No täällä keskustelupalstoilla kun tuntuu roikkuvan varsin kaikkitietävää porukkaa niin nyt olis tarvetta kommenteille ja teorioille....
Yhdessäoloamme on takana parisenkymmentä vuotta ja lapsiakin on. Vaimo lähestyy neljääkymppiä ja nyt vajaan vuoden aikana on hänessä tapahtunut varsin suuria muutoksia, viime syksynä tuntui olevan monenlaista "työreissua" ja muuta iltamenoa aikalailla... ja sen jälkeen muutos alkoi näkyä. Välinpitämättömyys alkoi näkyä silmiinpistävästi niin kotiasioita kuin minuakinkohtaan sekä ns. entiset asiat ei kiinnostaneet... ihmisellä on kuulemma "vain yksi elämä"... no vitun viisas kommentti... seksihommat ei tunnu kiinnostavan, tosin ne ei oo vaimolla koskaan olleet mitenkään ykkösasiana "lahna mikä lahna" eikä kuulemma enää edes aio yrittää... en kuulemma vaan sytytä häntä... niin ja pelkkä seksin mainitseminenkin tuli se sitten suustani, radiosta tai tv:stä saa naaman nyrpeäksi (mahtaa syysllisyys pettämisestä vaivata...) no se mikä tässä on kaikkein ironisinta, niin kodinhoidosta ja arkipäivän askareista se ei ainakaan jää kiinni, sillä itse olen kyllä osallistunut tasavertaisesti kodin ja lasten hoitamiseen, pyörittänyt ja pääsääntöisesti rahoittanutkin perheen toimintoja... ja tuokin oli kuulemma liikaa että vaan minä hoidan tietyt asiat... luulis että useissa perheissä vaimot olisivat pelkästään kiitollisia sellasesta aviomiehestä joka hoitaa asiat ja auttaa kodin ylläpidossa.
No vanha sanonta, kaikki tulee esiin aikanaan, pätee eli kuinkas ollakkaan pääsi käymään että korviini kantautui vaimon vehtaaminen vieraan miehen kanssa, luotettavalta taholta sain selville että vierailuja miehen asunnolla oli tehty (päivämäärät ja ajat selvillä)... no pikaisella salapoliisityöllä selvitin miehen henkilöllisyyden ja en malttanut olla kertomatta tietoisuuttani asiaan.... no, kerroin myös vaimolleni että tiedän asiasta ja kuinkaollakkaan vaimo kiisti kaiken, turha tietenkin kiistää kun kerroin nimet, osoitteet, käyntiajat jne jne.... mutta kiistäminen jatkui... ja sen jälkeen naama norsunvitulla meininki vasta ns alkoikin (mahtoi syyllisyys painaa), no tapahtunut mikä tapahtunut eipä siitä sen enempää mutta...
KYSYMYShän kuuluis että miten tästä voi selvitä kun itse haluaa kaikinpuolin saattaa normaalitilaan suhteen ja jatkaa aikaisempaan malliin onnellista elämää...
Keskustelu ei auta kun vaimo hermostuu "lässytyksestä" ja ei ala puimaan asiaa (siis edelleen syyllisyys painaa...) mutta hiljaisuuskaan tuskin parantaa haavoja, enkä tässätapauksessa usko että aikakaan parantaa... eli jos ei voi keskustella eikä aikakaa paranna niin mikä on se poppakonsti jolla asia hoituu...
Ja hyvät kansalaiset... olen katsonut peiliin, sieltä varmasti löytyy myös syyllinen, mutta sieltä kurkistaa myös nöyrä ja sovittelunhaluinen uskollinen aviomies.... mutta mikään ei ilmeisesti riitä nykymaailmassa, kun kaikkea on yltäkylläisesti...
Yhdessäoloamme on takana parisenkymmentä vuotta ja lapsiakin on. Vaimo lähestyy neljääkymppiä ja nyt vajaan vuoden aikana on hänessä tapahtunut varsin suuria muutoksia, viime syksynä tuntui olevan monenlaista "työreissua" ja muuta iltamenoa aikalailla... ja sen jälkeen muutos alkoi näkyä. Välinpitämättömyys alkoi näkyä silmiinpistävästi niin kotiasioita kuin minuakinkohtaan sekä ns. entiset asiat ei kiinnostaneet... ihmisellä on kuulemma "vain yksi elämä"... no vitun viisas kommentti... seksihommat ei tunnu kiinnostavan, tosin ne ei oo vaimolla koskaan olleet mitenkään ykkösasiana "lahna mikä lahna" eikä kuulemma enää edes aio yrittää... en kuulemma vaan sytytä häntä... niin ja pelkkä seksin mainitseminenkin tuli se sitten suustani, radiosta tai tv:stä saa naaman nyrpeäksi (mahtaa syysllisyys pettämisestä vaivata...) no se mikä tässä on kaikkein ironisinta, niin kodinhoidosta ja arkipäivän askareista se ei ainakaan jää kiinni, sillä itse olen kyllä osallistunut tasavertaisesti kodin ja lasten hoitamiseen, pyörittänyt ja pääsääntöisesti rahoittanutkin perheen toimintoja... ja tuokin oli kuulemma liikaa että vaan minä hoidan tietyt asiat... luulis että useissa perheissä vaimot olisivat pelkästään kiitollisia sellasesta aviomiehestä joka hoitaa asiat ja auttaa kodin ylläpidossa.
No vanha sanonta, kaikki tulee esiin aikanaan, pätee eli kuinkas ollakkaan pääsi käymään että korviini kantautui vaimon vehtaaminen vieraan miehen kanssa, luotettavalta taholta sain selville että vierailuja miehen asunnolla oli tehty (päivämäärät ja ajat selvillä)... no pikaisella salapoliisityöllä selvitin miehen henkilöllisyyden ja en malttanut olla kertomatta tietoisuuttani asiaan.... no, kerroin myös vaimolleni että tiedän asiasta ja kuinkaollakkaan vaimo kiisti kaiken, turha tietenkin kiistää kun kerroin nimet, osoitteet, käyntiajat jne jne.... mutta kiistäminen jatkui... ja sen jälkeen naama norsunvitulla meininki vasta ns alkoikin (mahtoi syyllisyys painaa), no tapahtunut mikä tapahtunut eipä siitä sen enempää mutta...
KYSYMYShän kuuluis että miten tästä voi selvitä kun itse haluaa kaikinpuolin saattaa normaalitilaan suhteen ja jatkaa aikaisempaan malliin onnellista elämää...
Keskustelu ei auta kun vaimo hermostuu "lässytyksestä" ja ei ala puimaan asiaa (siis edelleen syyllisyys painaa...) mutta hiljaisuuskaan tuskin parantaa haavoja, enkä tässätapauksessa usko että aikakaan parantaa... eli jos ei voi keskustella eikä aikakaa paranna niin mikä on se poppakonsti jolla asia hoituu...
Ja hyvät kansalaiset... olen katsonut peiliin, sieltä varmasti löytyy myös syyllinen, mutta sieltä kurkistaa myös nöyrä ja sovittelunhaluinen uskollinen aviomies.... mutta mikään ei ilmeisesti riitä nykymaailmassa, kun kaikkea on yltäkylläisesti...
Vastaukset 12
Vanhimmat
Olen itse neljääkymmentä lähestyvä nainen, joka on ollut myös parisenkymmentä vuotta yhdessä ja lapsiakin on. Koen myös itse olevani jonkisortin kriisissä, vaikka vieraissa en ole (vielä) käynytkään.
Mieheni on ihana ja auttavainen, ja joka suhteessa joka avovaimon unelma. Lapset ovat terveitä, talous hyvällä mallilla ja päällisin puolin kaikki on enemmän kuin kunnossa... MUTTA...
Kaikki on aina samanlaista. Aina mennään ja kaikki tapahtuu saman kaavan mukaan. Myös lapsille on huonosti hoitopaikkoja eli yhteistä aikaa ei ole juuri nimeksikään. Me ollaan mieheni kanssa hyviä ystäviä mutta tuntuu, ettei se enää riitä. Haluan hieman jännitystä elämään?! Mutta olisiko se toinen mies? Vanha sanonta: ei se vaihtamalla parane, lienee pitävänsä paikkansa, näin olen kuullut ja ystävien toilailuja seuranneena on todistettukkin.
Lisäksi tiedän, että jos kävisin vieraissa, kokisin niin suurta syyllisyyttä, että se viimeistään katkaisisi pitkän, miellyttävän suhteeni. En kokisi olevani enää oikeutettu perheeni onneen, mihin olen tällä hetkellä ehkä liiankin tottunut. Toisinsanoen en olisi enää mieheni arvoinen.
Jos pettäisin, niin tekisin varmaan mieheni olon tukalaksi niin, että toivoisin että hän jättäisi minut tai ainakin ottaisi asian hyvin vakavasti. Se olisi minulle itselle henkisesti helpompaa. Ajattelisin, että nyt sain sopivan rangaistuksen siitä, että olen ollut niin tyhmä. Jos itse jättäisin hänet, niin se tuntuisi jotenkin lopulliselta ja vielä kun on lapsetkin...
Mutta kaikesta tästä huolimatta joka päivä mietin, miten elämääni saisi muutettua niin, että tuntisin että elän täysillä. Nyt toimin hyvin pienellä liekillä ja koko ajan odotan, että tietäisin mitä tekisin. Joka päivä keskustelen asiasta myös mieheni kanssa, mutta ongelma on omien korvieni välissä. Pitäisi vaan tyytyä siihen mitä on...mutta...
En tiedä oliko tässä tekstissä mitään tolkkua tai apua, todennäköisesti ei...
sellainen olo, että toi ukko ei arvosta muijaansa yhtään, ehkä se juju onkin siinä että et anna vaimollesi arvostusta, kehuja ,kosketuksia ilman seksiä ym...ehkä olet katsonut peiliin, mutta et ole ymmärtänyt näkemääsi..enkä kirjoittanut tätä loukatakseni kirjoittajaa, ihan vaan kommentoidakseni. hyvää kesää =)
Vinkkinä kaikille miehille, jotka ihmetelevät vaimonsa outoa ja kylmää käytöstä. Minä, rakastava ja hellä ihminen olen muuttunut kylmäksi, kiukkuiseksi ja "lahnaksi" kuten a.per kirjoittaja kirjoitti. INHOAN sitä, kun tullaan lähmimään ja sitten ollaankin jo tussussa kiinni"miten ois?"-niinko persettä ois heti tarjolla? MIKSEI miehet osaa helliä naisiaan ja pitää niitä hyvänä ja näyttää että niitä arvostetaan muunakin kuin "runkkausreikinä"?? Luoja, et muo ottaa päähän. Ja jos seksiä halutaan, niin koittaisivat edes vähän panostaa siihen paljon puhuttuun mutta vähän käytettyyn Esileikkiin. Ja joo meillä miettii mies samoja asioita et miksi olen niin outo! Mä kaipaan vaan sitä jotain, kosketusta, KESKUSTELUJA(!!!!!) ja sitä et mun mies joskus ottas ne aivot narikasta jo alkais ajattelemaan niillä. Perkele, mä kiihotun siitä jo kun nään muiden suutelevan, tai kun ajattelen et miltä tuntuisi suudelma niskaan! Ja ikinä en ole pettänyt.. Jätän ennemmin.
Kirsi-kylmäkkö
Kylläpä sinä Make kuulostat hienolta mieheltä, kun olet vielä valmis anteeksiantamaan vaimon pettämisen. Onko vaimosi sinun arvoisesi? Kuten tiedät, vapaita fiksuja naisia riittää uskomattomankin paljon.
Samassa veneessä- kirjoittajalle sanoisin, että kannattaa hankkia uusi yhteinen harrastus, joka avaa uusia kokemuksia kummallekin yhteisesti jaettavaksi.
Kuulosti kirvelevälle totuudelle ja tuon olen läpikäynyt itse myös, mutta pääsimme puolisoni kanssa asian yli ja yhteisymmärrykseen ja mikä parasta yhteinen taival jatkuu!
Mikälis oikein olen ymmärtänyt kahden kesken ette ainakaan pääse asiasta yhteisymmärrykseen, joten ainoa tie on ammattiapu. Perheneuvola, perheasiainneuvontakeskuset jne. Soita noihin johonkin paikkakunnallasi, anna yhteystietosi ja kerro halukkuutesi parisuhdekeskusteluihin. Meillä kävi niin että sieltä sitten soitettiin puolisolle, joka otti yllättäen haasteen vastaan! Jos vaimosi ei kuitenkaan suostu edes tähän peli on aika lailla finaalissa.
Kuulostaa juuri siltä että vaimollasi on kriisi ja "vain yksi elämä" asian hokeminen liittyy tähän... (omakohtaisia kokemuksia on ja nyt kyllä naisena nauran noille typerille sanoilleni)
Parasta elämässä on pitkä parisuhde, uusissa tulisi kuitenkin uudet ongelmat uskon.
Mun mottoni on tätä nykyä että "ongelmat selvitetään omassa parisuhteessa eikä haahuilla itseään pettämään muka onnellisemmille vesille" (se oli yhtä ihtensä huijausta)Koska meillä todellakin on vain yksi elämä ei siitä ole hukattavaksi aikaa sinne tänne tuhannelle ihmiselle vaan yhteen pitkään ja syvälliseen ihmissuhteeseen kannattaa panostaa!
Tuhannesti toivon että saatte avun!
pane sitä muijaa kakkoseen.
Olen tässä tuttava naisissa huomannut jotain tollasta samaa.Siitäpä tullut useasti mieleen kun monet parit ovat vuosia olleet meille jotenkin kateellisia.Se että arki rutinoituu ja tuntuu joskus jopa tylsältä on molempien vastuulla ei ainoastaan miehen.Sen olen jo ajat sitten tajunnut että mieskin katsoo minua ihan toisin silmin jos annan suhteeseen jotain uutta silloin tällöin.Sepä meitä varmaan ylläpitääkin eli yhteiset mielenkiinnon kohteet.Harrastukset.Suhteen eteen on tehtävä töitä eikä odotettava että toinen on joku viihdyttäjä!!Ja niille jotka eivät saa lastenhoitoa järjestettyä,, kotonakin voi tehdä monen moista yhdessä,,myös kivaakin=) (enkä tarkoita pelkästään seksiä)..käyttäkää mielikuvitusta hyvät kanssa matkustajat.
Vaikutat jossain määrin melko tylsältä tyypiltä; ja tylsällä tarkoitan itsekeskeistä ja typerää.
Ensinnäkin: kuvailet vaimoasi lahnaksi, mikä kertoo siitä, että tuskin mitään kovin kummoisia intohimoisia rakkaudentunteita omaat itsekään häntä kohtaan. Miten voit kuvitella, että toinen rakastaisi ja kunnioittaisi sinua, jos itse puhuttelet ja ajattelet häntä lahnana.
Siksi toisekseen, miksi vaimosi pitäisi olla jotenkin erityisen kiitollinen siitä, että hoidat oman osuutesi kotitöistä?!? Eikös se ole itsestäänselvyys, että molemmat tekevät osansa. Kuinka monesti olet esim. itse muistanut kiittää ja kehua vaimoasi, kun hän on esim. tiskannut tai pessyt pyykkiä? TUskin kovinkaan monesti. Jostain syystä miehet vain odottavat suurin piirtein patsasta pystytettävän, kun he tekevät jotain normaaleja kotitöitä.
Kolmanneksi: mitä tulee tuohon teidän aikaisempaan "onnelliseen" elämään, niin ei kuulosta siltä, että se kovin onnellista on ollut. Vaimosi on selvästi kiinnostunut seksistä, ei vain sinun kanssasi, joten miksi väkisin jatkaisitte yhteistä kuivaa elämäänne?
Tuo oli ihan ku oisit mun miehelle ton kirjottanut!
Mä rupesin itkemään, toi on niin totta!
Kirsi-K
Sama juttu. Alkoi silloin ja on nyt kestänyt neljännesvuosisadan.
Onhan siinä sentään ylläpidetty yhteistä taloutta ja liikuttu yhdessä.
Saman tapainen tapaus omassa elämässäni.
Vaimo lähestyi neljääkymppiä alkoi samanlaiset
touhuilut.
Ymmärrän kyllä tavallaan jollainlailla häntä.
22 vuotta liittoa takana. Toden näköisesti
halus kokeilla muutakin kun on vaan tää
"yksi elämä".
Paljon samankaltaisia juttuja kuunnellut muiltakin.
Naiset muuttuu nelikymppisiksi tullessaan
näköjään eikä välttämättä pitkän suhteen
toivomalla tavalla.
Nooh. Tulen toimeen omillani ja olen oppinut
rakastamaan tätä yksin oloa.
Jaksamista kaikille saman asian kanssa
painiskeleville.
Elämä on...
Mut kyllä se tästä.
että ihminen ei olisi luotu ns:yksiavioiseksi vaan menee luonteenomaisesti tiettyyn pisteseen kuin tuossa kerroit ja että juuri se on merkki siitä aika on kypsä vaihtaa amisemaa.