Leirintäalueelle myöhään illalla Euroopassa?

Muistelen että joskus on sesonkiaikaan voinut ajaa saksan ja ranskan leirintäalueille sisään vaikka puolen yön aikaan, mutta en tiedä onko käytäntö yleinen? Mieli tekisi ajaa illalla kun muksut nukkuu, mutta yöpaikkakin pitäisi saada ilman kriisejä. Ennakkoon varaaminen on hankalaa kun ei tiedä kuinka pitkälle eka ajopäivänä ehtii. Vinkkejä, kokemuksia? Kiitti.
51338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Toissa kesänä kiertelimme asuntovaunulla keskieurooppaa,myös ranskassa.Ilmeni että matkamme aikana 15,06-15,07 leirintäalueet menivät kiinni klo 16-18,00.Koska ei ollut sesonkiaika.No meidät kyllä ystävällisesti päästettin sisään paitsi kaksi kertaa jolloin yövyimme alueen ulkopuolella.sesonkiaikana ne ovat myöhempään auki mutta saksassa ollaan tiukkia hiljaisuus ja muista säännöistä eli suosittelen ennen klo 23,00

Äänestä
  • näytti olevan että mieluiten ennen 22 ois pitäny olla meillä meni ensimmäinen ilta myöhään kun laiva rostokissa vasta illalla eikä enään päästy sisään.

    Äänestä

  • käytiin kesäkuussa kirjoitti:

    näytti olevan että mieluiten ennen 22 ois pitäny olla meillä meni ensimmäinen ilta myöhään kun laiva rostokissa vasta illalla eikä enään päästy sisään.

    jo klo 22. sesonkiaikana.Meitä hämmästytti kesäkuussa että poriti meni kiinni niin aikaisin alkuillasta.

    Äänestä

vielä.Lähes joka kerta kun saavuimme uudelle leirintäalueelle tiedusteltiin varausnumeroa tai millä nimellä on varattu yöpymiset.Portilla keroivat että koska ei ole sesonkiaika niin heillä sattui tällä kertaa olemaan muutama paikka vapaana,mutta varoittelivat että jos tulevaisuudessa tulemme sesonkiaikaan niin paikat kannattaa varata etukäteen.Kesäkuussakin oli jotkut paikat erittäin täynnä.Kannattaa ostaa se saksalainen (en muista nimeä) koko eurooppaa kattava camping opaskirja.Siitä löytyy joka maan ns. vähän laadukkaammta alueet sekä kuvaus paikasta ja ajoohjet,ja yhteystiedot.kannatta soittaa matkan varrella ja varmistaa ettei turhaan aja täynnä oleville alueille.Hyvää matkaa.

Äänestä
  • Oli viimeinen tämä kirja jonka tänä vuonna ostimme, Ranskasta vain murto-osa alueista. Saksan kattaa aika hyvin, Italiasta vähän. Ajo-ohjeet surkeat, ei aukioloaikoja. Eli tänä kesänä ei sadepäivinä saanut enää klo 18.00 jälkeen mökkiä kun kaikki oli kiinni, teltan olisi saanut pystyttää (kaatosateessa). Vapaita mökkejä olisi kyllä ollut, mutta kun ei pysty avaamaan ovea, kun alue on jo kiinni. Asci vai miten se oli niillä on hyvä tarjouskirja highsesongin ulkopuolisine tarjouksineen. 10/14 E paikka sähkö/yö.
    Me maksettiin 20E kun ei ollut ko korttia. Maksaa siis vain kirjan hinnan, en muista mutta halvempi kuin tämä ecc.
    Olisi muuten pitänyt jäädä Italiaan olisi ne kelit muuttunut ihan helteisiksi.
    Muuten jos teitä on 4 henkeä esim.2 aikuista ja 2 lasta on etapissa ja formula 1 pakko ottaa 2 huonetta, muuten ne saa potkut. Kokeiltu on ihan ranskan kielellä ja naisvoimin ja taaperoikäinen lapsi mukana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kohta mennään, mutta kuinka... kirjoitti:

Muistelen että joskus on sesonkiaikaan voinut ajaa saksan ja ranskan leirintäalueille sisään vaikka puolen yön aikaan, mutta en tiedä onko käytäntö yleinen? Mieli tekisi ajaa illalla kun muksut nukkuu, mutta yöpaikkakin pitäisi saada ilman kriisejä. Ennakkoon varaaminen on hankalaa kun ei tiedä kuinka pitkälle eka ajopäivänä ehtii. Vinkkejä, kokemuksia? Kiitti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu