehesi on oikeassa. Älä surmaa lastasi sillä myrkkypillerillä!

    Kun et ole aborttia kokenut, niin et ehkä tiedä, ettei lasta koskaan unohda ja teko sekä kuolemansuru saattaa varjostaa elämää loppuun asti.

    Alä myöskään anna tuon aborttiin päätyneen johdatella tekojasi. Hän on hakemassa täältä selkääntaputusta ja hyväksymistä teoilleen. Pidä varasi, ettet joudu samaan tilanteeseen.

    Olet selvästi tajunnut lapsesi olemassaolon ja elämän. Tiedät, että raha on vähäarvoista lapsen elämän rinnalla. Tiedät, ettei lapsi halua tavaraa vaan rakkautta. Rakkaus ei riipu pankkitilin saldosta.

    "älä myöskään anna tuon aborttiin päätyneen johdatella tekojasi" Sori nyt vaan,mutta mä en johdattele ketään kumpaankaan suuntaan,vaan toivon vaan,että jokanen tekee sen mukaan minkä parhaakseen näkee.En ole tässäkään asiassa kertaakaan sanonut,että mene ja tee.Sinähän se tässä johdattelet ja KÄSKET olla tekemättä aborttia.Ja mä olen kyllä tasan sitä mieltä,että aina on parempi,että aborttia ei tapahtuisi.Mutta välillä se on parempi vaihtoehto.Ja voi kuule,mitään selkääntaputuksia ja hyväksymisiä en ole hakemassa.Mulle on aivan sama vaikka kukaan ei hyväksyis mun tekoa,mutta mä sisälläni tiedän tekeväni ns.oikean ratkasun.Sullakaan kun ei ole paljoa varaa tuomita,kun et munkaan elämästä tiedä yhtään mitään etkä kykene käsittämään,että elämä ei ole niin yksinkertainen ja mustavalkoinen."Pidä varasi,ettet joudu samaan tilanteeseen" Mietihän nyt pikkasen mitä puhelet.

    Äänestä

  • yksi monista kirjoitti:

    se on varmasti,kun ei tiedä mikä olis paras ratkasu.
    Ite en oo epäröiny hetkeäkään,koska tiedän syvällä sisimmässäni,etten tulisi jaksamaan.Ja toisten on hyvä huudella,että kyllä sitä jaksaa kun vaan päättää niin,mutta jokainen joka ei oo pumpulissa eläny ja on lapsia kasvattanu,tietää,että helppoa se ei ole jos sen yksin tai melkein yksin joutuu tekemään.

    Muuta en sulle osaa sanoa tosta päättämisestä,kun että et anna näiden fanaatikkojen vaikuttaa päätöksees,vaan teet just niiku itestäs on oikee ratkasu.Ei kukaan muu kun sinä tiedä mitä sä jaksat ja mitä et.

    Hyvä se on vuodattaa niitä sekasempiaki ajatuksia,yleensä helpottaa edes vähän :)
    Mutta mä toivon,että päätit mitä tahansa,että olet onnellinen ja tyytyväinen.Mutta kirjottele sun kuulumisia,mielelläni kuuntelen ja autan jos voin.

    Moi,
    kiitos Yksi Monista, vaikutat hyvälle tyypille. Osa porukasta tuntuu tosiaan olevan aikamoisia...

    Tehtiin miehen kanssa päätös pitää vauva, kun ollaan kolmannesta joskus haaveiltu kuitenkin ja nyt vaan sattuu olemaan tulossa pahaan aikaan. Nytkin kun päätös on tehty, ahdistaa silti. Toivottavasti tein nyt oikein, ja jaksan sitten. Ehkä uskon että voimia sitten jostain löytyy. Onneksi kaksi edellista lasta ovat olleet ns. helppoja tapauksia, toivotaan että kolmas on myös (toivossa on hyvä elää) :)

    Olen abortin kokenut kaksi kertaa, tosin ennen kahta lastani. Silloin olin satavarma että tein oikein, minusta ei olisi siinä elämänvaiheessa ollut lapsenkasvattajaksi/elättäjäksi. Kuten YksiMonista nyt, silloin olin aivan varma mitä tein. Niin ja en ole katunut päivääkään!

    En ole todellakaan abortin vastustaja vaan mielestäni siihen on kyllä oikeus, jos tilanne on sellainen. Olin todella hilkulla etten mennyt nyt tekemään aborttia, mutta toivon että näin on paras tällä kertaa ja uskon että pystymme vastuun kantamaan. Olisin varmasti miettinyt pitkään jälkeenpäin asiaa ja nyt on sentään koko raskausaika aikaa sopeutua :)

    Yksi Monista, kiitos. Kiva huomata että täällä asiallistakin porukkaa. Oikein hyvää jatkoa sinulle. Hyvää kesää!

    Kiitos itelles,vaikutat itekki tosi jees tyypiltä :)

    Mä oon iha onnellinen teiän puolesta.Toivon teille kaikkea hyvää ja sulle ,että jaksat uuden taaperon kanssa.Älä ahdistu,tuutte varmasti pärjäämää,niin mä ainaki uskon.Sanot vaa sille äijälles et seki rupee ottaa vastuuta siitä nakeroiden hoidosta :)

    Mä sain aborttini tehtyä,ja vaikka se monesta ikävältä kuullostaaki,ni en tunne suurimmaks osaks ku huojennusta.Se muu tunne mikä jossain aina päätään nostaa,saa mun puolesta olla siellä missä on.Tiedän,monen mielestä olen huono ihminen ja vaikka mitä,mutta mä en koe niin.Tein sen minkä parhaaksi näin lasteni ja itteni kannalta ja syyllisyyttä en pode.En suostu potemaan.

    Mutta sulle kolmas tulossa tosi hyvää kesän jatkoa ja mielenrauhaa :)

    Moi Yksi Monista,
    en tiedä luetko enää tätä, kesti hetken ennenkuin löysin edes tämän ketjun.
    Vauvalla oli np-ultrassa reilusti niskaturvotusta, kävin istukkabiobsiassa ja soitto tuli että Down tapaus. Tiesin että keskeytän ja nyt on keskytys tehty.
    Olo on ihan ok, hyväksynyt asian vaikka järkyttävä kokemus. Viikolla 14 olin, kun downtyttöni tuli ja meni :(

    Ehkä kolmas meille vielä joskus tulee...

    Äänestä

jotka samankaltasen tilanteen kanssa elelee tai on joskus elänyt niin onnea ja jaksamista tulevien päätösten kanssa.Ja jotka jo on päätöksensä tehnyt ja sen mukaan toiminut,suuntaan jos toiseen niin jaksamista ja onnea :)

Ja kiitos kaikille niille jotka ovat fiksusti osanneet kantaa ottaa ja kiitos onnen ja voimien ja jaksamisten toivotuksista :)

On kiva huomata,että ei täällä aina ihan niin yksin ole kuin luulis :)

Äänestä

En minäkään sallisi abortteja jos mitenkään mahdollista. Mutta tietän kyllä, ettei asiat ole niin musta-valkoisia.

Hyvää että uskallat tänne oman tarinan kirjoittaa, se aukaise ehkä monen silmät näkemään asia myös silta kannalta.

Jotkut täällä palstalla, abortin tekijät ja vastustajat, ne meinaa mennää asiasta ulos, ne vaan riitele ja huutaa,nimittelee ja soimaa, normaliin keskusteluun ne eivät kai pysty.
Sellaiset riitan tekijät pitäisi palstoilta pois saada, se jos mikä on täällä typerä.

Kyllä asiallisesti voisi puhua niin puolta kun vastaan olevat ihmiset.
Aikuisia me ollaan, osattaispa me vaan käyttäytyä muita kohtin sillalailla.

Ehkä olisi parempi, ettet katso niitä videoita kun kerran päätöksen olet tehnyt. Sinä et voi mitenkään tietä, miten se myöhemmin sinuun vaikuttaa. Se saatta tullaa uniisi, ajatuksiin, ihan itsestään, et mahda sille ehkä mitään ja silloin sinulle tulee todella paha olo. Siinä saatta olla mielenterveys vielä vaakalla.

Koeta jaksaa ja jos todella olet tekemässä aborttia, älä viivyttele yhtä, sehän kasvaa ja kehityy koko ajan, mieti sitä!

Äänestä
  • Mä kyllä mielummin tiedän mitä olen menossa tekemään ennenku teen.Ku taas niin päin,että ensin menen ja teen ja sitte joskus vahingossa satun törmäämään jossakin noihin videoihin ja nään totuuden ja siitä sitte saattaa seurata mielenterveydellisiä ongelmia.Ja katumisia yms yms.Mielummin olen ns. kusettamatta itseäni ja kaunistelematta sitä mitä olen menossa tekemään.Liian moni ns.kaunistaa asian omassa päässään.Joillekkin se tyyli sopii,mulle ei.

    Ja EN TODELLAKAAN viivyttele asian kanssa.Jos olisi itestäni kiinni olisi homma jo ohi,mutta asian nopeus riippuu tasan lääkäreistä ja muista ihmisistä.Tämä varsinkin kun on pieni paikkakunta ja kesälomat pyörii ja osalla alkamassa niin ei ole liian nopeeta touhua.Tänään juuri taistelin puhelimessa,että saisin nopeutettua asiaa,koska ei tämä odottelu mullekkaan hyvää tee.

    Siks osaks just kirjotan,että jospa edes yksi ihminen joka näkee asian todella mustavalkoisena voisi hiukan viisastua niinsanotusti.Ja oman tarinan kertominen ja toisten ihmisten haukut/halveksunta ei muo pelota eikä saa muo masentumaan tai olemaan kirjottamatta...jos siitä on jollekkin edes jotain hyötyä.

    Mutta kiitos sulle asiallisesta kommentista,näitä lisää kiitos.Ja tosi hyvää jatkoa sullekkin elämässä.

    Äänestä

Eivät mainitsemasi syyt oikeuta aborttiin, ne ovat mahdollisuuksia, joiden perusteella viranomainen päättää siitä, myönnetäänkö abortti vai ei.

Normaalissa ajattelussa eivät rahahuolet tai parisuhdesotkut oikeuta eivätkä johda lapsen surmaamiseen abortissa.

Kirjoitat paljon ja vain itsestäsi. Ei abortissa ole kyse SINUSTA vaan lapsestasi. Kyse on lapsesi elämästä ja kuolemasta.

Riisu siis hieman itsekyyden viittaasi ja ajattele asiaa lapsesi kannalta. Ei lapsesi kysy tarvaroiden perään. Hän on riemuissaan kohdatessaan sinut ja sisarensa. Hän on riemuissaan omasta elämästään.

Äänestä
  • Kenellekköhän mahdoit tuon viestin osoittaa???Minä aloitin tämän ketjun ja kun juttuasi lukee ei siinä ole mitään mikä viittaisi siihen,että se olisi osoitettu minulle,mutta jos on niin mielelläni korjaan muutaman epäkohdan kirjoituksissasi.Ja niinkuin näet kirjoitan aina nimimerkillä yksi monista.

    Äänestä

Itse tein abortin samasta syystä, ja todellakin olen samaa mieltä kanssasi, paitsi että olen lapseton, muuten siis sama tilanne. En tehnyt sitä mielelläni, mutta tiedän että se elämäntilanteessani ainoa ratkaisu.

Äänestä
  • kommentistasi.Ja hyvää jatkoa elämässä.

