Tuossa aiemmassa viestiketjussa jo tätä kyselin. Mutta kokeillaan onnea ihan uudella aloituksella.
Elikkäs myönteinen korvauspäätös tuli potilasvakuutuskeskukselta.
Puutteellisen diagnosoinnin vuoksi oikean jalan keskimmäisen varpaan koukistajajänne on katki, sekä jalassa on hermovamma(osa varpaista ja päkiästä tunnoton). Ja näiltä pysyviltä vammoilta olisi voitu välttyä leikkauksilla, jos ne olisi suoritettu heti. Niin sain siis 5cm leveän lasinpalan syvälle jalkapohjaani.
Haittaa ko. vammoista on kipua kävellessä erityisesti pidemmillä matkoilla.
Ja sitten siihen kysymykseeni. Mainitsin hakiessa korvauksia, että haen korvausta pysyvästä haitasta ja viasta. Voiko kuitenkin käydä niin, etten saakkaan tapahtuneesta vahingosta mitään korvauksia, vaikka myönteisen korvauspäätöksen sainkin?
Olen siis saanut sairaalakäynneistä jo korvauksen tapaturmavakuutukselta. Joten hain ainoastaan pysyvästä haitasta korvauksia. Mutta jos potilasvakuutuskeskuksen mielestä kyseinen haitta ei ole tarpeeksi vakava sijoittuakseen liikennevahinkolautakunnan haittaluokkiin edes alimmalle tasolle niin onko sitten niin etten mitään korvausta saakkaan?
Alkoi asia mietityttämään kun kyseistä haittaluokitus- taulukkoa selailin ja esim. yhden varpaan menetys on 0 tasoa 1-20 taulukossa.
Korvaushakemus(potilasvakuutuskeskus)
6
1528
Vastaukset
- mukaan
tuo voisi olla tasoa 0-3. Puhutaan kuitenkin muutamista sadoista euroista enintään.
- Muutama?
Ymmärsinkö taulukon idean oikein? Eli ykköstasolla korvaussumma on 2 970 € (-ikävähennys). Onhan tuokin summa tietty muutama sata. Ja minulla ei nuorena miehenä ikä vähennä kovin tuota korvaussummaa.
Noo mutta odotellaan ja toivotaan parasta.
- Tarvitsisin
Mistä olet haitta-astetaulukon saanut? Tietääkö kukaan löytyykö se mistään neistä?
- Antti...
http://www.liikennevahinkolautakunta.fi/quideline.asp?id=500
Tässä nuo summat.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1986/19861012
Ja tässä haittaluokitukset. - kovasti
Antti... kirjoitti:
http://www.liikennevahinkolautakunta.fi/quideline.asp?id=500
Tässä nuo summat.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1986/19861012
Ja tässä haittaluokitukset.Kiitos kovasti, olen näitä etsinyt:)
- pasillaonasiaa
Tuolta arpajaisista voi saada aivan minkälaisen päätöksen tahansa.Yleensä ensimmäinen päätös on kielteinen ja siihen 99,9,% suomalaisista jättävät asian eivätkä tajua että ovat oikeutettuja korvaukseen.Olen itse paininut 10vuotta noiden kanssa,matka jonka olen saanut/joutunut noiden asiantuntija paskiaisten kanssa tekemään on maanpäällinen helvetti. Menetin suuren osaa liikuntakyvystäni sekä työni ja kaikki harrastukseni mutta nämä perkeleet kyllä kumoavat kaiken saavat jopa kuoleet eläviksi jalattomat kävelemään jne....TOIVOTAN JAKSAMISTA JA PITKÄÄ PINNAA ÄLÄKÄ USKO KERRASTA NIIDEN PÄÄTÖKSIÄ KOETTAVAT KUSETTAA JOKA TAPAUKSESSA POIKEUKSETTA.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15110964
- 525240
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html452453- 302143
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131711Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,421554Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta301251Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v351186Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo92935TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.
Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o317892