Jone yrittää tehdä mitä miehen täytyy, eli yrittää helpottaa rakkaansa osaa. Tunkee itsensä terävien sanojen ja naisensa väliin suojaksi.
Kannattaa kuitenkin muistaa mikä ero on lohduttamisella ja puolustamisella.
Kun moka on tuhansien ja tuhansien todistajien edessä tapahtunut, kuultu, filmattu ja todettu, sitä ei pidä yrittää mitätöidä, vähätellä, värittää vaaleammaksi ja puolustella väärin perustein.
Ihminen kun on niin nokkela harhauttamaan jopa itseään, että tarpeeksi puolustelemalla aikaa myöten uskoo itsekin, että ei mitään väärää tehnyt, muut ovat väärässä, kahdehtivat, paskapuhuvat ja panettelevat. Sillä tiellä takuulla tekee karhunpalveluksen Hänelle, yhteiselle rehelliselle tulevaisuudelle ja kaivaa itselleen suurta sudenkuoppaa tulevaisuuteen.
Lohduttaa surevaa ja katuvaa voi ja pitää. Jokainen meistä ihmispoloista virheitä tekee ja lukemattomiakin toinen toisensa perään, mutta ei siitä ihmistä ikuiseksi ajaksi seinään naulata ja häpeäpaaluun tuomita.
On syytä muistaa, että jokainen niistäkin, jotka nyt sormella osoittavat, ovat järkeviä ja empaattisia ihmisiä pohjimmiltaan ja osaavat kyllä erottaa mustan valkoisesta, aidon feikistä, ja vilpitön saa kyllä anteeksi.
Mikäli ihmisiä ei kunnioita, ei usko ihmisiä yhtä hyväksi ja kenties paremmaksikin kuin itse on, puheet jatkuvat kuten Rauman juonnoissa, tapahtumat toistuvat ja nousu on jokaisen uuden töpön jälkeen entistä vaikeampaa. Anteeksiannon tahdollakin on rajansa.
Syyllisyyden ja häpeän tunne on aito normaalilla ihmisellä, ja itse itseään jokainen tykönään rangaisee kovimmin, sekin on hyvä muistaa.
Häpeäminen ja katuminen on kasvua! Tapahtuneiden virheiden tunnistaminen ja tunnustaminen ei vähennä ihmisen arvoa - päinvastoin.
Sen, minkä virheestään voi parhainpäin yrittää jälkikäteen hoitaa, on ottaa vastaan moitteet, tunnustaa itselleen, että aiheesta tuli ja uskaltaa reilusti ja rehdisti anteeksipyytää puolustelematta.
Ja loppupeleissä, kun vilpittömästi on oppinsa saanut, katumuksensa tunnustanut, heittää moka ylilaidan sitä ikuisesti märehtimättä ja muistella onnistuneita hetkiä, hyviä keikkoja, hyviä juontoja. Antaa itselleen anteeksi ja uusi mahdollisuus. Isoja mokia ei ehkä itse koskaan unohda, mutta hyväksyä pitää; mennyt mikä mennyt. Opiksi otettu! Eikös näin ihminen opi?
Siispä Jone-hyvä, älä puolustele rakkaasi ihan ilmiselvää mokaa, lohduta, mutta älä puolustele, sillä kyllä hän tietää, että moka on todellinen. Sinua Hän katsoo, menitkö sinäkin halpaan....
Jos voit, totea totuus, kerro rehellisesti, mikä tökkäs, lohduta ja auta uuteen entistä ehompaan kasvuun, tehosta kunnioitusta ja säilytät sen samalla myös itselläsi, kun itse olet rehellinen, luotettava ja aito. Se on parasta, mitä Hänelle nyt voit tarjota.
On Teissä kummassakin aineksia, suunnataan vaan välillä ;)
Kannattaa kuitenkin muistaa mikä ero on lohduttamisella ja puolustamisella.
Kun moka on tuhansien ja tuhansien todistajien edessä tapahtunut, kuultu, filmattu ja todettu, sitä ei pidä yrittää mitätöidä, vähätellä, värittää vaaleammaksi ja puolustella väärin perustein.
Ihminen kun on niin nokkela harhauttamaan jopa itseään, että tarpeeksi puolustelemalla aikaa myöten uskoo itsekin, että ei mitään väärää tehnyt, muut ovat väärässä, kahdehtivat, paskapuhuvat ja panettelevat. Sillä tiellä takuulla tekee karhunpalveluksen Hänelle, yhteiselle rehelliselle tulevaisuudelle ja kaivaa itselleen suurta sudenkuoppaa tulevaisuuteen.
Lohduttaa surevaa ja katuvaa voi ja pitää. Jokainen meistä ihmispoloista virheitä tekee ja lukemattomiakin toinen toisensa perään, mutta ei siitä ihmistä ikuiseksi ajaksi seinään naulata ja häpeäpaaluun tuomita.
On syytä muistaa, että jokainen niistäkin, jotka nyt sormella osoittavat, ovat järkeviä ja empaattisia ihmisiä pohjimmiltaan ja osaavat kyllä erottaa mustan valkoisesta, aidon feikistä, ja vilpitön saa kyllä anteeksi.
Mikäli ihmisiä ei kunnioita, ei usko ihmisiä yhtä hyväksi ja kenties paremmaksikin kuin itse on, puheet jatkuvat kuten Rauman juonnoissa, tapahtumat toistuvat ja nousu on jokaisen uuden töpön jälkeen entistä vaikeampaa. Anteeksiannon tahdollakin on rajansa.
Syyllisyyden ja häpeän tunne on aito normaalilla ihmisellä, ja itse itseään jokainen tykönään rangaisee kovimmin, sekin on hyvä muistaa.
Häpeäminen ja katuminen on kasvua! Tapahtuneiden virheiden tunnistaminen ja tunnustaminen ei vähennä ihmisen arvoa - päinvastoin.
Sen, minkä virheestään voi parhainpäin yrittää jälkikäteen hoitaa, on ottaa vastaan moitteet, tunnustaa itselleen, että aiheesta tuli ja uskaltaa reilusti ja rehdisti anteeksipyytää puolustelematta.
Ja loppupeleissä, kun vilpittömästi on oppinsa saanut, katumuksensa tunnustanut, heittää moka ylilaidan sitä ikuisesti märehtimättä ja muistella onnistuneita hetkiä, hyviä keikkoja, hyviä juontoja. Antaa itselleen anteeksi ja uusi mahdollisuus. Isoja mokia ei ehkä itse koskaan unohda, mutta hyväksyä pitää; mennyt mikä mennyt. Opiksi otettu! Eikös näin ihminen opi?
Siispä Jone-hyvä, älä puolustele rakkaasi ihan ilmiselvää mokaa, lohduta, mutta älä puolustele, sillä kyllä hän tietää, että moka on todellinen. Sinua Hän katsoo, menitkö sinäkin halpaan....
Jos voit, totea totuus, kerro rehellisesti, mikä tökkäs, lohduta ja auta uuteen entistä ehompaan kasvuun, tehosta kunnioitusta ja säilytät sen samalla myös itselläsi, kun itse olet rehellinen, luotettava ja aito. Se on parasta, mitä Hänelle nyt voit tarjota.
On Teissä kummassakin aineksia, suunnataan vaan välillä ;)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvin kirjoitit, mutta ymmärrän kyllä Elleniäkin. Jos pistän omalle kohdalle tuon asian, olisin varmaan shokissa täältä tulleista ryöpytyksistä, niin paljon törkeätä tekstiä on täällä kirjoitettu, että jopa itse Elleninkin moka kalpenee sen rinnalla.
Menee aikansa selvitä, siis antakaa aikaa hänelle.
Voi olla että pelastaakseen edes jotain on Jonekin joutunut todella hätäisesti kiilaamaan itsensä rakkaansa ja kansan väliin. Varmaan he asiasta keskustelevat keskenäänkin kunhan järkytykseltään kykenevät.
Mielestäni kun on kyse tunneasioista, me emme todellakaan osaa aina toimia järkevästi vaan yleensä päin puuta. Siitä sitten vähitellen solmut aukeavat ja sitten näkee itsensä hiukan kauempaa. Tämä on jokaisen ihmisen tunnustettava, rehellisyyden nimissä, sillä se on inhimillistä käyttäytymistä. Kukaan ei halua oitis myöntää virheitään, silloinhan olisimme tahdottomia ja toisten vietävissä kaikenaikaa.
Minusta Jone toimii todella niinkuin miehen täytyy ja rakkaus sydämmessään hän haluaa vilpittomästi hyvää. Se ei välttämättä ole niin että se tuhoaisi toiselta oman arvostelukyvyn vaan voi toimia päinvastoinkin. Tuntiessaan että toinen rakastaa myrskynkin silmässä, saattaa se antaa rohkeutta kohdata omat demoninsa, myöntää ne ja käsitellä pois.
Tämä oli oma mielipiteeni, koska kohdallani olen tuonkin kokenut. Rakkaus on väkevä voima.
Myös täällä Elleniä ja Jonea parjaavien olisi syytä muistaa että ihmisiä hekin ovat ja anteeksiantoa kaipaavat vaikkeivat sitä suureen ¨ääneen pyytelisi.
Toivon että heillä on hyvä suhde(kuten luulen sen olevan) ja että rakkaus kestää myrskyt ja tyynet jotka tulevat sen jälkeen. Minusta he ovat omalla tavallaan ihana pari.
Ellenin tai Jonen arvostavan tota? ÄLÄ UNTA NÄE!
Niin se vaan on, että jos meinaa saada akalta turkin pois, ei sitä saa rankkasateella eikä pohjoisen puhurilla..... auringolla ja lämmöllä ehkä...
hyvä.....just tätä tarkootin.