Minäkö outo...

Tervehdys vaan! Oon 16-vuotias jätkä joka on ihan
täydellisesti höyrähtänyt puutarhanhoitoon...!!!!
Siis kukaan ei tajua sitä että pojalla voi olla
sellainen harrastus. Joskus toivoisin löytäväni
itselleni naisen joka harrastaa myös samoja
juttuja...heh! Mutta sitten joskus! Aion elää
mahdollisimman kauan vapaana mutta puutarha on
aivan mahtava juttu... vai mitä?!
6382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Onnittelen! Ehkä saat siitä elämäntyösi.
Moni on tullut kuuluisaksi historia saatossa
perustamalla puutarhan tai puiston jälkipolville
ihailtavaksi.
Kun vähän vartut niin jospa voit sitten ostaa tai
vaikkapa periä palasen maata ja perustaa siihen
sitten puutarha, sellainen oma paratiisi.

Olin itsekkin nuorena kiinnostunut kasveista
maisemarakennuksesta ja olen vielä nytkin, vaikka
olen kohta viisikymppinen. Nyt kun mulla on
omakotitalo ja saan toteuttaa niitä haaveita ja
kokeilla kaikenlaisia kasveja ja rakennella
vesilampia ym. Ja onneksi vaimokin on sattunut
sellainen että tykkää samoista asioista etenkin
kukista. Ja kesäisin me sitten suorastaan joskus
raadetaan tuolla pihalla itsemme aivan väsyksiin
asti.

Joku kiinalainen on sanonut jotenkin näin, en
muista aivan sanasta sanaan, että: Jos haluat
olla tunnin onnellinen, juo itsesi humalaan ja
jos haluat olla päivän onnellinen, niin mene
naimisiin, mutta jos haluat olla koko elämäsi
onnellinen, niin perusta puutarha.

Onnea sinulle nuori mies ja kyllä uskon, että
löydät sellaisen kumppanin jota toivot,,, vai
mitä?!

Äänestä
  • jos haluat olla onnellinen aina ala puutarhuriksi
    mutta siis ideahan siinä se tärkein on.:)

    Äänestä

että pojatkin kiinnostuu enemmän puutarhan
hoidosta.se onkin valitettavan usein lokeroitu
naisten lajiksi.ehkä opiskelet siitä joskus
ammatin itsellesi?onnea vaan harrastuksesi pariin!
ja hyvää joulua sinne!

Äänestä

Ei se oikestaan ole niin harvinaista, että mies on kiinnostunut puutarhanhoidosta! Yleensä se kukkakärpänen puree kuitenkin vasta keski-ikäisenä-eläkkeellä. Hyvä harrastus kuitenkin!!!
Mullakaan ei ole vielä omaa puutarhaa, mutta ehkä muutaman vuoden kuluttua...Siihen asti tyydyn möyhimään vanhempien puutarhassa.

Äänestä

Eihän sinun tarvitse pelkkään harrastukseen tyytyä...tee itsellesi puutarhan hoidosta leipätyö. Itse olen saanut puutarha-alan koulutuksen ja työllistynyt ympärivuotisesti. Luokallani oli 12 tyttöä ja 2 poikaa, joten kuulut ehkä vähemmistöön, mutta sehän ei varmasti tahtia haittaa. Kaksi henkilöä, joita itse arvostan tällä alalla ovat miehiä (Pentti Alanko ja Aarno Kasvi), joten siitä se ura voi ureta...

Äänestä

Niin mäkin olin sun iässäs. Nyt olen jo nelikymppinen mies, eikä puutarhanhoidosta tullut mulle ammattia. Mökillä tulee kyllä tongittua. Jatka sä vaan samaan tahtiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hemuli kirjoitti:

Tervehdys vaan! Oon 16-vuotias jätkä joka on ihan
täydellisesti höyrähtänyt puutarhanhoitoon...!!!!
Siis kukaan ei tajua sitä että pojalla voi olla
sellainen harrastus. Joskus toivoisin löytäväni
itselleni naisen joka harrastaa myös samoja
juttuja...heh! Mutta sitten joskus! Aion elää
mahdollisimman kauan vapaana mutta puutarha on
aivan mahtava juttu... vai mitä?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu