Mitä läheisyys ja toista huomioivat eleet suhteessa merkitsevät teille? Kommunikoitteko katsein, onko teillä tapana ottaa toinen huomioon pienin elein? Miten näytätte tunteenne ja osoitatte rakkauttanne? Uskallatteko näyttää rakkautenne myös julkisesti?
Mietiskelen näitä asioita uuden suhteen myötä. Itse olen hellittelijä, joka kaipaa koko ajan toisen läheisyyttä ja haluaa osoittaa tunteensa kaikin tavoin kaiken aikaa. Haluan istua sylikkäin, nukkua sylikkäin ja yritän huomioida toisen joka tilanteessa. Ikävästä saatan puhua puoli yötä puhelimessa tai laittaa kaipaavia viestejä. Muiden ihmisten läsnäolo ei estä minua puhumasta rakkaalleni hellittelynimillä tai osoittamasta tunteitani elein - se on minulle niin luonnollista, etten useinkaan edes huomaa mitä teen tai sanon. Ystäväpiirissäni fyysiset hellyydenosoitukset ovat luonnollisia ja niitä on paljon etenkin pariskuntien, mutta myös ystävien välillä. Toisten sylikkäin istuminen ja suukottelu minun läsnäollessani ei minua millään tavoin häiritse - on vain mukava nähdä, että ympärilläni olevat ihmiset ovat onnellisia.
Miten te koette asian? Ahdistaako liika läheisyys teitä? Tai koetteko tulevanne torjutuksi, jos hellyydenosoituksiinne ei vastata? Millaisessa kulttuurissa elätte - onko ympäristössänne luonnollista näyttää omia tunteitaan julkisesti?
Mietiskelen näitä asioita uuden suhteen myötä. Itse olen hellittelijä, joka kaipaa koko ajan toisen läheisyyttä ja haluaa osoittaa tunteensa kaikin tavoin kaiken aikaa. Haluan istua sylikkäin, nukkua sylikkäin ja yritän huomioida toisen joka tilanteessa. Ikävästä saatan puhua puoli yötä puhelimessa tai laittaa kaipaavia viestejä. Muiden ihmisten läsnäolo ei estä minua puhumasta rakkaalleni hellittelynimillä tai osoittamasta tunteitani elein - se on minulle niin luonnollista, etten useinkaan edes huomaa mitä teen tai sanon. Ystäväpiirissäni fyysiset hellyydenosoitukset ovat luonnollisia ja niitä on paljon etenkin pariskuntien, mutta myös ystävien välillä. Toisten sylikkäin istuminen ja suukottelu minun läsnäollessani ei minua millään tavoin häiritse - on vain mukava nähdä, että ympärilläni olevat ihmiset ovat onnellisia.
Miten te koette asian? Ahdistaako liika läheisyys teitä? Tai koetteko tulevanne torjutuksi, jos hellyydenosoituksiinne ei vastata? Millaisessa kulttuurissa elätte - onko ympäristössänne luonnollista näyttää omia tunteitaan julkisesti?
Vastaukset 5
Vanhimmat
säästää jonnekin muualle omaan aikaan ja rauhaan. Ehkä ajattelen enempi niitä muita, joille voi tuoda kipeitäkin mietteitä.
Ja sellanen lässyttely pois mutta muuten hellyys iiso plus.
ainakin merkitsee todella paljon läheisyys ja huomioiminen puolin sekä toisin. Sitä arkipäivän hellyyttä voi olla pieni hipaisu ohimennessä yms.
Julkisesti voin kyllä tunteeni näyttää vaikka näillä hipaisuilla, kosketuksilla. Kiihkeät suudelmat taas mieluummin muilta piilossa. Käsikädessä kävelykin ok jos molemmat ovat samaa mieltä.
Hellittelynimet ja lepertelytkin on ihan kivoja ja piristäviä.
Itseäni ei häiritse toisten suukottelut julkisella paikalla, päinvastoin sehän on upeeta kun ihmiset ovat onnellisia :)
En halua, että joku on koko ajan kiinni ja lähituntumassa. Aivan erityisesti en halua (siis en pysty) nukkumaan sylikkäin. Siis jos tosiaan on tarkoitus nukkua, niin silloin "näpit irti".
Pienet eleet,pieni kosketus silloin tällöin on ihan mukava, aina ei tarvitse mitään superhalia, suuteloa tms.
Sylikkäin istuminen on jotenkin hölmöä (ja ihan fyysisesti hankalaa, sekä sille päällimmäiselle, että etenkin sille alemmalle).Pikkulapset istuvat aikuisten sylissä, enkä ole enää lapsonen, enkä seurustele lapsien kanssa, joten...
Julkisesti ei ole tarpeen lääppiä ja imutella. Se voi olla muista ärsyttävää tai vastenmielistä. Itse en erityisesti välitä katsella kuhertelevaa paria esim. bussissa tms. julkisessa paikassa. Käsi kädessä kulkeminen vielä menee, pikainen suukko ehkä, mutta ei mitään limaisia kielareita ja kiihkeää kopelointia, ne voi säästää yksityisempiin tiloihin.
Miksi koen asian näin? :
-Ehkä olen vain ollut niin paljon itsekseni. Edellisestä seurustelusuhteestakin jonkin verran jo aikaa. Tottumiskysymys kenties?
-Koin lapsena kyllä olleeni rakastettu. Vanhemmissa ei mitään erityistä pahaa sanottavaa, mutta ei meillä kauheesti halailtu tai sanallisesti hellitelty. Kasvanut tällaiseksi?
-Tai sitten olen vain syntyjään semmoinen, että jonkun toisen mielestä ihan normaali läheisyyden määrä ja laatu, on mielestäni liiallista ja häiritsevää.
Ja tämähän ei tarkoita, että en ollenkaan halua hellyyttä, läheisyyttä, kosketusta ottaa vastaan tai antaa toiselle. Mutta ei jatkuvasti, ei kaikkialla, ei aina koko volyymilla...
Minua rasittaa jos toinen on kuin takiainen kiinni koko ajan. Täytyy olla omaa tilaa. Aina silloin tällöin tietenkin koskettaminen on ok, silloin kun on sopiva hetki molemmille. Nukkuessa ei saa koskettaa, täytyy saada nukkua rauhassa omassa olossaan.
Musta tuntuu kyllä siltä et haluan käpertyä toisen kainaloon aina yön saapuessa. Haluan aina olla lähekkäin et tunnen sen toisen läheisyyden. Olen kai niin paljon tuntenu yksin olemista ja yksinäisyyttä lapsuudesssani. En enää kaipaa sitä tunnetta. Ehkä se sit suhteessa tasoittuu ajan myötä mut sen saa nähdä.