Luin juuri ilmestyneen kirjan Vieläkös te urheilette, jonka on itse kirjoittaneet Mia ja Tiia, entiset huippu-urheilijat.
Täytyy sanoa, että nauroin tyttöjen juttuja välillä vedet silmissä, ja toisaalta kyyneleet nousi silmiin avoimesta ja rehellisestä kertomuksesta uran loppumisen johdosta. Hyviä läppiä oli mukava lukea maa- ja olympiajoukkueen sisältä...Arvostukseni urheilijoita kohtaan muuttui, vaikken urheilua edes seuraa! Kovia juttuja, sano! Hyvä akat, vihdoinkin joku sanoo asiat niin kuin ne on, eikä selittele! Kannattaa lukea, suosittelen!!
Tiia Hautalan ja Mia Strömmerin kirja!
5
1416
Vastaukset 5
- Lukekaa ihmeessä!
Luin myös juuri ilmestyneen Tiian ja Mian kirjoittaman kirjan " Vieläkös te urheilette? " ja en voi muuta kuin suositella.
Olen lukenut paljon urheiluaiheisia kirjoja, mutta tämä naisten itsensä kirjoittama kirja teki todella vaikutuksen. Avoimesti tunteella kirjoitettu kuvaus omasta urheilu-urasta tempaisi mukaan heti alusta lähtien, ja piti otteessaan loppuun asti. Ei voi muuta kuin nostaa hattua naisille sekä urheilijoina että kirjan kirjoittajina.
Lukemalla kirjan saa tuntumaa siihen urheilijan arkeen, josta monella penkkiurheilijalla ei ole hitustakaan tietoa. Aina on helppoa arvostella urheilijoita, ja vaatia tuloksia, mutta lukekaapas kirja, niin ymmärrätte mikä työ on niiden eteen tehtävä, ja sittenkään kaikki ei tule kuin kaupan hyllyltä.
Todella koskettava kirja, joka herätti paljon ajatuksia, ja nostatti arvostusta Tiiaa ja Miaa kohtaan.
Kiitos teille loistavasta kirjasta! - jäin koukkuun heti
Kannattaa lukea! Kivasti kirjoitettu, huumorilla ja aidolla tunteella. Kun kirjan saa käteensä, ei lukemista malta lopettaa ollenkaan! Kiitos Naiset!
- onko urheilijoiden kirja jo...
Tahtoisin kovasti lukea Hautalan ja Strömmerin kirjoittaman kirjan? Osaako kukaan sanoa, mistä saisin kirjan hankittua? Onko kirjaa jo kaupan hyllyllä?
Vastatkaa nopeasti, muutkin ovat tätä jo innokkaina kyselleet. - Hugho
onko urheilijoiden kirja jo... kirjoitti:
Tahtoisin kovasti lukea Hautalan ja Strömmerin kirjoittaman kirjan? Osaako kukaan sanoa, mistä saisin kirjan hankittua? Onko kirjaa jo kaupan hyllyllä?
Vastatkaa nopeasti, muutkin ovat tätä jo innokkaina kyselleet.ainakin kustantajalta www.pilotkustannus.fi voi tilata suoraan, tai suuresta suomalaisesta kirjakerhosta ainakin. Pitäisi olla myös kirjakauppojen hyllyssä.
- apua
Hugho kirjoitti:
ainakin kustantajalta www.pilotkustannus.fi voi tilata suoraan, tai suuresta suomalaisesta kirjakerhosta ainakin. Pitäisi olla myös kirjakauppojen hyllyssä.
Pilot-kustannus meni konkurssiin.. Saako kirjaa vielää jostain?! Haluan sen omakseni ja lukemaan..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64801
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511698Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551