Onko missään enään mitään järkeä? Olenko valmis jättämään tämän kaiken kurjuuden taakseni ja jatkaa matkaa tuonelan lentolippu kourassani eteenpäin? Kuka siitä välittäisi, kuka edes huomaisi jos puuttuisin ihmisjoukosta? Kaikki vaan on niin turhaa...Itkettää ja pahaolo kaikesta, ei jaksa enää. Onko pakkokaan, itsehhän valintani teen, tämä on kai se ainoa asia jonka itse voin päättää... Hyvästi sitten kai... Sainpahan purettua ainakin jotain pois pään sisältä, helpottaisi nyt, mut ei... Liian epätoivoinen taidan olla, ehkä myös itsekäs.
Taivaskin itkee,
kun minäkin itken...
13564
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
mahtaako asiat kuitenkaan loppujenlopuksi niin huonosti olla??? otan esimerkin reilun kuukauden takaa jolloin exäni itsensä tappoi. kuvitteli kai hänkin ettei häntä kukaan kaipaa eikä tarvitse mutta niin vaan kaipaa ja olisis tarvinnut joka ikinen päivä yötä myöten. kaipaa niin ystävät, kaverit, vanhemmat jopa hänen väkivaltaisuudestaan huolimatta myös minä. eipä ollut poika kovinkaan vanha 20 vuotias.
mutta löydätkö enää mitään hyvää edes jotakin pientä elämästäsi??? ja oletko valmis sen eteen jotakin tekemään???
Ehkä olet oikeassa, jokaisella on oltava edes jotain hyvää. Nyt joudun miettimään ihan kunnolla mitä hyvää minulla on. En jotenkin vaan pysty löytämään sitä minkä takia tässä vielä jaksan. Omsata tahdostani 8-vuoden yhteiselo on nyt mennyttä, oli rankka päätös, mutta uskoin silloin, että voisin olla joskus onnellinen. Olin väärässä, asiat kai vaan huononee entisestään. En minäkään pidä itseäni kovin vanhana, 23, mutta se aika minkä olen ns. tuhlannut nuoruudestani on heitetty hukkaan. Vaati voimia tehdä päätös ja lähteä huonosta suhteesta, mutta jos olis kuitenki siinä ollut parempi olla. Ei minulla oikein muita ole,ystävät, niitä ei kai koskaan ole ollutkaan. Yksi kaveri sairaala-ajoilta, vanhemmat, no on, mutta...ei siltikään. Onko siis jotain syytä miksi jatkan? Tuntuu kuin olisin vaan kuollut elävässä ruumissaa...Kaikki menetetty, myös toivo...
no itseäni pidän aika vanhana koska 30 vuotta on tullut mittariin. ei oma elämänkaari ole mitenkään häävi ollut ja moni ehkä ihmettelisi miksi olen edes vielä hengissä. mutta kun exäni ja minä erosimme se oli pahinta mitä tapahtui sillä hetkellä se oli vaikea päätös mutta vaikeampaa tuntuu olevan elää asian kanssa että hän itsensä tappoi. kun te olitte yhdessä kahdeksan vuotta niin mikä ajoi sinut päättämään suhteen, miksi siis lähdit??
olen itsekin tuon huomannut pitkissä suhteissa kun tulee jätetyksi tai joutuu jättämään iskee masennus jossakin vaiheessa ja alat epäilemään oliko päätös oikea. mutta jokakerta päätös on oikeaksi osoittautunut.
Lähdin, koska suhde oli pelkkää valhetta. Tarkoitan siis, että mieheni valehteli suuremman osan ajasta, aina jäi kiinni, miksi siis katsoin joka kerta sormieni lävitse? Halusin kai uskoa, että hän muuttuu, niinkuin aina sanoikin. Muutos vaan huonompaan suuntaan. Nyt hän on sanonut, että jos hän ei saa perhettään takaisin, lopettaa hän elämänsä. Sillähän minä itse ajattelin, jotta minä olisin se lähtijä, hän voisi jatkaa omaansa. Meitä on kaksi jotka eivät mahdu samalle maapallolle. On minutkin hakattu moneen kertaan ja anteeksi nekin kerrat olen antanut. Liian sinisilmäinen olen, tiedän. Yksinkään en jaksa.Historias on kova jos sitä alkais näin jälkeenpäin miettimään ja vaikka paperille rustaamaan, ehkei yksi tavallinen kouluvihko riitä. Olen kai masentunut, tosin ns. terapeuttini mielestä en tällähetkellä. Kaikki asiat niin kauhean solmussa, raha-asiat, työt jouduin jättämään, ei ole asuntoa, uutta koitan hommata, mut sekään ei oikeen innosta. Ehkä tämä on kaiken hyvän ja pahan loppu..
kai vastailen koska sataa vettä ja mietin asioita joita läpi olen käynyt. sinisilmäinen olin minäkin hyväksyin valehtelemisen, pettämisen ja hakkaamisen siis kaiken kunhan vain ei tarvitsisi lähteä. se jätti arpensa erosta on tullut täyteen noin 9kk ja ja vielä reilu kuukausi sitten uskoin hänen muuttuvan mutta usko loppui ja tein tilit selväksi. viimeisin pahoinpitely joka luokiteltiin tapon yritykseksi meinasin päästää tyhmyyttäni jätkän kuin koiran veräjästä mutta järki tuli päähän.
tulin siihen lopputulokseen jos elän menneessä olen kyllä elossa mutta en elä. en silti enää jaksanut mitään baari reissujakaan tehdä ja alkoi jo usko loppua olenko yksin koko elämäni mutta en ollut tulevaisuus olikin suunnitellut varalleni paljon muuta. tosin kannattaa aloittaa pienistä asioista joista voi olla onnellinen. sinun kohdallasi näkisin ensimmäiseksi hyväksi asiaksi sen että sinun ei tarvitse enää olla uskomassa valheeseen sinisilmäisesti ottamassa siis iskua vastaan vyön alle.
Kun mietin koko ajan paluuta, taas uskotellaan kaikenlaiset maailman parannusasiat, minulle tyhmälle. Kun en pääse irti, vai teenkö sen vain lasteni takia. Toivon ettet sano, että siinä on syy elää. Olen sen kuullut jo muutaman kerran aikoinaan kun olin huonommassa kunnossa. Lapset sitälapset tätä, mut jos en ihan oikeasti jaksa, enkä pysty olemaan onnellinen... Olis kiva tutustua suhun paremmin kun tuntuu olevan paljon "yhteistä"... Mahdollista?
sano että syy elää löytyy lapsista toki heitä ajatellen he tarvitsevat äitiään mutta syy miksi elää löytyy sinusta ja siitä millaisen elämän haluat itsellesi ja lapsillesi antaa. lapsesi kuitenkin ottavat esimerkkinsä vanhemmistaan. nytkin kirjoittelen ystävättäreni koneelta hänellä on kaksi lasta ja hyvin yksin on pärjännyt kaiken pahan jälkeenkin. sanoisin että pystyt olemaan kyllä onnellinen ja jaksatkin olla kun on sen aika.
itse heräsin kuin unesta ja oli itseltä pakko kysyä olenko minä onnellinen pystyin jopa rehellisesti vastaamaan että olen. olen monestakin asiasta onnellinen ja toisaalta kiitollinen. kaiken sen sonnan ja valheen keskellä jokin kuin pakonomaisesti vain ajoi eteenpäin.
tottahan toki paluuta ajattelee ja varsinkin jos erosta on vähän aikaa. niin ajattelin minäkin mutta kun aloin miettimään halusinko sitä että saan turpiini joka ikinen kerta kun sanon jotain tai teen jotain vastaus oli en halunnut, haluanko tapella jatkuvasti jostakin en halunnut sitäkään mutta kun kysyin rakastinko häntä siihen vastaan edelleen kyllä. se asia jota kai yritän kertoa on se elä sen mukaan mitä haluat itsellesi ja lapsillesi nimen omaan mitä sinä haluat ja mitä te tarvitsette.
Erosta on vähän aikaa, noin kuukausi, kun päätökseni tein, mutta kun taas tuntuu sille, että haluan takaisin. Annoit kyllä hyviä esimerkkejä noista asioista miksi on onnellinen kun ei palaa ja miksi taas olisi onnellinen kun palaisi. Rakastan häntä, haluan, että heillä on molemmat vanhemmat saman katon alla. Siinä ehkä ne miksi palaisin. En palaa koska valhetta liikaa, rahankäyttö ongelmat (mies tuhlaa yksin kaiken), väkivalta, tosin viimeaikoina ollut lievää, riitaa enemmän kuin pitäis niin pienistä kuin suurista asioista. Oma pää ei jaksa tätä myllytystä enää. Siksi ajattelen, että pääsen täältä pois eikä tarvitse enää huolehtia maallisista asioista. Mistäs minä tiedän mitä siellä tuonelassa on, mutta kun muutakaan en enään keksi.
niin kaikki on niin suhteellista. paljon muutakin kun vain kauniita sanoja miksi siis loisin valhetta ympärilleni ehdoin tahdoin kun siittä valheesta on eroon päässyt :) kaikella on aina tarkoituksensa ja kaikki asiat ovat aina hieman kaksijakoisia siksi niistä kai helposti tulee vaikeita. olen ehkä siitä kun olin 20 ja nyt kun olen jo 30 vuotias oppinut sen etten anna kenenkään enää määrätä omaa kohtaloani päätän sen itse ja elän elämääni niin kuin haluan. toisaalta tahdon kuitenkin olla avuksi muille ja tutustua uusiin ihmisiin.
totta kai haluaisit lapsillesi molemmat vanhemmat saman katon alle mutta ymmärtäähän sekin täytyy ettei se vain aina ole mahdollista. tosin itsehän sinun ratkaista täytyy kummassa olisit onnellisempi. parempi se mielestäni kuitenkin on olla yksin lasten kanssa toistaiseksi kuin elää huonossa suhteessa.
Ehkä laitan sen katon vain itseni ja lasteni päiden päälle, lähdetään pois, kadotaan täältä. Niinkuin sanoin, kukaan ei varmaan huomaisi, ehkä tämä nykyinen ex. kun en enää puhelimeen vastaiskaan. Siinäs soittelee niin kauan kun liittymä on auki kun antavat olla maksamattomien laskujen takia, (siis niiden tulevien). En tässä viitsi enää ketään häiritä, etenkään sinua joka olet koittanut antaa elämään iloa ja valoa. Toivon sulle kaikkea hyvää elämääsi! Pidä lippu korkealla, turhaan ehkä sanon, vaikutat niin vahvalta ihmiseltä;)
vahva olet sinäkin muutat pois sen tyypin lähettyviltä ja vaihdat numeron ei häiritse sen jälkeen. katoat niin kuin tein minäkin. toivottavasti sinulla on onnellisempi ja valoisampi tulevaisuus. olet mukava ihminen etkä minua ainakaan häiritse on mukavaa vaan kun voi keskustella muidenkin kun v:mäisten naapureiden kanssa :o)
mutta hyvää jatkoa sinullekin.
Kiitos=) Mukava olet sinäkin=)) Kertoisitko kuinka itse oot selvinny kaikesta? Huomaan ettei sullakaan ole kovin helppoa ollu. Jos et tähän palstalle halua kertoa, voin toki antaa esim. sähköpostiosoitteeni. Ystäviä ei ole liikaa, ainakaan minulla... Huomisesta en tosin tiedä, ehken tästä päivästäkään, mut toivottava ja uskottava on parempaan...
Kuulehan, sinä murheellinen ihminen! Jos vain jaksat, kannattaa kirjoittaa. Olen saanut paljon apua kirjoittamisesta. Reilun vuoden aikana olen kirjoittanut kymmenkunta paksua kouluvihkoa täyteen ajatuksiani. Muistini lapsuudesta on vähitellen palannut. Terapian jälkeen ajatukset alkavat yleensä ryöpytä aivan hurjasti. Saan mieleeni sillä tavalla järjestystä ja pääsen irti noista pahoistakin asioista. Se auttaa jäsentämään ja vaimentamaan niitä. Terapeuttini sanoi, että kirjoittaminen on vielä voimakkaampi keino kuin puhuminen. Minulle puhuminen on jotenkin vaikeaa, koska sekoan sanoissani ja asiassani. Tuntuu, että kirjoittaminen on helpompaa kuin puhuminen. Kirjoittaessani aivan kuin juttelen terapeutilleni. Annan hänelle luettavaksi noita juttujani ja puhunkin tietysti niistä. Terapeuttini sanoi myös kirjoittamisn nopeuttavan toipumista.
Sen haluan vielä sanoa sinulle, että kaikki asiat kyllä järjestyvät jotenkin. Tajusin pari päivää sitten, että minunkin pitää "katsoa kauas, ei lähelle". Tuntuu juuri nyt, että oman tunnelini päässä häämöttää pieni valo. Pitää vain katsoa sitä pientä, heikkoa valoa nyt ja taivaltaa sitä kohti. Sinunkin tunnelisi päässä, siellä kaukana on pienenpieni valo ja kun lähestyt hitaasti sitä, se alkaa voimistua.
Odota, rukoilen sinulle voimia jaksaa pienen hetken eteenpäin. Voisitko saada lapsesi jonnekin hoitoon ja päästä itsekin hoitoon ja lepäämään. Jaksatko aamuun, jaksatko mennä lääkärille ja kertoa kiireellisestä avuntarpeestasi? Anoppini psykoosimasennuksessaan päätti itse päivänsä 16 vuotta sitten. Vieläkin kaipaamme tuota kultaista ihmistä, jonka sairaus muutti aivan toiseksi. Ymmärsin silloin, että sairaus muuttaa ihmisen, hän ei ole enää oma itsensä.