Aviomies otti ja rakastui työtoveriinsa ja muutenkin tuona aikana kohteli minua tylysti. Tämä tapahtui reilu 2 v sitten. Panostin toipumisprosessiin: luin erokirjallisuutta, kävin terapiassa yms. Luulin, että olin selviytynyt hyvin, olisin vahvempi kuin koskaan aikaisemmin. Todellisuudessa olin rakentanut ympärilleni suojamuurin, kypärän sydämen ympärille, ettei kukaan enää pääsisi loukkaamaan minua. Nyt kun olen tavannut ihanan miehen, johon haluaisin luottaa, en saa muuriani rikki; ja jos saan, piiloudun kohta sen taakse suojaan. En tunne oikein ketään kohtaan mitään, en edes itseäni. Sydämeni/tunnekeskukseni paikalla on vain joku epämääräinen möykky, se on suojattu. Miten luottamuksen saa takaisin? Miten murran muurin ympäriltäni? Onko muuta keinoa kuin odottaa, onko aika ainoa "lääke"?
Luottamuksen rakennuspalikat?
minkkeli
2765
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mullakin on huonoja kokemuksia miehistä. Myös isäni petti äitiäni koko avioliiton ajan työkavereidensa kanssa. Se selvisi vasta, kun vanhempani erosivat. Olen ollut yhdessä nykyisen poikaystäväni kanssa n. puolitoista vuotta ja asumme yhdessä. Muutin uudelle paikkakunnalle opiskelemaan, mutta vanhat ajatukset vaivaavat, vaikka kävin terapiassa pari vuotta. En siis vain pysty/osaa luottaa poikaystävääni. Hän on kyllä aika "avoin luonne" - hänellä on muutama hyvä naispuolinen ystävä, mikä ei ainakaan auta omaa tilannettani. Olen miettinyt paljon, mitä tehdä. Samalla olen ottanut etäisyyttä. Luotan vain muutamaan vanhaan ystäväni ja äitiini.
kunnioittaa sinua niin hän jaksaa ansaita luottamuksesi pikkuhiljaa ja nauttii niistä hetkistä mitä teillä nyt on senlaisina kuin nyt on. Ei vaadi sua avautumaan enempää tai olemaan jotain "ihmeellisempää". Ehkäpä kyseessä onkin ihan oikeat hälytyskellot jotka sua kieltää antamasta enempää.