helkkarin pionit

miksiköhän en saa pioneita kukkimaan millään.
seitsemäsvuosi menossa eikä kertaakaan kukkineet
olen antanut kananlantaa ja kalkkia,muttei mitään.
kyllä ne terveen vihreitä ovat mutta niistä
kuihtuu oksia sieltä täältä kolme,neljä kappaletta
olen raivoissani niihin kun naapurin pionit
rehevöivät ja loistavat upeilla kukilla.
tiiätkö mikä neuvoksi,auta helkkarissa jos oot
ihmis rakas.
3361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mulla on nyt täällä missä me asutaan vaan yhtä
lajia enää, Kuolan pionia, jonka sain, pienen
surkeen juuren köntin ja se kukki jo seuraavana
kesänä. En oo asiantuntija. Mutta sen olen saanut
neuvoksi, että niitten montun tulee olla tosi
syvä, 70 cm tai jotain, 50 cm levee. Ei
savimaahan, ja montun pohja vielä rikottava..
Pohjalle kiviä, soraa, sitten risuja kerros, että
on ilmavuutta, ja sitten kompostimultaa, parasta
pitää olla mitä saa (joku kertoi laittaneensa
montun pohjamultaan vielä oikein tuhtia
lannotetta, siltä varalta, että juuret joskus
yltää sinne asti, minä ripottelin vain
kanankakkaa). Mukuloitten pitää olla
kasvukohdasta aivan lähellä mullan pintaa,
melkein näkyvissä. Jos ne ovat liian syvällä ja
liian matalassa kuopassa ne voi kuolla! Vesi ei
saa jäädä kuoppaan hautumaan.. Mutta kuivuakaan
ne ei saa - siksi juuri iso, syvä kuoppa ym..
Muuten ne on helppoja hoitaa, kunhan vähän tukee
ja lannottaa ohjeitten mukaan. Niin, sitten ei
hapanta maata elikä sitä kalkkia. Aurinkoinen
paikka, pihan paras paikka pionille, helkkarin
kuningattarelle!

Jos olet tinkinyt istutuksessa, kaiva juuret
ylös, kaiva uusi kuoppa ja istuta uudelleen.
Äläkä vaan uhkaile niitä! Ne loukkaantuu!
Tsemppiä.

Äänestä

Minunkin pionini oli vuosia kukkimatta ja sitten
kuulin että se hyvin nirso kasvuympäristöstään
ja -paikastaan. Vaihdoin paikkaa ja heti seuraava-
na kesänä se kukki. Joka kesä on ollut aina useam-
pi kukka, nyt peräti 33 kappaletta. Kokeile
paikan vaihdosta.

Äänestä
  • Älä ihmeessä ensi töiksesi mene vaihtamaan
    kasvisi olin sijaa.Siitä pioni eniten hermostuu.
    Minulla on pionia tuossa itäikkunan alla hieman
    kohollaan olevassa penkissä ja minullakin oli
    kukkimattomuus ongelma ,jonka olin itse
    aiheuttanut ,laitoin uutta multaa sille ja
    ystäväni onneksi tuli kaivamaan reppanan
    henkiin.Olin laittanut juuren niskan liian
    syvälle ja sitä ei saa tehdä tuolle ,vaikka
    juurten onkin saatava tilaa kovasti.Multani on
    savimaata alunperin johon sekoitin komposti
    multaa rutkasti ja kanankakkaa puutarhan y-
    lannoksen lisäksi.Joka vuosi tuo Kartanopioni on
    kukkinut sen jälkeen .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


piooni kirjoitti:

miksiköhän en saa pioneita kukkimaan millään.
seitsemäsvuosi menossa eikä kertaakaan kukkineet
olen antanut kananlantaa ja kalkkia,muttei mitään.
kyllä ne terveen vihreitä ovat mutta niistä
kuihtuu oksia sieltä täältä kolme,neljä kappaletta
olen raivoissani niihin kun naapurin pionit
rehevöivät ja loistavat upeilla kukilla.
tiiätkö mikä neuvoksi,auta helkkarissa jos oot
ihmis rakas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu