Seuraavana päivänä koulussa kaikki pojat saivat tietää minkälainen olin ollut Kimille, ja Andreakselle. Minua välteltiin koko ajan, jopa paras ystävänikin! Halusin vain päästä kotiin, ja mennä peiton alle ja pysyä siellä koko elämäni ajan...
Mutta ei. Nyt kello soi. Menin välitunnille.
Välitunnilla tapahtui jotain kauheaa. Kim tuli luokseni.
-Sovitaan jooko? Tota mä tykkään susta paljon!! Siis tosi tosi paljon ja mä haluisin tota... mennä sun kaa treffeille.. ööh.. johkin ravintolaan! Kim oli hyvällä tuulella, mutta silti epäilin vähän. Mutta valitsin myöntymisen koska en jaksanut enempää.
-Joo kyllä se käy. Mä oon tosi pahoillani... Andreas oli kauhee. Tai kyllä se oli kiva, lisäsin sillä en halunnut että hän luulisi että olen kauhea hyväksi käyttäjä, -Mutta kun sä tulit, mä aloin tykkää susta. Ja kun sä eilen menit, musta tuntui kauheen pahalta ja mä luulin et sä vihaisit mua koko loppuelämäsi. Mutta nyt ihanaa, ei se ollukaan mun viimeinen mahdollisuus.!! Puhuessani koko ajan, Kim vilkuili taakseen vaivaantunut ilme kasvoillaan. Niinpä niin, sitten tulikin Hanna.
-Voi Kim, kultsi. Mennäänhän me tänään sinne kahestaan? Kim oli vaivaantuneen ja nolon näköinen, mutta sanoi vastahakoisesti:
-Joo tietty... ööh... hähää, nyt mä kostin tolle akalle! Kim katsoi minua, ja näytti nololta. Minä lähdin pois koulun pihalta. Kun kellot soivat, menin sisälle viimeisenä. Kun astuin luokkaan, kaikki nauroivat. Nauru soi korvissani, ne nauroivat ja nauroivat.... En kestänyt. Huusin: JÄTTÄKÄÄ MUT RAUHAAN! JÄTTÄKÄÄ MUT RAUHAAN!!!!!!!
Ei se auttanut, mutta Kim oli ainoa joka ei nauranut. Hän etsi, tai teeskenteli etsivänsä jotain repustaan. Tämä oli niin noloa, että lähdin pois. Juoksin ja juoksin... pois.
Pois.
Mutta ei. Nyt kello soi. Menin välitunnille.
Välitunnilla tapahtui jotain kauheaa. Kim tuli luokseni.
-Sovitaan jooko? Tota mä tykkään susta paljon!! Siis tosi tosi paljon ja mä haluisin tota... mennä sun kaa treffeille.. ööh.. johkin ravintolaan! Kim oli hyvällä tuulella, mutta silti epäilin vähän. Mutta valitsin myöntymisen koska en jaksanut enempää.
-Joo kyllä se käy. Mä oon tosi pahoillani... Andreas oli kauhee. Tai kyllä se oli kiva, lisäsin sillä en halunnut että hän luulisi että olen kauhea hyväksi käyttäjä, -Mutta kun sä tulit, mä aloin tykkää susta. Ja kun sä eilen menit, musta tuntui kauheen pahalta ja mä luulin et sä vihaisit mua koko loppuelämäsi. Mutta nyt ihanaa, ei se ollukaan mun viimeinen mahdollisuus.!! Puhuessani koko ajan, Kim vilkuili taakseen vaivaantunut ilme kasvoillaan. Niinpä niin, sitten tulikin Hanna.
-Voi Kim, kultsi. Mennäänhän me tänään sinne kahestaan? Kim oli vaivaantuneen ja nolon näköinen, mutta sanoi vastahakoisesti:
-Joo tietty... ööh... hähää, nyt mä kostin tolle akalle! Kim katsoi minua, ja näytti nololta. Minä lähdin pois koulun pihalta. Kun kellot soivat, menin sisälle viimeisenä. Kun astuin luokkaan, kaikki nauroivat. Nauru soi korvissani, ne nauroivat ja nauroivat.... En kestänyt. Huusin: JÄTTÄKÄÄ MUT RAUHAAN! JÄTTÄKÄÄ MUT RAUHAAN!!!!!!!
Ei se auttanut, mutta Kim oli ainoa joka ei nauranut. Hän etsi, tai teeskenteli etsivänsä jotain repustaan. Tämä oli niin noloa, että lähdin pois. Juoksin ja juoksin... pois.
Pois.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tosi hyvä toi juttu!!=)..jatka ihmees..ja onx muuten totta vai "tarua"??
¤grazy86¤
On tää totta osittain eli kaikkee ei oo tapahtunu..
*Kiitti palautteesta=)*