Jatkoa Autokorjaamolle

Tuija

No olin pikku huppelissa ja mieli oli lähteä ulkoiluttaan itseäni kun kerran loma oli. Kokeilin korjaamon ovea ja auki oli, huutelin muttei kukaan vastannut ja menin autolleni joka seisoi pihalla melkein sisäänkäynnin vieressä. Noustuani autoon kysyin onko ketään ja ohjaamosta huudettiin et täällä ollaan seljällään ohjaamossa. No menin katsoon mikä siellä huutelee ja asentaja, (joka osoittautui omistajaksi)oli jäänyt purkamaan osan. Juteltiin niitä näitä ja hän sai minut paremmalle päälle ja kysyin kelpaisiko kalja tai siideri kaapista. tietysti vastaus tuli mut ei vielä. Apua kyllä tarvitsisin jos voisit auttaa niin homma hoituisi nopeammin.Istahdin kysyen mitä teen ja hän pyysi pitämään työkalua ylenpänä ruuvin päällä että saisi alta irroitettua. Hän siinä vitsaili kunnes tajusin että hänellähän oli täysi näköala pyhinpääni. Tiukensin reisiäni jolloin tuli pieni hymähdys ei kiva. Itseäni alkaisi kiihoittamaan tämä tilanne, vieras mies katselee no avasin reisiäni,katselkoon, tehdään kiusaa. Mielessäni ajattelin kaikenlaista joskus lukemaani tuntien kostuvani jonka hän varmaan myös huomasi vaakeissa pikkareissa. Katsahdin häneen huomaten aika kohotuman haalareissa jota hän yritti peitellä eriasennolla. Sanoin hänele käyväni pissalla välillä ja tulevani takaisin. Nyt tehdään kunnolla kiusaa jättäen pikkarit pois. Tulin hänen viereen kysyen mikä pakottaa haalareissa, katso jos olet noin utelias tuli vastaus. Emmin hetken ja vetäisin ketjun alas nykäisemäll samalla housuja alemmas. Huh että kiihotuin vaikka kalu ei ollu iso mutta riittävä ehkä n.18cm, otin penkin taskusta savetin ja pyyhkäisin kalun puhtaaksi. Halusin tuon ihanan veitikan suuhuni. Tapsa siirsi itseeään eri kohtaan ja minä painoin huuleni tähän kuuaan kovaan kaluun josta sain sellaisen himon että kapusin kalun päälle painaen sen liukkaaseen pilluuni pohjia myöten. Suorastaan raiskasin tämän miehen edes kysymättä saako häntä naida. Sen verran huusin hänelle että käytän pillereitä,ettei ole pelkoa tulla isäksi. Ratsastin kalulla kuin hullu ajattelematta tai kuulematta muutamaailmaa, tunsin kohta laukeavani ja samassa kuumaa laavaa lensi syvälle pillun pohjiin, jatkoin huumaantuneena vielä kovalla kalulla kunnes itkien ja täristen laukesin hänen päällensä tuntien jokaisen nykäyksen arassa pillussa. makasimme päällekkäin kunnes tapsa liikahti ja katsoi minuun hymyillen, hämmennyin punastuen kun tajusin mitä oli tapahtunut. tapsa sanoi vain että olin todella ihanan rietas ja kaunis näky ja valtavan kiimainen ihana nainen. Nousin ja neteet sperman kanssa valui pitkin reisiäni ja tapsan haalareille. Sanoin että pitäisi käydä varmaan suihkussa, johon Tapsa sanoi että voisi käyttää korjaamon palveluita-siellä hyvä suihku.Tapsa veti haalarin ketjunkiinni ja minä oioin hameeni ja paidan, liivit olivat hävinneet jonnekin siinä temmellyksessä. Mutta olo oli ihana paitsi vähän moraalinen puoli vaivasi tätäkun ei ennen ollut tapahtunut avioliiton aikana. Suljimme auton ovet ja Tapsa otti rikkoontuneen osan sisälle ja lupasi hoitaa sen kuntoon huomenna. Katselin korjaamoa joka oli autoja täynnä muuta erittäin siisti ja menimme toimistoon. Yläkerrassa kuulemma on asentajien ruokapaikka ja suihkut alhaalla myös wc ja pukuhuone ja suihku. Yllätys oli että siellähän oli myös ns. takkahuone ja sauna. Riisuin ja menin suihkuun ajatellen äskeistä kunnes tunsin kuin joku katselisi, tapsa seisoi katsellen kalu taas jäykkänä minua kehuen kuinka kaunis ja seksikäs olin(mieheni ei