Pala kotkaa

TÄmä kaupunkimme Kotka on ainoa lajissaan joka, on keskittynyt vain ja ainoastaan Kotkan saarelle.

Sinne tulossa jo uusittu merimuseo,tulossa on myöskin oikeustalo ja pääpoliisi asema,

Sinne halutaan myöskin nyt uusien tietojen mukaan, kauppa nimeltään LIDL.

Joka on pikkaisen kaupungin johtajamme lindelöfin keskus ajatus kaikki saarelle jotta saari uppoaisi niin kuin Titanic.

Kyllähän se tuollaisella menolla johonkin jäävuoreen vielä törmää.

Mutta se huolettaa tavallista kuntalaista kun kaikki keskitetään pelkästää Kotkan saarelle, niin että sivu alueet joita ovat entinen Kymin kunta, Karhulan kauppala, jotka mollataan kaikin tavoin.

Ns. Kymiläiset ovat Kotkassa pohjasakkaa niille ei kuulu tulla saarelle koska passi ulottu vain kivisillalle asti.

Tästä rohkeankin esittää että päätös, joka tehtiin vuonna 1977 purettaisin ja Kymin kunta ja Karhulan kauppala.
Saisivat perustaa oman kuntansa, siis entinen kymin kunta muuttusi Karhulan kaupungin osaksi.
Ns,maalaiskaupungiksi ja Karhulasta tehtäisi Kaupunki. sillä Karhulan läpi menee vuorokaudessa autoja niin paljon, että niin Haminan päähän kun kotkan rajalle voitaisi pistää tie tullit joilla sitten voidaan hoitaa muita menoja.
3701
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

jumalniemi jää, se mitä siellä on ei ainakaan siirry minnee ja lisää sinne vaan tulee kauppoja. isompaa keskusta ei saa edes kotkan saarelle kun sinne ei mahdu.

Äänestä

on kuollut. Sä taidat elää 1970 lukua nyt ollaan 2000 luvulla.

Äänestä

Kyllähän kymiläiset on kovasti vastaan kotkalaistumista ollut niin kauan kuin sitä on tapahtunut. Nyt vaan joku kilahtelee metsäradion ääreen siellä sillan takana, kun kuulee, että Kotkalla meneekin ihan hyvin. Onnea matkaan katkeroituneille kymiläisille! Ja tiedoksi kymiläisille muutenkin, jos tekee mieli McDonald'sin safkaa, ni menkää Helsinkiin asti hakemaan, ei tarvi tulla meidän saarta likaamaan, kun ette näemmä kehtaa syödä ravintolassa, vaan pitää mennä niiden paskakotteroiden kanssa likaamaan aallonmurtajaa ja muita levähdys- ja virkistyspaikkoja.

Ja kyllä, kannatan kymiläisten irrottamista kotkalaisista, saatte sitten upota aivan rauhassa. Turhaa on ollut näitäkin rahoja ja palveluita teille jakaa. Onhan teillä siellä kaikki omasta takaa, onhan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Matti3P kirjoitti:

TÄmä kaupunkimme Kotka on ainoa lajissaan joka, on keskittynyt vain ja ainoastaan Kotkan saarelle.

Sinne tulossa jo uusittu merimuseo,tulossa on myöskin oikeustalo ja pääpoliisi asema,

Sinne halutaan myöskin nyt uusien tietojen mukaan, kauppa nimeltään LIDL.

Joka on pikkaisen kaupungin johtajamme lindelöfin keskus ajatus kaikki saarelle jotta saari uppoaisi niin kuin Titanic.

Kyllähän se tuollaisella menolla johonkin jäävuoreen vielä törmää.

Mutta se huolettaa tavallista kuntalaista kun kaikki keskitetään pelkästää Kotkan saarelle, niin että sivu alueet joita ovat entinen Kymin kunta, Karhulan kauppala, jotka mollataan kaikin tavoin.

Ns. Kymiläiset ovat Kotkassa pohjasakkaa niille ei kuulu tulla saarelle koska passi ulottu vain kivisillalle asti.

Tästä rohkeankin esittää että päätös, joka tehtiin vuonna 1977 purettaisin ja Kymin kunta ja Karhulan kauppala.
Saisivat perustaa oman kuntansa, siis entinen kymin kunta muuttusi Karhulan kaupungin osaksi.
Ns,maalaiskaupungiksi ja Karhulasta tehtäisi Kaupunki. sillä Karhulan läpi menee vuorokaudessa autoja niin paljon, että niin Haminan päähän kun kotkan rajalle voitaisi pistää tie tullit joilla sitten voidaan hoitaa muita menoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu