Kokoomus valmisteli

Suuressa roolissa oli valmistelu vaiheessa Valtuuston pj Topias Kotiniemi kok.


Kaupunginvaltuuston matka Tallinnaan

Kh 25.6.2007


      Kotkan kaupunginvaltuusto on tehnyt kerran valtuustokaudessa opinto- tai seminaarimatkan, johon on osallistunut myös kaupunginhallitus ja joitakin viranhaltijoita.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Topias Kotiniemi on neuvotellut Tallinnan kaupungin edustajien kanssa Kotkan ja Tallinnan kaupunkien valtuustojen ja kaupunginhallitusten yhteisestä seminaarista, joka pidetään 30.-31.8.2007.

Seminaarin aiheena on pohtia ja vertailla kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksia ja vaikutusväyliä, valtuustojen, valtuustoryhmien ja valtuutettujen keinoja ja mahdollisuuksia kuntalaisdemokratian toteuttamisessa. Lisäksi Tallinnan kaupunki haluaa esitellä uusimpia hankkeitaan ja toimintojaan kotkalaisille.

      Pyydettyjen tarjousten perusteella matka tehdään Tallinkin hotellimatkana, jonka matka- ja majoituskustannukset ovat yhteensä n. 5.200 euroa. Matka tehdään Jyrkilän bussilla ja sen kustannukset ovat n. 1.500 euroa. Matka- ja majoituskustannukset ovat n. 130 euroa/osallistuja. Muita kustannuksia aiheuttavat aamukahvi laivassa, seminaarin ja kiertoajelun tulkkaus sekä perjantain lounas.Tallinnan kaupunginvaltuusto tarjoaa seminaarin yhteydessä voileipäkahvit ja Tallinnan kaupunki illanvieton Särgavassa.

      Osanottajille korvataan ansionmenetykset. Ennakkoilmoittautumisten mukaan matkalle on lähdössä 51 osallistujaa ( kuljettaja).

   ./.   Matkan aikataulu ja ohjelma on liitteenä.

   Esittelijä:   Kaupunginjohtaja Henry Lindelöf

   Ehdotus:   Kaupunginhallitus hyväksyy valtuuston seminaarimatkan 30.-31.8.2007 Tallinnaan. Osallistujien matkat ja majoitus maksetaan tililtä 4371 1312.
3380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Se Kokoomuksen poliitikko, joka muutama vuosi sitten vastaavanlaisella reissulla kännissä porsasteli, että katsokaapa kuinka veronmaksajien rahaa palaa!

Äänestä

mikäs tämä Kotolan osuus olikaan? ja oliko sossu vai lakoomus?

Äänestä

1500 51*130 = 8130 ei 5200 euroa, mihin oli lupa. Kaupungin johdossa on loistavia matemaatikkoja, taisi taas mennä Tallinnan matkakustannukset överiksi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tallinnan matkan kirjoitti:

Suuressa roolissa oli valmistelu vaiheessa Valtuuston pj Topias Kotiniemi kok.


Kaupunginvaltuuston matka Tallinnaan

Kh 25.6.2007


      Kotkan kaupunginvaltuusto on tehnyt kerran valtuustokaudessa opinto- tai seminaarimatkan, johon on osallistunut myös kaupunginhallitus ja joitakin viranhaltijoita.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Topias Kotiniemi on neuvotellut Tallinnan kaupungin edustajien kanssa Kotkan ja Tallinnan kaupunkien valtuustojen ja kaupunginhallitusten yhteisestä seminaarista, joka pidetään 30.-31.8.2007.

Seminaarin aiheena on pohtia ja vertailla kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksia ja vaikutusväyliä, valtuustojen, valtuustoryhmien ja valtuutettujen keinoja ja mahdollisuuksia kuntalaisdemokratian toteuttamisessa. Lisäksi Tallinnan kaupunki haluaa esitellä uusimpia hankkeitaan ja toimintojaan kotkalaisille.

      Pyydettyjen tarjousten perusteella matka tehdään Tallinkin hotellimatkana, jonka matka- ja majoituskustannukset ovat yhteensä n. 5.200 euroa. Matka tehdään Jyrkilän bussilla ja sen kustannukset ovat n. 1.500 euroa. Matka- ja majoituskustannukset ovat n. 130 euroa/osallistuja. Muita kustannuksia aiheuttavat aamukahvi laivassa, seminaarin ja kiertoajelun tulkkaus sekä perjantain lounas.Tallinnan kaupunginvaltuusto tarjoaa seminaarin yhteydessä voileipäkahvit ja Tallinnan kaupunki illanvieton Särgavassa.

      Osanottajille korvataan ansionmenetykset. Ennakkoilmoittautumisten mukaan matkalle on lähdössä 51 osallistujaa ( kuljettaja).

   ./.   Matkan aikataulu ja ohjelma on liitteenä.

   Esittelijä:   Kaupunginjohtaja Henry Lindelöf

   Ehdotus:   Kaupunginhallitus hyväksyy valtuuston seminaarimatkan 30.-31.8.2007 Tallinnaan. Osallistujien matkat ja majoitus maksetaan tililtä 4371 1312.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu