Osaako kukaan neuvoa hyviä keinoja itsetunnon nostamiseen?
Minulla huono itsetunto lähinnä aiheutuu siitä, miten koen oman ulkonäköni. Vihaan yli kaiken kasvojani. Vartalon vielä pystyy sulattamaan kun sitä voi muokata, niin kuin olen jo muokannutkin liikunnan yms. avulla haluamaani suuntaan.
En kestä nähdä omaa peilikuvaani, katsoa ihmisiin päin kun he puhuvat minulle, katsoa ylipäätänsä ihmisiä kasvoihin. Kävelen aina katse kohdistettuna maahan, jos muita ihmisiä on näkyvillä. Häpeän niin paljon itseäni.
Kun kirjoitan tätä, tämä kaikki kuulostaa hyvin naurettavalta, mutta suuri ongelma tämä silti on. Häpeän sitä että olen niin pinnallinen. En välitä niinkään siitä miltä toiset näyttävät, vain oma ulkonäköni on noussut tällaiseksi ongelmaksi. Persoonaani häpeän myös, käytöstä yms. mutta koen silti että se on myös muokattavissa, ja pystyn elämään sanomisieni kanssa.
Minulla on onneksi kaksi/kolme kaveria. Yksi heistä asuu toisella puolella Suomea, hyvin kaukana minusta ja lisäksi meidän välillämme ovat viilenemään päin.
Kaksi muuta kaveriani ovat hyvin samankaltaisia keskenään ja usein viihtyvätkin kahdestaan, ja toisten kavereiden kanssa. Tottakai he minunkin kanssa ovat mutta näemme hyvin harvoin vaikka yritän ehdottaa usein esim. uimaan lähtöä.
Emme ole tämänkään kesän aikana tehneet mitään yhdessä. Olen vain viettänyt koko kesän kotona. Tuntuu etten uskalla enää poistua kotoa mihinkään. Olen alkanut pelkäämään muita ihmisiä. Uppoudun omiin maailmoihini ja hyvin usein yöllä nukkumaan mennessäni huomaan, etten ole puhunut kenellekään päivän aikana mitään. Käyn pääni sisässä jatkuvaa keskustelua ja "elän unelmissa".
Minua on kiusattu koulussa. Nykyään saan onneksi olla rauhassa, mutta olen silti niitä epäsuosittuja. Ei se sinänsä haittaa minua. Olen oppinut... Hyväksymään sen. Ennen se haittasi mutta en jaksa enää välittää.
Olen hyvin apea aamusta iltaan. Vanhempani ovat ihania ja onneksi he piristävät usein tietämättäänkin minua. Tunnen itseni hyvin väsyneeksi ja yksinäiseksi. Tavallaan epätoivoiseksi. Nyt olen sitten päätynyt nettiin tilittämään... Ei tämän ollut tarkoitus paisua tällaiseksi elämäntarinaksi. Olisin voinut jättää vaikka siihen ensimmäiseen lauseeseen koko jutun.
Minulla huono itsetunto lähinnä aiheutuu siitä, miten koen oman ulkonäköni. Vihaan yli kaiken kasvojani. Vartalon vielä pystyy sulattamaan kun sitä voi muokata, niin kuin olen jo muokannutkin liikunnan yms. avulla haluamaani suuntaan.
En kestä nähdä omaa peilikuvaani, katsoa ihmisiin päin kun he puhuvat minulle, katsoa ylipäätänsä ihmisiä kasvoihin. Kävelen aina katse kohdistettuna maahan, jos muita ihmisiä on näkyvillä. Häpeän niin paljon itseäni.
Kun kirjoitan tätä, tämä kaikki kuulostaa hyvin naurettavalta, mutta suuri ongelma tämä silti on. Häpeän sitä että olen niin pinnallinen. En välitä niinkään siitä miltä toiset näyttävät, vain oma ulkonäköni on noussut tällaiseksi ongelmaksi. Persoonaani häpeän myös, käytöstä yms. mutta koen silti että se on myös muokattavissa, ja pystyn elämään sanomisieni kanssa.
Minulla on onneksi kaksi/kolme kaveria. Yksi heistä asuu toisella puolella Suomea, hyvin kaukana minusta ja lisäksi meidän välillämme ovat viilenemään päin.
Kaksi muuta kaveriani ovat hyvin samankaltaisia keskenään ja usein viihtyvätkin kahdestaan, ja toisten kavereiden kanssa. Tottakai he minunkin kanssa ovat mutta näemme hyvin harvoin vaikka yritän ehdottaa usein esim. uimaan lähtöä.
Emme ole tämänkään kesän aikana tehneet mitään yhdessä. Olen vain viettänyt koko kesän kotona. Tuntuu etten uskalla enää poistua kotoa mihinkään. Olen alkanut pelkäämään muita ihmisiä. Uppoudun omiin maailmoihini ja hyvin usein yöllä nukkumaan mennessäni huomaan, etten ole puhunut kenellekään päivän aikana mitään. Käyn pääni sisässä jatkuvaa keskustelua ja "elän unelmissa".
Minua on kiusattu koulussa. Nykyään saan onneksi olla rauhassa, mutta olen silti niitä epäsuosittuja. Ei se sinänsä haittaa minua. Olen oppinut... Hyväksymään sen. Ennen se haittasi mutta en jaksa enää välittää.
Olen hyvin apea aamusta iltaan. Vanhempani ovat ihania ja onneksi he piristävät usein tietämättäänkin minua. Tunnen itseni hyvin väsyneeksi ja yksinäiseksi. Tavallaan epätoivoiseksi. Nyt olen sitten päätynyt nettiin tilittämään... Ei tämän ollut tarkoitus paisua tällaiseksi elämäntarinaksi. Olisin voinut jättää vaikka siihen ensimmäiseen lauseeseen koko jutun.
Vastaukset 5
Vanhimmat
no kerro, minkä näköinen sitten olet?
No moi. Tuntuu että jotku täällä leikkii terapeuttia, ja jakelee ohjeita kaikille, kuin mainoslippusia. No mutta itse sorrun siihen että mulla ei tietääkseni ole mitään uutta "niksiäkiksiä", vaan tällästä peruskamaa.
Eli ihan ekana, hyväksy kuka oot, minkä näkönen oot. Sä et voi sille yhtäämitää.(Paitsi tietenkin voit mennä kauneusleikkaukseen vääntämään naamas aivan tunnistamattomaksi) Mä ainakin puhun äteeni kans, koska tuun sen kans ihan hyvin toimeen. Kuulosti siltä että sun vanhemmat on ihan hyviä tyyppejä. Alota siitä. Juttele niille, kerro miltä susta tuntuu. Kannattaa myös tutustua uusiin ihmisiin.
Äläkä piiloudu koko kesäksi kömmeliisi, etköhän sä oo rypeny jo tarpeeksi itsesäälissä valmiina jo lähtemään ulos haisevasta itsensävatvomisesta.
Go, gO!
Teeppä niin että keskity enemmän luonteeseesi, ei kai se kovin vastenmielinen ole, koska ystäviäkin olit hankkinut. Luota ittees, ihan totta.
Ni pääsis tollasist valittajista, jotka ei osaa asialle tehdä yhtään mitää.
Oma mielipiteeni on, että ulkonäöllä ei ole merkitystä kuin tutustumishetkellä, jolloin ihmisestä saa ensimmäisen mielikuvan. Ehdotan, että menet vain rohkeasti tutustumaan uusiin ihmisiin, mitä menetettävääkään sinulla on? Myönnän itsekin ajattelevani omaa ulkonäköäni, mutta en koskaan kiinnitä huomiota niinkään toisten ulkonäköön.
Meidän lukiossa on paljon sellasia ihmisiä, jotka eivät ole kummoisia ulkonäöltään, mutta ovat silti erittäin suosittuja. Suosion salaisuus piileekin ihmisen luonteessa, eikä ulkonäössä. Tämä ja hyvä itsetunto ovat asioita, joihin ihmiset ihastuvat.
Mulla on aika pitkälti samat ongelmat kun sulla, vihaan kasvojani koska ne ovat pyöreät kuin pallo ja näyttävät lihavalta, vaikka muuten olenkin alipainoinen (laihduin hirveästi kun yritin "laiihduttaa" kasvojani...ei onnistunut). Kuljen kasvot maahan suunnattuina ja vietän kesääni suurimmaksi osaksi sisätiloissa.
Musta ei taida olla kauheasti apua, mutta ainakin tiedät ettet oo ainoo :) Yritän itsekin päästä sinuiksi itseni kanssa, ja pikkuhiljaa sitä edistystä tapahtuu. Ei kannata varmaan kauheeta vauhtia vaan mennä tutustumaan ihmisiin, ens sun täytyy oppia hyväksymään ittes ennen kuin voit vaan toivoo muitten hyväksyvän sut. Senkun menet peilin eteen (sä et koskaan tuu näkee siinä härvelissä muita kasvoja, pitää vaan olla urhee ja tyytyväinen itseensä) ja katsot itseäsi! Pistä ryhtisi kuntoon, nosta pääsi pystyyn ja HYMYILE :) Sitten sovellat lookkia käytäntöön ja varmasti huomaat ihmisten hymyilevän sulle...ruumiinkielihän on tällaiselle eläimelle nimeltä homo sapiens tärkeämpi kuin verbaalinen ilmaisu (tai kasvojen muoto=! :) Tsemppiä!