Lihavuus

Itsekurin puutetta, rasvaista ruokaa, vähäistä liikuntaa... Se sitä nykyajan dekadenssia, hedonistista rappiota. Minä en osta kaupasta ollenkaan lihaa, vaan metsästän lihani itse ja kalastan kalani itse. Pienriista riittää minulle. En käytä edes haulikkoa, vaan kivääriä ja taljajousta. En hyväksy sitä, että eläimiä kasvatetaan pelkästään ihmisen kulinaristisiin tarkoituksiin. Tällä tarkoitan erityisesti sikaa ja lehmää. Olin nuorempana mukana sian teurastuksessa ja sen jälkeen on sianlihan syönti jäänyt.
En ole mikään vanha äkäinen patu, vaan opiskelijanuori, joka haluaa pyrkiä omavaraisempaan elämään. Kaiken ei pidä olla itsestäänselvää.
Joku isomahainen äijä haukkui minut hiljattain pitkätukkahipiksi, en viitsinyt edes sanoa siihen mitään.
13816
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mitä sitten!!! Miten se sinun päänsärkysi on, miten toiset elää. Tukehdu aivan rauhassa omaan hurskasteluusi ja paisu itseriittoisuudessasi. Minua ei kiinnosta. Jätä sinä myös minut ja minun tapani rauhaan.

Äänestä

eikä taitoa metsästää ja kalastaa.
Ihmiset ovat kyllä äärimmäisen julmia muille luontokappaleille.
Pidetään liian ahtaasti ja otetaan kaikki hyöty irti, ajattelematta että eläin on elävä olento joka tarvitsee kunnolliset olosuhteet ollakseen tyytyväinen.
Olen lievästi lihava, oikeastaan kaikki suvussani ovat enemmän tai vähemmän ylipainoisia.
Silti olemme hyvin pitkäikäisiä ja terveitä.

Äänestä
  • Minusta on hyvä, että edes ajattelet asiaa. Inhorealismilla on muuten suuri vaikutus erityisesti naisiin, tiedän pari tyyppiä, jotka lopettivat lihansyönnin kun he näkivät miten se liha siihen paukkaukseen päätyy.
    Ymmärrän kyllä senkin, että lihavuus on usein myös perinnöllistä. Aloituksesta voisi sen päätellä, että jotenkin vihaan lihavia. Se ei pidä paikkaansa. Olen vain vastaan niitä elintapoja, jotka johtavat lihavuuteen. Minua myös surettaa vanhemmat, jotka pilaavat lastensa terveyden jo kasvuiässä, huonosta ruokavaliosta johtuen.

    Äänestä

Todistit sitten, että tämä hullu nykyaikakin on lihavien syytä. Sillä lailla, poju.

Mikä tässä elämässä olisi paremmin, jos lihavia ei olisi? Kaikkiko eläisivät sinun laillasi? Ehkä sinulla on vielä paljonkin opittavaa elämästä.

Miksi et ryhdy kasvissyöjäksi ja kunnioita elämää muussakin muodossa kuin metsästämällä ja kalastamalla. Tai kunnioita kasviksiakin samalla tavalla. Ethän voi tietää sattuuko niihin, kun pureskelet esim. porkkanaa.

Äänestä

Jotkut kulinaristi-pullerot on jääny koukkuun liharuokaan, riippuvuuden laji sekin. Sitten kun joku pistäis ne ajattelemaan sitä eläinten kärsimystä ja ihmisen ahneutta, ne ei osaa reagoida siihen muutakuin aggressiolla. Ne ei halua ajatella muuta kun sitä valmista lihaklönttiä kauniissa pakkauksessa kaupan hyllyllä. Tai ravintola-annosta lautasella.

Kukapa nauttisi pihvistään jos sen mukana tulisi kuva lihan tiestä lautaselle...

Sun kirjoitus on hyvä, oikein mukavaa jatkoa!

Äänestä
  • Olen kyllä harkinnut monena kesänä, että jättäisin metsästyksen kokonaan, koska en voi oikein puolustella eläinten tappamista - pärjäänhän ilmankin. Mutta erityisesti toivoisin, että ihmiset alkaisivat miettimään sitä, minkälaisen prosessin se muovipakkauksessa oleva möhkäle on käynyt läpi. Se ei ole kaunista katsottavaa... Karitsa-kaasupakkaus.

    Äänestä

Mitäs jos kaikki kaupunkilaiset alkaisivat talja ja nuija kädessä juokseen metsästämässä ruokansa luonnosta? Taitais sieltä joka laji kuolla sukupuuttoon. Ja tuskin riistaa enään sinulle jäisikään. Taitaa olla kysymys nuukuudesta kun ei kaupasta raaski sapuskaansa ostaa vaan pitää saada ilmatteeksi. Kautta aikojenhan ihminen on eläimiä kasvattanut hyödykseen. Parempi syödä niitä kasvatettuja kun kaikki menisi tappaan luonnon eläimiä.

Itse ainakin syön lihaa tosi vähän ja kasviksia enemmän mutta tuppaavat nekin olevan liian kalliita. Kaikkee rasvaista paskaa kyllä saa halvemmalla kuin terveellisiä kasviksia.

Lihavuus johtuu siitä että kaikki työt tekee koneet, ei tarvitse suota enään kuokkia. Fyysistä työtä on mutta siitä ei makseta mitään jotenka kuka viitsii edes kuntoillakseen lihottaa työnantajan rahapussia ja vatsanseutua saadakseen jonkun paskapalkan ja vaivat joita ei edes ole varaa sillä palkalla hoidatuttaa?

Äänestä

Äitini 40-50luvulla joutui teurastamaan ison karjun. Isä antoi ohjeita kuolinvuoteeltaan. Äitini oli kenties 14-15 vuotias silloin. Karju oli sairastunut ja silloin piti nopeasti teurastaa ennenkun se itsekseen kuoli. Ruho vietiin eläinlääkärille tarkistettavaksi ennen myyntiä. Eläinlääkäri söi itse parisen kiloa ilmaista lihaa ja jos ei mitään vaivaa löytynyt niin loppu ruho meni myyntiin. Silloin oli pula ruuasta ei löytynyt idealisteja valittamaan joka asiasta. Eläinlääkärit pysyivät hyvin ruuissa ;D

Kyllä minä ihan mielelläni syön nykytekniikoilla teurastettuja eläimiä mielummin enkä valita. Ammatti-ihmiset ovat niistä huolehtineet. Ja hienointa on se, että ruokaa riittää jokaiselle. Maailmassa ei kaikilla ole siihen mahdollisuutta.

Ja muuten äitini mennessä emäntäkouluun oli luokan parhain teurastaja ja toiset mielellään siirsivät vastuun hänelle. Myöhemmin hänestä tuli suosittu keittiömestari keneltä sujui aivan minkätahansa ruuan laittaminen. Delffiini taitaa olla ainoa eläin mistä hän ei ole sapuskaa laittanut ja kuullut kenenkään tehneen. Sitä ilmeisesti ei syö kukaan missään?

Minun mielestäni ei pidä aliarvioida jonkin alan ammattilaisia vaan arvostaa, että joku tekee puolestamme niitä asioita taitavasti joita itse emme osaa.

Ei ole muiden ongelma jos olet pitkätukkahippi tai jätät olematta. Itse olet vastuussa siitä mitä olet tai jätät olematta. Elä sen kanssa, niin tekevät muutkin oli koko tai elämäntavat mikä hyvänsä. Kunnioita ihmisiä heidän arvoillaan, äläkä vaadi heitä kunnioittamaan sinun arvojasi väkisin. Ja jätä mainitsematta ihmiset jotka eivät osaa käyttäytyä heitä löytyy aivan missä tahansa kokoluokassa. Heitä voi ainoastaan sääliä ja yrittää ymmärtää. Ja ainakin itse mennä eteenpäin paremmilla arvoilla ja käyttäytymistavoilla.

Äänestä
  • antaa olla, jos heidän käytöksensä ei olisi muilta pois, tässä tapauksessa se koskee teollisia eläimiä. Ennen vanhaan talon sika teurastettiin hengenpitimiksi, nykyään ei hengenpitimiksi lihoja paljon osteta. Syödään maaten röhnöttäen grillimarinoitua possua, vähän kuten rappiolliset roomalaiset, ja maha tursuaa paidan alta. Ehkä kärjistetty kuvaus, mutta ei kovin kaukana totuudesta.
    Minun pitäisi tietyn etiikan mukaisesti ajatella samoin kanoista ja kalkkunoista. Niin mielelläni tekisin, mutta kaikkia ei ole mahdollista pelastaa. Olen pitänyt possua sylissäni ja se oli kuin ihmisvauva. Minusta tuntuu hirveältä, että ne luottavat hoitajiinsa, jotka sitten lähettävät ne teuraiksi, sikahan on älykäs eläin.

    Äänestä

  • helppoa kirjoitti:

    antaa olla, jos heidän käytöksensä ei olisi muilta pois, tässä tapauksessa se koskee teollisia eläimiä. Ennen vanhaan talon sika teurastettiin hengenpitimiksi, nykyään ei hengenpitimiksi lihoja paljon osteta. Syödään maaten röhnöttäen grillimarinoitua possua, vähän kuten rappiolliset roomalaiset, ja maha tursuaa paidan alta. Ehkä kärjistetty kuvaus, mutta ei kovin kaukana totuudesta.
    Minun pitäisi tietyn etiikan mukaisesti ajatella samoin kanoista ja kalkkunoista. Niin mielelläni tekisin, mutta kaikkia ei ole mahdollista pelastaa. Olen pitänyt possua sylissäni ja se oli kuin ihmisvauva. Minusta tuntuu hirveältä, että ne luottavat hoitajiinsa, jotka sitten lähettävät ne teuraiksi, sikahan on älykäs eläin.

    Metsästys ja ruuan hankkiminen pöytään. Itsekin olen siis lapsuuteni kesät maatilalla viihtynyt jossa meillä kaikilla plikoilla oli omia lemmikki vasikoita, lehmiä, sikoja. Mut ei siinä auttanut mikään syksyllä niistä aina jotkut menivät teuraaksi, vaikka toki esim. lehmät lähtivät vasta sitten kun maatila pistettiin pakettiin ja siirryttiin kaupunkiin töihin.

    Mut esim kissa metsästää vain huvin vuoksi nykykissa ei metsästä syödäkseen se voi jättää saaliin syömättä ja mennä kotiin ruokakupille. Se on kissan työtä ei auta tuntea sääliä takaa-ajettua pupua tai kerran näin oravan kissan suussa. Vaan se on kissan työtä ja kissaa kuuluu kiittää hyvin tehdystä työstä.

    Tällä palstalla muuten liikkuu sellaisia leidejä jotka laittavat hyvin pieniä määriä lihaa ruoka-annoksiinsa laihtuakseen oletko huomannut ;D

    Toinen juttu äitini kertomana kuinka sairasta hevosta lähdettiin viemään lopetettavaksi. Toinen jäi saareen ja molemmat hevoset tiesivät mitä nyt tulisi tapahtumaan, sitä hevosten hyvin äänekästä surua ja jäähyväisiä oli kuulemma todella vaikeaa kuunnella kuivin silmin.

    Nykyihmiset eivät välttämättä ymmärrä enää eläinten elämää, sillä haluavat niitä "lemmikseikseen tai seuralaisikseen" itseään miellyttämään, eivätkä usein ymmärrä eläimen perinmmäisiä tarpeita, se on harmi se. Mut ihminenkin on eläin ja se tarvitsee sapuskaa lautaseensa ;D

    Äänestä

  • julma luonnonlaki kirjoitti:

    Kaikista pedoista ihminen on kaikkein pahin! Millä oikeudella ihminen on ottanut itselleen oikeuden käyttää muuta eläinkuntaa ruokanaan? Ja miksi? Ihminen tulee toimeen muutenkin.

    Nyt sitten joku vastaa, että pakko on harventaa esim. hirviä, koska muuten niitä on kohta aivan liian paljon ja ne ovat vaarallisia liikkuessaan pimeässä autotielle. Mitä, jos se olisi toisin päin, että teitä ei rakenneta sinne, missä tiedetään olevan hirvien asuinalue?

    Ja nyt nämä susijahdit. Miksi ihminen on ominut itselleen susien alueet ja nyt suu suurena huudetaan, minkälaisia petoja sudet ovat. Kummat siis ovat vallanneet reviirin, joka ei heille kuulu? Samoin on karhujen laita. Kumpikaan ei hyökkää kimppuun pelkästä tappamisen halusta, vaan joko pelosta tai sitten metsästääkseen itselleen ja pennuilleen ruokaa.

    Mutta mitä tekee ihminen? Tappaa eläimiä "hyvällä omallatunnolla", mutta kuka on sen luvan antanut?

    Jos haluat tehdä jotain auttaaksesi hädänalaisia eläimiä, osta luomua. Jätä liha kauppaan niille, jotka sitä ilman eivät voi olla.

    Äänestä

  • eläimilläkin pitäisi olla o... kirjoitti:

    Tapoihin, ei kehitystä voi pieni ihminen estää vaikka tahtoa olisikin. Ja jos kauheasti asioilla päätänsä vaivaa, niin muuttuu helpolla negatiiviseksi ja kiukkuiseksi ihmiseksi luonteeltaan mikä ei ole itselle hyvä.

    Ainoa millä kykenee yrittämään muuttaa asioita on politiikka ja sieltä käsin vaikuttaminen, mutta aika turhaa sekin on kun valtaväki haluaa edistystä. Ihminen tulee haluamaan liikkua moottoriteillä yhä nopeampaa ja hienoimmilla teillä, siinä ei yksiä hirviä ajatella muutakuin ongelmana koska vakuutusmaksut ovat kalliita onnettomuuksien sattuessa.

    Julmaa julmaa, mutta ei paljoa mahda, erakoituminen on ainoa jos itse haluaa pois oravanpyörästä, Minua eniten surettaa lisääntyvä väkivalta ja muut negatiiviset lieveilmiöt jotka tulevat tämän liiallisen suvaitsevaisuuden kautta, ne tulevat jäädäkseen kotikaupunkimme ei välttämättä ole enää turvallinen paikka.

    Joo mulla on omat luomut kasvimaalla tulemassa, senverta tohelo viljelijä, niin jotain epäonnistumisia on pakko varmaan korvata marketin kautta..

    Äänestä

  • eläimilläkin pitäisi olla o... kirjoitti:

    Kaikista pedoista ihminen on kaikkein pahin! Millä oikeudella ihminen on ottanut itselleen oikeuden käyttää muuta eläinkuntaa ruokanaan? Ja miksi? Ihminen tulee toimeen muutenkin.

    Nyt sitten joku vastaa, että pakko on harventaa esim. hirviä, koska muuten niitä on kohta aivan liian paljon ja ne ovat vaarallisia liikkuessaan pimeässä autotielle. Mitä, jos se olisi toisin päin, että teitä ei rakenneta sinne, missä tiedetään olevan hirvien asuinalue?

    Ja nyt nämä susijahdit. Miksi ihminen on ominut itselleen susien alueet ja nyt suu suurena huudetaan, minkälaisia petoja sudet ovat. Kummat siis ovat vallanneet reviirin, joka ei heille kuulu? Samoin on karhujen laita. Kumpikaan ei hyökkää kimppuun pelkästä tappamisen halusta, vaan joko pelosta tai sitten metsästääkseen itselleen ja pennuilleen ruokaa.

    Mutta mitä tekee ihminen? Tappaa eläimiä "hyvällä omallatunnolla", mutta kuka on sen luvan antanut?

    Jos haluat tehdä jotain auttaaksesi hädänalaisia eläimiä, osta luomua. Jätä liha kauppaan niille, jotka sitä ilman eivät voi olla.

    ihminen on per*****n itsekäs olento ja sellaisissa perisynneissä nykyihminen rypee, että kurjuus tulee olemaan kaikkien maailmanpalkka. Tuota hirvenmetsästystäkin puolustellaan aina sillä, että se on yksinkertaisesti välttämätöntä, niin - välttämätöntä IHMISEN kannalta. Entäpä sitten nuo sudet, jotka toteuttavat vain sitä edellämainittua luonnonlakia. Ihminen elää omassa infrasstruktuurissaan luonnosta henkisesti niin erillään olevaa elämää, siltikin elämällä sen kustannuksella. Kyse ei ole todellakaan mistään symbioosista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

on kaikkea tätä... kirjoitti:

Itsekurin puutetta, rasvaista ruokaa, vähäistä liikuntaa... Se sitä nykyajan dekadenssia, hedonistista rappiota. Minä en osta kaupasta ollenkaan lihaa, vaan metsästän lihani itse ja kalastan kalani itse. Pienriista riittää minulle. En käytä edes haulikkoa, vaan kivääriä ja taljajousta. En hyväksy sitä, että eläimiä kasvatetaan pelkästään ihmisen kulinaristisiin tarkoituksiin. Tällä tarkoitan erityisesti sikaa ja lehmää. Olin nuorempana mukana sian teurastuksessa ja sen jälkeen on sianlihan syönti jäänyt.
En ole mikään vanha äkäinen patu, vaan opiskelijanuori, joka haluaa pyrkiä omavaraisempaan elämään. Kaiken ei pidä olla itsestäänselvää.
Joku isomahainen äijä haukkui minut hiljattain pitkätukkahipiksi, en viitsinyt edes sanoa siihen mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu