Kerronpas omat muistoni raskausajasta ja esikoisen syntymästä maailmaan.
Aina puhutaan synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Ja hyvä on, että puhutaankin. Itselläni vain kaikki meni aivan nurinpäin. Raskausaikana olin masentunut.
Plussasin vasta kymmenennellä viikolla, koska minulla on aina ollut epäsäännöllinen kierto, eikä raskausoireita ollut kovinkaan paljoa alussa. Välillä etoi, mutta ajattelin sen johtuvan helteistä, joita kesällä 2002 oli paljon. (Minulla on aina helteiden aikana huonoja oloja)
Ihmettelin ennen raskausepäilyjä, miksi olen niin laiska ja alakuloinen. Mikään ei oikein huvittanut.
Plussatestin jälkeen olin tietysti iloinen ja onnellinen, mutta ei mennyt kuin muutama viikko, kun masennus alkoi uudestaan. Tuntui, että olin vain kokovartalo-kohtu. Ketään ei kiinnostanut, mitä minulle kuuluu. Aina vain kyselyjä, miten maha voi. Tuntui, että koko elämä olisi pysähtynyt. Pidin puhelinta koko raskausajan piippauksella tai äänettömällä, enkä käynyt mielelläni missään. Ainoa ilo raskausaikana oli seksi, jota harrastimme paljon. Se tuntui ainoalta normaalilta asialta koko elämässäni. Mukavalta asialta, jota voi huoletta tehdä raskausaikanakin.
Mietin paljon, millainen lapsi on tulossa. Pelkäsin koliikkivaivoja tai lapsen sairastumista. Kuvittelin myös, että vauva-aika tulee varmaankin olemaan hermoja raastavaa. Itkin paljon, ihan ilman syytäkin. Mies koetti ymmärtää parhaansa mukaan. Jäin opiskeluista äitiyslomalle jo reilut kolme kuukautta ennen laskettua aikaa, koska olin niin masentunut. Halusin eristäytyä muista ihmisistä.
Kun synnytys alkoi lähestyä, masennus hellitti vähitellen. Minua jännitti ja hihkuin riemusta, saisinhan kohta säpinää tylsään elämääni synnytyksen muodossa. En käynyt synnytysvalmennuksissa, koska koin sen turhaksi. Kyllä kaikki sujuu ilman valmennuksiakin, ajattelin. Ja olisihan se aivan eri homma oikeasti synnyttää kuin ähistä ja puhista kuvitteellisesti.
Siivoilin koko ajan ennen synnytystä, joka ei tosiaankaan ole normaalia minua. Koin itseni myös melko rauhalliseksi ja onnellisemmaksi kuin koko raskausaikana. Kohta tylsyys ja rasittava raskausaika loppuisi. Saisin taas olla minä!
Synnytys sujui hyvin ja säännöllisesti. Naureskelin synnytyssalissa ja katsoin telkkaria. Epiduraali todella auttoi kipuihin, vei tunnon kokonaan :) Kätilö kävi vilkaisemassa minua välillä ja ihmetteli naureskeluani. Sanoi, ettei ole pitkään aikaan tavannut minunlaistani synnyttäjää. Kaikki tuntui omassa päässäni hauskalta, uudelta ja jännittävältä. Ja etenkin se, että pääsisin raskausajasta eroon.
Masennus loppui kuin seinään tyttären synnyttyä maailmaan. Kätilö neuvoi, että pahin virhe on jäädä lapsen syntymän jälkeen neljän seinän sisälle. Omassa mielessäni ajattelin, että ei ole pelkoa! Raskausajan olin kärvistellyt masennuksen kourissa kotona ja se loppuisi juuri tähän.
Ja näinhän se meni. Puhelin oli nyt normaalitilassa äänet päällä. Soittelin jälleen kavereille ja tapasin heitä. Nautin parisuhteestani ja tyttärestäni, joka oli melko vaivaton tapaus. Aika meni siivillä! Joka päivä oli erilainen. Suuri kiitos mukavista hetkistä kuuluu myös tukiverkostolle: ystäville, vanhemmille ja sukulaisille ja tietysti omalle miehelleni. He auttoivat tarvittaessa lapsenhoidossa ja nauttivat kanssani uudesta tulokkaasta.
Mukavan ja onnellisen vauva-ajan jälkeen opiskelin opiskeluni loppuun, sain töitä ja viime kesänä ostimme oman talonkin. Koen sisälläni edelleenkin sen voiman, minkä sain kun lapsi annettiin ensi kertaa syliin. Ylpeänä olen saanut seurata tyttäreni kasvua ja kehitystä.
Olemme nyt suunnittelemassa toista lasta. Syy tähän pitkään väliin (tyttäremme on jo 4v3kk) on juuri tuo vaikea raskaus. Mieheni on jälkeen päin sanonut, että olin äärettömän rasittava tapaus raskausaikana, eikä hän enää jaksaisi sellaista. Tiedän itsekin, että olin hyvin vaikea ja purin kaiken mieheeni, joka niin kovasti yritti hemmotella minua ja pitää minua hyvänä. Kovasti olen miettinyt keinoa, millä saisin pidettyä pääni paremmin kasassa kuin viime kerralla. Noh, ehkäpä tyttäreni auttaa asiassa ja tieto siitä, että loppujen lopuksi raskausaika on tosi lyhyt; vain 40 viikkoa joista ainakin neljä ensimmäistä menee tietämättä koko raskaudesta!
Tsemppiä kaikille, joilla on väsymystä ja masennusta! Kyllä te selviätte!
Aina puhutaan synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Ja hyvä on, että puhutaankin. Itselläni vain kaikki meni aivan nurinpäin. Raskausaikana olin masentunut.
Plussasin vasta kymmenennellä viikolla, koska minulla on aina ollut epäsäännöllinen kierto, eikä raskausoireita ollut kovinkaan paljoa alussa. Välillä etoi, mutta ajattelin sen johtuvan helteistä, joita kesällä 2002 oli paljon. (Minulla on aina helteiden aikana huonoja oloja)
Ihmettelin ennen raskausepäilyjä, miksi olen niin laiska ja alakuloinen. Mikään ei oikein huvittanut.
Plussatestin jälkeen olin tietysti iloinen ja onnellinen, mutta ei mennyt kuin muutama viikko, kun masennus alkoi uudestaan. Tuntui, että olin vain kokovartalo-kohtu. Ketään ei kiinnostanut, mitä minulle kuuluu. Aina vain kyselyjä, miten maha voi. Tuntui, että koko elämä olisi pysähtynyt. Pidin puhelinta koko raskausajan piippauksella tai äänettömällä, enkä käynyt mielelläni missään. Ainoa ilo raskausaikana oli seksi, jota harrastimme paljon. Se tuntui ainoalta normaalilta asialta koko elämässäni. Mukavalta asialta, jota voi huoletta tehdä raskausaikanakin.
Mietin paljon, millainen lapsi on tulossa. Pelkäsin koliikkivaivoja tai lapsen sairastumista. Kuvittelin myös, että vauva-aika tulee varmaankin olemaan hermoja raastavaa. Itkin paljon, ihan ilman syytäkin. Mies koetti ymmärtää parhaansa mukaan. Jäin opiskeluista äitiyslomalle jo reilut kolme kuukautta ennen laskettua aikaa, koska olin niin masentunut. Halusin eristäytyä muista ihmisistä.
Kun synnytys alkoi lähestyä, masennus hellitti vähitellen. Minua jännitti ja hihkuin riemusta, saisinhan kohta säpinää tylsään elämääni synnytyksen muodossa. En käynyt synnytysvalmennuksissa, koska koin sen turhaksi. Kyllä kaikki sujuu ilman valmennuksiakin, ajattelin. Ja olisihan se aivan eri homma oikeasti synnyttää kuin ähistä ja puhista kuvitteellisesti.
Siivoilin koko ajan ennen synnytystä, joka ei tosiaankaan ole normaalia minua. Koin itseni myös melko rauhalliseksi ja onnellisemmaksi kuin koko raskausaikana. Kohta tylsyys ja rasittava raskausaika loppuisi. Saisin taas olla minä!
Synnytys sujui hyvin ja säännöllisesti. Naureskelin synnytyssalissa ja katsoin telkkaria. Epiduraali todella auttoi kipuihin, vei tunnon kokonaan :) Kätilö kävi vilkaisemassa minua välillä ja ihmetteli naureskeluani. Sanoi, ettei ole pitkään aikaan tavannut minunlaistani synnyttäjää. Kaikki tuntui omassa päässäni hauskalta, uudelta ja jännittävältä. Ja etenkin se, että pääsisin raskausajasta eroon.
Masennus loppui kuin seinään tyttären synnyttyä maailmaan. Kätilö neuvoi, että pahin virhe on jäädä lapsen syntymän jälkeen neljän seinän sisälle. Omassa mielessäni ajattelin, että ei ole pelkoa! Raskausajan olin kärvistellyt masennuksen kourissa kotona ja se loppuisi juuri tähän.
Ja näinhän se meni. Puhelin oli nyt normaalitilassa äänet päällä. Soittelin jälleen kavereille ja tapasin heitä. Nautin parisuhteestani ja tyttärestäni, joka oli melko vaivaton tapaus. Aika meni siivillä! Joka päivä oli erilainen. Suuri kiitos mukavista hetkistä kuuluu myös tukiverkostolle: ystäville, vanhemmille ja sukulaisille ja tietysti omalle miehelleni. He auttoivat tarvittaessa lapsenhoidossa ja nauttivat kanssani uudesta tulokkaasta.
Mukavan ja onnellisen vauva-ajan jälkeen opiskelin opiskeluni loppuun, sain töitä ja viime kesänä ostimme oman talonkin. Koen sisälläni edelleenkin sen voiman, minkä sain kun lapsi annettiin ensi kertaa syliin. Ylpeänä olen saanut seurata tyttäreni kasvua ja kehitystä.
Olemme nyt suunnittelemassa toista lasta. Syy tähän pitkään väliin (tyttäremme on jo 4v3kk) on juuri tuo vaikea raskaus. Mieheni on jälkeen päin sanonut, että olin äärettömän rasittava tapaus raskausaikana, eikä hän enää jaksaisi sellaista. Tiedän itsekin, että olin hyvin vaikea ja purin kaiken mieheeni, joka niin kovasti yritti hemmotella minua ja pitää minua hyvänä. Kovasti olen miettinyt keinoa, millä saisin pidettyä pääni paremmin kasassa kuin viime kerralla. Noh, ehkäpä tyttäreni auttaa asiassa ja tieto siitä, että loppujen lopuksi raskausaika on tosi lyhyt; vain 40 viikkoa joista ainakin neljä ensimmäistä menee tietämättä koko raskaudesta!
Tsemppiä kaikille, joilla on väsymystä ja masennusta! Kyllä te selviätte!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuli tuossa tippa linssiin kun luin tuota sun kirjoitusta. Kiitos erittäin paljon, tämä auttoi mua erittäin paljon.
Mulla on nyt ollut tosi vaikeeta olla itseni kanssa ja en ole halunut nähä ketään muuta ku miestäni. Olen sulkeutunut tänne meidän neljän seinän sisälle repimään hiuksia, ja ihan niinkun kerroit niin mullekin on seksi ollut ainut normaali asia elämässä mutta nyt huonon lonkan takia ei sekään onnistu enään ja on tuntunut siltä että ei enään yhtään mikään kiinnosta, mutta kirjoituksesi antaa mulle paljon toivoa ja jaksetta, kiitos siis siitä.
Ollut uskomatonta väsymystä, masennusta ja ahdistusta kovasti tään raskauden aikana.. ensisynnyttäjä olen ja nyt vasta 12 1...pelkään kokoajan että joku menee pieleen tai vauva on sairas.. kärsin jo ennestään vakavasta masennuksesta ja nyt raskauden myötä olen joutunut lopettamaan masennuslääkkeet.Olen pärjännyt kyllä ihmeen hyvin ilman niitäkin, ajattelin että eristäydyn täysin jne,mutta en ainakaan ole vielä..tekstisi sai minullekkin kyyneleen silmäkulmaan, oli niin ihanaa lukea toisesta saman kokeneesta ja kun minulla ihan samanlaisia ajatuksia niin :) kiitos sinulle!!!!!
Odotan nyt 10 viikolla toista lastani. Esikoisen raskaus ajan olin melkein kokonaan yksin, jätettynä ja masentuneena ja nykyinen mieheni sai kauan suostutella toisen lapsen tekoon koska odotusaika oli ekasta ollut henkisesti ja fyysisesti raskas ja epämiellyttävä. Lopulta suostuin koska lisää lapsia halusin kyllä kovasti ja mieheni vakuutti tukevansa koko ajan. Nyt vaivaa kamala väsymys ja olen masentuneena vain kotona, mutta mieheni ei tätä ymmärrä vaan valittaa vaan kun en jaksa siivota ja pitää mua ihan laiskana ja riidanhaluisena, kun vaan haluaisin nukkua tai itkeä tai maata.. Miten selitän miehelleni hänen asenteensa vain tekevän vahinkoa ja että raskaana voi oikeesti olla väsyny!?
Kiitos kun kirjoittelit raskauden aikaisesta masennuksesta. Ja siitä, että testin tulos ei välttämättä näy viellä kymmeneen viikkoon. (sain siihenkin taas varmistuksen)Itse en tiedä viellä olenko raskaana. Mielipiteet vaihtelee laidasta laitaan. En ole oma itseni ja hieman häviksissä. Väsymys vaivaa. Vatsa pömpöttää ja kipristelee vaikka juuri oli niukat kuukautiset. Ei mitenkään satu eikä kipristele koko ajan. Vuoto oli enimmäkseen ruskeaa ja kuukautiskipuja ei ollut lainkaan vaikka yleensä ne ovat niin kovat, että ilman särkylääkitystä ei pärjää. Huono-olo tulee vähän väliä... Ja hirveä siivous vimma koko ajan päällä. Vähän samanlaisia vaivoja kun ennen kuukautisia.