Vanhan papan hautakiven

"uudistus"

Kävin vilkaisemassa 1831 -1925 eläneen vanhan isoisäni isän hautakiveä. Kivi on vuodelta 1914, jolloin 1827 syntynyt isomummu oli kuollut.

Yllätyin kovasti, sillä isopapan nimen kohdalla ylimpänä oli aivan uusi sukunimi, jollaista en suvussa tiedä olleen. Tämä mies oli kuollut tänä vuonna ja oli yli 80 vuotias.

Korkean mallinen kivi oli kokonaan etuosastaan uudistettu, kiilloitettu mustaksi ja nimet kullattu kirkkaiksi.
Isopapan ja -mummun nimet oli siirretty kiven alaosaan.

Voiko näin tehdä?

8

1026

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei minun mielestäni ihan vierasta voi haudata kenenkään hautaan, ellei sitä hoitamattomana oteta seurakunnan haltuun. Oudolta tuntuu, kun siihen kerran vielä on laitettu isopappasi ja -mummusi nimet ja heidän kivensä on edelleen käytössä.

    • uusiokäyttöä

      Vanhat ja hoitamattomat haudat otetaan uudelleen käyttöön. Haudalla on pitkään, ehkä parikin vuotta viesti, jossa ilmoitetaan, että hauta otetaan seurakunnan käyttöön sinä ja sinä päivänä, jolleivat omaiset sitä ennen ota yhteyttä hautakonttoriin.

      Minusta on arvokasta ja kaunista, että kivi on säästetty uudenkin hautauksen jälkeen, kuten vanhat nimetkin, vaikka uusi nimi onkin nyt hallitsevana.
      Kannattaisi kyllä kysyä hautakonttorista tarkemmin, mutta näin uskoisin tapahtuneen.

      Nykyisinhän hautapaikka maksetaan esim 25 vuodeksi, jonka jälkeen jatko voidaan lunastaa taas seuraaviksi vuosikymmeniksi. Ns. "ikuisia" hautoja ei varmankaan enää ole saatavissa ainakaan suurempien kaupunkien hautausmailla.

    • eenokki alavireinen

      Ei muiden hautoihin voi ketään haudata. Jollakulla pitää olla oikeus hautaan. Jos siinä on nyt vieraita nimiä, niin jossakin välissä haudan "omistusoikeus" on lopetettu tai päästetty loppumaan. - Hautakiven uuskäyttö kuulostaa kyllä erikoiselta.

      Ikuisia hautoja on nykyisin hyvin vähän ja niiden sopimukset vanhoja. - Sopimukset raukeavat, ellei niitä muista pitää yllä. Kaikki on kyllä merkitty papereihin, mutta pitänee selvittää, kenellä sopimus viimeksi oli. - Nykyisin, kun hautojen hoidosta enää välitetä paljonkaan, niin sopimuksetkin unohtuvat.

    • paola*

      Eräällä Keski-Suomalaisella hautausmaalla oli lähisukuuni kuuluvan perheen hauta 1800-luvulta saakka. Komea pysti olikin, ylinnä madame Helenan nimi, senjälkeen muiden suvun jäsenten nimiä.

      Kuinkas oli käynytkään, kookas jopa kulttuurihistoriallinen hautakivi oli saanut väistyä pitkän matkalaukku kivi rivistön tieltä. Siihen kaiverrettu nykyisten haudanhaltijoiden sukunimi ja myös aiemman suvun sukunimi.Tietääkseni nämä uudet "omistajat" eivät kuulu sukuun tai jos kuuluvat ovat hyvin kaukaista sukua.

      Lähetin kyselyn kirkkoherran virastoon, miksi näin on menetelty. Vuosia olen vastausta turhaan odottanut, mitään selvitystä asiaan ei ole tullut.

      Tämänkaltaisilla menettelyillä srk kaivaa itselleen kuoppaa. Mikään muu ei näytä srk:lle olevan arvokasta kuin raha ja vallan käyttö.

      • yhteyttä

        kirkkoherran virastoon tai hautaustoimistoon, kun menen taas sinne päin.
        Hautaa on kyllä aina hoidettu, en tiedä kuka - viime aikoina. Itsekin olen sinne kukkia istuttanut, jos siellä ei ole ollut ennestään.

        Isäni maksoi yhdessä erään serkkunsa kanssa jatkoaikaa haudalle, mutta siitä on jo enemmän kuin 25 vuotta.
        Sitä ei ole tullut huomattua, eikä kukaan ole ottanut yhteyttä, vaikka isäni haudanhoidostakin joka vuosi maksetaan.

      • uusiokäyttöä
        yhteyttä kirjoitti:

        Ei kai tästä haudasta ole voinut tulla vuosittaista hoitomaksua?
        Sepä olisi todella outo tapaus.

        Mutta jos on haudattu viimeksi v. 1927, niin ehkä v. 2007 aika meni umpeen?
        Minun käymällä hautausmaalla vanhat, poistetut kivet ovat kauniissa rivissä aidan vieressä, josta varmaan voi hakea sukuunsa kuuluneen kiven pois ja käyttää uudelleen. Ne vanhat kivet ovat niin paljon kauniimpia ja yksilöllisempiä kuin nämä tämän ajan laatikot. Tuntuu kovin steriililtä ja askeettiselta, kun vanhatkin kalmistot korjataan tuollaisiksi kivirivistöiksi, ja joka kiven edessä saa olla yksi kukka.

        Hautausmailla pitää olla ajan tuomaa vaihtelua, haudat pitää saada hoitaa niin kuin itse haluaa. Pääasia, ettei jätä hoidotta tai istuta koivua.
        Niitäkin näkee.

      • haudasta
        uusiokäyttöä kirjoitti:

        ole mitään vuosittain maksettukaan, vaan saman nimisen isäni haudasta on.

        Ja juuri isäni maksoi pappansa hautapaikalle lisäaikaa aikoinaan. Olen sen kuitin nähnyt, mutta en ole sitä vielä löytänyt tarkistaakseni, miten pitkäksi aikaa sitä silloin maksettiin.

      • löytyi
        haudasta kirjoitti:

        ole mitään vuosittain maksettukaan, vaan saman nimisen isäni haudasta on.

        Ja juuri isäni maksoi pappansa hautapaikalle lisäaikaa aikoinaan. Olen sen kuitin nähnyt, mutta en ole sitä vielä löytänyt tarkistaakseni, miten pitkäksi aikaa sitä silloin maksettiin.

        Isäni oli 15.5.1972 maksanut pankkisiirtona mk 20,- lunastuksen ko. haudoista (2 paikkaa) 50 vuodeksi.

        Varmuudeksi on vielä seurakunnasta 29.6.1972 kirjoitettu kuitti, jossa on määritelty haudan numerot hautausmaalla.

        Ja hallinta-aika 50 vuotta.

        Nytpä sitten kyselen seurakunnasta tarkemmin.
        Kiitos ystävällisistä kannanotoista!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      106
      1542
    2. Miksköhän mä oon tuolla

      Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup
      Ikävä
      8
      941
    3. Tiedätkö miten pahalta tuntui

      Kun vetäydyit? Ei kuukausiksi vaan vuosiksi.
      Ikävä
      56
      882
    4. Onko Lahdessa juhannuskokkoa?

      Entä vähän kauempana?
      Lahti
      1
      740
    5. Epäiletkö että kaivattusi

      On tai on ollut ihastunut sinuun?
      Ikävä
      62
      721
    6. J miehestä oikeaa

      Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen
      Ikävä
      66
      645
    7. Vanhemmalle naiselle

      Juhannussauna on lämpiämässä. 🌿🥵💦
      Ikävä
      41
      634
    8. Kysyit firman bileissä..

      .. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta
      Ikävä
      8
      609
    9. Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin

      Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista autta
      Maailman menoa
      58
      607
    10. Nainen, olisitko minulle sitä kaikkea

      mitä sinulta tarvitsen? Lista on pitkä ja olen vaativa. :/
      Ikävä
      72
      592
    Aihe