Kuuletko vienon äänen.
Kuiskauksen.
Tunnetko tuulen hennon.
Hipaisun.
Ajatteletko vielä.
On auki revitty.
Sivut kirjan lehtien.
Niin oli määrätty.
Luettavaksi tähdille.
Kuulle.
Suudeltavaksi miehelle.
Sinulle.
Olen avoin kirjasi.
Teoksesi.
Nidotut lehdet avoinna.
Annan tilaa elää.
Kuiskauksen.
Tunnetko tuulen hennon.
Hipaisun.
Ajatteletko vielä.
On auki revitty.
Sivut kirjan lehtien.
Niin oli määrätty.
Luettavaksi tähdille.
Kuulle.
Suudeltavaksi miehelle.
Sinulle.
Olen avoin kirjasi.
Teoksesi.
Nidotut lehdet avoinna.
Annan tilaa elää.
Vastaukset 7
Vanhimmat
sinä olet Margitta, niin avoin.
Annat sydämesi puhua ääneen kauneimmat
ajatuksesi, rakkauden sävelet.
Kehityt päivä päivältä paremmaksi ja paremmaksi !
Vettä valuvana pärskien ja haukkoen
Pariisin laitamilla
huohotan, palloni putosi metsään.
Tässä olen!
Elämä
repäisi kahleet katki,
taivas putosi ja virtasi sielun läpi
pakotti sivut auki
tuulelle ja valolle ja - toiselle
ihmiselle:
Jalkojani kuumottaa.
Kohta juosten lähden läpi peltojen
hänen luokseen.
Sitä vain ihmettelen,
pitääkö minun aina kaatua päistikkaa
saada sähkötälli
ja polttaa tukkani karrelle
ennen kuin ote kirpoaa ja kämmenet avautuvat
elämälle.
Eikö joskus voisi olla niin,
että kauniisti, lempeästi aivan
avautuisivat sivuni kosketukselle,
ottaisivat vastaan ystävällisen syleilyn?
Miksi aina
kouristuksenomaisesti pidän itsestäni kiinni
ja varjelen sisimpäni kammiota!
Varjelen, kunnes padottu virta murtaa
kahleet -
riuhtaisee liiankin rajusti
pyörteisiinsä -
Hengitykseni tasaantuu.
Putosin metsään,
sinkouduin kuohuvaan koskeen.
Sisimpäni murtui auki kuin suljettu kirja.
Nyt astelen luoksesi peltoa pitkin,
en kätke sanojani
hyvin muotoiltujen ilmeiden taakse.
Aion sanoa kaiken mitä ajattelen, rohkeasti
ja peittelemättä tulen ovesta:
Annetaan toisillemme tilaa elää - otetaan riski -
ja kun kuu loistaa makuuhuoneen ikkunasta
vapautetut sydämemme kuulevat
kauniin kohinan, läpi jäsenten, poski poskea
vasten.
Koski on
samalla kertaa lempeä ja riehakas,
joskus jopa pelottavan voimakas kuohuissaan
ja kuitenkin rauhoittava.
Se sopii vertauskuvaksi moneen,
etenkin liikkuvan luontonsa vuoksi,
elävää, virtaavaa vettä.
Tervehdys Margittalle.
Ja silmänisku Rellulle, tiedät kyllä miksi -
tämänpäiväiseen sähköpostiin viitaten.
:-)
Koski - joka ei ole ihmisen käden tärvelemä!
Koski - joka on vapaa, kahlitsematon
ja kuitenkin elämään sidottu, ei ryöppyä ohi uoman
jota sen kuuluu kulkea.
Kuinka runsaana kuohuukaan vesi, ja
suloisesti lehteilee tuuli sivuja sielunkirjan:
elämä ihmeineen.
Äitiparta katselee D'Arlandeen kulkua pellon poikki.
>> Annetaan toisillemme tilaa elää - otetaan riski -
ja kun kuu loistaa makuuhuoneen ikkunasta
vapautetut sydämemme kuulevat
kauniin kohinan, läpi jäsenten, poski poskea
vasten.
piti sanoa, hieno runo.
Sinä kerrot sen kaiken.
Sielun sirityksen.
Kerrot sen kauniimmin.
Kuin kukaan koskaan lausuikin.
Tiedät tunteen tään.
Tiedät kun olen hämillä.
Rivi riviltä.
Tunne tunteelta.
Kohti virran juoksua.
Tyyntyy.
Viimein lepää.
Hengähtää.
Pääsekö lie koskaan syliin.
Sinne minne kaipaus on syvin.
Sen ihana miehen.
Maailmankansalaisen.
*hellä halaus Margittalle*
Anna joen virrata.
Kaipauksen monin muodoin.
- - -
On hän lähellä tai kaukana
jota kaipaat.
Käden ulottuvilla, ja joskus taas
äkisti takana väärinymmärrysten sankan sumun
jonka läpi katse vaivoin kantaa,
yli pöydän -
Sanat
sieluun jäävät, tai kömpelöinä kolahtavat
ruokapöytään, eivät
muodosta sielujen välille siltaa.
Syödään ääneti.
Voi kuinka tahtoisivat rakastaa!
Sielu kaipaukseen miltei musertuu ja hajoaa!
Mutta eleettömin kasvoin
syövät ateriaa, pyyhkäisevät suupieltä -
Tyytyvät etäisyyksiin.
Lähellä ja kuitenkin niin kaukana,
väärinymmärryksen sumun
erottaessa
sillattomat, ikävöivät sielut.
Eikö sumu hälvene koskaan?
Hälvenee, hälvenee kyllä.
Kuuntele:
On hän lähellä tai kaukana, jota kaipaat,
sielusi on aina tässä.
Osaat puhua tai et,
tuskaasi käperryt tai siltaasi jo astelet -
olet ikuisesti arvokas
yhtä kaikki.
Arvokas.
- -
Taivas kaipauksesi näkee,
kuulee kaiken
mitä vaieten vain
huokaat.
??
Ja vielä silta avautuu,
sumu hälvenee
pöytää kirkkaasti täplittää keskipäivän
runsas valo
missä sanat sielusta sieluun
soljuvat ja käsi hyväilevä silmäkulmaa
koskettaa.
Tiedäthän sinä sen.
Joskus saanut kokea?
Hetken.
Sitten aina katoaa.
Rohkaisen.
:-)
Kyyneltenkin läpi
olet kaunis.
- -
Älä katso itseäsi toisen silmin,
sellaisena jona luulet
hänen sinut näkevän
kun askeleensa kaikkoavat pihatietä
ja pettymyksen aallot yli hulvahtavat satuttaen,
raastaen.
Älä ajattele, ettet taaskaan
ollut tarpeeksi ja
kyllin.
Olet yksin
taikka toisen kanssa...
Valo
pöytää täplittää, läpi verhon
tuuli tuskaan
puhuu.
Näe itsesi taivaan silmin,
alla katseen kaikkiymmärtävän - suuren:
olet rakas, aina sen arvoinen.
R A K K A U D E N
Siinä silta ikuinen.
Kivun ja ilon päiviin, päiviin
satuttaviin
sekä päiviin riemukkaisiin.
Niin - -
Lähellä tai kaukana, kuinka kulloinkin.
Olet rakas, arvoinen.
- -
Oho. Piti vaan halata sua, mutta - minkäs sille voi, taisi olla jo kolmas kerta tänään, runo vaan tulla hupsahti. Kauhean pitkä kaiken lisäksi, mutta en osaa lyhentää.
Hyvää illanjatkoa JA KAIKKEA HYVÄÄ Margittalle.
Aurinkokin pilkistää.
Solmut aukeavat.
Kuun sirppi auringon vierellä.
Hymyilee.
Kohta taas uusi päivä.
Uusi aika rakkauden.
Pyyhitään pois pölyt.
Rakastetaan.
Yössä