ole koskaan sanonut)vaikka olenkin 2-lapsen äiti 35v vanha normaalivartaloinen 165cm brunetti, se tuntui ihanalle. Pyysin Tapsaa lähemmäksi samaan suihkuun mutta hän käänsikin minut vatsan seinään ja selän itseään vasten. Tunsin karheat kädet vartalollani jotka aloittivat ihanan saippuoinnin pesten minut hyväillen kaulasta varpaisiin- käännyin häntä vasten Tapsan jatkaessa samalla lailla vatsan rinnat reidet, kävin ylikierroksilla varsinkin kun kalu hipaisi paikkojani. Halusin tuon sisääni heti kun olisin pessyt tämän miehen. tällaista himoa en ollut tuntenut pitkään aikaan. Pesin ja maistelin tätä ihanaa vierasta miestä kunnes hän nosti minut syliinsä tunkeutuen sisääni. Tunne oli mahtava kun kalu liikkui sisälläni hinkaten paisunutta klitoristani-tunsin taas laukeavani ja suutelimme kunnes valtava kuin sähköisku olisi lyönyt minuun. Tällaista orgasmia en ollut koskaan saanut..uikutin Tapsan sylissä vielä hänen naidessa täysin rinnoin ja joka työnnöllä kipinät hakkasivat kerta kerran jälkeen kunnen ihana kuuma laava täytti minut.Jossain välissä olimme lattialla maaten suihkun virratessa. Suutelimme hellästi ja virutimme itsemme mennäksemme saunaan jonka tapsa oli laittanut päälle aikaisemmin. Saunoimme ja hyvillen suukottelimme toisiamme kunnes tapsa sanoi että ruoka ei olisi pahitteeksi.Tilasimme pizzat halille salatteineen, juomat löyty keittiön jääkaapista. Silloi vasta tajusin mitä kello on, melkein 22.00. Kysyin koska sinun pitää olla kotona ja oletko naimisissa. Naimisissa kyllä mutta vaimo lasten kanssa äitinsä luona, haen viikonlopulla. Puettiin vähän päälle ja Tapsa haki ovelta Pizzat. Syötiin ja nukahdettiin sohvalle toistemme syliin. Yöllä heräsimme ja siirryimme asunto-autoomme missä rakastelimme hiljaa nauttien toisistamme,kunes laukesimme toistemme syliin, tällaista kiihkoa ja himoa en ollut kokenut vielä miehenikään kanssa ja aloin rakastumaan tähän vieraaseen mieheen. sanoinkin hänelle että autolla ei kiire voin odottaa,lauantaina voin ajella kotiin.Mielessäni ajattelin rietastella oman mieheni kanssa josko saisin häneen tulta enemmän. Mutta nyt olin onnellinen että auto hajosi ja hinaus-auto toi meidät tänne. Ennen aamua kävimme vielä lämpöisessä saunassa ja suihkussa ja laitoimme kellon herättämään meidät ennenkuin muut tulevat töihin. Olisi katsottu pitkään jos tapsa tulisi töihin minun vierestä asunto-autosta. Perjantainakin tapahtui kaikenlaista, illallakin koin elämäni ensimmäisen kerran moottoripyörän kyydin, mutta siitä kerron myöhemmin kun ei lapset ja mies ole kotona, jos jotakuta kiinnostaa.Elämä on joskus hauskaa.

3

6539

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JackPussy

      no jaa aika HYYYYYYYYYYVÄ texti ei täs muutakkaan voi sanoo..
      :I

    • ilmari81

      Ihan hyvä juttu!Kerrotko miehelles?

      • Paula

        kerro lissää


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2274
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      26
      1117
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      83
      998
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      55
      922
    5. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    6. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      883
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      127
      867
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      783
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      783
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      769
    Aihe