Se suhteellisen tavallinen tarina. Viihteellä, järki ei ollut mukana, sähläsin.
Nyt menkat(epäsäännölliset kylläkin)myöhässä vajaan viikon, ja lähipäivinä pitäisi käydä hakemassa testi.Jos odottaisi vielä hetken, mikäli ne alkaisi kuitenkin..pisin väli kun on ollut jopa 36 päivää.
Turha sitten kenenkään alkaa pitämään moraalisaarnaa, tiedän kyllä että olin vastuuntunnoton, samoin toinen osapuoli.
Ja tiedän, vastuu pitäisi kantaa, mutta perhana kun pelottaa. Ketään lähisukulaisia ei asu lähelläkään, ei säästöjä, pätkätöissä.
Kun sitä olisi vaan ajatellut...miten ihminen voi olla näin pahvi.
Mitään raskauden oireita ei ole ilmaantunut, paha olo on ollut välillä suoranaisesta kauhusta ja pelosta.
Vaihtoehtona kyllä näen myös sen, että kannan vastuun tapahtumista, mutta tiedän, että tulen olemaan katkera, jos pidän lapsen. Mikäli nyt edes olen raskaana.
On jotenkin niin epätodellinen olo, vaikka tottakai tajusin, että ilman kumia on järjetöntä harrastaa seksiä...ja että näin voi käydä.
kai sitä vaan ajattelee, että eihän minulle voi niin käydä...
Onko ketään samassa tilanteessa olevia tai olleita? tulen kertoilemaan, kun saan testin tulokset..
Nyt menkat(epäsäännölliset kylläkin)myöhässä vajaan viikon, ja lähipäivinä pitäisi käydä hakemassa testi.Jos odottaisi vielä hetken, mikäli ne alkaisi kuitenkin..pisin väli kun on ollut jopa 36 päivää.
Turha sitten kenenkään alkaa pitämään moraalisaarnaa, tiedän kyllä että olin vastuuntunnoton, samoin toinen osapuoli.
Ja tiedän, vastuu pitäisi kantaa, mutta perhana kun pelottaa. Ketään lähisukulaisia ei asu lähelläkään, ei säästöjä, pätkätöissä.
Kun sitä olisi vaan ajatellut...miten ihminen voi olla näin pahvi.
Mitään raskauden oireita ei ole ilmaantunut, paha olo on ollut välillä suoranaisesta kauhusta ja pelosta.
Vaihtoehtona kyllä näen myös sen, että kannan vastuun tapahtumista, mutta tiedän, että tulen olemaan katkera, jos pidän lapsen. Mikäli nyt edes olen raskaana.
On jotenkin niin epätodellinen olo, vaikka tottakai tajusin, että ilman kumia on järjetöntä harrastaa seksiä...ja että näin voi käydä.
kai sitä vaan ajattelee, että eihän minulle voi niin käydä...
Onko ketään samassa tilanteessa olevia tai olleita? tulen kertoilemaan, kun saan testin tulokset..
Vastaukset 42
Vanhimmat
"tiedän, että tulen olemaan katkera, jos pidän lapsen"
Varmaan aluksi olet katkera ja vihainen, mutta suurimmassa osassa tapauksia, joissa lapsi on mahdollista pitää, katkeruus ja viha muuttuvat lapsen liikkeiden tuntemisen (jo ultraäänikuvan) myötä hämmästyttävän helposti rakastaviksi ja onnellisiksikin. Tiedät miltä sinusta tuntuu nyt ja niiden tunteiden ei uskoisi koskaan muuttuvan, mutta pienellä lapsella on aikamoinen kyky muuttaa vanhempiensa (varsinkin äitinsä) tunteita : )
Jos elämäntilanteesi ei ole täysin umpikujassa (terveydellisten tai taloudellisten paineiden vuoksi), niin katkeruutesi muuttuu myönteisiksi tunteiksi 95% varmuudella, kunhan lapsi ryhtyy osoittamaan tuntuvia elonmerkkejä.
Tämä ei nyt kuulu aivan asiaan, mutta täsmennys on paikallaan; ilmaisu kantaa vastuu ei ole synonyymi ilmaisulle kantaa lapsi. Päätös pitää lapsi on ihan hieno homma, mutta ei sillä ole mitään tekemistä vastuun kantamisen kanssa. Se päätös tietysti tuo mukanaan vastuun kantamista.
Täsmennys on tarpeen siksi, että pakkosynnytysasiamiehet viljelevät ilmaisua "kanna vastuusi" tarkoittaessaan "jatka raskauttasi".
aborttiasiamiesten mukaan vastuu kannetaan tappamalla jo olemassaolevia lapsia.
"aborttiasiamiesten mukaan vastuu kannetaan tappamalla jo olemassaolevia lapsia."
Naurettavuuksia päästelet suustasi, johtuen todellakin ymmärryksenpuutteesta ja/tai puhtaasta vääristelemisen halusta.
Yksikään aborttioikeuden puolustaja ei päästäisi tuollaisia sammakoita suustaan. Sinä valitettavasti et edes taida tajuta, mikä tuossa lauseessasi oli äärimmäisen pahasti pielessä.
Kun kerran et toisia ymmärrä, puhuisit vain omasta puolestasi ja omista käsityksistäsi. Vai oletko sinä tuo aborttiasiamies ja puhuit todellakin omista käsityksistäsi?
me ei nyt kuukauteen käytetty poikaystävän kanssa mitään ehkäisyä,, koska ''hän ei halunnut''. mulla on nyt kans menkat 1,5viikkoa myöhässä, kävin ostamassa jonkun Predictor raskaustestin, ja sen mukaan en ole raskaana.
miten luotettavia nuo Predictorit ovat ?
Joskus saatta hedelmöitys tapahtua myöhemmin kun tavallisesti ja ehkei vaan testi näyttänyt oikein. Siis kun kohta ei alaa kuukauttisia näkyä, menee terkkariin tai osta erilainen raskaustesti. jos sekään ei näyttää plussa, niin kai se on sitten uskottava ettet ole raskaana.
Toisaalta, kun et haluaa tulla raskaaksi, älä leiki sillä. Hiideen se miesten halua olla käyttämättä ehkäisyvälineitä. Sinä se joudut vastuutta kantamaan, joko abortoimalla tai lapsen pitämällä. Sinä päättä, haluatko tulla raskaaksi tai ei.
Älä anna sille ilman kumia!
Hei kuulehan, jos olette tietoisesti jättäneet ehkäisyn väliin, se on tietoinen päätös yrittää lasta, eikä mikään "ei haluu" -juttu...
Ei toisten loukkaminen autta ketään, ei siis käytettä sellaisia pahvvi-sanoja eikä mitään muuta sellaista.
minulle ainakin sattuu jos tuntematon sillalailla sanoisi, varmaan se pahoittaa myös sinun mieltäsi, miksi siis sanot noin toiselle?
adoptiolasta jos joku vaikka sattuisi sanomaan sitä pahviksi tai haukkumaan jollain mulla nimellä, lapsi loukkantuisi ja elämä olisi pilalla...?
Toi pelko on itseasiassa mun miehen , hän on putipuhtas suomalainen. Minulle ulkomaalaisena itseasiassa lapsi olisi lapsi, ihonväristä riippumatta.
Mutta kyllä, en haluaisi sellaisia ilkeitä ihmisiä hänen (lapsen) tielle haukkumaan ja satuttamaan. Pieneestä se alkaa, tuskin pieneetkin mollamiset on hyvä kuunella.
Pitäisi nyt sinunkin ymmärtää, ettei erivärisenä, erikultuurissa ole kellä hyvä olla kun sitä sanotaan pahviksi, apinaksi , huoraksi tai miksi vaan. Sitä se usein valitettavasti on.
Ylipäätä se käyttäytyminen on sellainen juttu, että joka ei osaa käyttäytyä niin se ei vaan osaa. Turha sitä tässä on taas puita ja toinentoisia mollata.
Sanotaan, että lapsi on kotin peili, mitenkäs sanotaan niitä jotka ovat lähteneet kotoa , ovat aikuisia ja ovat edelleen ilkeitä muille?
En haluaa sellaisten kanssa olla tekemisessä. Oikeesti.
Voit nyt vaan keksia jotain uutta ja sanoa jotain loukkava, sen kun teet jos siitä nautit. Minä en nauti enkä haluaa edes lukea sitä.
Jokainen tekee omat valinnat. Jokainen pitäisi tietä itse sen ihmisarvon ja sen millainen haluaa olla.
Minä pari vuotta sitten harrastin seksiä ilman ehkäsyä (olin aina ajatellut, etten minä nyt ainakaan tule raskaaksi) "yhdenyön jutun kanssa"
Tulin raskaaksi ja itse tein raskaustestin vasta sitten, kun olin aivan varma että lapsen haluan pitää. Tällöin viikkoja oli 15
Ilmoitin isälle tilanteen ja sanoin, että hänestä tulee nyt isä, halusi hän tai ei.
Aluksi hän oli järkyttynyt, mutta lopulta ajatukseen tottui ja nyt me olemme yhdessä ja meillä on 1-vuotias lapsi ja toinen tulossa :)
Meillä on nyt tälläinen "onnellinen" tarina ja täytyy sanoa, etten kertaakaan lastani ole katunut, vaikka joskus olenkin marissut kropan piloille menemisestä ja siitä kun ei millään jaksaisi.
Kun tulin raskaaksi, niin minulla oli opiskelut kesken (laskin että pystyn käymään kouluni loppuun kuitenkin ennen lapsen syntymää), ei sitten minkäänlaisia säästöjä ja asuntokin oli pieni yksiö.
Otin itteeni niskasta kiinni ja muutin isompaan asuntoon ennen lapsen syntymää.
Sukulaisten avulla sain kaiken tarpeellisen lapselle.
Ja kyllä minuakin pelotti!
Olinhan vain 18-vuotias kun äidiksi tulin!
Hyvin on tosiaan selvitty ja nyt toistakin odotamme innolla.
Jos ensimmäisestä selvisi kunnialla, niin miksei toisestakin?
Ja se sanottakoon, että ennen raskautumistani en edes kuvitellut ikinä haluavani lapsia ja rehellisesti sanottuna, en ikinä edes pitänyt lapsista.
En vieläkään pidä muista lapsista, kuin omastani :D
Hei!
Noh, jos et lasta haluaa, niin toivotaan, ettet ole raskaana.
Mutta jos kuitenkin olet...en siis tule saarnamaan eikä sun mieltäsi pahoittelemaan. se olisi typerä.
Kirjoitat, että sinusta tulee katkera kun jäät vauvvaa odottamaan. Ei välttämätä tule.
Se 9 kk on pitkä aikaa odottaa, siinä varmaan opit rakastamaan sitä pienokaista siellä masussa. Ensimmäiset potkut, ensimmäinen tapaminen siellä synnytyslaitoksella...ajattele, se on sinun!!!
Hän tulee rakastamaan sinua ylitse kaikein, hän rakastaa sinua sellaisena kun olet, ilman mitään ehtoja! Miten voisit olla katkera siitä pieneestä nyytistä?
Tule varmasti kertomaan tänne mitä sinulle kuuluu , mä halusin ainakin tietä .
Olen se joka olisi halunnut adoptoimaan toisen lapsen. Ei se taita onnistua...mietin kuitenkin, että yritän syksyllä vielä , jospa seurava mikrohedelmöitys saisi parempaa tulosta aikaansa.
Mutta jos ei saa...
minulla on kaapit täynnä vauvan tarvikeita, vaatteita, varmaan kaksoisille riittäisi.
Kerran meinasin teinipalstalla yhdelle antaa pois, ettei ne vaan minua lapsesta muistuttaisi. Tyttö ei vaan ottanut yhdeyttä.
Noh, jos syksyn hoidot menee pyllyn alle, niin taitanpa antaa vauvantavarat pois.
Ihmittelen, että monet valittaa surkeaa elämää , mutta kun heille tarjota konkreettistä apua, niin kuka ei uskalla edes kysyä.
Sinulle kaunista kesää, kaikesta huolimatta!
PS!
Pidä masusta huolta, älä leiki vauvasi terveydellä, muuden sinusta tulee oikeesti katkera ja hyvin väsynyt äiti.
rakastamaan lastani.
Mikset ole oppinut lastasi rakastamaan? Minkä ikäinen hän on ja oliko hän ei-toivottu tapaus?voitko kertoa siitä?
Siis pitätkö vaikka et halua? Ei millä pahalla, mutta se kai on se yksi syy, miksi lapset annettaan adoptoitavaksi. Sinne perheeseen kun lasta hartaasti toivotaan, he kyllä antaisi lapselle kaikkensa, hoitaisi ja rakastaisi...
Minä ainakin tekisin näin.
En halua olla mitenkään törkeä, mutta lapsesta , siis elävästä olennosta kun kuitenkin on kyse, miksi et haluaa siis hänestä luopua, mikset haluaa antaa sille hyvää kotia? hän on varmaan ansainnut sen parhaan , mahdollisemman elämän, mitä voisi saada.
onko mitenkä mahdollista, että se vaati sinun tapauksessa vaan enemmän aika? Onko siis lapsesi pieni ja olet vielä tottumatta siihen äitiydeen tai on siinä joku muu asia takana?
Minua siis oikeesti kiinosta, en halua mitenkään sinua loukata enkä haluaa lastasi väkisiin pois repiä, niin kuin jotkut heti tänne kirjoitaa. Haluaisin vaan tietä sun tarinan , että osaisin ymmärtää sellaisiakin asioita.
Vaan kokemuksia jakamalla me ymmärrettään erilaiset asiat.
Jaksaamista sinulle!
että rakastaako lastaan vai ei vaan se että sen antoi syntyä, eikö vaan?
Ja en viittaa sinuun tällä kommentilla vaan synnytyspakkoa kannattaviin ihmisiin.
En halua enkä jaksa kertoa yhtään mitään kenellekkään.Muuta kuin et meitä on luvattoman paljon jotka näin tuntevat.
Harmii ettet kerro, se auttaisi niitä vastustajia ehkä ymmärtämään teidänkin asiat. Mutta päätös on sinun.
Vastuun kantaminen ei tarkoita lapsen pitämistä. Vastuun kantaminen on sitä, että hoidat tilanteen kotiin parhaalla mahdollisella tavalla, mikä se sitten ikinä onkin. Tältä palstalta et tule saamaan mitään tukea, pelkästään kiihkeitä väitteitä abortin puolesta ja vastaan. Tee niinkuin itse haluat, ja muista, että teit miten vain, päätös on yksin sinun.
Jos valitset abortin, niin toivotan tsemppiä ja jaksamista.
Jos äitiyden, niin toivotan myös tsemppiä ja jaksamista.
Samoja kokemuksia on aivan taatusti jokaisella joka on abortin joskus tehnyt tai sitä miettinyt. Eli ei ole lainkaan epänormaalia kuvitella, että eihän se minulle voi sattua... Kaikki niin ovat ajatelleet, ne jotka ovat tulleet raskaiksi tahtomattaan kun eivät ole käyttäneet ehkäisyä ja ne jotka ovat. Kyllä jokainen ehkäisyä käyttäväkin tietää, että silti voi sattua kohdalle, mutta eihän se juuri omalle kohdalle satu ikinä...
Toivottavasti kaikki kääntyy parhaaksi kohdallasi!
Kävi onnellisesti, en ole raskaana=) tein testin eilen, ja kyllä oli tosiaankin helpotus!!!
Ja, tietysti meni noin 12h, niin menkat alkoivat kauheiden kipujen säestyksellä, eli ilmeisesti stressi ja pelko saattoivat pidätellä niitä...
Tästä kokemuksest aotan nyt opikseni, en halua enää pelätä olevani raskaana kertaakaan...! Lapsia kyllä joskus haluan, mutta sitten kun löydän sen oikean, ja elämäntilanne on selkeämpi.
Kiitos kaikille vastanneille, etenkin niille jotk akertoivat omista kokemuksistaan...
Onneksi olkoon toivomastasi testituloksesta :D
***
kiimapillunen lutka, nytpähän kärsit paljaan kyrvän takia!
Toivottavasti sait HIV:n!
Heräsit tänään vähän myöhään, jokos se inttipoikaystävä sinut lemppasi kun alkaa teksti kuulostaa pahemmalta?
***
ja joudun käymään kirjastossa et pääsen nettiin. Se on nyt jo toista kertaa huollossa, onnex menee takuuseen.
Kulzu pääsee parin päivän päästä kokonaan pois intistä!
Jos vaikak sinulla sitten on tekemistä tarpeeksi "kulzusi" kanssa, ei tarvitse tulla palstalle (jolta sinut on jo kertaalleen bannattu) heittelemään törkeyksiä?
Kiihottaako sinua noiden sanojen käyttö?
***
aina välillä vittuilee jengille, ne kun on niin tyhmiä, ei sitte ymmärrä millään olla jakamatta pillua ilman kumia.
Eikä mua kiihota yhtään ku mä kirjotan pillusta, paljaasta kyrvästä tai korzuista.
Mulle on vaan opetettu et asioista pitää puhuu niiden oikeilla nimillä.
Ja sitähän se on: jos ootte paxuna, teillä on ollut silloin ovulaatio, eli olette olleet kiimassa.
Jos ootte paxuna, ootte jakanu pillua kiimassanne ilman kumia, eli ootte saanu lämpimät spermat sykkimään pilluunne.
Eli kaikki jotka jakaa pilluansa ilman kumia, on kiimapillusia lutkia, ja muuten ihan saatanan idiootteja!!!!!!
"Eli kaikki jotka jakaa pilluansa ilman kumia, on kiimapillusia lutkia, ja muuten ihan saatanan idiootteja!!!!!!"
- onko nekin tälläsiä jotka yrittää tulla raskaaks?
on "kone hajonnu" :D
Tosiaan, kai sitten myös raskautta yrittävät ovat kiimapillusia lutkia. Itseasiassa valtaosa kaikista maailman naisista taitaa Nupun mielestä olla kiimapilluisia lutkia. Valtaosa maailman naisista yrittää joskus raskautta. Valtaosa käyttää vakituisessa ja uskollisessa parisuhteessaan myöskin muuta kuin kondomiehkäisyä pääasiallisesti. Täytyy sanoa, että vähän kauhistuttaisi, jollei itseasiassa naurattaisi näin ankea ja ruma käsitys naisista kuin tämä Nupun naiskäsitys...
...nuppua käyttää esimerkkitapauksena tutkittaessa nuorella iällä harjoitetun ammattimaisen prostituution vaikutuksia maailmankuvaan ja sukupuoliin suhtautumiseen?
***
Minusta tuntuu, että toi teidän Nuppunen on joku vähä-älyinen joka hullujen huoneella pääsee joskus aina livahdamaan henkilökunnan tietokoneelle.
Käsitämätön , miten ruman kuvan itsestään voi yksi ihminen antaa. Kuka täysijärkinen huoli sellaista ystäväkseen tai rakkaakseen?
Äiti parka , sääliksi käy...
alunperin rekisteröidyllä "Nuppu-85" -nimimerkillä kirjoittanut kaveri on joukosta erottuva noine "kiimapilluinen lutka" (tekee tiukkaa kirjoittaa se!) yms. juttuineen. Nuppu on entinen huora (omien sanojensa mukaan) joka seurustelee nyt juuri armeijasta pääsevän miehenalun kanssa ja toteaa ettei "ikinä olis nii tyhmä et tulis vahingos paxux". Nupulla on omien sanojensa mukaan varma ehkäisy eikä hän "tuu ikinä paxux".
Nupulle on annettu porttkielto palstoille kielenkäyttönsä vuoksi, ja kotikoneeltaan ei pääse enää sisään, eikä voi käyttää nimimerkkiään. Mutta ah, silti hän palaa yhä uudelleen piristämään iltojamme värikkäillä ilmaisuillaan... eikä kukaan jaksa enää olla edes vihainen :D
***
Kyllä mä tänne pääsen, TE ETTE PÄÄSE musta eroon!
Muuten toi sun juttus oli kyl ihan totta.
Kulzu muuttaa mun luo maanantaina!!!! Ja vaikka kuinka naidaan en tuu paxux!
tehä tähän maailmaan lisää kakaroita, lastenkodit on täynnä orpoja. Sitäpaizi penskat on hirveitä, en ikinä oo tajunnu mix joku haluu sellasta.
Ja jos haluu, ni sit voi adoptoida.
No johan nauruun purskahdin kun luin Sun tekstin ja meinasin kattoo seuravaa ja siellä Nuppu ihan kun ääneen olisi karjaisut PÄÄSENPÄS!!!
Oikeesti, tämä palsta on parasta kaikesta mihin olen sattunut. Tekeko se hyvän justisa Sun takia Tristar ? Sinä ja ne toiset nimimerkkia käyttävät välillä hassuttelete ja naurate ja osaate otta rennosti ja se tuntuu mukavalta.
Mutta nyt kun ensimmäinen sokki on ohi, käynpäs tutustumassa siihen Nuppuun. Jospa se ei olekaan niin kamala nuppu kun alussa tuntui.
Mitäs tästä elämästä tulisi jos ei osaisi huumorilla aisoita välillä ottaa... tällä palstalla on minun lukemistani ylivoimaisesti parhaat huumoripalat, loistava vakikirjoittajaporukka (joista jotkut ovat olleet hiukka hiljaisempina nyt pari viikkoa kun minä taas olen aukonut nuppiani joka välissä) ja se musta huumori... sarkasmi on ihana asia.
Trust me :D se Nuppu on juuri niin paha kuin aluksi näyttää, ellei pahempi. En muuten tiennyt että pääsee taas takaisin, kestääkö täällä porttikielto vain tietyn aikaa vai loiko nimimerkin uudelleen?
***
...Ompas aloittamani keskustelu paisunut mielenkiintoiseen suuntaan...
Jos tälle kyseiselle Nupulle vai mikä ikinä olikaan, vastataan hänen omalla kielellään (ehkä ymmärtää paremmin, kuin kaunista kielenkäyttöä, niin...
Mä kuule Nuppu hei DAA tosiaa nautin ihan SIKANA siitä seXistä sen kundin kaa,se oli tosi IHKURAXUPOXU ja mua IHAN SIQANA harmittaa ku sä et oo voinu harrastaa SEXII sun kundikamus kaa ku se on intis, ja sul on hei ihan SIKANA jotai paineit ja TRAUMOI ku sä oot myyny persettäs jollain viidel egellä kadunkulmassa,
mut muista hei sit käyttää kumii, ku yleensä hei sanotaa, et ne kundit siel intis NUSSII toisiaan KYRVILLÄ sielä perseesee...puutteessaa...ja VOIT KUULE VAIKKA SAADA AIDSIN!!!
********************************
Kyllä sitä kuule muutkin osaa puhua asioista niide noikeilla nimillä.
mene kotiisi kasvamaan, kun et elämästä mitään tiedä...
Itsensä myyminen saattaa kasvattaa elämänkokemusta jollain saralla, mutta nähtävästi se ei ole saanut sinua ymmärtämään, että KAIKKEA SAATTAA SATTUA IHMISELÄMÄSSÄ! et varmaan itsekään suunnitellut alkavasi huoraksi.
Pahin moka on sanoa, "Minä en koskaan..."
Toivottavasti meni oppi ja sanat nyt perille :D
IKINÄ jakanu persettä kellekkään, mistään hinnasta.
Enkä ollu kadunkulmilla päivystää, enkä myyny pilluu mistään 5 egestä.
Eikä mulle oo jääny mitään traumoi mistään.
Kiva jos nautit siitä et joku idiootti nussii sua ilman kumia (sehän on sillon idiootti), mut sehän on sillon ihan samal aaltopituudella ku säkin.
MÄ EN IKINÄ ANNA ILMAN KUMIA.
...ole. No mä tiedän toisenkin asian, jota et ole tehnyt. Tainneet jäädä äidinkielentunnit koulussa väliin=D
mut mulla ei ainakaan oo kaavittua pillua, niin kuin joillakin lutkilla!
mut mulla ei ainakaan oo kaavittua pillua, niin kuin joillakin lutkilla!
nimittäin jakanu persettä kellekkään!
Enkä myyny pillua mistään 5 egestä!
Mut SÄ oot jakanu ILMATTEEX jollekki idiootille ILMAN KUMIA!!!!!!!!!
Toivottavasti sait HIV:n!!