Ihminen

Tämän biisin sanat ovat parhaat.
Tämä biisi kolahtaa kaikkein eniten sittenkin.
Ei ole se tanssittavin, mutta hyvin merkittävä minulle.
Tämä laulu muistuttaa minusta sillä tavoin että en ole niitä tehdastyöläisiä, jotka painavat niska limassa kovassa paineessa.
En menisi sanomaan että en kykenisi tekemään tuota duunia, olen kerran tehnyt sitä, mutta yksinkertaisesti se on halusta kiinni.
Ihminen, minä olen vain Juha.
Ihminen ei ole kone.
21138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

korjaus edelliseen, laulussa kehoitetaan pysähtymään miettimään todellisia arvoja.
Laulussa oleva henkilö siis painaa kovaa, kiireistä duunia.
Sinä olet ihminen, muistatko?

Äänestä

Minunkin mielestäni Ihminen on ZC:n monista hyvistä paras; en väsy siihen. (hyvin muuten kiteytit asian)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juha82 kirjoitti:

Tämän biisin sanat ovat parhaat.
Tämä biisi kolahtaa kaikkein eniten sittenkin.
Ei ole se tanssittavin, mutta hyvin merkittävä minulle.
Tämä laulu muistuttaa minusta sillä tavoin että en ole niitä tehdastyöläisiä, jotka painavat niska limassa kovassa paineessa.
En menisi sanomaan että en kykenisi tekemään tuota duunia, olen kerran tehnyt sitä, mutta yksinkertaisesti se on halusta kiinni.
Ihminen, minä olen vain Juha.
Ihminen ei ole kone.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu