Eli on viisi viikkoa ollut todella sitkeää limaa nielussa, vaikeuttaa jo syömistä ku joutuu kakomaan limaa pois kurkusta ja on vielä herkkä oksennusrefleksikin.
Olen siitepölyallergikko koivulle ja lepälle, töissä tulee älytön määrä erinlaisia puupölyjä, mille altistunut jo vuoden.
Lääkärit eivät toistaiseksi ole vikaa löytäneet, mitään astmatestejä, saati uusia allergiatestejä ei ole tehty.
Kurkku tutkittu ja samoin nielemistoiminto, eli toiminnallista vikaa ei ole. Kurkusta löytyi kurkunpääntulehdus, mikä ei oireita selitä, mutta viittaisi ehkä pölyyn?.
Olen tässä vähän tullut aatoksiin että menisin astma-/allergia lääkärille, joka lähtis ongelmaa tutkimaan?
Nenä tukossa ja lima tulee nenänielusta, sen aamulla huomaa ihan peililla, ku vilkaisee kurkkuun, jossa paksu kerros sitkeän näköistä valkoista limaa.
Ei sattuis kellään olemaan tota limaongelmaa lähinnä? tai vinkit myös tervetulleita?

Vastaukset 4
Vanhimmat
varmuuden.
Kosteusvauriohometuksiinit aiheuttavat tulehduksen keuhkorakkuloissa, josta on seurauksena allerginen alveoliitti. Ja mikäli pysyviä kudosvaurioita ei ole kerennyt tulla, niin tämä paranee, kun pääset altisteettomaan ympäristöön (ks.oiretesti osumiaxx-oireettomaksi xxkuukaudessa altisteettomassa ympäristössä).
Hoitomuodot:
1.Lopetat altistumisen kvhomeelle (tärkein),
2.Maitohappobakteerit ja nimen'omaan oikeita bakteereita ja riittävästi (=5-6,5miljardia bakteeria/vrk) ja joita pitää syödä vähintään 4kk! Lisää mhb.sta linkissä, lue koko sivu-
http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Kosteusvauriohome-Miten toimin.htm#Oireista
Kosteusvauriohometuksiinit aiheuttavat tulehduksen keuhkorakkuloissa,.............
Pitäs lukea:
Kosteusvauriohometoksiinit aiheuttavat tulehduksen keuhkorakkuloissa,.............
Sorry!
Sillä olen kuullut juttua, että työpaikalla olisi kosteus/home vaurioita. Noh tässä juuri vietän pitkän loman ensimmäistä päivää, mielenkiinnolla odotan mihin suuntaan tilanne etenee.
Ja kyllähän noilta sivuilta nyt ainakin 11 kohtaa sopii hyvin mun oirekuvaukseen.
Ei sulla astmaa ole korkeintaan allergista nuhaa, jos sulla on vain nuo oireet. Hae apteekista ilman reseptiä saatavia allergialääkkeitä syö kuukausi ja kato onko oireet loppuneet. niiden pitäisi kyllä alkaa helpottaan jo parin päivän päästä. Mulla on samanlaista limaa aina kun leppä, koivu, pujo yms kukkii ja talvella kun lämmityskausi alkaa. Ei kuullosta vaaralliselta. Mars, mars apteekkiin ostamaan lääkettä ja elämä helpottuu kummasti.