Olen 45- vuotias. minulla on tyttö ja poika, jotka ovat muuttamassa nyt kesällä omaansa. meillä on iso keskeneräinen omakotitalo. Ja mieheni päätti pakata tavaransa keväällä ja lähti. Hän pakkasi tavaransa sillä aikaa kun olin viikon työmatkalssa. Kun hän ilmoitti minulle eroavansa minusta, kaikki kaapit olivatkin tyhjinä. Epäilen toista naista.
Siitä on nyt neljä kuukautta. Välillä hyviä päivä ja taas eilen möyrin syvissä, itkin koko päivän. Minusta tuntuu että ympäristöni ei ymmärrä sitä että vielä suren, tunnen häpeää ja alemmuutta. Koen olevani huono, ruma ja epäonnistunut. Milloin tämä kauheus on ohi, vai onko. Liikun kyllä paljon.
terveisin- aika epätoivoinen
Siitä on nyt neljä kuukautta. Välillä hyviä päivä ja taas eilen möyrin syvissä, itkin koko päivän. Minusta tuntuu että ympäristöni ei ymmärrä sitä että vielä suren, tunnen häpeää ja alemmuutta. Koen olevani huono, ruma ja epäonnistunut. Milloin tämä kauheus on ohi, vai onko. Liikun kyllä paljon.
terveisin- aika epätoivoinen
Vastaukset 19
Vanhimmat
http://www.yle.fi/opinportti/kortit/elamankaannekohdat/jakso2/virikepaja.shtml
Kiitos sinulle Alma Nakka. Luin monta kertaa sivut ja kuulosti musiikilta korviini. Tulostan ja luen jatkossa aamuisin, on helpotusta sekin että huomaa olevansa jossakin "vaiheessa". Eli tästä siis selviää.
-kiitos
lääke:Se on aika.
Miks naiset tuntee olevansa huonoja jos mies jättää?
Miks se käy niin paljon ihmisen itsetunnolle?
Ei kukaan ole huono, aika vain muuttuu ja sen miehen mieli muuttuu.
Sanoisin, et kun ensimmäisen kerran mennään naimisiin, ollaan raakileita.
Kumpiin on vielä kehittymätön ihmisenä.Siit alkaa kasvaminen, kehittyy harrastukset, ystävät, oma persoona ja hups!
Huomataan, et on naimisissa ihmisen kans, jota ei oikeasaan tunne tai joka on niin erilainen, ettei yhteiselosta tule mitään.Lapset siinä monesti samassa sopassa.
Mut...se ei todellakaan tee kenestäkään huonoa..aika vain ajoi kahdesta ihmisestä ohi.
Ja sen jälkeen täytyy rakentaa OMA elämä...se mistä nauttii, se mitä haluaa...
Sil ei ole mitään väliä lähtikö mies toisen luo...se on monesti vain seuraus...ei syy...
Syyt on muualla.
Älkää ruoskiko itseenne turhan tähden ja kierikö säälissä...
eronnu vai aito sinkku
se sattuu, kun puoliso yhtäkkiä lähtee.
Se, että miehet lähteävt tuosta vaan on vaikea kestää. Vuosi menee surressa, mutta sitten aika on tehnyt tehtävänsä. Noin kyynisesti ei asiaa voi suhtautua kuin sinä tunnut tekevän.Olet sinkku tai sitten sinulla ei ole ollut puolisoosi mitään tunnesiteitä.
ja sitäpaitsi vain harvoin on "vika" vain toisessa.Ja monesti eletäänkin vain jo valmiiksi kuolleessa liitossa,tottumuksesta ja heikkoudesta uskaltaa erota.
Ei lasten takia ole mikään syy jatkaa mitäänsanomatonta liittoa,päinvastoin,kyllä lapset vaistoavat,kun kaikki ei ole kohdallaan.Elämä kulkee niinkuin sen pitääkin jokaisen kohdalla,mutta repäisyjä oman elämänsä eteen pitää tehdä.Myöhemmin huomaa että näinhän sen oli mentäväkin.
kannattaa keskittyä txt ja kommentoida sitä, ei henkilöitä?
...samassa sopassa..."
En voi olla miettimättä, mikä miehissä on vikana?
Jos ei omien lasten hyvinvointi kiinnosta,
vaan 'itsensä toteuttaminen' vie voiton,
niin ihminen ei ole ihminenkään.
Olipa hyvin sanottu, auttoi minua tekemään omaa ratkaisuani. Minun täytyy saada "vastuutakantamaton" mies pois monen vuoden piinan jälkeen. Lapset 7 ja 10, että pahaa tulee tekemään, mutta en minä kohta jaksaa enää.
ihminen niin kauan kun siltä tuntuu ja vielläpä muista piittaamatta. aika paljon sulla kuitenkin siihen on aihetta. jo pelkkä lasten pesästä muuttaminen on rankaa, puhumattakaan että äijä otti ja livahti matkoihinsa (raukkamaisesti) myös ikäsi tuo muutamia kurjia asioita eteen, joten tuosta ei kai voi asiat enään huonontua, siispä kyllä ne kyyneleet siitä jonain päivänä kuivuu ja elämä löytää uuden ilon ja onnen. onhan sulla kuitenkin lapset aina ja ikuisesti sydämmessäsi, vaikka eivät juuri siinä vierellä olisikaan. parempaa elämää sinulle täst eteenpäin =)
Viisi (5) vuotta suriessa ja sitten helpotti, mutta toivon sydämestäni että Sinulle riittää tuo laskennallinen kaksi (2) vuotta. Aikansa se ottaa, eroaminen ainakin pitkästä suhteesta ja liitosta.
Voimia Sinulle tulevaan aikaan toivon.
*nainen*
sanovat ammatti-ihmiset.Sen verran menee suuresta kriisistä selviämiseen.näin meille sanottiin perheneuvolassa.Erostani on nyt 10 vuotta,olen asunut avoliitossa 2 vuotta.
En tiedä mikä ihmisiä oikein vaivaa. Perhe ja normaalit perusarvot heitetään kutuojaan. Oma mies lähti juhannuksena ilman mitään sanomisia. Vanhemmat laittoivat etsintäkuulutuksenkin poliisille. Pieni poikamme oli äidin tavoin aivan hädissään. Viesteihin ei vastattu ei millään tavalla. Lopulta maanantaina tuli soitto, kysymykseen vastaus että kai jussina pitää p...ua saada. Luulin että meillä oli kaikki hyvin, mutta ei näköjään ollutkaan. Nyt koetetaan pienen-pojan kanssa elämästä kiinni saada. Takaisin entiseen ei ole enää paluuta, sen mieskin on ymmärtänyt ja menetyksen karuus hänellekin valjeta. Vaikka itseni matoseksi tunnenkin, viha ja katkeruus painaa, mutta onhan muutkin selvinneet, niin myös minä.
kaikkien onnettomuuksien katalysaattori!
olen ollut rakkaudettomassa liitossa jo monta vuotta. Neljä vuotta sitten sanoin että nyt erotaan tässä ei ole mitään järkeä. miehen täytyi ilmeisesti "kasvaa" ennen kuin uskalsi, nyt viimein lähti - yhteisymmärryksessä. Tottakai on surullista, katkeraa, epäonnistunuttakin, mutta myös helpottavaa.
Vaatiiko kriisistä toipuminen aina noin pitkän ajan? Jos rehellinen olen, elämässäni on tapahtunut pahempiakin juttuja kuin tämä ja niistäkin toivuin. Voiko ihminen surra eroaan jo liiton aikana? Rakkaus nimittäin on jo aikaa kuollut. Vai onko tämä osaltani vain surun kieltämistä?
Olen myös miettinyt tuota samaa. Ehkä miehet eivät vain pysty suoraan sanomaan. Mutta he eivät tunnu myöskään ajattelevan, miltä toisesta tuntuu, kun pohja viedään kertalaakilla ja mitä julmimmalla tavalla. Uskottomuus on minusta parisuhteessa kaikkein törkeintä mitä toislle voi tehdä, varsinkin jos tunnetasolla on vielä jotain. Miksi tuhota toisen itsetunto?
Ja sitä surutyötähän voi tehdä jo ennen eroa,jos tilanne ei ole ollut niin äkkinäinen.Miehet ja naiset käsittelee eroa kuulemma eri tavalla.Mies prosessoi eroaan jollakin tavalla uudessa suhteessaankin vielä ja nainen hankkii vakavan uuden suhteen vasta kun ero on kaikilla tavoilla jo ohitettu asia.Meillä on ainakin käynyt ex.miehen kanssa näin.Ja itsellä kyllä tuntui menevän tuo 5 vuotta,ennen kuin tunsin,että erosuru on ohitettu.Onhan sitä elämää ennen sitäkin,mutta tuntui,että ei olisi aikaisemmin ollut valmis mihinkään vakavaan uuteen suhteeseen.
Meidän suomalaiset keski-ikäiset miehet on kasvatettu "työni minä teen vaikka kuolisin" periaatteella eli tekemiset ja vastuut pyritään hoitamaan vaikka kuinka ottas päähän. Valittaminen ei käy. Näin myös perheessä ja suhteessa. Vastuu pitää kantaa. Puhuminen loppuu kun ei kuunnella ja noteerata. Menee vuosia ja kaikki näyttää olevan hyvin. Perhe tekee mitä tykkää ja kaikkeen on sopeuduttava. Vaimoa kiireet väsyttää ja paikkoja särkee. Mies valvoo öitäsohvalla. Sitten jonain päivänä mitta tulee täyteen. Ei kerta kaikkiaan enää jaksa ja haluaa kadota. Miten se nyt noin kysyy vaimo. Kaikkihan oli hyvin.