Mistä tulee

mihin ei koskaan totu.En ainakaan minä.
Ehkä se on erilainen ihmisillä,me kun emme voi sitä NÄYTTÄÄ tai SELITTÄÄ siten kun sen tunnemme.
Depersonalisaatio on olotila,tunnetila ja se on osa dissosiaatiohäiriöstä.Dissosiaatioita on monia.
Kärsin ja olen kärsinyt koko ikäni ajoittaan oudosta olosta eli "OLEMATTOMUUDEN"tunteista,epätodellisuudentilasta lapsesta asti.Sitä ei oikein vielä tunneta,psykologia on "lapsen kengissä".Sairastan myös paniikkihöäiriötä ja tietyin tavoin ne liittyvät yhteen.
Minulle on jäänyt vuosiksi päälle depersonaalisatio joskus.Se oli ahdistavaa,sitä ei tunnettu.
Nyt lääke,se ikuinen jokin sero-sellainen ja rauhoittavat auttavat pahimpina hetkinä,joksus olen ihan ok.ja ilman "oloja".Näin minun on vain ollut elettävä.Haluaisn kyllä kovasti tietää miksi koen näitä tiloja.Ehkä joskus saan tietää.

Olen 62 vuotias ja pienestä asti olen kokenut näitä vierauden tunteita itsessäni.Olen niihin jo tottunut olosuhteiden pakosta.Ne unohtuvat usein ja ovat poissa pitkiäkin aikoja.Muita oloja on vaikka muille jakaa.Ei näihin ainakaan kuole. TSEMPPIÄ!

Enkä tiiä millä sen sais pois=(. Mulla se on semmosta, että ihan kuin en olisi omassa vartalossani. Niinku oisin vaan joku robotti, jota kattelen jostain kaukaa. Tää on tosi inhottavaa varsinki jos pitäs saaha jotaki järkevää aikaan. Lämmin suihku helpottaa, mutta vain hetkeksi!

Mulla on kans aika nuoresta asti ollu sellasia oloja aina välillä, kuin tulis kauhee kaipuu jonnekki muualle, niinku menneisyyteen tai siihen aikaan ku olin ite vielä lapsi, ja joskus taas silleen että mä en oo mä ite vaan joku muu.
Se tulee joskus ku vaikka oon lähössä jonnekkin ja sovittelen vaatteita, yhtäkkiä se olo tulee ja siinä menee kaikki mielenkiinto lähteä minnekkään.
Mä oon myös saanu paniikkikohtauksia, pari vuotta sitten useammin, joskus kolmisen vuotta ku olin koulussa en voinut syödä ruokalassa ollenkaan ku kaikki se hälinä ahdisti niin että pelkäsin tukehtuvani ruokaan, sen takia jätin kauppiksen kesken, kuumassa linkassa ei pystyny istumaan, autossakaan, kassajono.. Nytten sitte muutama vuos jäljessä jatkan kauppisopintojani, nyt on menny onneks kaikki hyvin, paitsi töitä en pysty tekemään ainakaan sisällä, johtuen työpaikka kiusaamisesta edellisissä työpaikoissa.

minä olen kärsinyt oloista jo 8 vuotta..paniikkiakin on, mutta koskaan en ole syönyt lääkkeitä vakituisesti.osastolla olin 13-vuotiaana 5kk masennkusen ahdistuksen ja pääasiassa näiden "outojen-olojen" takia.rauhoittavia söin joskus osasto aikana.terapiassa olen käynyt neljä vuotta joka loppui nyt keväällä.terapiassa minulle selvisi että olen eristänyt tunteeni lapsesta asti niin hyvin että se ehkä osa syynä outoihin oloihin eli näihin dissosiaatio juttuihin.mutta koen edelleen oloja milloin enemmän milloin vähemmän.joskus ne jää pitkiksikin aijoiksi päälle ja joskus ne ovat pitkiä aikoja poissa.vaikeina aikoina ajattelen hetkiä kun meni hyvin ja ajttelen etten kuole olooni,se yleensä rauhoittaa hieman.olen myös kärsinyt syömishäiriöistä,bulimiasta useamman vuoden ja bulimia vuosinani en kokenut outoja-oloja vain masennusta ja ahdistusta.oksentelun loputtua aloin saada paniikkihäriökohtauksia ja outoja oloja...että kai se syöminen ja ahmiminen oli tuskan peittelyä joka purkautui sitten lopetettuani oksentelun.ihmeellinen on ihmisen mieli.mutta en usko että koskaan pääsen oloistani täysin eroon,se on vain hyväksyytävä ja elettävä itsensä kanssa..

tämä "outo olo" johtuu yläselän ja niskojen jännittämisestä, joka taas estää hermojen likkumisen ja pääsemisen "perille". itse sain usein tämän tyylisiä oloja:" olenko ainoa oikea ihminen ja muut on vain rekvisiittaa", "katson elämääni elokuvakankaalta" yleensä oudon olon lisänä tulee ns. "kireä panta pään ympärillä-ilmiö". Tähän auttaa lihasrelaksantit tai rauhoittavat lääkkeet ja se maj karman piisi " turha sellaista pelätä on, pelätä elämää" en muista kappaleen nimeä.