    Äänestä

jotka lueskeli näitä ja jotka kommentoi niin puolesta ku vastaan,ni toivotan tosi hyvää kesän jatkoa ja mielenrauhaa.....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

yksi monista kirjoitti:

1. jos lapsen synnyttäminen ja hoito olisi kohtuuton rasitus ( SOSIAALINEN PERUSTELU )
2. lapsi on saanut alkunsa raiskauksesta ( RAISKAUS-PERUSTELU )
3. äiti on yli 40-vuotias tai alle 17-vuotias ( ÄIDIN IKÄ -PERUSTELU )
4. naisella on jo 4 lasta ( MONILAPSISUUS-PERUSTELU )
5. lapsen epäillään olevan vammainen ( VAMMAISUUS-PERUSTELU )

Siinä viisi syytä,jotka suomessa oikeuttavat aborttiin.Itse teen abortin ensimmäiseen syyhyn vedoten.Sain hetki sitten tietää,että olen raskaana ja siitä lähtien katsonut abortti videoita ja lukenut kaikenmaailman palstoja ja kommentteja puolesta ja vastaan.Tunteet on erittäin ristiriitaiset asiasta,vaikkakin olen täysin varma,että abortin menen tekemään ja päätäni ei käännä mikään eikä kukaan.Elämäntilanteeni on tällähetkellä sellainen,että uutta lasta en voi edes ajatella synnyttäväni ja hoitavani ja pystyväni antamaan hänelle tasapainoisen ja rakastavan kodin.Minulla on jo ennestään kaksi lasta ja rakastan heitä enemmän kuin muuta ja tärkeintä tällähetkellä on selvitä päivästä toiseen ja antaa kahdelle jo olemassaolevalle lapselleni mahdollisimman hyvät puitteet elää hyvää ja turvallista elämää.Olen kahden lapsen yksinhuoltaja ja tiedän sen, että psyykkeeni ja mielenterveyteni ei kestäisi lisää lapsia ja se taas tarkoittaisi sitä,että oma ja lapsieni elämä kärsisi todella paljon,ellei jopa lopettaisi oman elämäni kokonaan ja lapseni jäisivät yksin.Ymmärrän abortinvastustajia ja puolesta puhujia yhtälailla,mutta sitä tuomitsemista ja huonoksi ihmiseksi leimaamista vastustajien kannalta en hyväksy enkä ymmärrä.Olen monia videoita katsonut ja tuntuu todella pahalta katsella ja ajatella,että noin menen kohta tekemään,mutta,kun vaakakupissa on kahden olemassaolevan lapseni elämä,ei jää epäselvää,että toimin oikein.Ja abortin tekijät leimataan tappajiksi ja täysin itsekeskeisiksi ihmisiksi ja huonoiksi äideiksi ja epäinhimillisiksi ihmisiksi.Siitä,että olenko tappaja vai en,en ole päässyt täysin vielä ns.perille.Mutta itsekeskeinä en itseäni pidä,enkä huonona äitinä,enkä epäinhimillisenä.Päinvastoin,yritän toimia erittäin vastuullisesti ja harkiten ja niin,että takaan lapsilleni tältä osin hyvän elämän.Minusta olisi vastuutonta synnyttää lapsi jolle en pysty antamaan kaikkea sitä mikä hänelle kuuluisi ja olisi väärin kahta muuta lastani kohtaan riistää heiltä se mitä heillä nyt on vain sen takia,että MINÄ vastuuntunnottomasti synnytin lapsen,vaikka tiesin,että en enää selviäisi yhdestä lapsesta lisää.Ne jotka niin kovasti tuomitsevat abortin ja ihmiset jotka sen tekevät voisivat myös miettiä tällaista asiaa,että onko parempi abortoida lapsi silloin,kun se ei vielä ole ns.edes lapsi vai niin,että äiti väsymyksessään ja masennuksessaan ja ahdistuksessaan polttaa/muuten tappaa omat lapsensa jo,kun lapsista on kehittynyt todellakin LAPSIA.Haluan vaan että ne jotka näkevät asiat niin mustavalkoisina ja yksioikoisina tajuaisivat,ETTÄ ELÄMÄ EI SITÄ TODELLAKAAN OLE,ja loppujenlopuksi kukaan joka ei ole asianomainen ja ei tiedä asioista yhtikäs mitään,ei ole sovelias tuomitsemaan toista.En tahdo puolustella tulevaa tekoani,enkä tuomita vastustajia vaan toivoisin vaan,että ihmiset pystyisivät ajattelemaan asioita laaja-alaisemmin ja avoimemmin ja inhimillisemmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu